Näin rakennetaan kurjuuden Suomi

Politiikkamme työllisyyden edistämiseksi on kuin luotu tuottamaan kurjuutta,
taloudellista tappiota ja inhimillistä kärsimystä.

Tänään työllisyys on ollut yksi pääpuheenaiheista SuomiAreenan vuoksi ja sen sietääkin olla. Suomalainen työllisyyspolitiikka on suoraan sanoen hullun hommaa. Mikäli haluaisi suunnitella linjaukset, joilla mahdollisimman tehokkaasti tuhlataan rahaa tuottamatta mitään hyötyä kenellekään, olisi Suomen malli kuin tilauksena tehty.

Aloitetaanpa vaikka työllistämistoimista. Koko ajan mennään vastikkeellisten tukien suuntaan eli siihen, että työttömien on osallistuttava esim. kuntouttavaan työtoimintaan. Ikävä kyllä kukaan ei ole pysähtynyt pohtimaan, onko sinne mitään järkeä ihmisiä laittaa. Työllistämistoimista pääsee työelämään mukaan 2-3% osallistujista, mutta toiminnan pyörittäminen on kallista hommaa. Tästä hulluudesta käytännön esimerkkinä voisi mainita oman kuntani työtoiminnan, jonka matematiikka menee näin:

Budjetti työtoiminnalle on 250 000 euroa. Toiminnassa on mukanan n. 80 kuntoutujaa sekä kymmenkunta henkilökunnan jäsentä. Ottaen huomioon, että kuntoutujat saavat työttömyyskorvausta, lisäosan, asumistuen ja osa toimeentulotukeakin, tulee touhun vuosikustannukseksi yli miljoona euroa.

Sillä rahalla voitaisiin työllistää yli 40 ihmistä oikeaan työhön kunnollisella, itsenäisen elämän mahdollistavalla 2000 euron kuukausipalkalla. Kuitenkin nykypolitiikan mukaan työllistetään mielummin kourallinen ja pyöritetään kymmeniä turhassa karusellissa, joka ei työllistymistä edistä.

Kuntouttava työtoiminta tuhoaa työpaikkoja. Kuntoutujia ei saa laittaa yksityisiin yrityksiin, mutta sääntöä kierretään niin, että yritykset ja yksityishenkilöt voivat ostaa palveluja työpajojen orjavoimalta. Kukapa palkkaisi oikean yrityksen tekemään maalausurakan tai muun projektin, kun paikallinen paja tekee saman työn murto-osalla kustannuksista, koska sen ei tarvitse huolehtia voitosta, palkoista tai maksuista? Ilman pajoja samat työt pitäisi teettää oikeilla työntekijöillä, joten pajat ajavat paikalliset yritykset ulos markkinoilta halvalla orjatyövoimallaan sekä hävittävät työpaikkoja,

Sitten on muita työllistymistä estäviä tekijöitä, kuten velkaantuminen. Suomessa on edelleen paljon jo 90-luvun lamassa velkaantuneita, ja luottotietomerkintöjen määrä kasvaa koko ajan. Hallitus aikoo jälleen laskea ihmisten palkkatulojen suojaosuuksia, joten ulosoton jäljiltä ylivelkaantuneille jää entistä vähemmän käteen. Kukapa menisi töihin, kun ulosotto pitää huolen siitä, että työttömänä saa vähintään saman verran käteen?

Nykyisestä politiikasta ei hyödy kukaan: velkojat eivät saa rahojaan työttömiltä takaisin, valtio joutuu maksamaan tukiaisia ja velkaantuneella ei ole mahdollisuutta nousta uuteen alkuun. Järkevässä politiikassa kansan velkaantumiseen puuttuttaisiin nostamalla suojaosuuksia ja helpottamalla velkasaneeraukseen pääsyä. Siten ihmisten olisi mahdollista vielä rakentaa elämä ja työllistyä, ja velkojatkin saisivat ainakin jotain takaisin, mikä on parempi kuin ei mitään.

 Sitten on tietysti päihteet. Joka kymmenes suomalainen ei hallitse alkoholinkäyttöään, huumeet ovat kasvava ongelma. Lyhytnäköisellä politiikalla hoitoon pääsy on todella vaikeaa, koska kunnat eivät halua myöntää maksusitoumuksia laitosjaksoille ja lääkityksille. Se pikkuinen säästö tulee tietysti maksamaan miljoonia, koska jokainen päihdeongelmainen tulee yhteiskunnalle kalliiksi niin tukiaisissa, terveydenhuollossa, oikeusjärjestelmässä, sosiaalitoimessa kuin menetetyissä verotuloissakin. Muutaman tonnin säästöjen tavoittelu per henkilö on järjetöntä ja epäinhimillistä ongelmaisia kohtaan.

Toinen kurjassa asemassa oleva ryhmä on työkyvyttömät. Suomalaisia tykätään haukkua laiskoiksi, koska Suomessa vietetään paljon sairaslomia. Sitä ei kuitenkaan mainita, että Suomessa on paljon pienempi osuus väestöstä työkyvyttömyyseläkkeellä kuin muissa pohjoismaissa. Työkyvyttömät asetetaan hirvittävään kiirastuleen: eläkkeistä suolletaan kielteisiä päätöksiä liukuhihnalta, töihinkään ei voi päästä. Pahimmassa tapauksessa tulee karenssia, kun ei hae työtä, jota ei edes pystyisi tekemään. Sitä sitten jatkuu jopa vuosikymmeniä siihen asti, että pääsee kansaneläkkeelle tai kuolema korjaa.

Todellinen sivistysvaltio ei kohtele heikoimpiaan kuten Suomi. Työllistämispolitiikan tulisi lähteä tästä kysymyksestä:

Mikä todella auttaisi ihmisiä työllistymään ja yrittäjiä luomaan työpaikkoja? 

Kannattaisiko sairaat päästää eläkkeelle?

Ehkäpä pieni sijoitus ajokortin hankintaan syrjäseudun työttömälle tekisi työn löytämisestä helpompaa?¨

Jos henkilö ei vaikuta työkykyiseltä, pitäisikö hänet mieluummin ohjata lääkäriin, päihdetyöntekijälle tai sosiaalityöntekijälle kuin laittaa karenssille? 

Ehkäpä asunnotonta kannattaisi ensin auttaa kodin löytämisessä sen sijaan, että usuttaisi häntä työnhakuun ilman edes vakituista yösijaa? 

Ehkä pahasti velkaantunut pitäisi auttaa velkasaneeraukseen, jotta hän voisi kokea toivoa tulevasta ja kiinnostua työllistymisestä?

Nykyinen työllistämispolitiikkamme on mieletöntä, epätehokasta tuhlausta puhumattakaan siitä, kuinka epäinhimillistä ja piittaamatonta on haaskata arvokkaat resurssit humputuksiin, kun niillä voitaisiin auttaa ihmisiä.