perjantai 1. heinäkuuta 2016

Melua, perkele!


Olen pannut merkille toistuvan väärinymmärryksen, joka kohdistuu suvaitsevaistoon, ja olen itsekin siihen aikanani sortunut. Kyseessä on siis se, miten monet kritisoivat raivopäisten monikulturistien puheita siihen tyyliin, kuin kritisoidut puheenvuorot olisi tarkoitettu merkityksellisiksi keskustelunavauksiksi tai kannanotoiksi.

Kuitenkaan Saku Timosen tai Jori Eskolinin kaltaisten henkilöiden hourailut ja olkiukkoja vastaan kamppailut eivät ole tarkoitettu miksikään päteviksi, rakentaviksi kannanotoiksi tilanteeseen vaan meluksi. Tavoite on tuottaa hälyääntä, jotta todellinen keskustelu hukkuisi sen varjoon. Eivätkä ne ole pelkästään nämä ajastaan jääneet sosialistit vaan usein isojen mediatalojen toimittajat, jotka tätä tekevät.

Ajankohtaisin esimerkki tästä metodista on Brexit. Tietysti koko asian ytimessä on demokraattinen päätöksenteko ja kansallinen itsemääräämisoikeus, mutta koska siitä ei haluta puhua, jauhetaan rasismista tai ksenofobiasta. Oikeista ydinkysymyksistä keskustelu pakottaisi EU-myönteisenkin tunnustamaan, että eurokriittisyyden taustalla vaikuttavat aidot arvokysymykset, mutta se taas pakottaisi heidät sitten pohtimaan omaa kantaansa asiaan, mitä he eivät halua tehdä.

On älyllisesti laiskaa ja epärehellistä leikkiä, että eri mieltä olevat ovat vain tyhmiä ja väärässä. Se kuitenkin tekee oman maailmankuvan ylläpitämisestä helpompaa silloin, kun maailmankuva ei perustu tosiasioihin.

Meluaminen on viimeinen puolustuslinja harhaisen maailmankuvan suojeluksi. Kun tietää, etteivät omat väitteet kestä avointa keskustelua, ja kun jo pelkkä keskustelu on ideologian kannalta kiusallista, aletaan mölistä. Maahanmuuttokeskustelussa mölinä ilmenee varsinkin siten, että maahanmuutosta keskustelemisen sijaan mölistään maahanmuuttokeskustelusta.

Ei siis suostuta keskusteluun maahanmuuton haitoista ja ongelmista vaan mieluummin maristaan maahanmuuttokeskustelun "koventuneesta retoriikasta" tai pysäkki-valttereista, mikä on vain puheenaiheen vaihtamista. Melu ei siis liity mitenkään edes sen näennäiseen aiheeseen, kuten rasismin vastustamiseen tai muuhun vastaavaan. Ei sillä tavoitella ongelmien ratkaisua vaan pyritään luomaan hetkellinen harhautus.

Melu saavuttaa varmaan kesän mittaan uuden aallonharjan, koska huonot merkit ovat ilmassa. Korsossa puukotettiin, poliisi kulkee vokeissa koko ajan, turvapaikanhakija raiskasi naisen porttikongissa, toinen huitoi paikallisia puukolla, thait ja itäeurooppalaiset tulevat töihin marjanpoimintaan kun turvapaikanhakijat makoilevat vokeissa. Kaikki tällainen pitää hukuttaa melun alle, jolloin valtterijutut nousevat jälleen otsikoihin. Vähempikin saa vassaritoimittajan tai sosialistibloggaajan rukoilemaan polttopulloiskua tai edes jotain, millä keskustelua voisi harhauttaa pois itse ongelmasta.

 On olennaista erottaa, kuka oikeasti yrittää keskustella, kuka meluta ja siten häiritä oikeaa keskustelua. Mikäli tehty kannanotto on äärimmäinen, provosoiva, heikosti perusteltu eikä aidosti liity puheenaiheeseen, voi houreet turvallisin mielin sivuuttaa meluamisena.

Meluajat toivovat muiden tarttuvan heidän trollauksiinsa. Silloin tavoite on saavutettu: ei enää puhuta niistä ideologisesti ikävistä asioista vaan siitä, mistä meluaja haluaa. Paraskin vastine tai tyrmäys meluamiselle on siis meluajan tahtoon taipumista.

5 kommenttia:

  1. Tiina hyvä, miten sinä osaatkin olla noin oikeassa joka kerta? Kerro meillekin salaisuutesi! Minulla ei siis ole mitään lisättävää. Kaikki olennainen on jo sanottu tuossa yläpuolella.

    VastaaPoista
  2. Totta. Keskustelu on usein myös sitä, että suvakki yrittää ärsyttämällä saada keskustelijan päästämään suustaan sammakon, josta sitten itketään, ruikutetaan, maristaan ja uhriudutaan. Siitä ei kerta kaikkiaan päästä yli tai ohi.
    ...järkevintä on tietysti, että kaikki osapuolet käyvät keskustelua omissa ryhmissään ja julkilausumat annetaan vaaliuurnilla. Jos dialogia ei ole, niin silloin ajetaan kaikki päätökset läpi vahvimman oikeudella.
    ...muistatte varmaan sen kampanjoinnin, jossa "rasistit" piti käräyttää työnantajille. Sen lajin dialogia...

    VastaaPoista
  3. Offtopic, mutta mobiiliversion tausta haittaa lukemista. Itse vaihtaisin siinä bodyyn ihan tasaisen värin, vaikka ihan vaan valkoisen.

    VastaaPoista
  4. Loistavaa terävää ja oivaltavaa. Briteillä näkyy jo ketsuppi-ilmiö kun eu- ja laittoman maahanmuuton kriittiset on leimattu vaikka miksi, v...uiltu ylhäältäpäin ja syyllistetty. Mittarit täyttyy ja tulee vastaliike.

    VastaaPoista
  5. Hyvä huomio.
    Monet suvakeista on myös ihan puhtaita fiilistelijöitä eli heillä ei mitään oikeita faktoja olekaan, eivätkä he ole niistä edes kiinnostuneita, koska he eivät ole järin fiksuja tai analyyttisiä ihmisiä. Täten he myös kuvittelevat vastapuolen olevan samanlaisia fiilistelijöitä ja syyttävät "vihasta". Miksi sä vihaat noin paljon jne. Katselin tätä mm. Facebookissa vuosikaudet, kun vielä pyörin suvakkien kanssa samoissa piireissä.

    Hyvä esimerkki tästä mainitsemastasi älämölöstä on kommentit, mitä sain, kun kritisoin gay pridea. Kommenttien sisältö oli tiivistetysti "miksi sun persettä kutittaa, että joku haluaa tehdä asiaa x". Eli pointtini meni aivan ohi korvien ja keskustelu juuttui jankkaamiseen.

    VastaaPoista