Monikulttuurin painajainen ei ole väistämättömyys

Helsingin näkymiä vuodelta 1959. Monikulturistien mukaan tämä on kulttuurillista köyhyyttä ja sisäänpäinkääntyneisyyttä.

Keskustelufoorumilla puhutaan. Taas ulkomaalainen ahdisteli. Kommenteissa öyhötetään ja väkivaltafantasioidaan. Muualla on islamilaista terrorismia. Sitten on polttopulloiskuja ja moskeija-ampumisia. On ongelmia ja yhteentörmäyksiä. Kunniakulttuuria ja raiskauskulttuuria. Oikeuden päätöksiä siitä, saako hunnut kieltää työpaikalla. Se ei ole monikulttuurista unelmaa vaan monikulttuurin todellisuus.

Kaiken tämän keskellä hämmentynyt monikulturisti huutaa keskenään tappeleville kansanryhmille: "Nyt loppu! Te ette tee tätä yhtään oikein! Eläkää rinnakkain toisianne kunnioittaen!"

Ratkaisuksi monikulttuurin luonnollisiin sivuvaikutuksiin tarjotaan aina lisää monikulttuuria. Tämä on siis eräänlaista sosiaalista homeopatiaa: oletetaan, että sama asia, joka on sairauden aiheuttanut, olisi myös hoito sairauteen. Homeopaatit väittävät, että lisää suvaitsevaisuutta, lisää avoimia rajoja, lisää monikulttuuria tulee korjaamaan ongelmat.

Kukaan heistä ei tosin osaa määrittää mitään tarkkaa rajaa sille, missä vaiheessa tämän ihmehoidon tulisi alkaa tepsiä. Riittäisikö, jos olisimme kaksin verroin avoimempia? Ehkä viisinkertaisesti? Tuskin. Ongelmat olisivat entistä pahempia ja monikulturistit edelleen sanoisivat, että meidän vain tulee tehdä lisää sitä samaa.

Ennemmin tai myöhemmin kaikki kuplat puhkeavat. Rajusti tosiasioista poikkeavaa fantasiaa ei voi ylläpitää loputtomiin. Monikulturistit yrittävät välttää todellisuuden kohtaamista rakentamalla eräänlaisen ideologian no-true-scotsmanin: te ette vain tee sitä oikein.

Ongelma heille ei tietenkään ole vain se, että tänne tulevat eivät suostu leikkimään kiltisti. Eivät suostu paikallisetkaan. Tämän tietysti pitäisi kertoa jotain siitä, kuinka todennäköistä on onnistua integroimaan muslimit monikulttuuriseen elämänmenoon. Jos edes oman kansan ihmisiä, jotka ovat huomattavasti edistyneempiä ja avoimempia kuin tulijat, ei saada integroitumaan monikulttuuriin, mitä toivoa on ihmisillä, jotka ovat eläneet viimeiset 1400 vuotta samojen, erittäin sisäänlämpiävien sääntöjen mukaan?

Monikulttuuri tuottaa yhteentörmäyksiä, rasismia, sortoa, sotaa ja terroria. Mikään ei rökitä antirasistien kohtaamisteoriaa kuten monikulttuuristen maiden todellisuus. Suvaitsevaisimmat kansat ja rauhallisimmat, turvallisimmat maat löytyvät säännönmukaisesti etnisesti ja uskonnollisesti homogeenisimpien maiden listalta. Sotaisimmat, sortavimmat ja rasistisimmat maat taas monimuotoisimmista. Jos kohtaamisteorialla olisi mitään todellisuuspohjaa, eivätköhän sunnit ja shiiat olisi viimeisen vuosituhannen aikana oppineet elämään samoilla alueilla tappamatta toisiaan. Samoin Afrikan heimosotien luulisi sen perusteella olevan muinaishistoriaa.

Poliittisia ratkaisuja voidaan tehdä sen estämiseksi, että monikulttuurin kaaos ja sekasorto pesiytyvät meidänkin asuinsijoillemme. Vaikka massamaahanmuuttoa ja monikulturismia yritetään maalata vääjäämättömäksi kehitykseksi, jotta kansa ei aktivoituisi sitä vastustamaan, on se valintakysymys samoin kuin mikä tahansa muu kansakunnan tulevaisuuteen vaikuttava linjanveto.

Tietenkään 20-30 vuotta sitten omaksuttu yhteiskunnallinen trendi ei ole vääjäämättömyys sen enempää kuin 90-luvun mammafarkutkaan. On totalitäärisiä diktatuureja, jotka ovat olleet pitkäikäisempiä kuin monikulturismi tähän mennessä. Saksa oli 1930-1940-luvuilla totalitäärisen ideologian hallussa, ja ideologia ajoi maan raunioiksi. Sekään ei tuominnut Saksan koko tulevaisuutta tiettyyn muottiin. Monikulturismin tuhot Euroopassa ovat vielä rajallisemmat kuin natsismin tai kommunismin, mutta meidän pitäisi uskoa aatteeseen sitoutumisen olevan peruuttamatonta.

Suvereeni valtio voi itse päättää, kenelle se sallii etuoikeuden saapua maahan ja asettua siihen asumaan. Esimerkiksi Japani on tätä oikeutta käyttänyt hyvällä menestyksellä, ja japanilaiset tiedostavat, että parin vuosikymmenen mittainen työvoimapula on huomattavasti pienempi haitta kuin peruuttamaton demografinen muutos, joka rappeuttaa yhteiskunnan kaikki tasot yhteenkuuluvuudesta talouteen.

Tällaista ihmisille tuli mieleen Tukholmasta 1960-luvulla.

Tämä mielikuva Tukholmasta herää nykyään.

Tulevaisuutemme voi rakentaa joko fantasian tai yhteiskuntaa ja ihmisluontoa koskevan kokemusperäisen tiedon varaan. Voimme haihatella, että ehkä jossain vaiheessa monikulttuurin homeopatia alkaa tepsiä, vaikka se ei ole tepsinyt koskaan yhdessäkään muslimien massamaahanmuuton kohteeksi joutuneessa maassa, tai voimme todeta, että monikulturismi on fantasiaa ja tehdä kaikkemme monikulttuurin todellisuuden välttämiseksi. Se ei tule muuttumaan paremmaksi. Ei tule aikaa, jolloin ensimmäisessä kappaleessa listatut ongelmat väistyisivät auvoisan rinnakkaiselon tieltä. Ei ole mitään tähän todellisuuteen pohjautuvaa syytä uskoa niin.

Monikulttuurin todellisuuden välttäminen on ehdottoman ajankohtainen ja välttämätön päätöksenteon aihe, koska virhepäätöksen seuraukset ovat peruuttamattomat. Kaikissa muissa politiikan osa-alueissa soutaminen ja huopaaminen on mahdollista, mutta ei tässä. Ruotsi, Saksa tai Iso-Britannia eivät koskaan enää tule olemaan entisellään. Näissä maissa ei voida enää muuttaa mieltä ja perua päätöstä. Demografia ja talous maalaavat todella synkeät kuvat siitä, missä tilassa nämä maat ovat vaikkapa 50 tai 100 vuoden kuluttua.

Suomalainen Suomi on todellinen, täysin toteutettavissa oleva vaihtoehto ja ainoa vaihtoehto, jonka varaan kansakunnan tulevaisuuden voi pitkällä tähtäimellä rakentaa. Sen vaihtoehdon voi valita turvautumatta fantasioihin siitä, että ehkäpä ihme tapahtuu ja synkät tulevaisuudenkuvat eivät toteudukaan.

Meidän tarvitsee vain lakata toteuttamasta 1990-luvulla aloitettuja virheratkaisuja ja jatkaa Suomen rakentamista samalla linjalla, jolla sitä rakennettiin maan ensimmäiset 70 vuotta, ja tulevat sukupolvet voivat kasvaa turvallisessa, rauhallisessa ja yhteenkuuluvuutta kokevassa, suomalaisten asuttamassa Suomessa. Niin yksinkertaista se on.