Mestari, irtosuhteet ja äärioikeiston moraali

Suomen Kuvalehti kertoi kätevästi ajoitetussa artikkelissaan Jussi Halla-aholla olevan taaperoikäinen, hänen pitkän avioliittonsa ulkopuolella syntynyt lapsi. Artikkelin mukaan lapsen äiti oli suivaantunut siitä, että Halla-aho ilmoitti lapsilukuunsa julkisesti vain avioliitossa syntyneet lapset, ja teki myöhemmin jo poistetun Facebook-päivityksen asiasta. Halla-aho itse kommentoi asiaa varsin rajallisesti ja julkisuudessa tarpeettomiin yksityiskohtiin menemättä. Hän totesi tehneensä virheitä ja että asia on ollut niiden tiedossa pitkään, joiden tiedossa sen nyt kuuluu olla. Keskustelua seurasi satojen kommenttien verran.

Täytyy sanoa, että olen sanoinkuvaamattoman pettynyt oikeiston arvopohjaan ja moraaliin. En tosin Jussin tekemisten takia vaan hänen kannattajakuntansa. Koska Halla-ahon kannattajat ovat usein jokseenkin fanaattisia, he eivät aikailleet vieraissa kulkemisen oikeuttamiseksi.

Luonto se tikanpojankin puuhun vetää. 

No lapsen tekeminen tuskin on mikään virhe. On aviossa tai ei. Ihmeellistä syyllistämistä. 

Joskus mono vipattaa väärään suuntaan, mutta sen kanssa on elettävä.
Uusi elämä on luonnon ihme.  

Et ole ainoa Suomessa, jolla on lapsia avioliiton ulkopuolella....sehän vain osoittaa, että olet lisääntymiskykyinen isänmaallinen mies. 

Rapatessa roiskuu...

Koska kannattajat eivät halua nähdä mitään väärää Halla-ahon tekemisissä, he veivät järkeilynsä huomattavasti aloituksen sisältöä pidemmälle - ja eräästä Halla-ahon kommentista päätellen pidemmälle, kuin hän olisi tarkoittanut. 

Halla-aho itse määritteli tekonsa virheeksi, joka asianosaisille on sovitettu. Monet kannattajat menivät harppauksen pidemmälle järkeilemällä, että kyseessä ei ole virhe lainkaan, koska a) aviorikos on yleistä ja siten se on myös normaalia ja oikeastaan sen pitäisi olla hyväksyttyäkin sekä b) jos aviorikoksesta syntyy lapsi, muuttuu virhe iloiseksi asiaksi. Halla-aho itse osoitti jälkimmäistä järkeilyä kohtaan epäilyksensä julkaisun kommenteissa.

Jos jopa "äärioikeisto" normalisoi ja oikeuttaa au-suhteet, mitä toivoa meillä on sivistyneen yhteiskunnan peruspilarien - avioliiton ja perheyksikön - turvaamisesta? Olen tähän saakka mieltänyt "seksipositiivisen" (myöh. herpespositiivisen) hookup-kulttuurin vasemmiston jutuksi, mutta ilmeisesti se oikeissa olosuhteissa saisi äärioikeistoltakin kannatusta, vaikka juuri tällaisten tapausten kuuluisi toimia ilmeisenä todisteena irtosuhteita vastaan.

Ymmärrän toki, miksi moista halutaan normalisoida. Kyseessä on virhe, jonka monet ovat tehneet. On tunnetasolla helpompaa yrittää muuttaa yhteiskunnan normit hyväksymään oma virhe kuin tunnustaa poikenneensa hyvästä tavasta ja kantaa teon tuottama syyllisyys ja häpeä. Tämän vuoksi ihmiset, jotka itsekin ovat kokeneet irtosuhteiden haittavaikutukset, silti yrittävät niitä oikeuttaa ja perustella.
Puhutaanpa vieraissa kulkemisesta hetki täysin yleisellä tasolla. Halla-ahon tai kenenkään muunkaan yksittäisen henkilön tapauksista ei ulkopuolisen ole järkevää ryhtyä esittämään arvioita. 

Irtosuhteilla tahtoo olla tuhoisia seurauksia toteuttajalleen. Ne tuottavat usein ongelmia, joilta muutoin välttyisi, ja joskus lyhyestä suhteesta saa tavalla tai toisella maksaa lopun ikäänsä. Pettäminen on loukkaus liittoa, puolisoa ja yhteisiä lapsia kohtaan, koska se turmelee luottamuksen, intimiteetin sekä vaarantaa puolison ja yhteisten lasten taloudellisen aseman.

Kolmas osapuoli joutuu ikävään asemaan myös. Hän ei tule saamaan puolison statusta eivätkä hänen lapsensa samaa asemaa kuin avioliitossa syntyneet. Oman puolison löytyminenkin muuttuu ihmeesti vaikeammaksi, kun kainalossa on lapsi jo valmiiksi. Toisen naisen stigmasta tulee au-lapsen myötä pakenematon seikka, joka väistämättä tulee herättämään negatiivisia reaktioita ihmisissä.

Avioliitossa syntyneet lapset vääjäämättä saavuttavat iän, jossa he ymmärtävät, mitä avioliiton ulkopuolisen siskon tai veljen olemassaolo oikein tarkoittaa: yksi vanhempi on pettänyt toista. Tämä ei vanhempien ja lasten suhteelle takuulla hyvää tee. Au-lapsi taas voi vain haaveilla asemasta, jossa isä asuu samassa osoitteessa. Pahimmillaan au-lapsen olemassaoloa jopa peitellään, mikä ei lapsen henkiselle kehitykselle ole hyväksi.

Henkilökohtaisella tasolla katson pettämisen peruuttamattomaksi myös suhteen kannalta. Kun yhteistä elämää on valittu julmalla tavalla loukata, en voisi suhteessa jatkaa. Tilanteet ja ihmiset ovat kuitenkin täysin erilaisia, joten en kenenkään muun päätöksiä lähtisi arvostelemaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa avioliitossa on jo lapsia, olisi anteeksiannon ja luottamuksen jälleenrakentamisen tien valinta suotavaa ja todennäköisesti se pienimmän pahan tie, kunhan hairahtunut osapuoli tahtoo vakavissaan virheensä korjata ja niitä jatkossa välttää.

Minun parisuhdemoraalillani ei kuitenkaan Halla-ahon tapauksen kanssa ole mitään tekemistä. 

En minä Jussista ole itselleni miestä hakemassa vaan poliittista johtohahmoa. Tilannetta voisi verrata vaikkapa Trumpin kourintapuheisiin: vaikka Trump olisi mitä kamalin lääppijä, sillä ei äänestyspäätöksen kannalta tule olla väliä, koska äänestäjän ei tarvitse Trumpin lääppimisten kanssa elää. Valitun johtajan poliittisten linjausten ja päätösten kanssa taas on pakko elää jokaisen kansan jäsenen - myös niiden, jotka eivät henkilöä koskaan edes äänestäneet. Tämän vuoksi vain henkilön poliittisilla näkemyksillä tulee olla merkitystä kyseisessä asiassa.

Mikäli Halla-ahon kannattajakunta haluaa vängällä jotain positiivista sankarinsa harha-askeleessa nähdä, voisi positiivisen näkökulman pettämisen normalisoinnin sijaan muotoilla näin: kuten sanoin, minussa ei olisi voimaa pettämisen anteeksiantamiseen ja elämän jatkamiseen - tuskin olisi haluakaan.

Rakastavat, omistautuvat ja anteeksiantavat puolisot eivät vain lankea ihmisille, heidät ansaitaan rakkaudella ja pitkäjänteisellä työllä yhteisen elämän eteen. Halla-ahon puolisolla selvästikin on e.m. ominaisuuksia, ja se on saavutus Jussillekin. Kukaan ei ottaisi vieraissa kulkenutta takaisin, ellei kokisi siinä voittavansa eniten. Harha-askelista huolimatta Halla-ahon on siis täytynyt onnistua puolison ja isän roolissa niin hyvin, että hänen vaimonsa näkee oman ja lastensa elämän parhaaksi, kun hän on siinä mukana. 

Hakatun valkoisen syndrooma - pelkoa ja inhoa Manchesterissä

Manchesterin iskun tähän mennessä tunnistetut kuolonuhrit. Saffie-Rose Roussos (8 vuotta),
Georgina Callander (18) ja John Atkinson (26).

Tähän mennessä 22 ihmistä on kuollut pop-tähti Ariana Granden konsertissa tapahtuneessa terrori-iskussa, jossa 22-vuotias libyalaisten pakolaisten lapsi Salman Ramadan Abedi räjäytti itsensä kotitekoisella räjähdeliivillä väkijoukossa konserttiareenan aulatilan läheisyydessä. Grande on erityisesti pikkutyttöjen ja teinien suosiossa, ja isku olikin kaiketi suunnattu juuri lapsia tappamaan, ja heitä uhrien joukossa tiedetään olleen.

Tässä vaiheessa edes rasisminvastustajat eivät enää kehtaa aloittaa "no eihän se välttämättä ole muslimi" -heittoja, koska tietävät itsekin, mitä tuleman pitää. Se kertoo syvästä piittaamattomuudesta heidän aatemaailmassaan. He tietävät sen, minkä mekin. He vain eivät välitä. Heidän vaistonsa kertoo heille saman kuin omamme meille, mutta he valitsevat silti kamppailla järkeä ja käytännöllisyyttä vastaan kannattamalla muslimien maahanmuuttoa, joka tämänkin verilöylyn Eurooppaan toi. He ymmärtävät, että tätä on tulossa. 

Koska en saata uskoa vihervasemmiston kokoisen ihmisryhmän olevan yksinkertaisesti pahoja, haluan uskoa heidän motiiviensa löytyvän muualta inhimillisyyden kirjosta. 

Väärässä olemisen tunnustamisen vaikeus olisi yksi ymmärrettävä selitys. Virheen tunnustaminen kun ei olisi vain aatteellisen typeryyden tunnustamista vaan myös sen, että on itse ollut mukana tuottamassa yhteiskunnallista muutosta, joka on lukemattomille muille aiheuttanut kärsimystä. 

He ryhtyivät ajamaan monikulttuuria, koska tarkoittivat ja uskoivat tekevänsä hyvää. He haluavat olla hyviä ihmisiä. Kuinka raskasta voikaan olla joutua sisäistämään, että kaiken sen ajan, kun olet luullut ajavasi rauhaa, rakkautta ja parempaa maailmaa, oletkin oikeasti tuottanut raiskausepidemioita, seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia viharikoksia, sukupuolten epätasa-arvoa sekä silpoutuneita ruumiita?

Halu vältellä todellisuuden kohtaamista on inhimillinen, mutta edesvastuuton. Tietysti moisen virheen tunnustaminen on henkilölle itselleen raskasta, mutta on jo korkea aika, että tämä ryhmä lakkaa tekemästä päätöksiä omien tunteidensa nojalla ja alkaa ajatella yhteiskuntaa ympärillään.

Pääministerirobottimme Juha Sipilä kirjoitti surunvalitteluksi standarditwiittinsä vaihtaen lähinnä kaupungin nimen. Taas Sipilä on shokissa ja tuomitsee iskun vahvasti. Onpa virkistävää. Tuossahan on melkein jo jotain eroa tusinaan aiempia surutwiittejä mieheltä. (kuva suurenee klikkaamalla)

Media ja some muistuttelevat meitä, kuinka tärkeää on jatkaa elämistä normaaliin tapaan. Ei saa antaa pelolle valtaa. Ei saa reagoida. Muuten terroristit voittavat. Kepeästi piiloteltu vihjailu länsimaisten omasta syyllisyydestä iskuihin löytää myös tiensä keskusteluun nopeasti. Joku uhrien kanssa saman ihonvärin omaava on joskus pommittanut, joskus orjuuttanut ja joskus rasisteerannut. Ja pakolaisiakaan eivät halua. Ymmärtäähän sen sitten, että verilöylyä on tulossa.

Kuvitellaanpa, että jakaisimme vastaavia neuvoja muille väkivallan uhreille, vaikkapa hakatuille vaimoille:

Jatka kuin aina. Käy shoppailemassa. Käy konserteissa. Älä anna sen näkyä. Muuten miehesi voittaa. Ja kyllä tässä on peiliin katsomisen paikka. Oletko nyt itse ollut tarpeeksi rakastava ja omistautuva? Niin, ja muistathan sen kerran, kun vahingossa naarmutit sen autoa parkkipaikalta peruuttaessa? Nalkuttaakin olet tainnut. Nyt on tärkeintä pysyä avoimena dialogille ja välttää tunteellista kohkaamista ja hätiköintiä.

Kukaan ei sanoisi edellä mainittua neuvontaa solidaarisuudeksi, myötätunnoksi tai millään inhimillisellä tai käytännöllisellä tasolla järkevästi. Se, mikä ei toimi mikrotasolla, ei yleensä toimi myöskään makrotasolla. Jos pään painaminen hiekkaan ja itsesyyttely ei auta yksittäistä uhria, ei se auta yhteiskuntaakaan. Kuitenkin meidän halutaan potevan yhteiskunnallista hakatun naisen syndroomaa: jopa lastemme murhaaminen pitäisi kokea meidän syyksemme.

Järkyttävä esimerkki tällaisesta vastenmielisen alentuvasta neuvomisesta tuli Rasmus-ryhmässä hääräävän Ana María Gutíerrezin blogipäivityksestä Manchesterin iskuun liittyen:

"Pahuudelle ei pidä antaa tilaa. Nyt tarvitaan rakkautta ja kauneutta elämämme ympärille. Ihan oikeasti, jaksaisit nyt vain rakastaa!"

Uskoisitko Gutíerrezin sanovan tuota päin naamaa vaikkapa 8-vuotiaan Saffie-Rosen äidille? Tuskin. Hän kuitenkin kehtaa tuon kirkkain silmin meille suomalaisille sanoa. Minä rakastan. Paljonkin. Minulla on kauneutta ympärilläni myös. Sillä vaan ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, päättääkö joku Allahin kunniaksi räjähtää väkijoukossa. Minun tekemiseni eivät siihen vaikuta. 

Gutíerrez kuuluu siihen lapselliseen koulukuntaan, jossa valitaan leikkiä, että sota vaatii molempien osapuolien suostumuksen ja että tarpeeksi raivokas silmien ummistaminen ja kumbayaan veisaaminen saa ongelmat ennemmin tai myöhemmin katoamaan itsekseen. Sota ei vaadi meidän suostumustamme. Riittää, että joku keksii sen meitä vastaan aloittaa. Sodassa sitten olemme - halusimme tai emme. Jos kiistämme roolimme sodan osapuolena, meistä tulee yksipuolisen sodan - jota kansanmurhaksikin kutsutaan - uhreja. Jos tunnustamme roolimme, voimme ryhtyä toimenpiteisiin ja voittaa. 

Terrorismi ei ole menossa minnekään. Tämä on vasta alkua. Jo tämä saadaan aikaan Euroopassa, jossa muslimeja on vasta muutama prosentti. Jos haluaa arvioida tulevaisuutta, voi katseen kääntää vaikkapa Irakiin tai Somaliaan, jossa muslimeita ovat lähes kaikki. Väkivallan määrä korreloi muslimien määrän kanssa. Paremmaksi tämä ei muutu, ellei politiikkamme muutu paremmaksi. Terrorismilta, raiskausaalloilta ja muilta ongelmilta ovat välttyneet Euroopassa vain ne maat, jotka ovat tiukinta linjaa muslimien maahanmuuton suhteen pitäneet.

On myös täysin epärealistista turvautua fantasioihin siitä, että ehkäpä integraatio, rasismin vastustaminen ja avoimuus veisivät ongelmat pois. Yksikään länsimaa ei muslimien integroinnissa ole onnistunut. Suomalaiset ovat hieno ja pätevä kansa, mutta ei nyt kuvitella, että meillä olisi taikuus, jolla onnistua jossain, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet. Varsinkin, kun mitään viitteitä moisen magian olemassaolosta ei ole. Poliitikkomme noudattavat muiden maiden itsemurhan reseptiä vaihe vaiheelta, vain muutaman askeleen muita jäljessä. 

Tähänkin itsepetokseen uskovia kehottaisin suuntaamaan katseensa Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan: tuskinpa muslimeilla siellä integraatio-ongelmia on? Tuskinpa heitä kohtaan muiden muslimien keskellä rasisteerataan? Mutta terrorismia on vielä paljon enemmän kuin meillä. Seksuaalirikokset ja naisten epätasa-arvo ovat arkipäivää, homojen oikeuksista ei ole tietoakaan. 

Jos olet päästänyt ketun kanalaan, voit toki syyttää verilöylystä omia puutteellisia toimiasi ketun integroimiseksi. Tosiasia kuitenkin on, että virheesi oli päästää kettu kanalaan. Ketulla on ketun luonto.

Yhdenkään suomalaisen vanhemman ei ole vielä tarvinnut haudata jihadisti-iskussa kuollutta lasta, mutta lukemattomat ovat toivottomina yrittäneet lohduttaa raiskattua, ahdisteltua, pahoinpideltyä tai ryöstettyä lastaan. Kukaan ei tule ja suojele maatasi ja lapsiasi sinun puolestasi. 

Nyt on aika miettiä, aiotko esi-isiesi tavoin tehdä velvollisuutesi osana suomalaisuuden monituhatvuotista jatkumoa vai painatko pääsi hiekkaan ja toivot, että kukaan tulevista vainajista ei tule olemaan sinun lapsesi. Ei tarvita ihmetekoja. Tarvitaan ainoastaan rohkeutta todeta ongelma, puhua siitä ja vaatia päättäjiämme tilille. 

Mielipide, jota Hesari ei suostu julkaisemaan

Kun Helsingin Sanomien mielipideosastolla väitettiin keskustelua "äärioikeiston" kanssa mahdottomaksi, koska äärioikeisto vain heittelee raiskausuhkauksia, päätin lähettää oman mielipiteeni vastineeksi. Koska HS on punavihreän kuplan pää-äänenkannattajia, en toki pitänyt julkaisun mahdollisuuksia kovin suurina mutta päätin joka tapauksessa julkaista vastineen täällä blogin puolella.

Vihervasemmisto välttelee keskustelua

Riikka Yrttiaho kirjoitti HS:n mielipideosastolla uskovansa keskustelun äärioikeiston kanssa olevan mahdotonta ja kirjailija Pirkko Saision siten astuneen populistien ansaan dialogia peräänkuuluttaessaan. Yrttiahon mukaan hänen keskustelunsa äärioikeiston kanssa ovat johtaneet väkivaltafantasiointiin ja raiskausuhkauksiin, ja tämän vuoksi keskusteluyhteys eri mieltä oleviin on suljettava täysin.

Toki minäkin voisin poimia netin syövereistä muutaman fanaattisimman vihervasemmistolaisen ja heidän käytöksensä pohjalta leikkiä kaikkien eriäviä näkemyksiä esittävien olevan samanlaisia hörhöjä, mutta se ei olisi kovin älyllisesti rehellistä - rakentavuudesta puhumattakaan. Se tosin voisi toimia näppäränä tekosyynä epämiellyttävien keskustelujen välttämiselle, jos nyt sitä tavoittelisin.

Kokemukseni keskusteluyrityksistä on toisenlainen. Toki sekaan on mahtunut täysin asiattomiakin tapauksia, mutta enimmäkseen olen vihervasemmiston puolelta kohdannut keskustelun välttelyä. Punavihreät poliitikot eivät suostu keskusteluohjelmaan, jos mukana on eri mieltä olevia, ja he säännönmukaisesti siivoavat blokkauksilla Facebook-seiniltään eriävät mielipiteet pois.

Olen reilun vuoden ajan ollut mukana kansallismielisessä podcastissa, johon kuulijat usein pyytävät vastakkaisen näkemyksen edustajia vieraaksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Bloggaaja Saku Timonen jätti kutsuni huomiotta kahdella eri foorumilla ja blokkasi minut bloginsa kommenttiosiosta. Suvi auvinen blokkasi minut heti, kun lähetin hänelle kutsun Twitterissä. Suldaan Said Ahmed blokkasi minut Facebookissa. Susani Mahadura jalona suitsutti dialogin tärkeyttä minulle, mutta kun tarjosin siihen mahdollisuuden, hän lakkasi vastaamasta viesteihini. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Podcastissämme ei takuulla kenellekään esitetä raiskausuhkauksia. Olen kutsutuille vielä erikseen korostanut, että he eivät tulisi joutumaan vyörytyksen tai ansan virittelyn kohteeksi vaan saisivat tietysti asianmukaista kunnioitusta. Hehän olisivat meidän vieraitamme.

En itsekään juuri usko, että dialogi mitään neuvotteluratkaisua voi tuottaa: valtio kun ei voi olla jokseenkin etnonationalistinen kansallisvaltio ja jokseenkin monikulttuurinen. Molempia miellyttävää kompromissia ei ole olemassa, mutta debatin käyminen aiheesta on tärkeää tiedonvälitystä ja tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden argumenttien helppoon arviointiin.

Kuten sanoin, leimaaminen uhkailijoiksi ja äärimmäisen mustavalkoinen jako "ihmisoikeuksien puolustajiin" ja "toisenvärisen ihmisen kuolemasta iloitseviin" ovat kätevä tekosyy sellaisen keskustelun välttämiselle, jossa omat näkemykset tulisivat aidosti haastetuiksi, mutta todellisuuden kanssa niillä ei juuri ole tekemistä.

Tarjosin myös Yrttiaholle mahdollisuuden laittaa mielipiteensä äärioikeistolaisista testiin ja tulla podcastiimme*. Ovet ovat auki Monokulttuurin lähetyksiin myös muille vastaavan näkemyksen omaaville. Dialogia on tarjolla - odottelemme vain jonkinlaista katetta kauniille puheille sen tarpeesta.

*Lähetin Yrttiaholle kutsun Facebook-viestinä 15.5. klo 13:23. Nyt on 21.5., enkä ole saanut vastausta.

Vihervasemmistolaisen ääriajattelun lyhyt oppimäärä

Jos haluat nopeasti suututtaa vihervasemmistolaisen, mainitse kaksi ääripäätä. 

Ääripäistä puhuminen raivostuttaa monikulturistit, koska he eivät halua hyväksyä edustavansa ääripäätä. Siksi hyväntahtoinenkin asian mainitseminen johtaa seuraavanlaiseen jankutukseen (todellisia sitaatteja todellisilta ihmisiltä):

"Ei ole kahta ääripäätä. On toisten oikeuden elämään kiistävät rasistit ja ihmisoikeuksien kannattajat. Ihmisoikeudet ovat universaaleja, eivätkä ne ole neuvottelukysymys. Ei ole ääriajattelua kannattaa samoja oikeuksia kaikille. On vain yksi ääripää - rasistit - ja sitten on se 90-99% kansasta, joka on suvaitsevaisia."

Tietysti monikulturistit edustavat ääriajattelua. He vain ovat normalisoineet ajatuksensa itselleen ja ikävä kyllä monille muillekin erittäin myötämielisen median ja poliittisen eliitin tukemana. Eikä meidän edes tarvitse puhua Antifasta tai muista katuradikaaleista - puhun nyt monikulturisteista yleisesti.

"Samat oikeudet kaikille" on radikaali ajatus, samoin ihmisoikeuksien universaalius. Jo Ihmisoikeuksien Yleismaailmallisen Julistuksen luomisen aikaan 8 YK:n jäsenmaata kieltäytyi äänestämästä julistuksen puolesta. Myöhemmin islamilaiset maat kehittivät oman, sharia-lakiin pohjautuvan versionsa julistuksesta.

Islamilaisissa maissa yleinen mielipide on täysin meidän ihmisoikeuskäsityksemme vastainen. Usko siihen, että sharian tulisi olla maan virallinen laki, että islamista luopuvat tulisi teloittaa ja naisen olla miehen määräysvallassa, eivät ole ääriajatuksia. Ne ovat enemmistön mielipide lukuisissa muslimimaissa. Heidän mieliinsä ja maihinsa asti väitetysti universaalit ihmisoikeudet eivät yllä eivätkä ole koskaan yltäneet. He eivät halua samoja oikeuksia kaikille tai pidä meidän ihmisoikeuskäsitystämme omanaan tai universaalina.

On siis ilmeinen fakta, että ihmisoikeudet tai mielipide siitä, mitkä ovat ihmisoikeuksia, eivät ole universaaleja. Se, että me voimme nauttia länsimaisesta kuplasta, jossa oikeuksista välitetään, ei kumoa sitä seikkaa, että suurin osa maapallon ihmisistä elää aivan erilaisten lakien alla nauttien erilaisista oikeuksista - ja mikä järkyttävintä suvaitsevaistolle - kaikki tässä maailmassa eivät halua samanlaisia arvoja ja oikeuksia maahansa, kuin meillä on.

"Samat oikeudet kaikille" on aivan yhtä radikaali ajatus sellaisena, miten suomalaiset monikulturistit sen tarkoittavat. Vaaditaan, että ihmisillä pitäisi olla oikeus muuttaa maailmassa minne haluavat ja siten astua vaikka valmiiseen pöytään nauttimaan vieraan kansan työn tuloksista. Tämä on radikaali ajatus, joka kamppailee sitä vakiintunutta käsitystä vastaan, että suvereenilla valtiolla on oikeus valita, kenet se alueelleen päästää. 

Oikeus asua Suomessa lisäksi tuo henkilön käyttöön kaikki suomalaisen lain takaamat etuudet, mikä pahentaa hallitsemattoman muuttoliikkeen tuhoisuutta. Kun valtio tarjoaa etuudet niillekin, jotka eivät koskaan ole edes voineet verokassaan penniäkään maksaa, on ilmiselvää, että valtio silloin tulee vetämään puoleensa juuri vääränlaista tulijavirtaa eli heitä, jotka haluavat vain hyötyä järjestelmästä. Tästä saadaan aikaan taloudellisesti ja sosiaalisesti täysin kestämätön kuvio.

Myös turvapaikan saaminen tulkitaan perusoikeudeksi, vaikkei se sitä koskaan ole ollut. Turvapaikkaa saa hakea, mutta kriteerien jäädessä täyttymättä se voidaan evätä. Vihervasemmisto tulkitsee turvapaikan saannin kriteerin varsin toisella tapaa kuin laki. Lain mukaan turvapaikkaan oikeuttaa henkilökohtainen vaino ja maansisäisen paon mahdottomuus. Vihervasemmiston mielestä turvapaikanhakijan oma mielipide on täysin riittävä kriteeri, ja jos turvapaikanhakija kieltäytyy lähtemästä maasta ja ryhtyy protestoimaan, on se vihervasemmistolle vihoviimeinen todiste siitä, että turvapaikka tosiaan tarvitaan.

Se, että monikulturistit ovat ääripää, näkyy myös heidän ideologiansa ominaisuuksissa, jotka ovat fanaattisuudelle tyypillisiä.

He ajattelevat maailmaa erittäin yksinkertaistetulla, mustavalkoisella tavalla. Kielteisen päätöksen saaneita ei heidän mielissään palauteta vaan lähetetään aina pomminvarmaan kuolemaan. Ihmiset eivät heille ole erinäisiä näkemyksiä edustavia yksilöitä vaan jakautuvat kolmeen ryhmään: hyviin ihmisiin, rasisteihin ja "tolkun ihmisiin", jotka ovat käytännössä heille yhtä pahoja kuin rasistit. Eri mieltä olevissa he eivät näe minkäänlaisia eroja. Keskustelu Suomen Sisusta päätyy keskusteluksi Vastarintaliikkeen ohjelmasta. Kaikki eri mieltä olevat ovat neekeriä huutelevia, ruskeiden ihmisten kuolemista riemuitsevia pahiksia. 

Tämä mustavalkoinen käsitys on tuottanut sen tilan, jossa vihervasemmisto syö itseään. Ideologisen puhtauden vaatimus on niin ankara, että pienimmästäkin omaperäisen ajattelun merkistä joutuu julistetuksi harhaoppiseksi. Tämän sai viimeksi kokea ikänsä läpi vihervasemmistoa edustanut Pirkko Saisio, joka uskaltautui esittämään varovaista kritiikkiä - yllätys, yllätys - juuri vihervasemmiston jyrkkyyttä ja neuvottelukyvyttömyyttä kohtaan. Hänestä tuli heti rasisti, natsi ja populisti. Harva uskonlahkokaan on yhtä tarkka väärinajattelun valvonnassa kuin monikulturistit tai feministit ovat. Kunnolla väärin ajatteleville toivotaan jopa väkivaltaista loppua. Olen nähnyt suomalaisten antirasistienkin hyppäävän kelkkaan, jossa natsiksi mieltämänsä henkilön pahoinpitely katsotaan oikeutetuksi. 

Äärimmäisen yksinkertaistetut, jyrkät väitteet ovat ääriajattelulle ominaisia. Tämä näkyy vihervasemmiston kompromissikyvyttömyydessä. He katsovat, että heidän tulkintansa vaikkapa ihmisoikeuksista on ainoa oikea, ja tämä omaperäinen käsitys ihmisoikeuksista tulisi kaikkien hyväksyä, koska "ihmisoikeudet eivät ole neuvottelukysymys". Vähäinenkin kiristys maahanmuuttopolitiikkaan saa heidät takajaloilleen, enkä tähän mennessä ole nähnyt yhtäkään karkotuspäätöstä, joka vihervasemmiston parissa olisi kritiikittä otettu vastaan. Heistä ketään ei tulisi karkottaa. Jopa raiskaajamurhaajan kohdalla sanotaan, että karkotus olisi epäreilu lisärangaistus, koska eihän suomalaisiakaan karkoteta.

Eritoten vihervasemmiston maailmankuvaan verraten kansallismielisyys tai etnonationalismi ovat kaukana ääriajattelusta. Ne perustuvat yksinkertaisiin ajatuksiin, jotka ennen viimeisen parin vuosikymmenen monikulturismitrendiä hyväksyttiin totena sen kummemmin miettimättä 1800-luvulta lähtien: että valtio on a) kansansa edunvalvontakoneisto sekä b) kansan biologisen käsitteen varaan rakentuva poliittinen konstruktio - siten riippuvainen kansansa olemassaolosta ja kansalleen ominaisia erityispiirteitä osoittava.

Nämä asiat otettiin itsestään selvänä, eikä toimivaksi todetun ajattelutavan jatkamisessa ole mitään äärimmäistä tai radikaalia. Monikulturismi on viimeaikainen, toimimattoman luonteensa vuoksi lyhytaikaiseksi jäävä trendi - ei universaali totuus. Se selviytyy tälläkin hetkellä ainoastaan siksi, että se voi vampyyrin tavoin imeä elinvoimaa itseään paremman järjestelmän perinnöstä.

Se, mitä tätä nykyä kutsutaan äärioikeistolaisuudeksi, oli täysin vallitseva ajattelutapa huomattavasti pidempään kuin monikulturismi on ollut. Ja sen satoa korjataan edelleen - ikävä kyllä niin varmaan tulemme korjaamaan monikulttuurin satoakin.

Kansallismielisyys ei ole taianomaisesti muuttunut muutamassa vuosikymmenessä valtavirrasta ääriajatukseksi. Se on samaa kuin aina. Sen ympärille vain on kehittynyt monikulturismin loiseläjä, joka yrittää pakottaa maailman uskomaan omaan keskustelukehykseensä, jossa kaikki Li Anderssonista oikealle ovat natseja.

Yle suitsuttaa empatiakyvyttömyyttä valkoisia kohtaan

"Uskon naisten oikeuksiin. Niin uskoi myös Muhammed." Tämän hulvattoman huumoripläjäyksen tuotti
brittiläinen kampanja, jonka tarkoituksena oli hälventää väitettyjä ennakkoluuloja muslimien uskomuksista.

"Kaipaan elokuviin tavallisia, valkoisia naisia, koska muutoin ei elokuvista löydy hahmoja, joiden asemaan voisin samaistua."

Eikö kuulostaisi aika rasistiselta ja kummalliselta lauseelta? Elokuvayleisölle kun ei juuri tunnu rodulla olevan väliä. Itse asiassa monet mustia tai ruskeita sankareita omaavat elokuvat, kuten Piin Elämä, Django Unchained, Amistad tai Moonlight nousivat hiteiksi juuri valkoisen yleisömassan voimin. Jos valkoiset laajamittaisesti kokisivat, että eivät pysty samaistumaan muun rotuisiin henkilöihin, eivät em. elokuvat koskaan Suomessakaan olisi nousseet katsotuimpien listalle.

Musta ihminen voi kuitenkin huoletta olla naurettavan rasistinen, ja tuomitsemisen sijaan valtamedia kääntää mustasta rasistista uhrin, jota tulisi sääliä ja hoivata. "Muslimifeministi" Maryan Abdulkarim kertoi Ylen haastattelussa itse keksimästään ongelmasta suomalaisessa kirjallisuudessa: siinä ei ole tarpeeksi ruskeita hahmoja, joihin ruskeat lapset voisivat samaistua. Maryanin mukaan hän ei ole löytänyt suomalaisista kirjoista yhtään samaistuttavaa hahmoa.

Hän siis sanoo täysin suoraan, että tunteellisin, laadukkainkaan draama ei häntä kosketa, mikäli päähenkilö on valkoinen. Hän pystyy kokemaan kirja- tai elokuvanautintoon vaadittavaa myötäelämistä vain itsensä värisiä ihmisiä kohtaan.

Maryanin ratkaisuehdotus on tuttua tavaraa. Feministiä ahdistaa, joten muiden on korjattava hänen itse keksimänsä ongelma.

Hän vaatii, että suomalaiskirjailijoiden tulisi lisätä ruskeita hahmoja teoksiinsa ruskean yleisön palvelemiseksi. Kiinnostava lähestymistapa. Miksi suomalaiskirjailijoiden tulisi muuttaa omaa työtapaansa Maryanin tai kenenkään muunkaan mieliksi? Eikö loogisempi ratkaisu olisi laittaa kaikki se uskomaton kulttuurillinen rikkaus ja moniosaamisen potentiaali somaleissa hyötykäyttöön ja kannustaa muita somaleja kirjoittamaan somaleista kertovia kirjoja somaleille?

Tässä törmäämme myös toiseen ongelmaan eli siihen, että nämä rotufeministit eivät itsekään tiedä, mitä haluavat, joten he esittävät ristiriitaisia vaatimuksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun intersektionaalinen feministi on vaatinut valkoisia lisäämään vähemmistöhahmoja kirjoihin tai elokuviin. Mutta kun pyyntö toteutetaan, sekään ei kelpaa.

Laura Lindstedt kirjoitti teoksessaan Oneiron juutalaistytöstä. Rotuajatteluun suorastaan pakkomielteisellä fanaattisuudella suhtautuva feministi Koko Hubara tietysti löysi asiasta ongelman, joka loukkaa häntä henkilökohtaisesti mitä syvimmällä tasolla. Kaikki tässä maailmassa tuntuu sen Kokolle tekevän, kuin maailma olisi hänen tunteitaan loukkaamaan luotu.

"Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta," sanoi Hubara Helsingin Sanomille ja lisäsi vielä, että ongelma on siinä, etteivät ruskeat ihmiset pääse itse määrittelemään, miten heistä kerrotaan tarinaa. Eli valkoinen sortaa kun ei kirjoita vähemmistöistä, ja valkoinen sortaa kirjoittaessaan heistä. 

Minulla ei henkilökohtaisesti ole yhtään mitään ongelmaa sen kanssa, että Maryanin tai Kokon kirjamakua ohjaa rotuajattelu. On täysin luonnollista, että ihmiset haluavat ympärilleen - myös vaikkapa kirjojen muodossa - itsensä kaltaisia ihmisiä. Tällainen "rasismi" ei satuta yhtään ketään.

Ongelma on kaksoisstandardissa: mikäli valkoihoinen ilmaisisi Maryanin ajatuksia, hänen kohtelunsa Ylellä olisi jotain aivan muuta kuin Maryanin saama sympatia ja uhrivaluutta. Hänet leimattaisiin oitis rasistiksi, ja mieltymyksestä, joka ei satuta ketään, maalattaisiin perisyntiä vastaava kamaluus. Valkoisen rasismi on syvällistä pahuutta, ruskeiden rasismi tasa-arvotaistelua, joka verorahoilla kustannetussa uutistalossakin esitetään jalona, myötätuntoa vaativana näkemyksenä.

Maryanin ja Kokon itsekeskeisyys estää heitä näkemästä sitä, että heidän ongelmansa ja tunnekuohunsa eivät ole kaikkien ongelmia. Suomalaisten kirjailijoiden ei tarvitse myötäillä Maryania tai Kokoa, eikä heidän kannata sitä edes yrittää tehdä, koska em. esimerkit kertovat, miten tätä ihmistyyppiä on täysin mahdoton miellyttää. Niin tai näin, aina väärin päin. Tavoite kun ei ole ratkaista ongelmia vaan päästä valittamaan ja uhriutumaan jostain. Näin valittaja voi ulkoistaa vastuun oman elämänsä epäonnistumisista järjestelmälle ja sorrolle.

Mikäli Maryan haluaa ruskeita hahmoja, kirjoittakoon heistä itse tai kannustakoon muita ruskeita siihen ryhtymään. Mikäli Koko ahdistuu siitä, että pottunokka kirjoittaa juutalaisista, hänen ei tarvitse kyseistä teosta ostaa. Mikäli he ahdistuvat jostain, se on heidän ongelmansa, joka heidän on ratkaistava. Meillä ei ole velvollisuutta hoivata feministien keskenkasvuista tunne-elämää.

Taas unelmaväki leikkii toivovansa dialogia ja järkeä

Ja taas peräänkuulutetaan dialogia. Mielipiteiden vaihtoa ja ymmärrystä pyytää nyt kirjailija Pirkko Saisio Helsingin Sanomien haastattelussa. Saisio kertoo viettäneensä vuosikymmeniä punavihreässä kuplassa ja tympääntyneensä sen tiettyihin ominaisuuksiin kuten sokeaan itsevarmuuteen siitä, että oma ideologia on ainoa oikea.

Saision ulostulon kaltaiset jutut herättävät aina runsaasti positiivista huomiota, koska ne ovat verraten järkeviä. Eivät siis välttämättä objektiivisesti järkeviä vaan vihervasemmistolaisen puheeksi yllättävän tasapainoisia, mikä saa keskimääräisen, ei-vihervasemmistolaisen suomalaisen ilahtumaan ja kokemaan jonkinlaisen toivonpilkahduksen siitä, että ehkäpä vasemmalla voidaan vielä järkiintyä.

Toivolle ei kuitenkaan käytännössä aihetta ole. Yksittäisten henkilöiden kauniita puheita dialogista nousee esiin aika ajoin, mutta vihervasemmiston todellinen jyrkkyys, fanaattisuus ja sensuurin hinku vain yltyvät. Alla on muutamia lainauksia Rasmus-ryhmän keskusteluketjusta, joka koski Saision haastattelua. Melkoinen määrä mustavalkoisuutta, ääripäihin yksinkertaistamista, alentumista ja fanaattista varmuutta siitä, että eri mieltä olevat ovat vain väärässä ja tyhmiä. Sitaatit ovat muutoin suoria, mutta korjasin selkeyden vuoksi häiritsevimmät kirjoitusvirheet pois.

"'Kahtiajako on yksi Suomen suurimpia ongelmia,' kahtiajako köyhiin ja työttömiin vs. hyvin toimeentuleviin ehkä, mutta kun puhutaan 'suvaitsevaisiksi itsensä mieltävät' vs. muut, niin jako on ehkä 9:1 tai 99:1. En suostu ajattelemaan, että Rajat kiinni liike yms. olisivat sellainen merkittävä porukka, jota minun pitäisi ymmärtää."

"Kun lapsiani ratikassa haukutaan neekereiksi, en ryhdy tasavertaiseen keskusteluun, vaan 'alennan' nuo rasistit."

"Myös se on ongelma jos tyyppi käyttää suoria lainauksia hommaretoriikasta ja luulee että se on validia maahanmuuttokritiikkiä " 

"Keskustelu " kansallisesta itsetunnosta", " peloista", "islamista" , maahanmuuton kuluista jne ei johda yhtään mihinkään ihmisten kanssa, joiden lähtökohta on viha. Heitä toki voi ja pitää ymmärtää. " 

"'Punavihreä kupla' on ennen kaikkea oikeistopopulistien ja rasistien kyhäämä mielikuvitusolento." 

"Minä olin kovin tyytyväinen punavihreässä kuplassani kunnes Perussuomalaisten nousu ja rasismin näkyvä ulostulo sai heräämään että kuplani ulkopuolella ihan oikeasti on vielä keskiajalla/kivikaudella eläviä suomalaisia." 

"Mua kiinnostas nuo "tosiasiat, jotka ovat toisenlaisen (punaviherkuplan vastaisenko?) ajattelun perusta" Jos kerta kyse on tiukoista muuttumattomista faktuaalisista tosiasioista niin miksi niitä pimitettäisiin punaviheriöiltä?" [Huom: tämän kommentin kirjoittaja on tätä ennen yrittänyt päiväkausia kiistää ja selitellä pois rumia tilastoja maahanmuuttajien seksuaalirikoksista. Kuitenkaan hän ei huomaa, että faktat ovat koko ajan tarjolla - hän vain valitsee kiistää ne silkasta uskosta.]

"Esimerkiksi hommaforumilla todellisuus muodostuu pitkälti eurabiauskomusten ja rikosuutisten valikoivan lukemisen ja asioista katkeroitumisen ja syvän naisvihan perustalle."

Näitä kommentteja riittäisi loputtomiin. Perusajatukset tulevat kuitenkin selväksi vähemmästäkin:

-He, jotka eivät ole vihervasemmistoa, ovat vain tyhmiä, sivistymättömiä, pahoja, rasistisia, pelokkaita, ennakkoluuloisia, naisvihamielisiä tai mitä tahansa henkilökohtaista tunnetilaa tai traumaa edustavia. Heidän ajatuksilleen ei voi olla mitään vakavaa syytä.

-Toisaalta punavihreä kupla kiistetään, koska se saa monikulturismin kuulostamaan siltä, mitä se on: hipsterien humputukselta. Kuitenkin kuplan olemassaolo todistetaan ketjussa jo sillä, että helsinkiläinen kuplan asukki sanoo vakavilla mielin 90-99% kansasta olevan hänen kanssaan samaa mieltä.

-Kaikki on mustavalkoista ja ääripäistä koostuvaa. Vihervasemmistolaiselle jokainen eri mieltä oleva on neekeriä huuteleva Rajat Kiinni -aktiivi. Mitään normaali-ihmisiä ääripäiden väliltä ei ole heille olemassakaan.

-Väitteitä kiistetään millä perusteella hyvänsä. Se, onko väite lähtöisin Homma-forumilta tai Halla-ahon suusta, ei liity mitenkään väitteen faktuaalisuuteen. Vihervasemmistolle kuitenkin jo se, että väite on heille epämiellyttävä tai tulee heille epämiellyttävästä lähteestä, on kiistämisen peruste.

Ketjussa myös turvaudutaan siihen vanhaan väitteeseen, että se on tosiasiassa oikeisto, joka kieltäytyy dialogista. 

No, kertokaapas: kuka oikeistolainen on kieltäytynyt tulemasta keskusteluohjelmaan, koska mukana on ollut eri mieltä olevia? Kuka oikeistolainen vain blokkaa ja pakenee, kun eri mieltä olevat pyytävät häntä keskustelemaan? Kuka oikeistopoliitikko siivoaa Facebook-seinältään kritiikin blokkauksilla pois, kuten vasemmistopoliitikot säännönmukaisesti tekevät?

Olen itse pyytänyt lukuisia vihervasemmiston edustajia keskustelemaan Monokulttuuri FM -lähetykseen, mutta he kaikki ovat joko jättäneet vastaamasta tai blokanneet. Rasmus-aktiivi Sami Leon Eerola peräti blokkasi minut pelkästä pyynnöstä kahdella eri foorumilla, otti kuvankaappauksen viestistäni ja juoksi turvalliseen tilaansa Rasmukseen itkemään asiasta. Susani Mahadura hehkutti minulle dialogin tärkeyttä, sitten lakkasi vastaamasta, kun tarjosin hänelle mahdollisuuden siihen.

Tietenkään dialogi ei johda mihinkään, koska kompromissiratkaisua ei ole olemassa. Ei voida tuottaa politiikkaa, joka miellyttäisi sekä monikulturisteja että nationalisteja. Kyseessä on kaksi täysin eri poliittista linjausta, jotka tuottavat täysin erilaisen tulevaisuuden. Niitä ei voi sovitella yhteen. Me emme siis voi neuvotella kahtiajakoa pois - se on sivistettävä pois.

Dialogin hyöty on siinä, että julkisesti toteutettuna se tarjoaa kansalle mahdollisuuden kuulla eri argumentit ja faktat sekä debatin lopputuloksen perusteella arvioida, kumpi kanta on uskottavampi, vaikka kuulija itse ei asiaan olisi erityisen perehtynyt.

Siinä piilee myös syy sille, miksi vihervasemmisto välttää viimeiseen asti debattia asiaansa perehtyneiden oikeistolaisten kanssa: he tietävät tulevansa nolatuksi, joten heillä ei debatissa ole mitään voitettavaa. 

Maltillisten muslimien enemmistö on myytti

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadehista voisi sanoa, että hän on islamin ja maahanmuuton suhteen oikeilla jäljillä muttei uskalla viedä päätelmiään niiden loogiseen päätepisteeseen.  Hän ymmärtää tietyt uhat ja realiteetit, mutta yrittää sovittaa ne monikulturismin viitekehykseen. Uskallusta tässä kaiketi rajoittaa poliittinen korrektius, tuomitsemisen pelko ja ehkä jopa eräänlainen identiteetillinen ongelma: Alan on iranilaistaustainen maahanmuuttaja, joten antaako hän aseita itseäänkin vastaan, mikäli sanoo kaunistelemattoman totuuden? Vaikka vastaus on varsin luotettava ei, on huoli tunnetasolla ymmärrettävä.

Tapa olla osin järkevä ja osin poliittisen korrektiuden nimissä kompromisseja tekevä voi tosin olla myös eräänlainen strategia, jonka takana on toive siitä, että ehkäpä islamia myötäilevät monikulturistit kuuntelevat helpommin näkemyksiä, joiden mukana heitetään muutama luu heidänkin aatteelleen. Se ei ikävä kyllä toimi. Pienikin aatteellinen eriäväisyys riittää harhaoppiseksi leimaamiseen vasemmiston keskuudessa, joten kultaista keskitietä ei heille ole olemassakaan eikä sellaisella auta yrittää taiteilla eteenpäin.

Uusimmassa Iltalehden blogissaan Salehzadeh kirjoittaa näin: 

Länsimaat ovat antaneet uusille tulijoille runsaasti mahdollisuuksia integroitua ja tarjonneet mahdollisuuksiensa mukaan heidän tarpeisiinsa räätälöityjä palveluita. Tästä kaikesta maltilliset muslimit ovat olleet kiitollisia, ja he ovatkin pääsääntöisesti hyvin integroituneet uusiin kotimaihinsa.

Eivätkä ole. Se on täysin ilmeistä. Jokaisessa Euroopan maassa, joka muslimeja on merkittävämmin vastaanottanut, on muodostunut rinnakkaisia yhteiskuntia. Tulijat pysyttelevät omiensa seurassa omien tapojensa mukaan eläen. Vaikuttaa, että Salehzadeh katsoo asiaa yksinomaan islamilaisen terrorismin näkökulmasta, jolloin rima integraatiolle lasketaan äärimmäisen alas.

Kristittyä ei yhteiskunnassamme katsota maltilliseksi vaan konservatiiviksi tai jopa fundamentalistiksi, mikäli hän ei kannata homoliittoja tai aborttioikeutta. Muslimeille maltillisuuden ja yhteiskuntaan sopeutumisen normi on matalin mahdollinen: jos et räjähdä, olet maltillinen ja hyvin integroitunut.

Tämän standardin mukaan katsoen myös sivuutetaan kaikki muut muslimien integraatio-ongelmat. Eivät ne ole jihadistit tai islamistit, jotka Suomessa raiskaavat huimalla tiheydellä, ryöstelevät tai pahoinpitelevät ihmisiä kaduilla ja pyrkivät parhaansa mukaan jekuttamaan valtioltamme turvapaikan ja kela-goldin. He ovat pitkälti tavallisia muslimeja, jotka eivät uskontoonsa sen kummemmalla kiihkolla suhtaudu, eikä heidän tekojaan yleensä motivoi islam, ellei käsitettä laajenneta epäsuoraan vaikutukseen eli siihen, että islamilaisessa kulttuurissa kasvanutta ei koskaan ole kannustettu länsimaisia vääräuskoisia tai heidän lakejaan kunnioittamaan.

Teinitytön murhannut Ramin Azimi. Salehzadehin käyttämästä radikalismin näkökulmasta hän on maltillinen ja hyvin integroitunut, koska ei kaiketi ole fundamentalistimuslimi tai tee terrori-iskuja islamin nimissä.

Alan jatkaa:

Sitten on pieni ryhmä fundamentaalisia muslimeita, jotka vaativat itselleen erikoiskohtelua uskontonsa nimissä. He ovat pieni, mutta äänekäs joukko. Ikävää on, että tämä ryhmä esiintyy mukamas “kaikkien muslimien äänitorvena”, vaikka heidän takanaan on vain murto-osa islamilaistaustaisista maahanmuuttajista.

Tuossa on niin paljon pielessä, että on vaikea keksiä, mistä aloittaa. Ensinnäkin fundamentalistit eivät muslimien keskuudessa ole pieni ryhmä. Tsekkiläisen ajatuspajan tutkimuksen mukaan 44% Euroopan muslimeista on fundamentalisteja. Se on täysin ymmärrettävä luku. Pew Researchin tutkimukset muslimien asenteista kotimaassaan osoittaa erittäin suosituiksi näkemykset, jotka ovat tyypillisiä fundamentalistien näkemyksiä: sharian kannatuksen viralliseksi laiksi, vastustus naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksille sekä usko siihen, että uskonnon pitäisi vaikuttaa myös poliittiseen toimintaan. Eivät ne näkemykset tulliin jää Eurooppaan siirtyessä.

Erityiskohtelua vaativat eivät myöskään ole pieni ryhmä. Halal-lihaa, rukousaikojen myötäilyä, erillisiä uimavuoroja, työnantajien sallimia poikkeuksia pukukoodiin huivien vuoksi yms. odotetaan varsin laajalti. Ei siis voida sanoa, että pieni ryhmä esiintyisi kaikkien äänitorvena, ja jos esiintyisi, miten se edes onnistuisi ilman hiljaista hyväksyntää enemmistöltä?

Länsimaiden kannattaa tukea maltillisten muslimien integroitumista ja samalla antaa sharia-lainsäädännöstä haaveileville mahdollisuus palata kotimaahansa tai muuhun islamilaiseen maahan. 

Ajatus on käytännössä mahdoton, koska ei ole mitään maltillisten enemmistöä ja fundamentalistien pientä ääripäätä. Uskonto ei toimi niin. On spektri, jonka toisessa päässä ovat jihadistit, toisessa sekularistit, ja muslimit asettuvat eri kohtiin spektriä. Euroopan muslimeista em. tutkimusten pohjalta noin puolet asettuu vahvasti fundamentalistiselle puolelle spektriä, puolet sekularistiselle. Koska ei voida tehdä tarkkaa jakoa ääripään ja maltillisten välillä, on mahdoton tukea toisen ryhmän integraatiota ja lähettää toinen kotiin.

Hyvä esimerkki rajojen häilyvyydestä näkyi dokumentissa Sharialakia Tanskassa. Kaikkien musliminaapurustojen moskeijoiden imaamit edustivat erittäin fundamentalistista, Tanskan lakien voiman kiistävää islamia. Tuskin kaikki naapurustoissa asuvat, moskeijoissa käyvät ihmiset ovat yhtä fundamentalistisia, mutta he itse sallivat valta-aseman imaameille. Jos suomalainen kirkko joutuu kohun silmään väärinkäytösten vuoksi, väki kaikkoaa. Jos ei kaikkoa, tulkitaan jäsenten hyväksyvän kohua aiheuttaneen asian. Riippumatta siitä, mille spektrin kohdalle kukanenkin muslimi yhteisössä asettuu, he jatkavat fundamentalistien kunnioittamista johtohahmoina.

Kirjoituksen lopussa Alan heittää kommentin, johon perustuu ajatukseni siitä, että hänen oma identiteettinsä maahanmuuttajana estää häntä hyväksymästä koko totuutta islamin ja maahanmuuton ongelmista.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruokkia rasisteja, jotka suhtautuvat kaikkiin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Moni kantaväestöön kuuluva “rasisti” on itse syrjäytynyt eikä välttämättä edes osallistu yhteiskunnan rakentamiseen.

Miten "rasistien" syrjäytyneisyys liittyy mihinkään? Oletetaan, että joku on äärimmäisen syrjäytynyt, rasistinen sosiaalipummi ja maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle miljoonan vuodessa. Miten se vaikuttaa niiden asioiden totuudenmukaisuuteen, mitä hän sanoo maahanmuutosta tai islamista? Muuttuuko kehitysmaamaahanmuutto ihmeesti taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäväksi, jos löydämme jostain sossupummirasistin, joka maksaa yhteiskunnalle huimia summia? Henkilön ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä hänen argumenttiensa laadun kanssa.

Alan myös osoittaa itsekästä pelkoa, jonka voisi muotoilla: En sano totuutta, koska se voisi olla minulle haitallista. On parempi pitää yllä kaltaisilleni positiivista ilmapiiriä, vaikka se olisikin valheellista.

Eli huoli hänen omasta asemastaan ajaa ohi huolen suomalaisesta yhteiskunnasta, minkä vuoksi hän leimaa kantaväestöön kuuluvia rasisteiksi ja toistelee papukaijamaisesti myyttejä maltillisten muslimien enemmistöstä ja hienosta integraatiosta. Tässä on syy sille, miksi niin monet maahanmuuttajataustaiset asettuvat monikulturistien puolelle: he ajattelevat omaa etuaan, eivät suomalaisia ja Suomea.