Kun Eve tarinan raiskauksesta tekaisi

Bileet, jotka käänsivät Hannun elämän päälaelleen

Elokuussa 2015 oikeustieteiden opiskelija Hannu lähti opiskelijabileisiin. Tuskin olisi lähtenyt jos olisi tiennyt, että bileistä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, joka tekee hänen elämästään helvettiä. Hannu tapasi bileissä opiskelijatoveri Even. Yksi asia johti toiseen ja Eve antoi suuseksiä Hannulle. Hannu hieroi kädellään Even sukuelimiä, mutta seksuaalinen kanssakäyminen loppui siihen Even tultua katumapäälle. Kaipa häntä alkoi nolottamaan humalainen kevytkenkäisyytensä. Sellaista sattuu nuorten ihmisten elämässä, mutta Eve ei ollutkaan ihan mikä tahansa nainen, ja Hannu sai sen kokea kovimman kautta.

Hannu alkoi hiljalleen huomata opiskelijatoverien katsovan häntä oudosti ja käyttäytyvän häntä kohtaan hyljeksivästi. Sitten kolme opiskelijatyttöä kävi Hannun kimppuun syyttäen häntä raiskaajaksi, ja Even nimi mainittiin. Lopulta Hannu kuuli eräältä tutorilta Even kertoilleen suuntaan jos toiseenkin, että Hannu olisi hänet väkivaltaa käyttäen raiskannut. Even jutustelu asiasta ei rajoittunut uskoutumiseen lähimmille ystäville, vaan hän oli kertonut tarinaansa jokaiselle, joka suostui kuuntelemaan. Yksi opiskelijatyttö ihmetteli sitä, että Eve kertoi hänelle heidän ensi tapaamisellaan tulleensa Hannun raiskaamaksi. Samalle tytölle Eve oli vielä toiseen kertaan puhunut raiskauksesta opiskelijoiden surffausreissulla.

Even ahkera tarinointi tuotti tulosta, ja pian Hannulla olikin koko opiskelijapiireissä raiskaajan maine. Opiskelijajärjestön hallituksessakin asiaa puitiin, ja Hannulle suunniteltiin porttikieltoa opiskelijatapaamisiin. Muiden hyljeksintä ja raiskaajan leima aiheuttivat Hannulle ymmärrettävästi suurta ahdistusta. Hän jäi opinnoissaan jälkeen, koska ei kokenut mukavaksi mennä tunneille muiden tuijottelun ja kuiskuttelun kohteeksi. Hän joutui palauttamaan Kelaan opintotukiaan, koska opintopisteitä ei tullut suoritettua riittävästi. Kun Hannu yritti hakea töitä huolellisesti laadituilla hakemuksilla, yksikään ei tuottanut tulosta, koska Even tarina oli ehtinyt levitä laajalle.

Mitä Evelle nyt kuuluu? Hän suoritti opintonsa, oli sen jälkeen harjoittelijana Nordic Investment Bankissä, ja nyt hän työskentelee Suomen valtion tehtävissä lähetystössä Genevessä ja matkalla kohti hienoa, kansainvälistä uraa. Elämä hymyilee, ja tämä siitäkin huolimatta, että Eve sai tuomion Hannuun kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta jo 2017, ja tänä vuonna korkein oikeus vahvisti tuomion.

Entä Hannu sitten? Netistä löytyvien tietojen perusteella hän on valmistunut ja julkaissut gradunsa, mutta somen suhteen elää hiljaiseloa. Hänen eräällä sometilillään on hänen opiskeluajoiltaan kuvia, joista käy ilmi, että Hannu on urheilullinen ja komea nuorimies, viettänyt vilkasta sosiaalista elämää ja ollut suosittu tovereidensa parissa. Mutta erään surffausmatkan jälkeen päivitykset loppuvat pariksi vuodeksi tyystin, ja sen jälkeen on tullut vain muutama julkaisu, jotka viittaavat siihen, että Hannu tykkäisi matkustella. Kahden vuoden päivitystaukoa edeltänyt surffausreissu oli matka, joka mainittiin oikeuden pöytäkirjoissakin. Eve oli väittänyt tämän opiskelijamatkan järjestäjille pelkäävänsä Hannun takia osallistua matkalle, ja oli kuitenkin lähtenyt mukaan. Vielä täällä matkallakin hän oli kertoillut raiskaustarinaansa, mitä kuulijoina olleet naiset pitivät omituisena.

Finland Abroad -julkaisu kertoi Even työharjoittelusta Genevessä 2020.
Jotenkin he kehtaavat kuvailla Eveä "ihmisoikeusasioista kiinnostuneeksi".

Even tarina hajoaa liitoksistaan oikeudessa

Käräjillä Eve ei osoittanut minkäänlaista katumusta. Hän väitti että oli vain kertonut tapahtumista sellaisina, millaisina hän ne koki, ja että hänellä on sananvapauden vuoksi oikeus niin tehdä. Sitä hän ei selittänyt, miksi jopa seksuaalisen kanssakäymisen tapahtumapaikka oli hänen "kokemuksessaan" aivan eri kuin todellisuudessa. Eve väitti olevansa traumatisoitunut ja hyvin ahdistunut tapahtumien vuoksi, mutta hänen käytöksensä ei vastaa sitä, miten traumatisoituneen naisen odottaisi toimivan. 

Kuten sanottua, hän oli kertoillut tarinaa ahkerasti uusille ihmisille jopa ensi tapaamisella, ja käytös ihmetytti näitä kuulijoitakin. Vaikka Eve väitti oikeudessa, että tarinan leviäminen laajemmin olisi hänelle ollut ikävää ja vastentahtoista, hän on itse huolettomasti kertomustaan levitellyt ja jatkoi toimintaansa samaan malliin senkin jälkeen, kun tarina alkoi leviämään. Hän ei tehnyt mitään huhun leviämisen estämiseksi vaan ruokki sitä joka käänteessä. Nainen, joka ei halua tällaisen kertomuksen leviävän, ei sitä selitä ventovieraille ihmisille. Eve oli myös jatkanut opintojaan ja biletystä opiskelijajuhlissa samaan malliin, eikä mikään hänen käytöksessään viitannut siihen, että kyseessä olisi vastikään traumaattisen raiskauksen kokenut nainen.

Eve oli tehnyt alkujaan tapauksesta rikosilmoituksen, mutta poliisi keskeytti esitutkinnan, koska todisteita ei ollut. Eve myös vetäytyi itse rikosprosessista ja sanoi silloin, että oli tehnyt rikosilmoituksen muiden painostamana. Eli Eve oli kai kuvitellut, että voisi vain helposti mustamaalata Hannua ja samalla välttää itse hepsankeikan leiman keksimällä tarinan raiskauksesta, mutta ei ollut tajunnut, että hänen ystävänsä tulisivat odottamaan häneltä rikosilmoituksen tekoa. Ja jos hän ei ilmoitusta tekisi, silloin heräisivät ystävienkin epäilykset. 

Tässä kohtaa tarina karkasi Even hallinnasta. Hänen oli tehtävä rikosilmoitus uskottavuutensa säilyttämiseksi. Koska väärä ilmianto vakavassa rikoksessa ei ole mikään pikkujuttu, Eve kuitenkin perui ilmoituksensa melkein saman tien. Hänellä ei ollut mitään syytä toivoa, että virkavalta ryhtyisi asiaa selvittämään.

Vale kuitenkin paljastui ystävillekin kun heitä kuultiin poliisin toimesta. He kun saivat nähdä, että Even poliisille kertoma versio raiskaustarinasta poikkesi olennaisilta osin siitä, mitä hän tovereilleen oli väittänyt. Merkittävä rooli asian ratkaisemisessa oli eräällä Even (ex-)ystävällä, joka todisti niin epäjohdonmukaisuuksista Even kertomuksessa kuin siitäkin, miten Even väitteet huhun levittämisen yksityiskohdista, kuten Hannun nimen levittelystä, eivät pitäneet paikkaansa.

Oikeudessa Eve väitti, ettei olisi maininnut Hannua nimeltä kertoessaan "raiskauskokemuksestaan", mutta todistajat kertoivat toisin. Ja niin kertovat myös jo alkuaikojen tapahtumat: ne kolme naista, jotka Hannun kimppuun kävivät häntä raiskaajaksi syyttäen, tuskin olisivat sitä tehneet ilman vahvistusta Eveltä siitä, kenestä on kyse. Silminnäkijöitä kun seksuaalisella kanssakäymisellä ei ollut.

Raiskausjuttu ei ollut Even ensimmäinen - eikä viimeinen. Eve kertoi käräjäoikeudelle, että hän oli joutunut raiskatuksi jo aiemmin, mutta tästä teosta ei ollut tullut rikosprosessia. Myös Hannusta sepitetyn tarinan jälkeen Eve oli tehnyt toisen rikosilmoituksen raiskauksesta eri henkilöstä. En ole tähän tapaukseen vielä saanut tutkinnan asiakirjoja, joten en tältä erää ota kantaa siihen kuin toteamalla, että kylläpä Evelle sattuu ja tapahtuu. 

50 päiväsakkoa maineen ja elämän pilaamisesta.

Käräjäoikeus tuomitsi v. 2017 Eve Tuulia Ojamaan 50 päiväsakkoon ja 10 000 euron kärsimyskorvauksiin Hannulle. Toisen ihmisen elämän pilaamisesta perättömillä raiskausväitteillä saa siis täsmälleen saman rangaistuksen kuin siitä, jos julkaiset islamia kritisoivan Facebook-päivityksen tai tekstität mielenosoituspuheen. 

Even itsensä mielestä 50 euroa olisi ollut sopiva kärsimyskorvaus Hannulle. Vetäkää siitä johtopäätöksenne, millaisella moraalilla ja luonteenlaadulla varustettu nainen on kyseessä.

Hovioikeus piti sakkotuomion ennallaan vuoden 2019 päätöksessään mutta alensi korvausten summan 6000 euroon sillä perusteella, että ei ollut näytetty toteen, että raiskaushuhu olisi levinnyt opiskelijapiirien ulkopuolelle. Tämä on oikeudelta varsin omituinen näkemys, koska "opiskelijapiirit" eivät ole mikään rinnakkaisyhteiskunta. Niihin kuuluvat ihmiset ovat tekemisissä myös muiden kanssa, ja muutaman vuoden kuluttua ne samat opiskelijat ovat työelämässä ympäri Suomea. Huhu siis leviää opiskelijapiirien ulkopuolelle vääjäämättä viimeistään opiskelijoiden varttuessa.

Korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion voimassa, joskin tuomarien mielipiteet jakautuivat hieman päätöksen perustelujen suhteen. Vaikka kaikki tuomarit olivat sitä mieltä, että hovin tuomio kunnianloukkauksesta oli oikea, eriävän mielipiteen tuomion perusteista jätti tuomari Kirsti Uusitalo, ja hänen kantansa on huolestuttava osoitus siitä, miten vihervasemmistolainen ajattelu, jossa yksilön oma kokemus menee tosiasioiden edelle, valtaa alaa jopa KKO:ssa. 

Uusitalon mukaan Hannun syyttömyydelle voidaan laittaa jutun arvioinnissa vain vähän painoarvoa, koska seksuaalirikoksia on usein vaikea todistaa. Eli koska seksuaalirikokset usein ovat sana-sanaa-vastaan-tapauksia, tämän perusteella tuomari katsoo, että se on melko merkityksetöntä, että Hannu ei ollut raiskannut yhtään ketään. Tuomari siis käytännössä vihjaa, että hän voisi olla syyllinenkin, vaikka mitään syytä sille ei ole, eikä kukaan muu KKO:n tuomareista näin asiaa katsonut. Muut neljä tuomaria olivat miehiä, ja eriävän mielipiteen jättänyt tuomariston ainoa nainen.

Uusitalon mukaan Even kertomusta ei tulisi kohdella tosiasiaväitteenä vaan "oman kokemuksen värittämänä arvostelmana". Oikeudellisesti näillä kahdella on huomattava ero, koska valheellinen tosiasiaväite toisesta johtaa kunnianloukkaustuomioon, mutta omaan kokemukseen pohjautuvissa arvioissa sallitaan poikkeamaa objektiivisesta totuudesta. 

Mutta Eve ei ole kertonut tarinaa kenellekään "oman kokemuksensa värittämänä arvostelmana" vaan nimenomaan tosiasiaväitteenä, ja se, että tapahtumapaikkakin Even opiskelijoille kertomassa versiossa oli täysin eri kuin todellisuudessa, osoittaa, ettei Eve ole kertonut "omaa kokemustaan" vaan tietoisesti valehdellut. Hän on parhaansa mukaan uskotellut ihmisille, että Hannu on tosiasiallisesti hänet raiskannut. Onkin tältä kyseiseltä tuomarilta outoa kiemurtelua yrittää vähätellä Even toiminnan törkeyttä.

Kovien raiskaustuomioiden kääntöpuoli on raskaat seuraukset onnistuneesti syytetyille syyttömille.
Rafael Ruiz istui vankilassa 25 vuotta perättömän raiskaussyytöksen vuoksi.

Perättömien raiskausilmoitusten monet motiivit

Miksi Eve sitten tarinansa keksi? Niin asiasta tehdyt tutkimukset kuin oma kokemukseni tällaisia rikostapauksia paljon lukeneena viittaavat muutamaan yleiseen syyhyn: kosto, alibi, häpeä/katumus, sympatian/huomion hakeminen, taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat.

Kostotapaukset ovat moninaisia: on ollut riitaisa ero, nainen on saanut mieheltä pakit, tai yhden illan juttu ei olekaan johtanut parisuhteeseen, jota nainen olisi toivonut. Joskus kostojutuissa tehdään ilmoituksia myös esim. epämieluisasta isäpuolesta tai kuten eräässä saksalaisessa tapauksessa, äidin rakastajasta. V. 2014 suomalaisnainen sai tuomion perättömästä raiskausilmoituksesta, jonka hän oli tehnyt työnantajastaan. Motiivi syytökselle oli se, että nainen oli kavaltanut rahaa firmalta, mistä työnantaja oli tehnyt rikosilmoituksen.

Alibijutuilla peitellään omia tekemisiä tai luodaan tekosyitä. Yleisin versio näistä lienee se, että oman kumppanin pettämistä väitetään raiskaukseksi, jotta ei tarvitsisi kohdata oman syrjähypyn seurauksia ja kumppanin suuttumusta. Muunkinlaisia tapauksia ilmenee, kuten tapaus, jossa nuori nainen keksi raiskaustarinan tekosyyksi sille, miksi hän oli myöhässä töistä.

Häpeän ja katumuksen motivoimat väärät ilmoitukset ovat maineen tai minäkuvan suojelua. On oltu seksuaalisesti holtittomia, ja koska tämä nolottaa, sitten väitetään, että teko ei ollutkaan vapaaehtoinen. Aina tätä ei tehdä edes oman maineen suojelemiseksi muiden silmissä, vaan joskus väärän ilmoituksen tekijä ei vain halua tunnustaa itselleen olevansa sellainen ihminen, joka hänen tekemiään seksuaalisia tekoja tekee, ja hän yrittää väärällä raiskaussyytöksellä hankkia itselleen synninpäästön tekemisistään.

Huomiohakuisten väärien ilmoitusten tekijät muistuttavat Münchausen-tapauksia: he nauttivat huomiosta, sympatiasta ja hoivasta, jota uhrin asema heille tuottaa, ja se yksin riittää heille syyksi tekaista ilmoituksia.

Taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat ovat joskus syitä väärille ilmoituksille yksinään, joskus ne yhdistyvät muihin syihin. Patologiset valehtelijat edustavat sekä huomiohakuisuutta että mt-ongelmia, ja kostojutuissa ei ole harvinaista tavoitella samalla taloudellista hyötyä. Tietynlaiset mielenterveysongelmat voivat johtaa mitä omituisimpiin tekoihin, kuten täysin hatusta vedettyihin rikosilmoituksiin tai vääriin tunnustuksiin muiden ihmisten rikoksista.

Sitten ovat tapaukset, joissa motiivi on jotain tavallisesta poikkeavaa. Tähän kategoriaan menee esim. helsinkiläisen Sannan tapaus, jota olemme käsitelleet aikanaan laajasti lähetyksissämme. 16-vuotias Sanna oli seurustellut irakilaisen Alin kanssa, ja on-off-suhteen ollessa tauolla Sanna oli harrastanut seksiä Alin ystävän Rafan kanssa. Palattuaan yhteen Sannan kanssa Ali vaati Sannaa tekemään raiskausilmoituksen Rafasta, koska muuten hänen kunniaansa olisi loukannut se, että tyttöystävä on hakeutunut toisen irakiaanon sänkyyn. Sanna sai tuomion väärästä ilmiannosta, mutta jostain syystä poliisia ei kiinnostanut tutkia Sannan ja Alin suhdetta, joka oli todistettavasti alkanut Sannan ollessa reilusti alle suojaikärajan. Sekä Ali että Rafa olivat n. 25-vuotiaita.

Vaikka feministit väittävät, että perättömät raiskausilmoitukset ovat hyvin harvinaisia tai jopa että niitä ei ilmenisi lainkaan, tutkimusten mukaan 5% kaikista ilmoituksista on todistettavasti perättömiä. Ja koska nämä 5% edustavat vain niitä tapauksia, joissa ilmoittajan voidaan todistaa valehdelleen, eli että hän on joko tunnustanut niin tai todisteet ovat valeen paljastaneet, todellinen perättömien ilmoitusten määrä on epäilemättä suurempi. Monet tapaukset kun ovat sellaisia, että vaikka poliisilla olisi aihetta perätöntä ilmoitusta epäillä, he eivät voi todistaa ilmoittajan valehtelevan.

Jos valistunut arvaus Even tapauksesta pitäisi esittää, taipuisin sekä maineenhallinnan että huomiohakuisuuden kannalle. Se, että Evellä oli CV:ssään useita raiskausjuttuja jo parikymppisenä, ja niistä yksi on KKO:ssa asti perättömäksi todistettu, viittaisi siihen, että Eve pitää huomiosta ja sympatiasta, jota uhrina saa. Hän on myös innokas bilettäjä, ja Hannun tapaus viittaisi siihen, että hyvinkin taipuvainen holtittomaan seksuaaliseen käytökseen humaltuneena, joten kyse voi osin olla myös häpeästä ja mainehaittojen välttelystä. Ehkä hän ei vain halua olla ihmisten mielissä se nainen, joka jakelee miehille opiskelijabileissä suihinottoja, vaikka sitä hän todistettavasti on.

Media kiinnostui Sannan, Alin ja Rafan kolmiodraamasta, koska väärän syytöksen kohteena oli maahanmuuttaja. Se ei mediaa kiinnostanut, mitä nämä tyttöä 10 vuotta vanhemmat miehet hänen ikäistensä seurassa ylipäänsä tekevät. Ei kiinnostanut poliisiakaan.

Välittävätkö päättäjät raiskauksista - aidoista tai keksityistä?

Eve joutui vastaamaan rikoksistaan, mutta tulevaisuudessa hänen kaltaisiaan on vaikeampi saada vastuuseen. Jos se suostumusperusteinen raiskauslainsäädäntö, jota oikeusministeriössä valmistellaan, olisi ollut voimassa Even tehdessä väärää ilmiantoaan, ei syytöksen osoittaminen perättömäksi olisi ollut lainkaan niin helppoa, koska silloin niin poliisin, syyttäjän kuin tuomarienkin olisi arvioitava sitä, onko seksuaalisiin tekoihin ollut suostumusta vai ei.

Suostumuksen puutettahan ei uuden lain perusteella tarvitse mitenkään ilmaista, vaan on toisen osapuolen vastuulla selvittää suostumus. Vaikka sen luulisi suostumuksen osoituksesta käyvän, että antaa toiselle suuseksiä, suostumuksen voi myös perua milloin hyvänsä, joten Even perätön väite olisi ollut vaikea perättömäksi osoittaa.

Juuri tämän vuoksi suostumusperusteinen raiskauslaki on vaarallinen: se toimii periaatteeltaan täysin vastoin syyttömyysolettamaa. Syytetyn on todistettava syyttömyytensä eli se, että hän oli joka käänteessä saanut tekoihinsa suostumuksen, sen sijaan, että syyttäjän olisi osoitettava hänen syyllisyytensä. Tällainen lainsäädäntö ei tule tuottamaan ainuttakaan sellaista tuomiota raiskaajille, jota ei nykylain perusteellakin annettaisi, mutta se antaa todellisen joukkotuhoaseen naissukupuolen käsiin.

Ne seksuaalirikokset, jotka Suomen rikostilastoja paisuttavat, eivät ole epämääräisiä tapauksia, joissa olisi tarpeen arvioida, onko suostumusta annettu tai peruttu, koska tapahtumat puhuvat puolestaan. Ne ovat väkivallalla, painostuksella tai päihtymystä hyväksikäyttäen tehtyjä tekoja, ja usein jo uhrin ikä osoittaa teon rikolliseksi. Kantasuomalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa laskeva trendi on jatkunut vuosikymmeniä, mutta koska pieni kehitysmaalaisten miesten vähemmistö tuottaa seksuaalirikoksia niin paljon, se riittää koko maan tilastojen kääntämiseen nousuun.

Suostumusperusteinen laki on oikeusministeriön vastuunkarttelua. Yritetään esittää, että tehdään seksuaalirikollisuudelle jotain puuttumatta mitenkään todelliseen ongelmaan, joka ei oikeusministeriötä kiinnosta. Ja uskallan sanoa, että ei kiinnosta, koska oikeusministeriöllä on ollut parhaimmillaan meneillään jopa 5 eri hanketta vihapuhetta vastaan, mutta vain yksi, joka liittyy mitenkään naisten turvallisuuteen, ja sekin koski maahanmuuttajanaisten kokemaa väkivaltaa ja naisten verkossa kokemaa "digitaalista väkivaltaa". Räjähdysmäisesti kasvanut ulkomaalaisten seksuaalirikollisuus ei ole tuottanut minkäänlaisia toimia oikeusministeriössä.

Myöskään perättömät raiskausilmoitukset ja niistä saatavat naurettavan vähäiset tuomiot eivät oikeusministeriötä kiinnosta. Eve joutui vastaamaan teoistaan vain siksi, että Hannu teki hänestä itse kunnianloukkausilmoituksen, vaikka poliisilla oli kaikki syyt aloittaa tutkinta perättömästä ilmiannosta ja viedä asia syyttäjälle.

Even saama rangaistus oli myös täsmälleen samaa luokkaa kuin huomattavasti vähäisemmissä kunnianloukkauksissa, kuten nimittelytapauksissa, jotka eivät uhrille tuota todellista mainehaittaa tai hänen elämäänsä vaikeuta. On uhrien kannalta kohtuutonta, jos oikeusjärjestelmä rinnastaa toisiinsa nimittelyn kohteeksi joutumisen ja mustamaalauksen, jonka seurauksia uhri voi pahimmillaan joutua kantamaan mukanaan läpi elämänsä.

Jokainen eve on myös vahingoksi heille, jotka todella seksuaalirikosten uhriksi ovat joutuneet. Mitä useammin ihmiset törmäävät perättömiin raiskaussyytöksiin, sitä skeptisemmin he kertomuksiin jatkossa suhtautuvat. Uhrien kynnys rikosilmoituksen tekoon nousee, jos heillä on aihetta pelätä, ettei heitä uskota. 

Eve on toimillaan sotkenut nuoren miehen elämän ja kääntänyt hänen ilmeisen mukavasti alkaneen opiskeluaikansa äärimmäisen raskaaksi ja ahdistavaksi kokemukseksi ja osaltaan nakertanut myös todellisten uhrien asemaa. Mutta hänen tiensä ei ole vienyt siihen ahdistukseen, jota hän itse on aiheuttanut, vaan mukavasti alkaneelle urapolulle ja Geneven kahviloihin, kiitos Suomen oikeusjärjestelmän ja kulttuurin. 

Mitä Hannulle sitten kuuluukin, toivotan hänelle voimia, ja toivon, että tapauksen negatiiviset vaikutukset hänen elämälleen ovat jääneet taakse.

Miten feministipiireistä tuli seksuaalirikollisten paratiisi

Olet rakas!❤️️

Oot kyl kovis!❤️️

Oot kultaa ja rautaa!❤️️

Hattu päästä. 👌

Tää teksti!❤️️

Nuo ovat suoria lainauksia erään Facebook-julkaisun kommenteista, mutta mitä nämä ihmiset kehuvat? Onko joku kertonut tehneensä jotain rohkeaa tai tärkeää? Onko hän pelastanut lintupoikueen pulasta tai pelastanut tytön katuahdistelijoiden kynsistä?

Ei. Nuo ovat kommentteja vasemmiston kuntavaaliehdokas, miesfeministi Juho Pylvänäisen kirjoitukseen, jossa hän tunnusti syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään vuosien ajan. Kirjoitus ei ollut mikään vilpitön katumuksen osoitus, kuten arvata saattaa. Ei kukaan vuosia naisia ahdistelemassa kulkenut yhtäkkiä kasvata omaatuntoa ja ryhdy tekojaan tunnustamaan omaehtoisesti. 

Liipasimena Pylvänäisen tunnustukselle toimi trans-aktivisti Panda Eriksson, joka oli alkanut puhua tämän käytöksestä suuntaan jos toiseenkin, kuten Miehet ry:n johdolle. Juholla oli siis vakava pelko siitä, että keskustelu siirtyisi vihervasemmiston sisäpiiristä hetkenä minä hyvänsä julkisuuteen, ja hän halusi ehtiä ensin, jotta voisi tehdä edes jonkinlaista mainehaittojen hallintaa esittämällä, että hän vilpittömästi katuu.

Ja tähän feministien kenttä reagoi rajattomalla empatialla, jaxuhaleilla ja ihastuksen ilmauksilla. Näin reagoineista ehdoton enemmistö on vieläpä naisia, mikä veti minut täysin sanattomaksi. Oli alkuun vaikeaa käsittää, mikä saa feministinaiset - heidät, joille naisten koskemattomuuden tulisi olla tärkeä asia - reagoimaan ahdistelijan teennäiseen katumukseen tällä tavoin. Eikä ihmettelyä herättäneet pelkästään nämä mainitut reaktiot vaan myös se, että Pylvänäisen toiminta oli vihervasemmistopiireissä yleistä tietoa, mutta kukaan ei tuonut asiaa julki. 

Omia suojellaan, tapahtui mitä tapahtui.

Mitä ihmettä on meneillään? Miten juuri feministien piirit nousivat tunnetuksi paikkana, jossa seksuaalisia saalistajia on joka nurkan takana, eikä heidän tarvitse edes peitellä käytöstään, koska muut ympärillä suojelevat heitä, ja vaikka teot tulisivat täysin julkisiksi, silloinkin ahdistelija saa vain jaxuhaleja?

Vihervasemmiston toimintalogiikkaa etsimässä

Minua on aina kiinnostanut suuresti se, mitä vihervasemmiston päissä liikkuu. Yritän parhaani mukaan ymmärtää, miten he asiat näkevät, mikä heitä motivoi, ja millaisella ajatuskululla he mielipiteisiinsä ovat päätyneet. Koska itsekin olen suurimman osan aikuisiästäni ollut liberaali, joskus vihervasemmiston ymmärtäminen on helppoa. Saatan vaikkapa huomata jostain nuoresta arvoliberaalista, että hän on samasta syystä arvoliberaali kuin minä olin nuorempana: ajattelun ja asioihin perehtymisen puutteesta. Tällaisen tunnistaa siitä, että vihervasemmistolainen on ilmeisen vilpitön mielipiteidensä suhteen ja uskoo olevansa oikeassa, mutta jos haastat häntä hitusenkaan vaikeammilla vasta-argumenteilla, hän häkeltyy, koska ei ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kantilta. 

Joitain vihervasemmiston ilmiöitä en todennäköisesti tule ymmärtämään koskaan. Esimerkkinä tällaisesta toimikoon se, miten paljon on vihervasemmistolaisia, jotka omistavat elämänsä vihaamiensa nationalistien jokaisen tekemisen ja somejulkaisun seuraamiseen ja ulisevat heille somessa jokaisen päivityksen alla. Olen yrittänyt ymmärtää, mikä ihme voi ajaa ihmisen toimimaan niin, koska on todella vaikea keksiä, mikä saisi minut kyttäämään vaikkapa Li Anderssonin jokaista liikettä ja kitisemään jokaisen hänen twiittinsä alla. Toki kitinä ei olisi edes mahdollista, koska ministeri Andersson on blokannut minut jo vuosia sitten.

Feministipiirien ahdisteluongelman monet tasot - eritoten naisten taipumus suojella ahdistelijoita - oli minulle äkkiseltään kova pala. Lähdetään kuitenkin purkamaan tätä sotkua sen ytimestä eli ahdistelijoista itsestään.

Miksi niin moni feministimies paljastuu seksuaalirikolliseksi?

Jokaisen suvullisesti lisääntyvän elävän organismin elämän tarkoitus on pariutuminen. Koska lajimme keskuudessa yleisintä on, että nainen hoitaa kumppanin valinnan, miehet joutuvat kehittämään erilaisia tapoja päästä naisten läheisyyteen ja saada heidän huomionsa. Jotkut miehet viettävät paljon aikaa sosiaalisissa riennoissa, joissa heillä on mahdollisuus tavata uusia naisia. Toiset etsivät suosikkiharrastustensa parista kumppania. Joillain miehillä söpö koira toimii helppona keskustelunavaajana vaikka ventovieraan naisen kanssa kadulla.

Mutta kaikki miehet eivät ole hyviä tyyppejä, jotka käyttävät reiluja keinoja naisen saamiseen. Ääritapauksissa puhutaan raiskaajista, mutta on myös miehet, jotka liikkuvat hyvin harmaalla alueella, mitä deittailuun tulee. He käyttävät kieroja vippaskonsteja tai hyväksikäyttävät naisen avutonta tai psyykkisesti heikkoa tilaa.

Parhaita saalistajia ovat he, jotka pääsevät saaliinsa lähelle. Ja mikä olisi parempi tapa kuin tekeytyä naisten oikeuksia raivokkaasti puolustavaksi feministiksi? Sillä saa välittömästi feministinaisten luottamuksen, kun muissa olosuhteissa naisen luottamus olisi ansaittava ajan kanssa. Feministipiireissä on vahva naisenemmistö, joten saaliista ei ole pulaa, ja kilpailua on vähemmän kuin parisuhdemarkkinoilla keskimäärin. 

Ja mikä parasta, vaikka nämä naiset ovat feministejä, on jotain, mikä on heille feminismiäkin tärkeämpää: aatteelliset viholliset ja se, miltä feministit päällepäin näyttävät. Koska feministinaiset eivät halua antaa oikeistolaisille aihetta pilkkaan ja halveksuntaan, he vaikenevat ahdistelua nähdessään tai kohdatessaan. Heille on tärkeää antaa suurelle yleisölle se kuva, että heidän piirinsä olisivat tasa-arvon Mekka, eivätkä he halua joutua konservatiivien naureskelun kohteiksi. Suojellakseen ideologiaansa he suojelevat ahdistelijoitakin.

Näin feministipiireistä on muotoutunut täydellinen metsästysmaa kaiken maailman perversseille. He voivat tehdä mitä haluavat, kukaan ei tee rikosilmoituksia, kukaan ei puhu tapahtuneesta julkisuudessa, ja uusia uhreja löytyy skenen naisvoittoisuuden vuoksi aina. Ei ole siis mikään ihme, että feministipiirit vetävät puoleensa seksuaalisesti häiriintyneitä miehiä. 

Feministit ovat itse heille helpoiksi kohteiksi ryhtyneet, eivätkä he lukuisista feministimiesten ahdisteluun liittyvistä skandaaleista huolimatta näytä minkäänlaisia merkkejä siitä, että he haluaisivat muuttaa ryhmänsä käytöskulttuuria. Sydän-emojien ja jaxuhalien viestittely paatuneelle ahdistelijalle toimii kuin koirapilli kaikille Suomen seksuaalirikollisille: Tervetuloa! Täällä voit tehdä mitä haluat, emme koskaan tule vetämään sinua vastuuseen teoistasi, ja meillä alhaisinkin ihmissaasta saa rajatonta rakkautta naisilta!

Feminismi v. 2021: Lesbojen on levitettävä jalkansa trans-naisten peniksille

"Joillain naisilla on penis. Jos et makaa heidän kanssaan, olet transfobinen."
Otsikko The Spectator -lehdestä.

Trans-naisten eli naiseksi itseään kutsuvien miesten lesboihin kohdistama häirintä on puhuttanut paljon. Tämä ilmiö nousi jo aiemmin esiin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, kun lesbot järjestäytyivät puolustamaan itseään trans-naisten lähentelyiltä, ja eilen trans-väki hyökkäsi lesbojen kimppuun Pariisin pride-kulkueessa, ja poliisi joutui taltuttamaan isokokoisen mekkoeinarin, joka ryhtyi tönimään lesboja, joita ei hänen trans-peniksensä kiinnosta. 

Samassa tapahtumassa homomuslimit pahoinpitelivät naisen, jolla oli yllään Je suis Mila -paita. Naisen paita oli viittaus teini-ikäiseen lesboon Milaan, joka joutui somessa muslimimiesten ahdistelemaksi, purki sitten hieman tunteitaan näistä miehistä ja islamista ja sai niin muslimeilta kuin äärivasemmistolta tuhansittain tappouhkauksia. Ani harva Ranskan vihervasemmistosta on uskaltautunut asettumaan tytön tueksi, koska muslimit menevät ilmeisesti uhrihierarkiassa valkoisen lesbotytön yläpuolelle. 

Myös Milan tapaus osoittaa sen, ettei feministien suhde ahdisteluun ole todellakaan mitenkään yksioikoinen, vaan ahdistelua vastustetaan ja uhreja tuetaan, jos sekä ahdistelija että uhri sattuvat kuulumaan sellaisiin ryhmiin, ettei ahdistelusta puhuminen heidän kohdallaan herätä kiusaantumista tai ideologisia ongelmia feministien mielissä.

Mekkoeinarien lesboihin kohdistamasta ahdistelusta on myös tutkimustietoa. Get the L out -järjestö oli tehnyt lesboille kyselytutkimuksen trans-naisten taholta koetusta ahdistelusta, ja tulokset ovat varsin karua kuultavaa. 56% vastaajista oli kohdannut painostusta hyväksyä trans-naiset seksikumppaneiksi, ja naiset kertoivat siitä, miten heihin kohdistetaan häirintää, joka on käytännössä vinksahtaneinta mahdollista homoseksuaalien käännytysterapiaa.

Heitä syytetään transfobiasta ja käytetään tätä leimakirvestä painostuskeinona lesbonaisten sänkyyn saamisessa ja jopa suoraan huijataan naisia jättämällä kertomatta todellisesta sukupuolesta, kun päällepäin naisesta menevä mies lesbonaista lähestyy. 

Trans-aktivistit ovat myös luoneet oman uudissanastonsa lesbojen käännytykseen: penistä kutsutaan "tyttöpippeliksi", jotta se kuulostaisi joltain, mikä kuuluisi luontevasti lesbojen seksielämään, ja sitä, että lesbot eivät mekkoeinareita kelpuuta, kutsutaan "puuvillakatoksi". Näin se saadaan kuulostamaan feministiseltä asialta rinnastamalla se yleisesti tunnettuun termiin "lasikatto", jolla feministit tarkoittavat naisille yhteiskunnan luomia esteitä mm. urakehitykselle.

"Minulle sanottiin, että homoseksuaalisuutta ei ole olemassa, ja että olen sen velkaa trans-siskoilleni, että opettelen ulos "sukuelinhämmennyksestäni", jotta voin nauttia siitä, kun he tunkeutuvat minuun."
Lesboille suunnatun kyselytutkimuksen satoa. Linkki tekstissä.

Suomessa sama keskustelu putkahti pintaan loppukeväästä, ja trans-aktivistien reaktio lesbojen sitkeään kieltäytymiseen kikkeleistä oli aivan yhtä raivokas kuin muuallakin. 

LHB-liitto joutui somessa maalituksen ja mustamaalauksen kohteeksi mekkoeinarien taholta, kun liitto puolusti lesbonaisten oikeutta pitäytyä naisseurassa. Kun Naisten Rintama ry, järjestö, joka ajaa nimenomaan biologisten naisten asiaa, aloitti toimintansa, trans-aktivisti Panda Eriksson ryhtyi julkaisemaan järjestön toimijoiden nimiä somessa puhtaasti maalitustarkoituksessa. Viesti mekkoeinareilta ei voisi olla juuri selvempi: turpa tukkoon, tytöt, ja mieluiten trans-kikkeliä tukkeena käyttäen. Mitä tekivät muut feministit? Vaikenivat. He eivät uskaltaneet puolustaa lesboja trans-naisten painostukselta eivätkä toisia feministejä näiden samojen mekkoeinarien kiusaamiselta. 

MOT: feministien suhde seksuaaliseen häirintään ja naisten oikeuksiin on huomattavasti monimutkaisempi kuin keskivertokansalaisella. Useimmat ihmiset pitävät seksiin painostamista ja ahdistelua yksiselitteisen vääränä, oli tekijänä tai uhrina kuka tahansa. Feministeille ahdistelu on kiinnostavaa vain, jos ahdistelijana on valkoinen ja hetero setämies, kaikki muut tapaukset menevät harmaalle alueelle.

Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, joka on hiemankaan seurannut feministipiirien suhtautumista ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden räjähdysmäiseen kasvuun Suomessa. Niin kammottavaa grooming-tapausta ei voisi edes teoriassa olla olemassa, että se herättäisi feministeissä yhtä paljon raivoa kuin se, jos joku twiittaa, että trans-naiset eivät ole naisia. Tässä palataan siihen samaan uhrihierarkiaan kuin Milan tapauksessa. Jos vihervasemmiston on valittava naisten oikeuksien puolustamisen ja turvapaikanhakijoiden välillä, he valitsevat poikkeuksetta jälkimmäisen.

Miksi feministinaiset ihastelevat Pylvänäisen mittavaa seksuaalirikoshistoriaa?

Kuten sanoin, alkuun oli vaikea käsittää naisten jaxuhali-reagointia siihen, että mies on vuosien ajan ahdistellut nuoria naisia vieläpä heidän omissa piireissään. Pohjimmainen syy reaktioille on sama kuin siinä, miksi feministit eivät ulkomaalaisten rikollisuudesta, puolusta lesboja mekkoeinarien painostukselta, Milaa muslimimiesten ahdistelulta ja tappouhkauksilta, tai trans-aktivistien häirinnän kohteeksi joutuvaa feministijärjestöä: he eivät yksinkertaisesti välitä seksuaalirikollisuudesta tuon taivaallista.

 Se, mistä he välittävät, on valta.

Tämä on helpoimmin nähtävissä feministien ja muun vihervasemmiston teennäisissä pöyristymisissä milloin mistäkin eskimopaketista tai seksistiseksi katsotusta mainoksesta. He hyökkäävät porukalla yksityishenkilöä tai yritystä vastaan ja teeskentelevät pöyristystä vain saadakseen kohteen alistumaan heidän edessään. Tämä on klassista koulukiusaajan mentaliteettia: etsitään ihmisiä ja yrityksiä, jotka voitaisiin jonkun tekosyyn varjolla ottaa maalituksen kohteiksi, ja sitten piinataan heitä niin kauan, että he nöyrtyvät, pyytävät anteeksi ja vakuuttelevat tekevänsä tästedes juuri niin kuin mielensäpahoittajat haluavat.

Siksi Pylvänäisen teot oli niin helppo vain siirtää menneisyyteen. Pylvänäinen tuntee yleisönsä ja tiesi, että jos hän riittävästi matelee feministien edessä, se riittää, koska yleisöä ei kiinnosta, onko hän jotain ahdistellut tai tuleeko hän jatkossa niin tekemään vaan se, vannooko hän ikuista kuuliaisuuttaan feministeille. Pylvänäisen kirjoitus oli suurimmaksi osaksi myötähäpeällisen teennäistä itseruoskintaa, jossa hän yritti vieläpä vetää koko miessukupuolen syyllisiksi omiin tekoihinsa, ja tällainen uppoaa valtatrippaileviin feministeihin kuin kuuma veitsi voihin. Juho heittäytyi feministien jalkoihin anomaan synninpäästöä, ja sen hän sai välittömästi.

Pylvänäinen on haukkunut armotta #metoon nimissä mm. Aku Louhimiestä, jota ei ole koskaan edes syytetty ahdistelusta. Ulkomaalaisten todella vakavista rikoksista puhumisesta hän ei pidä. Ja samalla kun hän on kulkenut ahdistelemassa nuoria tyttöjä, hän on esiintynyt naisten suojelijana.

Vihervasemmiston raiskauskulttuuri ei ole erikoista vaan vääjäämätöntä

Vaikka äkkiseltään voisi vaikuttaa erikoiselta, että juuri feministipiireistä tulee seksuaalirikollisuuden syvin syöveri, kaiken edellä mainitun huomioiden se ei ole pelkästään ei-erikoista vaan täysin loogista ja ainoa vääjäämätön lopputulos tuollaiselle toimintakulttuurille. 

Feministit ovat kovalla työllä tuottaneet raiskauskulttuurinsa: Luodaan skene ja sen kulttuuri, joka on täydellinen metsästysmaa seksuaalisille saalistajille, vaietaan itse koetusta ahdistelusta ryhmän maineen suojelemiseksi ja loppusilauksena osoitetaan koko porukan voimin, että seksuaalirikokset eivät johda porukasta ulos sulkemiseen vaan ylistykseen, ja ne, jotka taas maalituksen kohteiksi joutuvat, ovat väärien ihmisten ahdistelun kohteita, kuten trans-naisten ahdistelemat lesbot tai Mila.

Onkin täysin ymmärrettävää, miksi feministit innostuvat #MeToon kaltaisista kampanjoista - kunhan niissä maalitetaan valkoisia heteromiehiä. Kun itse on mukana piireissä, joissa seksuaalirikollisuus on sääntö eikä poikkeus, epäilemättä ahdistelukokemuksia kertyy. Mutta koska he eivät voi avoimesti kertoa oman väen toteuttamasta ahdistelusta, he purkavat tunteitaan kirjoittamalla twiittejä siitä, miten joku setämies oli heitä läpsäissyt pyllylle firman pikkujouluissa vuonna nappi ja kivi.

Joten jos haluat olla turvassa seksuaalirikollisuudelta, pysy kaukana vihervasemmistosta. Jos haluat puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta päättää siitä, kuka hänen kehoonsa koskee, johdonmukaisesti ja kaikissa tilanteissa, pysy kaukana vihervasemmistosta. Ajat näitä asioita huomattavasti paremmin olemalla vain täysin tavallinen suomalainen. Keskivertosuomalainen ei hyväksy seksuaalirikoksia riippumatta siitä, keitä tekijä ja uhri ovat, ja feministit ovat kaukana edes tämän keskitason saavuttamisesta.

"Kämyskenessä" on myös jonkin verran homoseksuaaleja - useimmiten miehiä, koska skene on miesvoittoinen muutenkin - eikä kenelläkään heidän kanssaan ongelmaa ole, koska he ajavat yhteiskunnalle tervehenkisiä ja hyödyllisiä arvoja eivätkä tee homoudestaan numeroa sen kummemmin kuin heterotkaan seksuaalisuudestaan tekevät. Ja näidenkin homojen viholliseksi on osoittautunut kukas muu kuin vihervasemmisto.

Antifa-mellakoitsija ja Venäjän juutalainen Dmitry Gurbanov kirjoitti Twitterissä nationalistikirjailija Greg Johnsonin olevan homoseksuaali ja selvästi hekumoi ajatuksella, että Johnson nyt potkittaisiin pihalle kämyskenestä. 

Sattui niin, että olimme juuri Tallinnassa seminaarireissulla, ja Greg oli siellä myös. Kun olimme taksissa matkalla seminaaripaikalta jatkoille, näytin hänelle Dimmun twiittiä ja kerroin, että tässä joku venäläinen antifa kuvittelee paljastavansa sinut Suomen kämyskenelle - ja että Gregin homoudessa kenellekään mitään paljastettavaa edes olisi. Kaikki kun olivat tienneet asiasta vuosikausia, mutta kukaan ei katsonut tarpeelliseksi alkaa Gregin yksityisasioita julkisesti selittämään. Tästä Dimmun surkeasta yrityksestä saimme makeat naurut.

Ja tässä viimeinen vinkki lesboille ja niille vihervasemmiston naisille, joilla on selkärankaa tuomita seksuaalirikollisuus ja puhua siitä avoimesti tekijän ja uhrin identiteetistä riippumatta: ottakaa jalat alle älkääkä katsoko taakse. 

Vihervasemmistopiireistä ette tule löytämään tukea asiallenne, ja riskinne joutua siellä seksuaalirikoksen uhriksi on huomattava. Haastakaa itsessänne se aivopesu, että äärioikeisto on vihollinen. Se äärioikeisto kun on johdonmukaisemmin kanssanne samaa mieltä kuin vihervasemmistopiirit, eikä epäröisi pitää puolianne, jos joudutte trans-naisten tai feministimiesten ahdistelujen kohteeksi.

Me emme koskaan tule seksuaalivähemmistöihin kuulumista hehkuttamaan ja ihannoimaan vihervasemmiston tapaan, mutta ei meitä myöskään kiinnosta näitä ihmisiä vainota. 

Se, mitä vastustamme ei ole homoseksuaalit yksilöt tai feministinaiset vaan seta-propagandan tyrkytys muille kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa ja intersektionaalisten feministien lietsoma suomalaisvastaisuus ja sukupuolten vastakkainasettelu, kuin ne olisivat toistensa vihollisia sen sijaan, että ne ovat kumppaneita ja toistensa tuki ja turva yhteiskunnan rakentamisessa. 


Edit: Alkuperäisessä tekstissä LHB-liittoa kutsuttiin LHBT-liitoksi. Pahoittelut virheestä liitolle ja lukijoille. T meni mukaan puhtaasti epähuomiossa siksi, että se useimmiten tuossa kirjainyhdistelmässä on mukana.

Mitä voisin ostaa pelastaakseni maailman liikakulutukselta?

Fight Club -elokuvan tunnetussa kohtauksessa päähenkilöt puhuvat siitä, miksi heistä kumpikaan tietää, mikä on duvet, tietynlainen täkki: koska moderni ihminen on kuluttaja, eikä hänen elämäntavoillaan ole mitään tekemistä ihmisten luonnollisten elämänmuotojen kuten metsästäjä-keräilyn tai maanviljelyn kanssa. 

Useimmilta katsojilta menee kuitenkin hieman ohi se, kuinka tärkeä tämä keskustelu on. Siihen tiivistyy Tyler Durdenin vallankumouksen ydin: kapina modernismia vastaan, jos sen noin Julius Evolan sanoin muotoilisi. Ja nyt aihetta sille kansannousulle on vielä enemmän kuin Fight Club -teoksen kirjoittamisen aikoihin.

Ihmiset koulitaan kehdosta alkaen kuluttajiksi, ja päräyttävin esimerkki tästä kulutusajattelun voimasta ovat ns. ilmastoystävälliset tuotteet. Ongelmamme ympäristön kanssa on kerskakulutus ja täysin turhan sälän ostaminen, mutta jopa tämän ongelman äärellä ihmisten ensimmäinen reaktio on: "Mitä voisin ostaa korjatakseni tilanteen?"

Vastaus on, että et mitään. Vain vähemmän ostamalla on osa ratkaisua eikä ongelmaa. Kuitenkin ekologisiksi tekeytyvät yritykset tyrkyttävät meille esim. "ilmastoystävällisiä" metallisia juomapillejä ja kertakäyttöisiä bambuaterimia, vaikka molempien ostaminen on äärimmäinen esimerkki täysin turhasta kulutuksesta. Pilliä ei kukaan aikuinen ihminen elämässään oikeasti tarvitse, ja metallisen pillin valmistuksen ympäristöhaitat ovat niin valtavat verrattuna muovipilleihin, että on vaikea arvioida, olisiko pilliä käyttävältä sittenkin ekologisempaa käyttää vain muovipillejä läpi elämänsä.

Pelkästään hiilipäästöissä yksi metallipilli vastaa 150 muovipilliä, ja metallipilleihin liittyy tuhoja, joita muovipilleihin ei liity, kuten metallien kaivostoiminnan ympäristöhaitat ja inhimilliset vahingot, kuten juomavesien käyttö kaivostoimintaan alueilla, joissa vedestä on huutava pula muutenkin. Kaivostoiminta "ekologisten" tuotteiden raaka-aineiden louhintaan toteutetaan usein ihmisoikeuksia armotta polkevissa oloissa ja lapsityövoimaa käyttäen, ja Etelä-Amerikassa sähköautojen akkujen kobolttilouhinnat ovat ajaneet maillaan vuosituhansia asuneita intiaaniheimoja maanpakoon, koska kaivos on käyttänyt kaikki alueen vedet.

Bambuaterimet ovat hulluuden huipentuma. Kaikilla on keittiössään aterimia, joita voisi kantaa mukana ja pestä käytön jälkeen, ja kirpparit ovat täynnä aterimia, jos oman keittiön varustus ei riitä. On täysin älyvapaata käyttää toiselta puolen maailmaa tuotuja kertakäyttöaterimia, kun voisi käyttää aidosti kestäviä aterimia tuottamatta lainkaan ylimääräistä jätettä. Ja halvemmaksikin se tulee. Mutta juuri siksi yritykset eivät halua sinun niin tekevän. On vaikeaa myydä mitään ihmiselle, joka ottaa vakavasti kulutuksen vähentämisen ja etsii yksinkertaisia käytännön ratkaisuja tällaisiin asioihin.

Kulutus on ongelma, josta ei voi kuluttaa itseään ulos. Ja se ei ole todellakaan vain ympäristöongelma vaan myös yksi aikamme suurimmista arvo- ja kulttuurikysymyksistä. Kun yhteiskunta ajautuu elämäntapaan, jossa ihmiset vieraantuvat toisistaan ja hetkellistä iloa haetaan shoppailusta, tuloksena on onneton, yksinäinen kansa, joka istuu tavaravuoren ympäröimänä kerrostaloasunnoissaan, joiden yhdenkään naapurin nimeä he eivät tiedä.

Asia ei kuitenkaan ole niin, että ihmiset olisivat kulutuksellaan tuottaneet tämän tilanteen, vaan kerskakulutus on enemmänkin hätähuuto. Kun yhteiskunnalla ei ole tarjota sinulle mitään niistä asioista, jotka ovat läpi lajimme historian yksilön elämälle merkitystä antaneet, apua tähän tunteiden ja identiteetin tyhjiöön haetaan hetkellisiä nautintoja jahtaamalla. 

Jos yhteiskunnan arvot olisivat terveet ja kestävät niin sosiaalisesti kuin ekologisestikin, yhä harvempi kokisi tarvetta täyttää elämäänsä sälällä - siinä elämässä kun olisi paljon sälää arvokkaampiakin asioita. Terve yhteiskunta tukee yksilöidensä identiteetin kehitystä, tarjoaa jokaiselle paikan tässä maailmassa sekä juuret, joiden kautta yksilö pääsee kokemaan olevansa osa jotain itseään suurempaa - sukupolvien monituhatvuotista jatkumoa. 

Terve yhteiskunta tukee myös sitä vallan yksinkertaista asiaa, joka kautta aikain on saanut kurjimmissakin oloissa eläneet ihmiset jaksamaan päivästä toiseen: perhettä ja perheen perustamista. Perheen perustaminen on luonnonmukainen ja helppo tapa luoda merkitystä elämälleen ja päästä osaksi suomalaisuuden jatkumoa.

Ja sen huomaa perheellisten puheista, että heidän asenteensa kulutukseen on usein aivan erilainen kuin muiden: siinä missä muut jahtaavat uutta shoppailtavaa ja koettavaa rahaa vastaan, perheelliset kokevat kulutuskulttuurin ahdistusta tuottavana rasitteena. Syntyy painetta ostaa lapsille uusimmat merkkivaatteet ja älylaitteet, etteivät he jäisi kaveriporukan ulkopuolelle ja joutuisi kiusatuksi, ja varsinkin joulu on monissa perheissä stressaavaa aikaa. Joulusta on tehty kulutusjuhla jo aikoja sitten, joten vähävaraisissa perheissä on todellinen suru ja ahdistus siitä, saadaanko lapsille ostettua joululahjoja.

Kukaan ei pitkällä tähtäimellä onnelliseksi ostamalla tule, mutta tähän shoppailuhelvettiin on ajauduttu yhteiskunnan perusrakenteiden murruttua. Kun ei ole yhteisöllisyyttä tuomassa ihmissuhteita ja pysyvyyttä ihmisten elämään, media vyöryttää kansan nähtäville perhevastaista propagandaa, jossa perhe-elämä kuvataan ikäväksi riesaksi, joka tulee hetkellisten nautintojen tielle, ja kulttuuri on suoraan vihamielinen suomalaista identiteettiä ja suomalaisten juuriensa tuntemista ja arvostamista kohtaan, kaikki kärsivät. Ne, jotka eivät onnistu saamaan aineetonta onnea elämäänsä, saavat tyytyä kulutuskulttuuriin, ja nekin, jotka aineettoman onnen saavuttavat, kärsivät konsumerismista, koska heitä ympäröivä yhteiskunta painostaa kuluttamaan.

Medialla ja suomalaisvastaisilla päättäjillä ei ole mitään syytä tätä kulttuuria muuttaa, vaikka he pinnallisesti ilmaisevatkin huolta elämäntapamme kestämättömyydestä. Suomalaisvastaisen vihervasemmiston tavoite on juuri suomalaisen identiteetin ja suomalaisten arkea iät ja ajat kannatelleiden rakenteiden murskaaminen, ja se on heille paljon tärkeämpää kuin kulutuksen vähentäminen. Eikä päättäjillä muutoinkaan ole syytä kulutuskulttuuria vastaan sotaan ryhtyä: kulutus kun pitää kansantalouden rattaat pyörimässä ja EK:n lobbaajat tyytyväisinä.

Siksi tässä asiassa niin talousvasemmisto kuin -oikeistokin ovat täsmälleen samalla asialla mutta eri syistä. Vihervasemmisto haluaa hävittää suomalaisuuden juuriaan myöten, joten he kannattavat massamaahanmuuttoa Suomeen hajottaakseen maan etnisen yhtenäisyyden, ja vaikka sellainen ei talousoikeiston prioriteettilistan kärjessä ole, heillä on omat syynsä kannattaa väestönvaihtoa: lisää kuluttajia, lisää halpatyövoimaa. 

Ei EK:lle tai heidän poliittiselle siivelleen, kokoomukselle, ole mitään väliä sillä, millaista tuhoa massamaahanmuutto tuottaa suomalaisille tai kansantaloudelle. Jokainen uusi tulija on kuluttaja vaikka yhteiskunnan varoilla, ja vaikka tulijoista vain murto-osasta saisi edes halpatyövoimaa, yrityslobbaajat eivät siinä häviä mitään - kustannukset niiden ei-työllistettävien elättämisestä kun eivät kaadu heidän maksettavakseen vaan veronmaksajan.

Todellinen muutos yhteiskuntamme ongelmiin syntyy vain sen arvoja ja niiden ohjaamaa politiikkaa muuttamalla. On palattava kulttuuriin, jossa yhteiskunta suosii aineettoman onnen tavoittelua ja ihmisille luontaisesti onnea tuottavaa elämäntapaa - yhteisöllisyyttä, perhe-elämää, vahvaa identiteettiä ja tunnetta siitä, että elämällä on merkitystä.

Kenenkään ei tarvitse odotella peukaloitaan pyöritellen, että joskus saisimme maahan hallituksen, joka näin toimii, koska politiikka on aina alavirtaan kulttuurista. Muutokset, jotka kulttuurissa tapahtuvat, heijastuvat ajan mittaan politiikkaan, joten jos riittävän moni kansalainen irtisanoutuu hetkellisiä iloja jahtaavasta modernismista ja kulutuskulttuurista, asettaa aineettoman onnen kulutuksen yläpuolelle ja ei epäröi markkinoida tätä pysyvää onnea tuottavaa elämäntapaa myös muille, muutos näkyy vaalien kautta politiikassakin ajallaan.

Lyhyesti sanottuna: ole se muutos, jonka haluat nähdä. Suuret virrat koostuvat pienistä puroista, ja tavallisten kansalaisten pienet teot kasautuvat lopulta suureksi kulttuurin muutokseksi. Ja kun muutos on saatu liikkeelle ja voimme näyttää sen tuloksia muulle kansalle - että meillä on tarjota elämäntapa, joka tarjoaa kestävää hyvinvointia niin yksilölle, yhteiskunnalle kuin ympäristöllekin, muut kyllä seuraavat mukana. Onnellisuuden tavoittelu kun on jokaisen ihmisen vahva tahto, ja jos jokin elämäntapa näyttää onnellisuutta tuottavan, monet ovat valmiita luopumaan aiemmista käytösmalleistaan ja kokeilemaan sitä. 

Parempi yhteiskunta on mahdollinen, mutta muutos ei synny odottelemalla ja vakuuttelemalla itselleen, että "jonain päivänä kansan mitta täyttyy". Jokaisen yhteiskunnallisesti tiedostavan ihmisen on otettava omien mahdollisuuksiensa rajoissa vastuu Suomen palauttamisesta takaisin oikeille raiteille ja laitettava muutos liikkelle pienillä teoilla omassa elämässään. 

Vastustajillamme ei ole tarjota muuta kuin kurjuutta. Sen näet jo siitä, millaisia heidän edustajansa itse ovat. Eivät vihervasemmiston äänekkäimmät yksilöt ole onnellisen ja tasapainoisen oloisia ihmisiä vaan alituiseen vihaisia, pahastuneita, ongelmaisia, terapiassa ramppaavia ja mielialalääkkeistä helpotusta ahdistukseensa hakevia reppanoita.

Mutta meidän ovemme ovat avoinna myös heille. Heidän tarvitsee vain lakata olemasta feminismin uhrilampaita, haistattaa pitkät ideologialle, joka on heille tuottanut vain kärsimystä, vaikka he ovat sille elämänsä uhranneet, ja valita uusi tie kohti parempaa elämää.

Pörriäiset pelastukseen, Thermacellit surisemaan?

On ollut aika häkellyttävää seurata somekeskustelua Thermacell-hyönteistorjuntalaitteista. Niistäkin ollaan innokkaasti tekemässä oikeisto-vasemmisto-kysymystä vain siksi, että aiheen ensiksi puheeksi ottaneet ovat vihervasemmistolaisia. Ja sitten tulee vastapuolelta se tuttu ja turvallinen vastareaktio: asetutaan puolustamaan ympäristömyrkkyjä vain siksi, että vastapuoli niitä vastustaa. 

Tällainen asenne on erittäin vahingollista monella tasolla: vaarannat niin oman, perheesi ja lemmikkiesi turvallisuuden, Suomen luonnon monimuotoisuuden ja teet hallaa koko kansallismieliselle liikkeelle ja sen vetovoimalle. Huoli luontomme hyvinvoinnista on varsin universaalia, ja jos kansalliskonservatiivit ehdoin tahdoin antavat vihervasemmiston omia ympäristönsuojelun, he samalla antavat pois valtavan määrän kannatuspotentiaalia ihmisistä, joita kiinnostaa kansallismielinen toiminta mutta joille ympäristönsuojelu on tärkeä aihe - niitä linkolalaisia, jotka ymmärtävät maahanmuuton ongelmat mutta eivät halua liittyä porukkaan, joka viis veisaa ympäristöstä.

Kun olen tehnyt kyselyjä kansallismielisten someseuraajieni aiemmista poliittisista näkemyksistä ja siitä, mitä puoluetta he kannattaisivat, jos kaikki puolueet olisivat maahanmuuton ja arvokysymysten suhteen järkilinjalla, vihreät loistavat molempien kysymysten vastauksissa. Monet kansallismieliset ovat ex-vihreitä, ja jos vihreät olisi kansallismielinen liike, he kannattaisivat sitä.

Kun Monokulttuuri FM -lähetyksessämme pohdimme, minne me sijoittuisimme, jos puolueet olisivat yhdenmukaisesti kansallismielisiä, päädyimme siihen tulokseen, että Tuukka Kuru olisi kokoomuslainen ja me muut - Junes Lokka, Paavo Tajukangas ja minä - vihreitä. Junes on nuorempana ollut vihreiden ja demarien kannattaja, Tajukankaan ideologiset juuret ovat eläinoikeusliikkeessä, ja kasvissyöjä hän on edelleen, ja itse olen ollut vain yleisesti arvoliberaali ilman erityistä puoluesidonnaisuutta.

Kodissamme on aina ollut iltaisin asuntoon tunkeilevien hyttysten kanssa ongelmaa, ja kun siihen mietittiin ratkaisuja, oli meille itsestään selvää, että etsitään myrkytön, mahdollisimman vähäistä haittaa hyönteisille tuottava ratkaisu. Ja se löytyi Tokmannista ja Lidlistä. Tokmannista molempiin ulko-oviin magneetilla kiinnittyvät verkkokangassuojat (6,90e/ovi), ja kaksi UV-hyttysansaa, joista toinen on sisällä takaoven vieressä nappaamassa yksittäiset asuntoon harhailevat itikat, ja toinen heti oven toisella puolella, jotta hyttysparvet eivät ampaise sisään heti kun ovea avaa, mutta jotta ansaan ei päädy turhaan esim. yöperhosia ja muita hyönteisiä. Jo pelkät verkot oviin pudottivat hyttysten määrän murto-osaan alkuperäisestä, ja näin ongelma ratkesi ilman ympäristömyrkkyjen käyttämistä.

Kansallismielisellä on enemmän syytä kantaa huolta myrkyistä kuin keskivertokansalaisella, koska hänelle Suomen luonnon luulisi olevan erityisen tärkeää, joten on sulaa hulluutta vähätellä huolta myrkkyjen vaikutuksista vain siksi, että huolen ilmaisut tulevat poliittisen vastapuolen suunnalta.

Thermacellit ja muut myrkkyihin perustuvat laitteet ovat aina haitallisia eliöille ympäristössään - myös ihmisille ja lemmikeille, ja Thermacellin markkinointi ja yrityksen epämääräiset lausunnot osoittavat, ettei heitä aidosti kiinnosta laitteensa mahdolliset haitat. Laitetta ei saa käyttää metsässä tai vesistöjen lähellä, mutta kuitenkin Thermacelliä markkinoidaan retkeilytuotteena ja kuvilla, joissa mies onkii laiturilla tai rantamättäällä Thermacell vieressään. Yrityksen lausunnoissa on sanottu, ettei Thermacell tapa hyönteisiä vaan saa ne karttamaan vaikutusaluetta, mutta tutkimustietoa laitteen myrkkyjen vaikutuksista on niin vähän, etteivät he voi tällaista vilpittömästi luvata.

Laitteen myrkyt d-alletriini ja pralletriini ovat todellakin auringonvalossa ilmassa nopeasti hajoavia, mutta entäs kun aurinkoa ei ole, ja/tai laitetta käytetään siellä yrityksen markkinoimalla onkireissulla niin, että aineita pääsee vesistöön ennen kuin ne ehtivät hajota? Laitteita käytetään paljon sisätiloissa, ja ulkokäyttö painottuu ilta- ja yöaikaan, jolloin auringon vaikutus on vähäisimmillään. 

Laitteita ei suositella käytettäväksi raskaana olevien tai pienten lasten läheisyydessä tai ruoan läheisyydessä. Sitä taas ei tarkkaan eritellä, mitä se "läheisyydessä" tarkoittaa. Jos sisätiloissa ollaan, myrkky säilyy ilmassa paljon pidempään kuin ulkona auringonpaisteessa, eikä sen hengittely tai syöminen saastuneen ruoan mukana ole terveellistä, ja haitallisinta myrkyt ovat kissoille, joilla on hyvin heikko kyky metaboloida kyseisiä myrkkyjä.

Tästä syystä kissojen ja koirien punkintorjuntatuotteita yms. ei tule sekoittaa toisiinsa. Kissoja on jopa kuollut koirille tarkoitettujen punkkipulvereiden aiheuttamiin myrkytyksiin. Omalla kissallamme on Symppis-punkkipanta, jonka vaikuttava aine on luonnonmukainen geranioli, johon perustuu myös kehäkukkien muurahaisia ja muita hyönteisiä karkottava vaikutus. Hyvin on tepsinyt. Myös koirat ovat saaneet punkintorjunta-aineista ajoittain hyvinkin kammottavia reaktioita. Eräässä tapauksessa kultaisennoutajan verkkokalvot olivat irronneet, koska punkkipulveria oli päätynyt silmiin turkista koiran rapsutellessa itseään. Olkaa siis tarkkana niiden aineiden kanssa ja käyttäkää tuotteita, jotka eivät ole lemmikille itselleen myrkyllisiä.

On myös liioittelua Thermacellin valmistajalta väittää, että heidän tuotteensa ei tappaisi hyönteisiä vaan vain torjuisi ne, koska tutkimustietoa tämän takaamiseksi ei ole riittävästi. Kuten ihmisellekin, ei hyönteisellekään välittömän kuoleman välttäminen myrkkyaltistuksen aikana tarkoita, että myrkky olisi vaaratonta. Tupakka tai asbesti ei tapa ketään heti, mutta ne tekevät sen kyllä pitkänä altistuksena. Samoin vaikkapa metallimyrkytykset alkavat oireilla usein vasta jonkin ajan kuluttua altistuksesta, ja usein siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä tehdä mitään myrkytykselle.

Ympäristömyrkyt eivät vain tapa hyönteisiä, vaan ne voivat myös vaikuttaa niiden suuntavaistoon, muistiin tai liikuntakykyyn. Tämä tarkoittaa, että hyönteisen kyky löytää ruokaa tai kumppania voi kärsiä niin vakavasti, että hyönteinen kuolee lopulta nälkään tai ei pysty lisääntymään. Tällaisia vaikutuksia hyönteistorjunta-aineilla on havaittu mm. kimalaisiin.

Yhden talouden käyttämät myrkyt eivät massiivista vaikutusta tuota, mutta jos myrkyt pölisevät joka asunnon ja kesämökin pihamailla, kumulatiivinen vaikutus päätyy olemaan suuri, ja vaillinaisen tutkimustiedon vuoksi voimme vain arvailla, mikä se vaikutus lopulta on. Joten kumpi on tärkeämpää: puolustaa epäeettisesti ja valheellisesti tuotettaan markkinoivaa yritystä vai suojella luontoamme haitoilta, joiden laajuutta emme edes voi vielä tietää?

Suojelemalla ötököitä suojelet myös kaikkea, mikä on ravintoketjussa niiden yläpuolella. Varsinkin kuumina kesinä, kun hyönteisten määrät ovat matalalla, hyttysten, yöperhosten ja muiden myrkkyjen vaikutusalueella usein olevien hyönteisten määrät voivat ratkaista sen, selviävätkö pihapönttösi tiaisen tai kirjosiepon poikaset aikuisiksi. Hyttyset ovat juuri määränsä vuoksi tärkeä ravinnonlähde linnuille: yksi hyttynen ei nälkää vie, mutta koska niitä on paljon, niillä voi ruokkia poikasetkin. Hyönteisten matala paikka ravintoketjussa myös aiheuttaa sen, että myrkyillä on kauaskantoiset vaikutukset: jos ne ovat altistuneet myrkyille, myrkyt siirtyvät vain koko ajan ravintoketjussa ylöspäin ja vaikuttavat koko ajan useampiin lajeihin.

Kansallismieliset ovat osallistuneet esim. #PelastaPörriäinen -kampanjaan ja siilien juottamiseen helleaaltojen aikaan ihannoitavalla tarmolla, mutta tällainen toiminta jää ontoksi, jos samaan aikaan levitetään tarpeettomasti myrkkyjä ympäristöön ja vähätellään torjunta-aineiden haittoja.

Ympäristönsuojelu on kaikkien asia, ja on joka tasolla hölmöä antaa vihervasemmiston napata niin tärkeä aihe yksinoikeudella heidän agendakseen. Kansallismieliset voisivat kääntää tämänkin asian edukseen: siinä missä vihervasemmisto keskittyy globaaliin ilmastoon, johon Suomella ei mitään vaikutusvaltaa ole, kansallismieliset voisivat tarjota ekologisuutta, jolla on todelliset vaikutukset.

Ympäristönsuojelua paikallistasolla ja oman luontomme monimuotoisuuden turvaamista keinoilla, joita käytettävissämme on. On myös irtauduttava siitä ajatuksesta, että ympäristöarvot ja työllisyys olisivat toisensa poissulkevia ja että kansalliskonservatiivit asettautuisivat tässä työllisyyden puolelle: ratkaisuja teollisuuden ja yrittäjien tarpeisiin voidaan tuottaa ympäristöarvot huomioiden ja hankkeiden haitat minimoiden.

Siinä missä vihervasemmiston huoli ilmastosta on perin valikoivaa - vaikkapa Afrikan väestöräjähdys tai maahanmuuton ilmastovaikutukset ovat heille kiellettyjä puheenaiheita, koska puhuminen voisi antaa vettä myllyyn rasisteille - kansallismieliset voivat osoittaa aatteellista johdonmukaisuutta.

Keskitytään ensisijaisesti oman maamme asioihin, tehdään parhaamme oman luontomme hyvinvoinnin turvaamiseksi ja puhutaan avoimesti kaikista niistä tekijöistä, jotka ympäristöhaittoja tuottavat. Tällaisella ajattelulla tekee palveluksen niin luonnolle, oman taloudensa asukkien terveydelle kuin kansallismieliselle liikkeellekin. Järkivihreydelle on paljon kysyntää, ja ei ole mitään syytä olla vastaamatta siihen kysyntään, kun järkivihreys on täysin looginen ja tärkeä osa kansallismielisyyttä.