Tarina Ahmedista - Mikä tekee suomalaisen?

Minäpä kerron teille tarinan, jota seuraa muutama kysymys. 

Ahmed on Turussa asuva Suomen kansalainen. Mallikansalainen hän ei ole. Ahmedin taustalla on monenlaista rötöstelyä: pahoinpitelyjä, raiskauksen yritys ja koko joukko rikkomisia lähestymiskiellolle, johon hänen entinen tyttöystävänsä on turvautunut. Ahmed ei ole mikään lupsakka kaveri. Hän on pahoinpidellyt ja raiskannut puolisoaan liiton alkumetreiltä saakka ja johtaa perhettä tyrannin ottein. Tytär saa häneltä kuulla huorittelut jos vilkaiseekaan kaupassa vaatetusta, joka ei isää miellytä. Ahmed on omasta valinnastaan työtön mutta osaa sukkuloida tukiviidakossa itselleen ja perheelleen kohtalaiset tukirahat. Hän kyllä tietää, ettei hän elä yhteiskuntamme standardien mukaan, mutta ei välitä. Ahmedia ei kiinnosta muuttua muiden mieliksi.

Voidaanko Ahmedia sanoa suomalaiseksi? Arvaan aika hyvin, miten eri ihmistyypit vastaisivat. Vihervasemmistolaisten mielestä kyllä, koska hän on Suomen kansalainen. "Maahanmuuttokriitikoiden" eli kulttuurinationalistien mielestä ei, koska hän ei elä suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen ja normien mukaan, vaikka hänellä onkin passi. Etnonationalistien mielestä ei, koska Ahmedin verenperimä ei ole suomalaista.

Aika selkeää kullekin ryhmälle, mutta sekoitetaanpa pakkaa hieman. Entä, jos tarinan päähenkilön nimi onkin Göran? Entäs sitten, jos Ahmedin nimi korvataan Juholla?

Vihervassari pitäytyisi kannassaan: näistä kaikki ovat suomalaisia, mikäli heillä on Suomen passi. Etnonationalistille tilanne olisi edelleen aivan yhtä selkeä: suomalaiseksi synnytään, ja suomalaiseksi syntynyt on suomalainen, vaikka hän olisi kuinka vastenmielinen ihminen. Ulkomaalainen taas ei suomalaiseksi tule hyvällä käytökselläkään.

Mutta kulttuurinationalisti on pulassa. Ahmedin kohdalla hän katsoisi moisen käytöksen integraatiohaluttomuudeksi eli lähtömaasta jääneeksi käytökseksi. Göran olisi jo vaikeampi tapaus. Hän olisi roisto, mutta kuvailtu käytös ei ole ruotsalaiselle kulttuurille ominaista, joten hän ei olisi vieraan maan tapoihin piintynyt omapäinen maahanmuuttaja vaan yksinkertaisesti rikollinen yksilö. Olisiko rötöstelyn vaikutus tällöin sama? Vaikea sanoa, kun en ole kulttuurinationalisti. Heidän aatemaailmansa mukaan Göran ei olisi suomalainen, koska hän ei noudata Suomen sääntöjä, mutta kulttuurinationalisteilla on taipumusta lajitella ihmisiä senkin mukaan, millaisesta maasta he tulevat, ei vain heidän käytöksensä pohjalta.

Juho taas saisi hien mamu-kriitikon otsalle. Jos kansan jäsenyys ei tule verenperimässä vaan tietyt kriteerit omalla toiminnallaan täyttämällä, Juho ei ole suomalainen. Jos sanoo, että tietysti hän on, onhan hän Suomen kansalainen, rikotaan kulttuurinationalismin sääntöjä. Sääntöhän oli, että passi ei vielä tee kenestäkään suomalaista. Voisi myös sanoa, että Juho on syntynyt Suomessa. No niin Ahmedkin voisi olla, tai Göran. Ja he ansaitsisivat kansan jäsenyyden vain käytöksellään. Mikä tekee Juhosta erilaisen? Maalaisjärkikin sen sanoo: verenperimä. Mutta mamu-kriitikon mielestä verenperimällä ei ole väliä, joten mikä hänen mielestään tekee Juhosta erilaisen?

Tällä ajatusleikillä pohjustin varsinaista aihetta eli etnonationalismin yleisyyttä. He ovat harvassa, jotka laskevat itsensä kansallismielisiksi mutta eivät todella koe Juhon olevan eri asia kuin Ahmed, koska Juho on etninen suomalainen ja Ahmed ei ole. Etnonationalismi on toimivaa ja maalaisjärjen mukaista, joten ymmärrettävästi useimmat katsovat verenperimän olevan ratkaisevaa.

Viime päivien PS-nuoriin liittyvän etnonationalismikohun tiimoilta olen törmännyt outoon ilmiöön: etnonationalisteihin, jotka parjaavat etnonationalisteja, koska he eivät jostain käsittämättömästä syystä ymmärrä itsekin olevansa sellaisia. Ja mistäkö tiedän, että nämä ihmiset ovat etnonationalisteja? Heidän omista ulostuloistaan. Eikä tämä rajoitu ihmisiin. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa puhutaan väestönvaihdosta uhkana, mutta sama puolue harjaa nuorisojärjestönsä väestönvaihdoksen vastustamisesta.

Väestönvaihtohan on etnonationalistinen käsite. Jos se on sinusta järkevä käsite, olet etnonationalisti. Jotta väestö voi vaihtua, on oltava useita väestöjä: se, joka korvataan, ja ne, joilla korvataan. Kulttuuri ja tavat ei ole millään tapaa mielekäs tapa määritellä kansaa tällaisessa yhteydessä. Itse asiassa lopputulos on varsin hullunkurinen, jos kulttuurinationalismin yrittää sovittaa yhteen väestönvaihdon käsitteen kanssa.

Jos kansan jäsenyys määritellään tapojen ja arvojen kautta, sama ihminen voi elinaikanaan olla Suomessa sekä väestönvaihtoa että suomalainen. Ali ja Fatima edustavat väestönvaihtoa eläessään alkuperämaansa tapojen mukaan, mutta he tulevat suomalaisiksi ja siirtyvät siis heihin, joita väestönvaihto Suomessa uhkaa, mikäli he omaksuvat suomalaisia arvoja, hankkivat yhteensopivat tuulipuvut ja arvioivat Linnan Juhlien pukuja. Sitten he voivat suomalaisina murehtia itseään uhkaavaa väestönvaihdosta eli sitä, että heidän lähtömaastaan tulee aleja ja fatimoita, jotka eivät halua yhteensopivia tuulipukuja, ja korvaavat Alin ja Fatiman suomalaiset arvot.

Tämä hullunkurinen konsepti toimii myös suomalaisiin: suomalaisista voisi sen mukaan tulla oman kotimaansa väestönvaihtoa. Koska verenperimä ei määrää kansalaisuutta, mattimeikäläinen voisi muuttua suomalaisesta väestönvaihdoksi vain ryhtymällä käyttäytymään huonosti.

Eiköhän asia tullut selväksi. Etnonationalismi on ainoa käytännössä toimiva ja järkeenkäypä tapa määritellä kansa. Ei ole toimivia esimerkkejä kulttuurinationalistisista valtioista, joissa eri syntyperien ihmiset onnistuisivat ylittämään etniset rajat ja elämään aidosti yksilöinä ja saman kansan jäseninä ilman etnistä klikkiytymistä. Ja jos sinä olet puhunut väestönvaihdosta tai pidät sitä edes mahdollisena käsitteenä, sinäkin olet etnonationalisti.

Pyrkyröintiä ja selkäänpuukotusta - kämyskenen vitsaus

Kansallismielisen skenen haittapuolia on, että se vetää puoleensa ihmisiä, jotka haluavat mukaan piireihin kaikista vääristä syistä.

Radikaalin laitaoikeistolaiset liikkeet houkuttavat aatteellisten ihmisten lisäksi seikkailun hakijoita, tappelupukareita ja sopeutumattomia, jotka haluavat vain kuulua jonnekin. Keskustaoikeiston vitsaus taas ovat pinnalliset pyrkyrit, jotka kuorivat kansallismielisten rahat tai äänet. He sattuivat näihin piireihin vain, koska se tarjoaa heille toiminta-alustan tienata köykäisellä konservatiivisisällöllä höystetyillä tissivideoilla tai kiivetä politiikan ja mediahuomion huipulle.

Vaikka havaitsin persujen Sebastian Tynkkysessä pyrkyröinnin merkkejä heti alkuunsa, yritin olla tuomitsematta häntä sen perusteella. Kovaa tunkua huomion keskipisteeksi ja sellaisten keinojen käyttöä, joita yleisesti katsotaan oikeistossa nenänvartta pitkin, kuten oman seksuaalisuuden valjastaminen argumentin vahvistajaksi. No, kohtuullinen määrä pyrkyröintiä voi olla hyödyllistäkin kansallismielisten asialle, koska se kohottaa motivaatiota tehdä töitä asian eteen. Ajattelin, että hän on ehkäpä vain nuoruuttaan hieman yli-innokas, ja ehkäpä oppii iän myötä sen suhteen, millaisia keinoja on järkevää ja moraalista käyttää.

Kuinkas sitten kävikään: sain kuulla Tynkkysen kaivaneen maata kansanedustaja Olli Immosen jalkojen alta kesällä 2015, kun tämä oli myrskyn silmässä “natsikuvakohun” ja äärioikeistolaiseksi leimatun Facebook-päivityksen tiimoilta. Tynkkynen oli puolueen vpj:n asemassa puuhannut jo sisäistä tutkintaa Immosen toimista, ja kaiketi tässä rangaistuksia kuten puolueesta erottamista, on haettu. Sinänsä ymmärrettävää. Immonen oli ylivoimainen suosiossaan Oulun alueella. Hänen ohitseen äänikuninkaaksi Tynkkysellä ei ollut asiaa aivan vähällä. Uhkien eliminoinnin tuntua oli ilmassa.

Tällöin arvioni siitä, että kyseessä on pyrkyri, varmistui. No, mikäs siinä. Kuten sanoin, pyrkyrikin voi olla kämyjen asialle hyödyksi, mikäli hänen intressinsä ovat samat kuin kansallismielisyyden. Tällaisen ihmisen kanssa vain kannattaa pitää varansa. Tämä huomattiin myös kuntavaalien alla 2017. Kotiseutumme persuista jo lupailtiin Junes Lokalle paikkaa ehdokaslistalla, mutta viime hetkellä tarjous peruttiin. Kuulin palaverissa mukana olleelta henkilöltä, että Tynkkynen oli ponnekkaasti vastustanut Juneksen ottamista mukaan. Kilpailijan eliminointia jälleen. Tällä kertaa temppu tosin ei toiminut, koska Junes sai Sebaa enemmän ääniä vaikka oli itsenäinen ehdokas.

Oulun valtuustossa kansallismieliset ovat aika yksin. Tilanne on Junes + persut vastaan muut. Pienen porukan on pidettävä yhtä, joten Junes on säännönmukaisesti kannattanut persujen esityksiä, niin pitkään kunhan ne sopivat ASYLin linjaan, ja varsin usein ne sopivat. Yhteishenki on kylläkin jäänyt yhden miehen projektiksi, koska Tynkkynen ja muut persut eivät kannata Juneksen aloitteita edes silloin, kun ne vastaavat heidän omaa tavoitettaan asiassa. Junes teki mm. aloitteen, jossa esitettiin kaikkia mahdollisia toimia, joilla valtuusto voisi laillisesti hankaloittaa Oulun kohumoskeijan toimintaa ja pitää sen seksuaalisesti huolestuttavan henkilöstön kaukana lapsista.

Ei kannatusta, vaikka myöhemmin samana iltana eräs persu vaati Twitterissä Oulun moskeijan sulkemista.

Hänen nenänsä edestä meni aloite, jolla oltaisiin tehty kaikki mahdollinen, mutta eipä kannattanut, vaikka siihen tarvitaan vain kynän pyöräytys. Ilmeisesti tällä haetaan sitä, että paikallismedian vähäinen huomio kansallismielisille suuntautuisi vain persuille - että Kaleva ei kertoisi valtuuston äänestäneen Junes Lokan aloitteesta vaan persujen. Ihmeellistä vänkyröintiä pikkumaisista syistä.

Perussuomalaisissa nuorissa on käyty pitkään kiistaa yhdistyksen linjasta: onko se etnonationalistinen ja arvokonservatiivinen vai kulttuurinationalistinen ja arvoliberaali. Ensin mainitut arvot voittivat. Kun PS-nuoret viime vuonna äänestivät itselleen uuden johdon, paikka toisensa jälkeen meni etnonationalisteille. Kauas on tultu Tynkkysen linjasta järjestön puheenjohtajana - siitä, miten järjestö kärräsi etnopositiivisia yksilöitä esiintymään ja poseerattiin somalijengien kanssa vakuutteluksi siitä, että ei olla rasisteja. Uusi johti viittaa kintaalla sille, pitääkö joku heitä rasisteina.

“Etnot” ovat yleisestikin nouseva ja valtaansa kasvattava ryhmä. Sitä edustavia järjestöjä, verkkojulkaisuja, tubettajia, seminaareja ja kirjoja tulee kuin sieniä sateella kautta länsmaiden. On siis olemassa uhka Tynkkysen asemalle ja etenemiselle. Miten luulette hänen toimivan? Kilpaileeko hän reilusti PS-nuorten vaaleissa vai yrittääkö pelata kilpailijansa ulos keinolla millä hyvänsä?

Ikävä kyllä hän jatkoi aiemman metodinsa mukaisesti ja ryhtyi savustamaan etnoja ulos järjestöstä, jossa heidät demokraattisesti on valittu johtotehtäviin. Sebastian nokkelana poikana välttelee reiluja otteluja - voitto kelpaa keinolla kuin keinolla.

PS-nuoret julkaisivat alla olevan twiitin, jonka viesti on selvä: he vastustavat väestönvaihtoa ja haluavat Suomen olevan jatkossakin suomalainen - aivan kuin persujen vaalisloganissa sanotaan. Luulisi, ettei tässä ole kansallismielisille mitään kiistanalaista. Li Andersson onnistui kuitenkin heittämään riitaomenan pöyristelemällä järjestön rasistisuutta. Lin mielipiteistä välittää tismalleen niin moni, kuin vasemmiston äänestäjiä on. Tai ei sittenkään. Tynkkynen ja pj Halla-aho laittavat Lin höpinöille painoarvoa. Halla-aho sanoo, että somessa tykittelevät PS-nuorten etnot ovat “väärässä puolueessa” ja Tynkkysen mukaan heidän “lähtölaskentansa alkoi” ja nyt on ryhdyttävä joukkoerottamisiin. Tyne ei petä.

Minulle jäi täysin epäselväksi, mitä PS-nuorten twiitissä Halla-aho, Tynkkynen ja soppaan lusikkansa myös työntänyt Samuli Sibakoff oikeastaan tuomitsevat. Mitä vikaa on suomalaisen Suomen toivomisessa ja väestönvaihdon vastustamisessa? Tynkkynen nyt tietysti vain tarttui opportunistina tilaisuuteen savustaa ikävät kilpailijat ulos, mutta mikä motivoi Halla-ahoa? Miksi hän harjaa nuoria mielipiteistä, jotka ovat kansallismieliselle itsestäänselviä ja huomattavasti maltillisempia kuin Jussin omat blogitekstit negridisen rodun älykkyydestä ja sopeutuvuudesta.

Mahdollisuuksia on kaksi:

-Sano Twitter-suvakille, minne hän voi tunkea mielipiteensä. Totea, että tässä asiassa meillä nyt vain on erilaiset arvot. Hyödynnä kenties tilaisuus jauhottaa hänen laiskat argumenttinsa integraatiosta, ja tee pöyristelystä vaaliase.

Tai

-Panikoi kiukkuisen suvakin edessä. Tuomitse mielipide, joka on kansallismielisyyden peruskivi. Hauku puolueesi nuorisojärjestön jäsenistö ja vallitseva aate. Potkaise mehevä riita vauhtiin puolueen sisällä mutta tietysti julkisesti somessa räkytettynä, jotta vihervasemmistollekin tarjotaan jotain huvitusta näin vaalien alla. Ammu itseäsi jalkaan hyökkäämällä vaalimainoksissasi oman puolueesi jäseniä vastaan.

En yksinkertaisesti voi käsittää, miksi Halla-aho valitsi jälkimmäisen. Mitä ihmettä hän tai puolue tuosta hyötyvät? Toki Jussilla on omat kärhämänsä etnojen kanssa, mutta enpä tiedä, olisiko hän niin pikkumainen, että sabotoisi puolueensa eurovaaleja kostaakseen etnoille. Jos ymmärrätte, miksi Jussi toimii näin tyhmästi, kertokaa ihmeessä.

Harmillista, että persut ovat tulleet tähän, mutta yllättynyt en ole. Se vain seuraa eräiden Euroopan populistipuolueiden jäljillä: Ruotsidemokraatit ovat laimentuneet maahanmuuton vastustamisesta siihen, että ajoittain joku heistä rohkenee vaatia, että mamujen tulisi opetella ruotsia. AfD Saksassa taas moraalisäteilee perustamalla omat tytärjärjestöt muslimeille ja juutalaisille. Jopas menee suvakilla aivot solmuun, kun kämyt toteuttavat suvakkien politiikkaa ja arvomaailmaa ihan itse.

On aika pohtia, millaisia ihmisiä haluat nähdä kansallismielisen liikkeen eturintamassa. Me kun voimme valita, ketä äänestämme, kenen kirjan luemme, kenen videoita katsomme. Haluatko, että sinua edustavat ihmiset, joiden mielestä väestönvaihdon vastustaminen on pöyristymisen ja tuomitsemisen väärti kauheus, vai ihmiset, jotka anteeksi pyytelemättä ja muitta mutkitta ajavat suomalaisten asiaa eivätkä ryhdy matelemaan ja työntämään tovereitaan bussin alle heti kun joku Twitter-suvakki niin vaatii?

Minua enemmän seuranneet tietävät hyvin, että olen tsempannut pari kappaletta sitten manitsemiani laimentuneita kämypuolueita vaaleissa. Sitoutuminen ja lojaliteetti eivät kuitenkaan saa mennä kansallismielisten asian edelle. Jos joku puolue on pettänyt arvonsa ja äänestäjänsä, se on tunnustettava, vaikka se kuinka kirvelisi, ja vaikka kuinka nolottaisi, että on mennyt veikkaamaan väärää hevosta. Emme sinä ja minä tähän ryhtyneet puolueiden tähden vaan aatteesta ja rakkaudesta suomalaiseen kansaan.

Jos puolueen harharetkiä ei tunnusteta, kärsii kansallismielisyys suoraan. Jos äänestetään tottumuksesta kämypuoluetta, joka ei ole toiminut arvojemme mukaan, äänet menevät hukkaan. Ne voisi keskittää ehdokkaalle tai puolueelle, joka todella aikoo ryhtyä toimeen eikä antaudu vihervasemmiston menestyksen edessä kulttuurimme muokkaamisessa. Laimentunut kämypuolue on tällöin nimenomaan este kansallismieliselle politiikalle, koska se kerää äänet kohteeseen, jossa ne eivät tuota käytännön tuloksia.

Voit tehdä kaksi asiaa tilanteen korjaamiseksi: vaadi puolueelta kirkkaan kansallismielistä linjaa ja anna palautetta, että jos sitä ei tule, ei tule ääntäsikään. Kysy, miten kansallismielistä politiikkaa meinataan tehdä, jos ei saa edes vihjata, että olisi kiva, jos monituhatvuotinen sukupolvien jatkumo suomalaisten heimojen mailla ei katkeaisi. Voit myös vain äänestää jotain muuta. Kannattajien kaikkoaminen pakottaa puolueen vääjäämättä itsetutkiskeluun äänikadon syistä.

Jos pysyt lojaalina, vaikka puolue suoriutuisi huonosti, petät kansallismielisten asian. Et voi palvella kahta herraa. Muista, miksi edes ryhdyit tähän kaikkeen, äläkä hukkaa alkuperäistä tavoitettasi matkan varrella. Puolueet ovat vain työkalu nationalismin edistämiseen, ja hajonnut työkalu tulee korjata tai korvata paremmalla.

Pienpuolueet eivät hajota - niiden etu on sinunkin etusi

Aika ajoin näen jonkun somessa valittavan halvatun pienpuolueista, jotka hajauttavat kansallismielisten ääniä ja rajoittavat persujen kasvua. Ihmettelen aina, että miksi tämä asetelma on näiden ihmisten mielestä juuri pienpuolueiden vika? Monet niiden ehdokkaat ovat sellaisia, joita ei kelpuutettaisi persuihin vaikkapa liian radikaalien näkemysten vuoksi, vaikka he itse olisivat yhteistyöhaluisia.

Näissä tapauksissa kritiikki tulee suunnata tietysti persuille, jos he ovat kerran se yhteistyöhaluton taho, joka on luonut tilanteen ja voi sen korjata. Vai pitäisikö kaikkien persuihin kelpaamattomien kansallismielisten vain lopettaa politiikka kokonaan, etteivät he vain tule vieneeksi yhtään PS-ääntä? Se olisi jo melkoinen vaatimus: kutsumuksesta tehty työ päättäviin pöytiin pääsemisen eteen pitäisi lopettaa yhden puolueen mielipiteen takia. Aika hurjaa.

Lisäksi kyseenalaistan koko sen ajatuksen, että muiden kämyehdokkaiden äänet ovat automaattisesti persuilta pois. Itsekin tiedän lukuisia kannattajia, jotka eivät äänestäisi persuja, vaikka Junes Lokka tai minä emme olisi ehdolla.

Syitä on moneksi:

Jonkun mielestä PS on liian EU-myönteinen.
Joku voi olla kristilliskonservatiivi, joka vierastaa tynkkysläistä liberalismia puolueessa mutta kokee minut riittävän konservatiiviksi.
Joku voi olla liberaali mutta kovaa rajapolitiikkaa haluava rastatukka, joka vierastaa PS:ää uskovaisten edustajien takia mutta pystyy samaistumaan Junekseen.
Jonkun mielestä PS on kauttaaltaan valeoppositio.
Olen kuullut syitä laidasta laitaan.

Pienpuolueet siis voivat hyvinkin kasvattaa kansallismielisten yhteistä äänisaalista, koska ne herättävät nukkuvia, joille ei muuten kelpaisi kukaan.

Laskelmointi äänten suhteen on ylipäänsä asia, joka nostaa niskavillani pystyyn, koska sen tekemällä kansa itse rapauttaa omaa demokratiaansa ja pelaa suoraan valtaapitävien pussiin. Ei ole mikään sattuma, että meillä on d'Hontin menetelmä, puoluetuet, suuria puolueita suosivat muutokset Ylen vaaliohjelmia koskeviin pykäliin ja kaikki muut rakenteet, jotka edesauttavat jo vallassa olevien suurien puolueiden vallassa pysymistä. Perinteiset puolueet ovat määrätietoisesti rakentaneet tätä järjestelmää, ja itse koen niin, että jos ryhtyisin laskelmoimaan äänestyspäätöksissäni, antaisin periksi heidän huijauksensa edessä ja varmistaisin huijauksen toimivuuden jatkossakin. Järjestelmä kun ei muutu äänestämällä niitä, jotka ovat sen rakentaneet. Samalla kokisin pettäväni omat arvoni äänestämällä vähemmän sopivaa ehdokasta vaalimatematiikan takia. Silloin olisi sama vaikka äänestää demareita. Onhan vaalimatematiikka heidän puolellaan, väliäkö arvoilla ja tavoitteilla.

Ilman Junes Lokkaa minulle olisi hyvin vaikeaa löytää sopivaa ehdokasta. Omalla tavallaan silloin olisi järkevää äänestää "vähiten huonoa". Aiemmin olisin toiminutkin niin, mutta en nykyään, koska ymmärsin pienimmän pahan äänestämisen olevan viime kädessä vain ja ainoastaan ääni ehdokkaalle, joka ei ole sitä ansainnut. Tämä riittämätön ehdokas voisi saada tuhansia pienemmän pahan ääniä ja kuvitella suoriutuneensa erittäin hyvin, koska äänestyslipussa ei ole kommenttiosiota. Se ei kannustaisi häntä korjaamaan linjaansa. Ja jos kokonaiselle puolueelle sataa kautta maan pienimmän pahan ääniä, sama ongelma. He eivät silloin kuule kansallismielisten viestiä siitä, että enemmän tarvitaan. Ilman Juneksen ja omaani ehdokkuutta jättäisin aika usein vain äänestämättä.

Pienpuolueiden asiaan palatakseni, niiden nousua kannattaa toivoa. Mitä useampi kämypuolue meillä on, sitä parempi on sinun kuluttajansuojasi kämyäänestäjänä. Jos on vain yksi kansallismielinen puolue, sen kestää lepsuilla ilman suurempaa pelkoa äänestäjien valumisesta muille. Useat kämypuolueet taas kirittävät toisiaan ja pitävät huolen siitä, että lupaukset pidetään ja asian eteen tehdään töitä. Myyjien kilpailu keskenään on aina asiakkaan etu.

Tästä syystä sinunkin kannattaa tsempata jokaista etäisestikään uskottavaa puoluehanketta, yhdistystä ja ehdokasta kansallismielisellä kentällä, vaikka kantaisit persujen jäsenkirjaa. Pitkällä tähtäimellä niiden muiden kansallismielisten menestys on sinunkin etusi, koska PS-kannattajien ääniä kärkkyvä kilpailijapuolue antaisi sinunkin edustajallesi motivaatioruiskeen kansallismielisten asian ajamiseen.

Ja mikäli olet vannoutunut persujen tai minkä tahansa puolueen kannattaja, älä koskaan unohda sitä, mikä ajaa kansallismielisen asian etua ja mikä ajaa puolueen etua, vaikka vaistomaisena reaktionasi kilpailija persuille ei kuulostaisi hyvältä idealta. Ryhdyit persujen kannattajaksi todennäköisesti siksi, että halusit ajaa kansallismielistä asiaa. Katso, ettet matkan varrella unohda sitä ja ryhdykin ajamaan vain puolueen asiaa. Sitäkin näkee, että taistellaan vaikka on jo unohdettu, miksi taisteluun liityttiin.

Tällaista toimintaa on esim. puolustaa puoluetta tai jotain sen poliitikkoa, joka on tehnyt jotain ilmeisen väärin - otetaan nyt vaikka Teuvo Hakkaraisen tempaukset. En usko, että Hakkaraisen väkisinsuutelua selittelevät ja puolustelevat aidosti uskovat, että naisia saisi kohdella niin. He vain unohtivat, mikä heidän tavoitteensa on. He ryhtyivät kannattamaan persuja kansallismielisyyden tai konservatismin takia, mutta jossain kohtaa sokaistuivat ja ryhtyivätkin ajamaan puolueen ja sen ihmisten asiaa vaikka kansallismielisyyden kustannuksella - kämyskenellehän se yleisesti ottaen on pahaksi, jos siihen kuuluvat puolustelevat käsiksi käymistä naisiin. Ei se houkuta uusia naisia puolellemme - tai normaaleja miehiäkään.

Mutta tämä oli nyt vain esimerkki siitä, miten ydinarvot ja tavoite voivat sumentua taistelun tuoksinassa. Tärkeän pointin se kuitenkin sisältää: älä hukkaa sitä, kuka olet ja minkä puolesta taistelet. Yritä pitää kiinni arvoistasi, älä alistu ryhmäpaineelle tai myy periaatteitasi lojaliteetista ihmistä tai puoluetta kohtaan. Jos me kaikki onnistuisimme tässä edes hitusen paremmin - eihän kukaan täydellinen ole tai sellaiseksi tule - maailma olisi aika erilainen paikka elää.

Mieti, miltä näyttäisi vaalitulos, jos jokainen äänestäisi aidosti arvojensa mukaan - ei tottumuksesta, hetken mielijohteesta, koska kaverikin äänesti tai vaalimatematiikan takia. Kello tikittäisi korruptoituneelle järjestelmälle.

Yhdysvaltain feministit myyvät itseään

Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa on tehty kiristyksiä aborttilainsäädäntöön, ja viime aikoina puhutuin kiristys on Georgian osavaltion ns. sydämensykelaki. Laki kieltää abortit sikiöille, joiden syke on havaittavissa. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä kuuden viikon rajaa abortin tekemiselle, mikä on huomattavasti suomalaista tasoa lyhyempi sallittu ajanjakso.

Abortinvastustajat iloitsevat uudesta laista Georgiassa, mutta kaikki eivät jaa heidän riemuaan, ja lakia vastaan protestoidaan sangen erikoisin tavoin. Feministit lanseerasivat näyttelijä Alyssa Milanon johdolla #SexStrike-kampanjan eli seksilakon painostuskeinona aborttiasiansa puolesta. Kollegansa Rose McGowanin tavoin Alyssan aika julkisuudessa on viime vuosina ollut rajattu lehtijuttuihin, joissa kysellään, muistatko vielä tämän 90-luvun tähtösen, koska tältä hän näyttää nyt, joten molemmat naiset ovat ryhtyneet lunastamaan julkisuutta aktivismilla.

Milanon perustelu seksilakolle on, että seksin harrastaminen on naisille yksinkertaisesti liian vaarallista, koska on riski tulla raskaaksi saamatta aborttia. Tämä herättää kysymyksen: väittääkö Alyssa siis, että huolimatta siitä, että feministit pitävät seksistä pidättäytymisen merkitystä painottavaa seksivalistusta humpuukina, hän kuitenkin ymmärtää pidättäytymisen varmimmaksi keinoksi välttää ei-toivottu raskaus?

 Tunnettu somefeministi Laurie Penny muotoilee seksilakon Twitterissä näin:

Tämä on se seksilakko, jolla on merkitystä. Älä harrasta seksiä kenenkään sellaisen kanssa, joka uskoo, että naiset tulisi pakottaa synnyttämään. Älä pane naisvihaajia tai valkoisen ylivallan kannattajia. Älä harrasta seksiä sellaisen kanssa, joka ei näe sinua ihmisenä. Kaiken muun lisäksi he ovat yleensä vielä huonoja sängyssä. 

Nyt on todettava, että ovatpa keksineet kampanjan, joka on joka tasolla pielessä. 

Aloitetaan aivan käytännön tason asioista: tuskin feministit ja konservatiivit muutenkaan harrastavat seksiä keskenään, joten on vaikea nähdä, kenen elämään tällainen seksilakko vaikuttaisi.

Ovatko nämä Twitter-feministit sitten tähän asti paneskelleet republikaaneja äänestäviä kristilliskonservatiiveja, mutta nyt lopettavat sen? Tuskin.

Ja onko syytä olettaa, että konservatiivimiehet pitäisivät jotenkin harmillisena sitä, että feministit eivät halua seksiä heidän kanssaan? Eipä juuri.

Entä onko konservatiivimiehillä syytä haluta, että nämä naiset ylipäänsä harrastaisivat seksiä vain tehdäkseen abortin, mikäli raskaus pääsee alkamaan? Ei tietenkään. Nämä feministithän toimivat asiassa juuri siten, miten abortinvastustajat haluavat heidän toimivan. Vähemmän seksiä heitukoille, vähemmän myös niitä abortteja. Mikäli feministien joukossa on heitäkin, jotka todella pitävät seksistä, silloinhan heidän lakkonsa on vain suolaa haavoihin heille itselleen: abortinvastustajat saavat tahtonsa läpi, ja lisäksi feministit menettävät seksiä.

Pennyn loppuhuomautus valkoisen ylivallan kannattajien ja naisvihaajien seksitaidoista ei sekään ole aivan loppuun asti ajateltu. Jos aiot uskoa hänen sanaansa, sinun on oletettava hänen harrastaneen seksiä mainitsemiensa miestyyppien kanssa - eikä aivan vähän, koska hän uskaltaa peräti kommentoida näiden sänkytaitoja yleisesti. Siinä on asia, jota minäkään nationalistinaisena en uskaltaisi ryhtyä arvioimaan, koska otantaa ei vain ole riittävästi, mutta ilmeisesti Penny haluaa seuraajiensa uskovan, että hänellä on. En tiedä miksi.

Kampanjan suurempi ongelma on kuitenkin muualla kuin käytännön toteutuksessa seksilakolle. 1960-luvulta lähtien feministit ovat valittaneet naisten esineellistämisestä, ja nyt he esineellistävät itse itsensä varsin räikeällä ja alentavalla tavalla ja tekevät itsestään prostituoituja. He itse välittävät kampanjallaan sen viestin, että heidän parhain valttikorttinsa yhteiskunnassa sijaitsee heidän jalkojensa välissä. Tämäkö on sitä voimaantumista ja naisten yhteiskunnallista aktiivisuutta - yrittää kiristää seksillä miehet täyttämään tavoitteet näiden naisten puolesta?

Alyssa Milano on kaunis nainen, joskin ei enää luonnollisesti lisääntymisiässä, eli hänellä on tietynlaista seksuaalista valtaa kanssaihmisiinsä. Mutta monet feministit eivät ole viehättäviä alkujaankaan. Heidän markkina-arvonsa ei riitä siihen, että he voisivat yrittää käyttää seksuaalista valtaansa vipuvartena. Miten seksilakko heidän osaltaan toimii? Jos läpeensä epäviehättävä henkilö julistaa, että ähäkutti, enpä pane teitä, ei siinä ole mitään uhkaavaa, enemmänkin se on kaikille hieman kiusallista ja säälittävää.

Ja todellakin, esineellistämisen lisäksi tämä on prostituutiota. "Anna minulle mitä haluan, niin saat pimpsaa" - eikös se ole koko ajatus itsensä myymisen takana. Tunnen paljon asialleen omistautuneita nationalistinaisia mutta en sentään niin omistautuneita, että he olisivat valmiita huoraamiseen politiikanteon välineenä. Heidän suhtautumisensa seksiin ja naiseuteen onkin terveempää ja luontevampaa kuin feministeillä, joiden suhde seksiinkin on aatteellisten ristiriitojen leimaamaa.

Toisaalta he vastustavat esineellistämistä, mutta tekevät itsestään kauppatavaraa. He ovat olevinaan seksipositiivisia, mutta seksilakkokampanja herättää sen mielikuvan, että he suhtautuvat seksiin vain miehelle suunnattuna palveluna - eivät asiana, josta he itse saisivat iloa irti. He tempoilevat ristiriidassa siitä, onko porno esineellistämistä ja sortoa vai voimaannuttavaa naisen seksuaalisuuden osoittamista. He vaativat naisille seksuaalista itsemääräämisoikeutta mutta ei vapautta valita seksikumppaneitaan väärin perustein, kuten rodun, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. He paasaavat siitä, miten naisten ei tule yrittää miellyttää miehiä, samalla kun heidän seksipositiivisuusgurunsa tyrkyttävät jopa teinitytöille seksikäsitystä, joka pohjaa miehille suunnattuun fetissipornoon.

Konservatiivinaisille seksi on verraten hyvin helppo asia: etsi kumppani, jonka kanssa haluat jakaa elämäsi, ja tehkää vällyjen välissä kaikkea sellaista, mistä pidätte. Feministien seksikäsityksestä poiketen konservatiivien näkemys sitoo seksin osaksi ihmisyyttä ja elämän jatkumoa. Se ei ole videopeliin verrattava viihdyke vailla tunnesiteitä vaan osa aikuisten rakkautta ja yhteiseloa, jonka perimmäistä tarkoitusta eli lisääntymistä ei suinkaan unohdeta.

Tästäkin syystä seksilakko ei ole onnistunut tempaus vaan masentava ja surullinen katsaus feministiseen mielenmaisemaan. He eivät näe yhteyttä seksin ja tunne-elämän välillä, koska jos he näkisivät, he luonnollisestikaan eivät kannattaisi seksistä irtisanoutumista poliittisista syistä. Pariskunnan välistä fyysistä läheisyyttä ei voi laittaa hetken oikusta katkolle ja henkisen läheisyyden ja luottamuksen kärsimättä, minkä vuoksi seksin pihtaaminen tai seksillä kiristys ovat arjessa pomminvarmoja keinoja sabotoida itse parisuhteensa, vaikka lyhyellä tähtäimellä ne voivatkin auttaa saamaan tahtonsa läpi.

Jos omaksuu feministien kylmän suhtautumisen seksiin, luopuu ehdoin tahdoin tärkeästä ulottuvuudesta rakkauselämässään. Vaikka joskus löytäisi pysyvän kumppanin, jonka kanssa haluaa olla monogamisessa suhteessa, ei intimiteetti ja seksin erityisluonne voi täysin toteutua, koska ihminen on jo rapauttanut suhteensa seksiin ja hyvin mahdollisesti tahrannut oman kokemuspohjansa siitä epäonnisilla kokeiluilla ja merkityksettömillä irtosuhteilla. Ei suhteen vakavoituminen jaetun aviovuoteen tasolle ole aivan sama asia, jos taustalla tajunnassa pyörii tietoisuus siitä, että on jo tehnyt ja antanut tehdä itselleen kaiken mahdollisen seksuaalisen toiminnan lukemattomien muiden kanssa.

Tässä ei ole mitään voimaannuttavaa tai pohjimmiltaan naisten asiaa ajavaa. Seksistä on tehty yksi kauppatavara ja viihdyke nykyajan loputtomassa kuluttamisen ja elämyksentavoittelun joukossa, ja naiset ovat häviäjiä siinä pelissä yhtä paljon kuin miehetkin. Kaikki menettävät jotain erityistä, joka ennen oli tuli osaksi lähes jokaisen elämää aikuistuessa.

En voi olla miettimättä, voiko feministien valuvikaa korjata. Jos on onnistunut aivopesemään itsestään kaikki vaistonvaraiset käsitykset omasta arvosta ja ihmissuhteiden tunnekokemuksista, voiko normaaliin enää palata? Olen nähnyt toki haastatteluja esim. pornotähdistä, jotka ovat lopettaneet pornouran ja siirtyneet hyvinkin konservatiiviseen elämäntapaan, mutta jopa pornon kohdalla suunnanmuutoksen luulisi olevan helpompaa kuin feminismin. Pornon tekemisenkin voi kuitenkin ainakin jollain tasolla eristää mielessään puhtaaksi työnteoksi, jonka lainalaisuuksia ei noudata itse omassa yksityiselämässään, mutta feminismi on jo valmiiksi kantajansa yksityiselämässä ja leimaa hänen koko maailmankuvaansa.

Ainoa em. feministien näkemyksiä masentavampi ajatus on se, että feministit todellakin saisivat tahtonsa läpi ja korruptoitua sukupolven toisensa jälkeen tyttöjä kaltaisikseen. Riippumatta sateenkaariperheiden ja yksinhuoltajuuden hehkutuksesta ydinperhe on kuitenkin yhteiskuntaa kannatteleva voima, koska se tuottaa seuraavan sukupolven.

Mitä mahdollisuuksia perheillä ja avioliitolla olisi yhteiskunnassa, jossa kaikki naiset ovat itseään sopivasta hinnasta kauppaavia prostituoituja, jotka ovat tietoisesti kuolettaneet itsestään normaaleja tunneyhteyksiä? Mitä motivaatiota miehillä olisi tehdä töitä perheensä ja jälkipolvien paremman elämän turvaamiseksi? Jäljelle jäisi käytännössä  vain jonkinlainen postmoderni järkiavioliitto, jossa ei edes yritetä rakentaa todellista ihmissuhdetta vaan tehdään kauppaa erinäisillä palveluilla, joita kumppanilleen keksii tarjota.

Mietinpä vain, pysäyttäisikö se feministit miettimään elämäänsä, jos he viiden minuutin ajan voisivat nähdä itsensä ja maailmankuvansa tyhjyyden ja masentavuuden sellaisina, millaisina me näemme ne.

Vaimomatskuu: tarinoita hauraasta feminiinisyydestä

Feministien uuskielessä hauras maskuliinisuus tarkoittaa miesten tarvetta pönkittää mieheyttään asioilla, joilla ei sinänsä ole tekemistä heidän mieheytensä kanssa. Suosittuja esimerkkejä tästä ovat miehille suunnatut tuotteet, jotka usein tunnistaa kaupan hyllyllä miesten tuotteiksi jo etikettiä lukematta: värikkäät suihkugeelipullot ovat naisille, jos pullo taas on musta tai tummansininen, se on todennäköisesti miesten tuote. Feministit sitten keskenään naureskelevat, että onpa joillain miehisyys herkässä, kun ei pysty ostamaan edes "tyttöjen värisessä" pullossa olevia tuotteita.

Tämä keskustelu käydään sujuvasti rinta rinnan sen kanssa ristiriidassa olevan pink tax -keskustelun kanssa. Pink tax tarkoittaa hintaeroa miesten ja naisten tuotteissa: varsinkin hygieniatuotteissa ja kosmetiikassa naisten tuotteet ovat keskimäärin kalliimpia. Eräs Twitter-feministi julkaisi kuvan Pirkka-sheivausteristä, jotka vaikuttivat olevan täsmälleen sama tuote, mutta naisten pinkki versio oli miesten mustaa versiota kalliimpi. Pirkan edustaja selitti asian niin, että naisten terässä on enemmän osia, koska siinä on liukuesteitä suihkussa käyttöä varten. Hintaeron syy on kuitenkin epäolennainen. Todellinen kysymys kuuluu, onko haurasta maskuliinisuutta todella varaa ilkkua, jos se on taloudellisesti järkevä päätös, ja samaan aikaan naiset ovat valmiita maksamaan ylimääräistä saadakseen saman tuotteen tyttöjen värissä.

Tällaiset asiat ovat kuitenkin viime kädessä varsin pintapuolisia. Se, missä näemme syvällisemmän tason haurasta feminiinisyyttä, on keskustelu naiseudesta, naisen roolista ja naisiin kohdistuvista odotuksista. Näissä keskusteluissa feministit ja muutkaan naiset eivät tunnu oikein ymmärtävän, kuinka he paljastavat omia epävarmuuksiaan.

Ranskalaiskirjailija Yann Moix kertoi Marie Claire -lehden haastattelussa, että deittailee vain nuoria naisia, koska hänestä yli viisikymppisen naisen vartalo ei ole enää viehättävä. No, kohuhan siitä kumminkin tuli. Suomessa Ilta-Sanomat kirjoitti tapauksesta: Palkittu ranskalaiskirjailija julisti, että yli 50-vuotiaat naiset ovat hänelle näkymättömiä - lue hillittömät vastakommentit. Ensimmäisenä herää kysymys, miksi tämä edes kirvoittaa vastakommentteja? Mies kuvaili naismakuaan, ja hänen naismaullaan ei pitäisi olla sinulle mitään merkitystä, ellet ole mies itse tai ryhtymässä hänen tyttöystäväkseen - jokainen tyylillään ja niin poispäin. Miehen näkemykset ja toimintatavat parisuhteissaan eivät vahingoita yhtään ketään.

No, mitä nämä hillittömät vastakommentit sitten olivat?
”Voisivatko alle 50-vuotiaatkin naiset olla sinulle näkymättömiä?”

”Ainoa tapa, millä tyyppi voi saada haluamansa, on dvd.”

”Kaikki yli 50-vuotiaat naiset voivat huokaista helpotuksesta.”

”Tämä on ihan ok, en minäkään pidä pinnallisista miehistä.”

”Anna jäähyväissuudelma mahdolliselle kirjamyynnille.”

Ja suoraan tunteisiin. Naisilla kautta maailman tuli kiire ilmoittaa, että eivät he miehestä olisi kiinnostuneita kumminkaan, eihän tuollainen mies naista edes saisi ja sinne meni kirjamyynnit. Kuinka heikko itsetunto on oltava, jos jätät haluamasi kirjan ostamatta siksi, että sinulla on syytä olettaa, että sen kirjoittanut ulkomaalainen kirjailija ei pitäisi sinua nättinä? Miksi näitä naisia häiritsee niin kovasti, että jollain miehellä on estetiikan suhteen standardit, joita he eivät täytä? Ja vastaavaa kipukohtaa emme miehistä laajamittaisesti löydä. Otsikot, kuten Tämän vuoksi haluan nuoremman miehen (IL) ja 15 vuotta nuoremman miehen kanssa seksi on parasta ikinä – innostus ja kyvyt ihan huippuluokkaa (IS) eivät kirvoita miehistä massapöyristymisiä.

Ylipäänsä tiedostavat naiset tuntuvat näinä päivinä uskovan, että naisilta ei saisi vaatia tai odottaa mitään. He ovat prinsessoja ja kuningattaria, jotka ovat täydellisiä juuri sellaisena kuin he ovat. Jos et kestä minua pahimmillani (*polttaa miehen vaatteet, koska mies puhui puhelimessa naispuolisen virkailijan kanssa*) et ansaitse minua parhaimmillani (*lämmittää miehelle pakastepizzan*). Tätäkään ajattelua ei miehillä laajamittaisesti ilmene. En ole kuullut yhdenkään miehen sanovan, että vaimon on nyt vain siedettävä se, että mies ajoittain huutaa naama punaisena vaimolle tai tappelee baarissa, kun ajoittain hän on mahtavakin aviomies.

Kursivoitu lause myös kertoo, kuinka narsistisen nurinkurisesti parisuhde-elämän alkeellisimmatkin lainalaisuudet voi käsittää. Päätös ryhtyä parisuhteeseen tai jatkaa siinä päivästä toiseen voidaan tiivistää niin, että sen päätöksen tehdessään ihminen on arvioinut parisuhteen hyödyt sen haittapuolia suuremmiksi. Suhteessa on aina hyötynsä ja rajoitteensa sinkkuuteen tai johonkin muuhun parisuhteeseen nähden.

Jos kumppanisi siis päättää, että hän ei kestä sinua pahimmillasi, se ei tarkoita, että hän ei ansaitse sinua. Se tarkoittaa, että et ollut vaivan arvoinen.

Toinen aihe, joka kirvoittaa huonon itsetunnon tunnustuksia naisilta massoittain, on ulkonäköstandardit. Standardit eivät ole sattuman kaupalla syntyneitä, vaan niitä ohjaavat evolutiiviset ominaisuudet ja ajan kulttuuri. Terveyden ja lisääntymiskyvyn merkit, kuten hyvä iho, hyvät hiukset ja kehon ja kasvojen symmetria ovat vuosisadasta toiseen viehättäviä. Samoin omasta sukupuolesta eroavat sukupuolituntomerkit koetaan viehättävinä. Kulttuurin vaikutus näkyy aikakaudesta toiseen siinä, millainen keho on statussymboli. Välillä rehevämpää kroppaa on pidetty viehättävänä, koska se on ollut samalla osoitus vauraudesta aikana, jona suurin osa ihmisistä oli pakosta hoikkia. Nykyään on helppoa olla ylipainoinen, mutta treenattu kroppa on työn takana, joten fitness-trendi näkyy kauneusstandardeissa.

Näihin standardeihin voi suhtautua sitten miten haluaa. Jos niistä välittää, on tietysti järkevintä pyrkiä kehittämään itseään täyttämään ne standardit. Silloin on hyvä olla kropassaan. Jos taas ei välitä standardeista tuon taivaallista, niin samahan se sille, miltä itse näyttää tai miltä muut näyttävät. Tiedostavat liberaalinaiset eivät noudata kumpaakaan edellisistä toimintatavoista. Kun he törmäävät ulkonäköstandardiin, jota he eivät täytä, he eivät ole välinpitämättömiä tai saa motivaatiota salille lähtemiseen, vaan ryhtyvät kiukuttelemaan standardeja vastaan: ihan tyhmä peli, en ala. Koska he eivät ylitä rimaa, he suuttuvat ja haluavat viskata riman jorpakkoon.

Läskiaktivistien mukaan kaikki kehotyypit ovat kauniita, ja kauneusstandardit ovat vain sortava sosiaalinen konstruktio. He pyrkivät syyllistämään ihmiset pitämään itseään kauniina sen sijaan, että tekisivät itse töitä sen eteen. Kun toiset julkaisevat kuvia kropasta, jonka eteen he tekivät suuren työn salilla, kehopositiiviset julkaisevat kuvia selluliittireisistä, joiden eteen he ovat istuneet sohvalla katsomassa tositv:tä sipsipussin kanssa, ja odottavat ylistystä huonosta huolenpidosta keholleen.

Tätäkään ei juuri miehillä näe. Otsikoissa ei hillu Harri, 45, joka julkaisee selfieitä pälvikaljustaan ja antaa piutpaut kauneusihanteille, tai Antin, 32, rohkea ja inspiroiva Instagram-päivitys, jossa hän kertoo selviytymistarinan siitä, miten baarissa kerran naiset nauroivat hänen kaljamahalleen.

Ulkonäköihanteet eivät suinkaan jää ainoiksi odotuksiksi, joita vastaan kiukutellaan. Pari vuotta sitten Twitter-feministit keksivät pöyristyä termistä vaimomatskuu. Heistä termi on seksistinen ja olettaa, että naisten tulisi miellyttää miehiä. No, jos parisuhteen meinaat saada, niin on sinun oltava ainakin yhdelle miehelle mieleen. Kaiketi kohulla haettiin sitä, että kaikki naiset olisivat yhtä paljon vaimomatskuu, eikä ole mitään ominaisuuksia, jotka tekisivät naisesta erityisen vaimomatskuu. Tämähän on naurettava ajatus. Tietysti puolisoksi halutaan sukupuolesta riippumatta ihminen, jonka kanssa on mukavaa ja helppoa elää.

Tietenkään someraivo tuosta sanasta ei liittynyt mitenkään seksismiin vaan feministien omiin epävarmuuksiin. Sana muistutti heitä siitä, että heitä itseään ei kutsuttaisi vaimomatskuksi, mutta eiväthän he suoraan voi sanoa, että tämä harmittaa. Sitten yritetään yleistää omat epävarmuudet yhteiskunnalliseksi ongelmaksi varjoamalla tunteenpurkaus seksismin arvosteluksi. Jo ajatus siitä, että miehet ottaisivat nokkiinsa sanasta unelmavävy ja ryhtyisivät kapinoimaan sitä vastaan seksistisenä, on huvittavan epärealistinen.

Käytösnormeja vastaan taas kiukuteltiin somessa hashtagillä #kakkafeminismi. Tämä ei ole vitsi. Kokoomuslaisen blogin Päivän Byrokraatin edustaja vinoili Twitterissä feministitoimittaja Anni Saastamoisen päiväkotitasoiselle pissakakkahuumorille. Tietysti Twitter-feministit nousivat takajaloilleen ja päättivät nolata itsensä aivan porukalla järjestämällä Twitter-kampanjan solidaarisuudesta Annia kohtaan. Onhan se nyt kova koettelemus, että mies ei tykkää vitseistäsi. Vähemmästäkin voimaantuneen naisen itsetunto kokee kolauksen. Mitä kampanjalla sitten saavutettiin? Se, että feministit saivat itsensä näyttämään normaaliakin hölmömmiltä osoittamalla, että kaikesta "elän miten haluan" -hehkutuksesta huolimatta he välittävät oikeistenkin mielipiteistä niin paljon, että yksi twiitti PB:ltä laukaisee somekampanjan, ja että oikeasti heitä satuttaa se, ettei heitä pidetä naisellisina, vaikka he näennäisesti ovat piittaamattomia sukupuolirooleille.

No, mistä nämä naisten kipukohdat sitten kertovat? Siitä, että huolimatta kaikesta hehkutuksesta itsevarmuudelle ja voimaantumiselle, monet aikuiset naisetkin ovat sisältä epävarmoja teinityttöjä, jotka pelkäävät, että heitä ei hyväksytä. He reagoivat tähän yrittämällä rukata yhteiskunnan sellaiseksi, että he saisivat kaikki samat hyödyt kuin itseään paremmat ja kovemmin työtä tekevät naiset laittamatta tikkua ristiin sen eteen. Tietysti he taistelevat tuulimyllyjä vastaan. Mikään muutos yhteiskunnassa ei koskaan tuo heille parempaa mieltä, koska vika ei ole yhteiskunnassa vaan heidän korviensa välissä. Jos paha mieli kumpuaa epävarmuudesta ja itsetyytymättömyydestä, tilanne korjaantuu vain jos nuo tunteet katoavat.

Feminismi ja liberalismi eivät tuoneet länsimaisille naisille onnellisuutta.

Yhteiskunnan muutokset ovat enemmänkin heittäneet bensaa liekkeihin, mitä tulee naisten henkisiin ongelmiin. Itse asiassa he ovat mittausten mukaan onnettomampia kuin 1960-luvun naiset, eikä siinä ole mitään yllättävää. Evoluutio on muovannut naisen psyyken ja erityispiirteet äitiyttä ja vaimoutta varten, ja feministit itse rajaavat elämästään pois ne valinnat, joissa he parhaiten pääsisivät tyydyttämään heille ajan saatossa kehittyneitä viettejä, ja yrittävät paikata tyhjiötä työllä ja harrastuksilla ja hakea merkitystä elämäänsä aktivismista. Tällainen naiseus on juuri sosiaalinen konstruktio ja feministinen nainen mitä suurimmin keinotekoinen tuote ja siksi aina onneton.

Elämä ei olisi helpompaa vain feministeille itselleen, jos he lakkaisivat taistelemasta ihmisluontoa ja yhteiskuntaa vastaan. Se olisi helpompaa meille kaikille, koska meidän ei tarvitsisi elää niiden asioiden kanssa, joita pitkästyneet feministinaiset tuottavat ajan tappamiseksi ja merkityksen löytämiseksi. Ei pakotettua monikulttuuria, koska naisilla olisi omat lapset, joita pullahalata. Ei väestönkasvun ongelmia ja sukupolvellista yksinäisiä sinkkuja. Ei väkinäisiä tasa-arvotoimia ja -vaatimuksia, jotka ajavat miehet ahtaalle ja pakottavat heidätkin ottamaan luonnottoman feministisen miesroolin.

Feministeille minulla on pieni käytännön vinkki, josta aloittaa. Paistakaa pari pellillistä korvapuusteja ja julkaiskaa somessa kuva niistä hashtagillä #vaimomatskuu. Voin taata, että teillä on siinä hauskempaa kuin jos käyttäisitte saman ajan somessa nalkuttamiseen, ja saatte huomiota, joka on aidosti ansaittu jollain, mitä itse teitte. Tässä resepti: https://www.martat.fi/reseptit/korvapuustit/

P.S. Älkää marmattako siitä, että kirjoitan naisista ikävästi. Seuraavassa tekstissä tulee käsittelyyn nykymiesten kipukohdat.

Turvapaikka-aktivistit pöyristyivät - eivät aivan tiedä, mistä

Turvapaikka-aktivistit kertovat taas nyyhkytarinoita, ja tädit itkevät lämmintä itkuaan somessa. Toki tässä vaiheessa luulisi, ettei kukaan enää usko turvapaikka-aktivisteja. He ovat toistuvasti jääneet kiinni mitä noloimmista valeista nyyhkytarinoiden suhteen: Ylen Eero Mäntymaa yritti luoda nyyhkytarinaa karkotettavasta perheenisästä, joka tosiasiassa oli perhettään piinannut taparikollinen, josta perhe halusi eroon, ja Sunniva Drake kertoili poliisiväkivallasta palautuslennolla, jota ei koskaan lennetty. Niin. Voisi luulla, että heitä ei enää uskota. Mutta on muistettava, keitä heidän kohdeyleisönsä ovat. He uskovat afgaanien kurpitsavankkuritarinatkin, niin miksei sitten toisten aktivistien satuja.

No, mitäs tällä kertaa? Stop Deportations -verkosto kertoo palautetusta afgaanista uskoen, että jotain on tehty väärin. Tosin hekään eivät oikein osaa sanoa, mitä on tehty väärin. Kuten sanottua, on varsin tavallista, että turvapaikka-aktivistit vain keksivät tarinoita, mutta oletetaanpa hetken, että tämä on totta.

Nuori turvapaikanhakija pakkopalautettiin vappuna Kabuliin. Tietojemme mukaan kaksikymppinen nuori oli haettu varoittamatta vastaanottokeskuksesta ja viety käsiraudoissa saman tien kentälle. Neljä poliisia oli saattanut pojan Kabuliin, jossa ei ollut vastassa Suomen lähetystön edustajaa eikä häntä ohjattu IOM:n väliaikaismajoitukseen kuten Suomen viranomaiset ovat kertoneet toimivansa pakkopalautuksissa. 

Nuoren terveydentila ei ole hyvä ja hänellä on lääkitys vain viikoksi. Hän ei ole työkykyinen eikä hänellä ole turvaverkkoja Kabulissa, jossa hän ei ole koskaan asunut. Perhe on Iranissa. Nuori oli nukkunut ensimmäisen yön kadulla. 

Oliko nuorella ilmoitettu hyvissä ajoin etukäteen pakkopalautuksesta, että hänellä oli mahdollisuus tavata avustajia ja läheisiä? Oliko terveydentila tarkastettu ennen lentoa? Oliko Suomen poliisi tutkinut rikkooko käännytys palautuskieltoa, Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä sisäisestä paosta Kabuliin tai Suomen ja Afganistanin välistä palautussopimusta haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden palautuksesta?

Huomionarvoista on, että edes turvapaikka-aktivistien nyyhkyversiossa tapahtumista ei yritetä väittää, että mies oikeasti pakenisi mitään vainoa.

He eivät puhu hänen lähtöolosuhteistaan tai siitä, voisiko hän Afganistanissa kohdata vainoa, joka täyttäisi turvapaikan saannin kriteerit. Ei sanaakaan, vaikka aktivistit yleensä tykkäävät revitellä mahdollisilla kidutuksilla ja vainoilla, joten voitanee olettaa, että tämän tyypin hakemus on ollut hyvin ilmeisesti perusteeton. Toki kaikkien näiden tulijoiden kohdalla on syytä muistaa kysyä, kuka heitä Ruotsissa vainosi. Eiväthän he seiväshypänneet tänne Iranista vaan matkustivat useiden turvallisten Euroopan maiden halki.

Kieli on vanhaa tuttua. Onhan kaksikymppinen ihmiseksi nuori, mutta substantiivin nuori käyttö tässä on vain yritys manipuloida herättämällä tunteita. Mies oli haettu "varoittamatta" vokista. Tässähän ihmisoikeusintoilijoiden tulisi kiittää poliisia siitä, että he rivakalla toiminnallaan estivät uuden laittoman maassaolijan syntymisen Suomeen. Muutoin mies olisi mahdollisesti kadonnut ennen poliisin tuloa.

Ja ei ollut sitten vastaanottokomiteaa ja väliaikaismajoitusta. Mistä tämä tiedetään? Afgaani, joka palavasti haluaisi takaisin Suomeen ja on mahdollisesti kuullut tarinan Afganistanista takaisin haetusta turvapaikanhakijasta, tietysti puhuu aktivisteille korvat ja suut täyteen sitä itseään herättääkseen heidän sympatiansa ja aktivoidakseen heidät ajamaan asiaansa. Ja tädit tietysti tarttuvat toimeen. Mitä ihmeen väliä asialla ylipäänsä on? Turvapaikkahakemukset sentään löytyvät kansainvälisistä sopimuksista, mutta ulkomaalaisen asunto-ongelmat toisella puolen maailmaa eivät todellakaan kuulu Suomen viranomaisten vastuualueeseen. Afganistanilla on omat viranomaiset hommaan.

Ja ei ole hyvä terveys, ja lääkkeitäkin vain viikoksi. Jälleen palataan siihen, että tietenkin mies sanoo turvapaikka-aktivisteille kaiken tarvittavan siihen, että he ryhtyvät ajamaan hänen pääsyään takaisin Suomeen. Heikot ovat eväät ilmeisesti tämänkin kortin käyttöön turvapaikka-aktivisteilla, koska he eivät kerro ongelmista sen kummemmin. Jos miehellä olisi syöpä tai joku muu todellinen terveysongelma, he kyllä revittelisivät sitä. Todennäköisempää on, että miehelle nukahtamisvaikeuksiin määrätyt Tenoxit loppuvat viikossa, ja kuten asuntoasia, kenenkään terveysongelmat toisella puolen maailmaa eivät ole meidän ongelmiamme. Perhana, meillä omia vanhuksia makuutetaan hoivakodin lattialla resurssien puutteessa, ja meidän pitäisi muka murehtia jonkun laittomasti Suomeen läpsytelleen afgaanin resepteistä.

Taikasanan "Iran" mainitseminen viittaa siihen, että tässä on se tyypillinen negan saanut afgaanitapaus. Henkilö, joka tosiasiassa tulee Iranista mutta hakee turvapaikkaa Afganistanin tilanteen nojalla. Koska hän ei pysty osoittamaan vainoa, koska ei ole Afganistanissa asunutkaan, hänet palautetaan. Tässä kohtaa hakijan ja aktivistien tarina aina muuttuu, ja sitten ryhdytään pöyristelemään, miten Suomi kehtaa lähettää hakijan maahan, jossa hän ei ole edes asunut ja jossa hänellä ei ole perhettä.

Ai oliko nuorelle ilmoitettu pakkopalautuksesta hyvissä ajoin? Joo, olettaisin hänen saaneen paperit kielteisestä turvapaikkapäätöksestään ja sen valitusten hylkäämisestä. Lähtöjä on niiden jäljiltä aiheellista odottaa. Ja varautumisaikaa on siinä pitkästi - ensimmäisestä kielteisestä päätöksestä voi viedä jopa vuosia, kunnes prosessi saadaan loppuun. Mitä tulee itse palautuspäivään, on tietysti selvää, ettei poliisin tule antaa karkotettavalle mahdollisuutta kadota maan alle.

Ja oliko terveydentila tarkastettu? Miksi se erityisemmin pitäisi tarkastaa? Hengissähän se mies siellä on, eikä hänen kerrota lennosta vahingoittuneen, niin ilmeisen aiheetonkin moinen huoli olisi ollut. Jos tarkastuksella taas ei tarkoiteta lentoon liittyviä terveysriskejä vaan jotain perussairautta, asia on täysin epäolennainen. Sairaus ei ole turvapaikan peruste.

Oliko poliisi tutkinut, rikkooko käännytys sitä ja tätä sopimusta? Sellainen ei kuulu poliisin tehtäviin. Noita asioita prosessissa arvioivat migri ja valitustuomioistuimet, ja he ovat tämän miehen kohdalla todenneet, että se on poika kotia lähtö nyt. Herää kysymys, onko päivityksen kirjoittanut turvapaikka-aktivisti todella niin kuutamolla ettei edes tiedä, että palautuksen aiheellisuuden ja oikeellisuuden arvioi oikeusistuin eikä poliisi, vai onko tämä vain jokin yritys vedättää lukijaa uskomaan, että poliisi on toiminut jotenkin virheellisesti asiassa. Poliisi vain täytäntöönpanee heille toimitetut karkotusmääräykset, ja asian tullessa poliisille on tutkinnat tutkittu sen suhteen. Sehän se vasta jännää olisikin, jos poliisi ryhtyisi omin päin arvioimaan tuomioistuinten määräysten oikeellisuutta ja voisi jättää niitä noudattamatta mielensä mukaan.

Eri vuosi, eri läpsy, samat sadut.