Raskaana olevaa ammuttiin, ammuttu sai tapposyytteen - mitä tapahtui?

Alabaman osavaltion kiristetyn aborttilainsäädännön tiimoilta on noussut kiinnostava oikeusjuttu: ammutuksi joutunut nainen vastaa syytteisiin sikiönsä vahingoittamisesta. 

Tilanne oli seuravaanlainen: raskaana oleva afroamerikkalainen Marshae Jones oli törmännyt kauppareissulla rotusiskoonsa, jonka kanssa hänellä oli syntynyt sanaharkkaa siitä, kuka on tulevan lapsen isä. Toinen nainen oli ampunut Jonesia viisi kertaa vatsaan, mutta välttyy syytteiltä. Jones taas katsotaan vastuulliseksi sikiönsä kuolemaan, koska hän oli se, joka aloitti riitatilanteen eikä siis lain näkökulmasta osoittanut riittävää vastuullisuutta syntymättömän lapsensa turvallisuuden suhteen.

Juttu on herättänyt Suomessakin paljon keskustelua, ja pöyristyminen perustuu pitkälti vaillinaiseen uutisointiin. Ihmiset eivät ymmärrä, miten moinen on mahdollista, koska media ei kerro tarpeeksi tapahtumien takana olevasta lainsäädännöstä. Kuten Katju Aro sanoisi, lähdetäänpä liikkeelle faktoista.

Miksi ammuttu nainen joutuu syytteeseen?

Yhdysvalloissa laki suojaa myös sikiötä väkivallalta. Sikiöön ei suhtauduta äidin omaisuutena vaan väkivaltarikoksen uhrina eli omana henkilönään. Tämä ei päde vain Alabamassa vaan koko maassa. Unborn Victims of Violence Act on liittovaltion laki syntymättömiin kohdistuvasta väkivallasta. Naisen tappamisesta rangaistus on kovempi, jos mukana on myös sikiön tappaminen, ja keskenmenon aiheuttaminen väkivallalla on rangaistavaa tämän lain nojalla, vaikka äidille ei tulisi muita vammoja.

Jotkin osavaltiot vievät lain astetta pidemmälle - osavaltioillahan on huomattava vapaus rikoslain säätämisessä, kunhan perustuslakia ja liittovaltion lakia noudatetaan. Näissä osavaltioissa, kuten Alabamassa, sikiöön kohdistuvan väkivallan lait eivät koske vain ulkopuolisia ihmisiä vaan myös lapsen äitiä. Nainen siis joutuu syytetyksi siksi, että hänen aiheuttamaansa vahinkoon sikiölle suhtaudutaan laissa samoin kuin jonkun muun henkilön tekemään väkivaltaan.

Se, mikä lasketaan sikiöön kohdistuvaksi väkivallaksi, riippuu myös paikallisista säädöksistä. Joskus se tarkoittaa vain varsinaista väkivaltaa, joissain osavaltioissa raskaana oleva voi joutua syytteeseen muistakin asioista, kuten vaikkapa huumeiden käytöstä. Nämä lait ovat varsin tulkinnanvaraisia, eivätkä paikalliset viranomaisetkaan ole täysin selvillä siitä, miten lakia tulisi tulkita. Miten suhtaudutaan vaikkapa lääkärin määräyksellä otettaviin lääkkeisiin, jotka ovat riippuvuutta aiheuttavaa huumetta? Entä holtittomuuteen? Entä jos odottava nainen aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen? Kaikki tämä on varsin epämääräistä ja arvaamatonta.

Jonesin tapaus on sinänsä selkeämpi. Syyttäjä selitti tilannetta näin: "Meidän ei tule unohtaa sitä, että syntymätön lapsi on uhri tilanteessa. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla vedetyksi tarpeettomasti tappeluun, kun hän oli riippuvainen äitinsä suojelusta."

Mutta miksi ampuja välttyy kaikilta syytteiltä?

Lähes kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa on tavalla tai toisella voimassa hätävarjeluun liittyvä laki, joka tunnetaan nimellä Stand Your Ground eli "puolusta maata jalkojesi alla" tai "säilytä paikkasi". Tämä tarkoittaa perääntymättömyyttä uhkaajan edessä, ja eroaa Suomen itsepuolustuslaista kuin yö päivästä. Suomessa hätävarjelutilanteissa on vaikea välttyä syytteiltä, vaikka pystyisi osoittamaan joutuneensa vakavan uhan kohteeksi, koska usein ryhdytään vänkäämään siitä, olisiko ollut mahdollisuutta toimia jotenkin toisin tai käyttää vähemmän väkivaltaa. Läheisten hätävarjelua ei Suomessa hyväksytä juuri lainkaan, vaan itsepuolustus pätee lain kirjaimessa vain omaan turvallisuuteen. Suomalainen käsitys voi ehkä ehkäistä konfliktien tarpeetonta paisumista, mutta toisaalta se heikentää yleistä turvallisuutta vähentämällä ihmisten motivaatiota auttaa hädänalaisia. On ollut tilanteita, joissa on estetty pahoinpitely, ryöstö tai raiskaus ja jouduttu sitten itse syytteeseen pahoinpitelystä.

Olen itsekin törmännyt tällaisiin tapauksiin. Eräässä tapauksessa mies ampui henkilön, joka uhkasi haulikolla asunnossa paikalla ollutta kaveriporukkaa ja ilmaisi aikeen jatkaa joukkosurmaa heidän jälkeensä ampumalla vanhempansa ja sattumanvaraisia ihmisiä kadulla, kunnes poliisi ampuisi hänet. Tilanteen kulku oli kiistaton ja kaikkien paikalla olleiden vahvistama, mutta siitä huolimatta sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsivat miehen hätävarjelun liioittelusta. Korkein oikeus vapautti miehen myöhemmin, mutta hän ehti istua 9 kuukautta vankilassa siitä, että pelasti useita ihmishenkiä. Ei ihme, että suomalainen epäröi, kun pitäisi auttaa väkivallan uhriksi joutuvaa.

Amerikkalainen tulkinta hätävarjelusta on hyvin erilainen. Uhan kohteella ei ole velvollisuutta yrittää paeta tai löytää väkivallatonta ratkaisua. Katsotaan, että koska hyökkääjä on se osapuoli, joka toimii lain vastaisesti ja on aloittanut konfliktin, uhrilla ei ole velvollisuutta huolehtia hyökkääjän turvallisuudesta. Kaikki, mitä hyökkääjälle tapahtuu, on hänen oman valintansa seurausta. Se, kuinka tiukasti lakia tulkitaan, riippuu osavaltiosta. Joissain osavaltioissa suhteellisen vähäinen väkivalta tai oletettu uhkakin riittää perusteeksi itsepuolustukselle, toisissa vaaditaan enemmän perusteita väkivallan käytölle hätävarjelussa.

Useimmiten maa, johon lain nimessä viitataan, tarkoittaa mitä tahansa paikkaa, jossa hyökkäyksen kohteeksi joutuu. Jotkut osavaltiot taas suojaavat lailla vain tiettyjä paikkoja, kuten kunkin ihmisen kotia ja/tai autoa. Autoon liittyvät tilanteet ovat ajoittain johtaneet ylilyönteihin paikoissa, joissa ryöstöt liikennevaloissa ovat yleisiä. Joku on saattanut ampua hyökkääjänä vaikkapa rahaa pyytämään tulleen kodittoman, eli riskinsäkin tässä laissa on.

Jonesin tapauksessa syyttäjän kanta on, että Jones on hakeutunut fyysiseen tappeluun ja muodostanut uhan toiselle naiselle, jolla on siten ollut oikeus olla perääntymättä ja käyttää väkivaltaa.

Tällaiset tapaukset ovat kiinnostavia niin juridisessa kuin moraalisessa mielessäkin. Sinänsä äidinkin syyttäminen sikiötä vahingoittavista toimista on johdonmukaista. Sikiöön ei suhtauduta omaisuutena silloinkaan, kun joku muu vahingoittaa naisen syntymätöntä lasta, vaan erillisenä uhrina, joten on vain loogista, että myös äiti voi tätä uhria vahingoittaa. Jos laki taas suhtautuisi toisen ihmisen sikiön vahingoittamiseen kuin omaisuusrikoksena, esim. vahingontekona, silloin olisi ymmärrettävää, että äitiä ei voida syyttää, koska kyseessä olisi hänen omaisuutensa.

Lainsäädäntö syntymättömien lasten suhteen on haastavaa, koska näin henkilökohtaisia ja luonteeltaan kirjavia tapauksia on vaikea rajata yhteen muottiin. Usein johdonmukaisimmat ja loogisimmat ratkaisut eivät ole enemmistön mielestä moraalisia. Abortin suhteen loogisimmat kannat ovat täysi kyllä ja täysi ei, eli joko sallii kaikki abortit syntymään saakka tai ei salli abortteja missään olosuhteissa. Kaikissa muissa kannoissa on tehtävä keinotekoisia ja subjektiivisia rajanvetoja siitä, milloin sikiön saa vielä abortoida, ja milloin inhimillisyys äitiä kohtaan on tärkeämpää kuin sikiön elämä. Itsekään en tue kumpaakaan äärikantaa, vaikka tiedostan, että ne ovat ne loogisimmat näkemykset.

Ja mikä taas on sikiön vahingoittamista? Pitääkö sen olla väkivaltaa, joka olisi rangaistavaa myös aikuiselle tehtynä, vai riittääkö kaltoinkohtelu, joka tuottaa välillisesti haittaa, kuten äidin epäterveelliset elämäntavat tai riskinotto? Kaivattaisiin rauhallista ja järkevää keskustelua syntymättömien oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä, mutta ikävä kyllä aihe on niin latautunut ja polarisoitunut, että keskustelu tyssää alkuunsa. Feministiaktivistit eivät alkuunkaan ymmärrä tai yritä ymmärtää abortinvastustajien motiiveja, ja abortinvastustajat yhtä herkästi leimaavat feministiaktivistit läpeensä moraalittomiksi lapsenmurhaajiksi.

Kuten maahanmuuttokysymyksessä, tässäkin ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, ettei molempia miellyttävää kompromissia ole olemassakaan. Toinen puoli voittaa, toinen häviää. Seuraan mielenkiinnolla, kuka jää niskan päälle.