Kun Eve tarinan raiskauksesta tekaisi

Bileet, jotka käänsivät Hannun elämän päälaelleen

Elokuussa 2015 oikeustieteiden opiskelija Hannu lähti opiskelijabileisiin. Tuskin olisi lähtenyt jos olisi tiennyt, että bileistä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, joka tekee hänen elämästään helvettiä. Hannu tapasi bileissä opiskelijatoveri Even. Yksi asia johti toiseen ja Eve antoi suuseksiä Hannulle. Hannu hieroi kädellään Even sukuelimiä, mutta seksuaalinen kanssakäyminen loppui siihen Even tultua katumapäälle. Kaipa häntä alkoi nolottamaan humalainen kevytkenkäisyytensä. Sellaista sattuu nuorten ihmisten elämässä, mutta Eve ei ollutkaan ihan mikä tahansa nainen, ja Hannu sai sen kokea kovimman kautta.

Hannu alkoi hiljalleen huomata opiskelijatoverien katsovan häntä oudosti ja käyttäytyvän häntä kohtaan hyljeksivästi. Sitten kolme opiskelijatyttöä kävi Hannun kimppuun syyttäen häntä raiskaajaksi, ja Even nimi mainittiin. Lopulta Hannu kuuli eräältä tutorilta Even kertoilleen suuntaan jos toiseenkin, että Hannu olisi hänet väkivaltaa käyttäen raiskannut. Even jutustelu asiasta ei rajoittunut uskoutumiseen lähimmille ystäville, vaan hän oli kertonut tarinaansa jokaiselle, joka suostui kuuntelemaan. Yksi opiskelijatyttö ihmetteli sitä, että Eve kertoi hänelle heidän ensi tapaamisellaan tulleensa Hannun raiskaamaksi. Samalle tytölle Eve oli vielä toiseen kertaan puhunut raiskauksesta opiskelijoiden surffausreissulla.

Even ahkera tarinointi tuotti tulosta, ja pian Hannulla olikin koko opiskelijapiireissä raiskaajan maine. Opiskelijajärjestön hallituksessakin asiaa puitiin, ja Hannulle suunniteltiin porttikieltoa opiskelijatapaamisiin. Muiden hyljeksintä ja raiskaajan leima aiheuttivat Hannulle ymmärrettävästi suurta ahdistusta. Hän jäi opinnoissaan jälkeen, koska ei kokenut mukavaksi mennä tunneille muiden tuijottelun ja kuiskuttelun kohteeksi. Hän joutui palauttamaan Kelaan opintotukiaan, koska opintopisteitä ei tullut suoritettua riittävästi. Kun Hannu yritti hakea töitä huolellisesti laadituilla hakemuksilla, yksikään ei tuottanut tulosta, koska Even tarina oli ehtinyt levitä laajalle.

Mitä Evelle nyt kuuluu? Hän suoritti opintonsa, oli sen jälkeen harjoittelijana Nordic Investment Bankissä, ja nyt hän työskentelee Suomen valtion tehtävissä lähetystössä Genevessä ja matkalla kohti hienoa, kansainvälistä uraa. Elämä hymyilee, ja tämä siitäkin huolimatta, että Eve sai tuomion Hannuun kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta jo 2017, ja tänä vuonna korkein oikeus vahvisti tuomion.

Entä Hannu sitten? Netistä löytyvien tietojen perusteella hän on valmistunut ja julkaissut gradunsa, mutta somen suhteen elää hiljaiseloa. Hänen eräällä sometilillään on hänen opiskeluajoiltaan kuvia, joista käy ilmi, että Hannu on urheilullinen ja komea nuorimies, viettänyt vilkasta sosiaalista elämää ja ollut suosittu tovereidensa parissa. Mutta erään surffausmatkan jälkeen päivitykset loppuvat pariksi vuodeksi tyystin, ja sen jälkeen on tullut vain muutama julkaisu, jotka viittaavat siihen, että Hannu tykkäisi matkustella. Kahden vuoden päivitystaukoa edeltänyt surffausreissu oli matka, joka mainittiin oikeuden pöytäkirjoissakin. Eve oli väittänyt tämän opiskelijamatkan järjestäjille pelkäävänsä Hannun takia osallistua matkalle, ja oli kuitenkin lähtenyt mukaan. Vielä täällä matkallakin hän oli kertoillut raiskaustarinaansa, mitä kuulijoina olleet naiset pitivät omituisena.

Finland Abroad -julkaisu kertoi Even työharjoittelusta Genevessä 2020.
Jotenkin he kehtaavat kuvailla Eveä "ihmisoikeusasioista kiinnostuneeksi".

Even tarina hajoaa liitoksistaan oikeudessa

Käräjillä Eve ei osoittanut minkäänlaista katumusta. Hän väitti että oli vain kertonut tapahtumista sellaisina, millaisina hän ne koki, ja että hänellä on sananvapauden vuoksi oikeus niin tehdä. Sitä hän ei selittänyt, miksi jopa seksuaalisen kanssakäymisen tapahtumapaikka oli hänen "kokemuksessaan" aivan eri kuin todellisuudessa. Eve väitti olevansa traumatisoitunut ja hyvin ahdistunut tapahtumien vuoksi, mutta hänen käytöksensä ei vastaa sitä, miten traumatisoituneen naisen odottaisi toimivan. 

Kuten sanottua, hän oli kertoillut tarinaa ahkerasti uusille ihmisille jopa ensi tapaamisella, ja käytös ihmetytti näitä kuulijoitakin. Vaikka Eve väitti oikeudessa, että tarinan leviäminen laajemmin olisi hänelle ollut ikävää ja vastentahtoista, hän on itse huolettomasti kertomustaan levitellyt ja jatkoi toimintaansa samaan malliin senkin jälkeen, kun tarina alkoi leviämään. Hän ei tehnyt mitään huhun leviämisen estämiseksi vaan ruokki sitä joka käänteessä. Nainen, joka ei halua tällaisen kertomuksen leviävän, ei sitä selitä ventovieraille ihmisille. Eve oli myös jatkanut opintojaan ja biletystä opiskelijajuhlissa samaan malliin, eikä mikään hänen käytöksessään viitannut siihen, että kyseessä olisi vastikään traumaattisen raiskauksen kokenut nainen.

Eve oli tehnyt alkujaan tapauksesta rikosilmoituksen, mutta poliisi keskeytti esitutkinnan, koska todisteita ei ollut. Eve myös vetäytyi itse rikosprosessista ja sanoi silloin, että oli tehnyt rikosilmoituksen muiden painostamana. Eli Eve oli kai kuvitellut, että voisi vain helposti mustamaalata Hannua ja samalla välttää itse hepsankeikan leiman keksimällä tarinan raiskauksesta, mutta ei ollut tajunnut, että hänen ystävänsä tulisivat odottamaan häneltä rikosilmoituksen tekoa. Ja jos hän ei ilmoitusta tekisi, silloin heräisivät ystävienkin epäilykset. 

Tässä kohtaa tarina karkasi Even hallinnasta. Hänen oli tehtävä rikosilmoitus uskottavuutensa säilyttämiseksi. Koska väärä ilmianto vakavassa rikoksessa ei ole mikään pikkujuttu, Eve kuitenkin perui ilmoituksensa melkein saman tien. Hänellä ei ollut mitään syytä toivoa, että virkavalta ryhtyisi asiaa selvittämään.

Vale kuitenkin paljastui ystävillekin kun heitä kuultiin poliisin toimesta. He kun saivat nähdä, että Even poliisille kertoma versio raiskaustarinasta poikkesi olennaisilta osin siitä, mitä hän tovereilleen oli väittänyt. Merkittävä rooli asian ratkaisemisessa oli eräällä Even (ex-)ystävällä, joka todisti niin epäjohdonmukaisuuksista Even kertomuksessa kuin siitäkin, miten Even väitteet huhun levittämisen yksityiskohdista, kuten Hannun nimen levittelystä, eivät pitäneet paikkaansa.

Oikeudessa Eve väitti, ettei olisi maininnut Hannua nimeltä kertoessaan "raiskauskokemuksestaan", mutta todistajat kertoivat toisin. Ja niin kertovat myös jo alkuaikojen tapahtumat: ne kolme naista, jotka Hannun kimppuun kävivät häntä raiskaajaksi syyttäen, tuskin olisivat sitä tehneet ilman vahvistusta Eveltä siitä, kenestä on kyse. Silminnäkijöitä kun seksuaalisella kanssakäymisellä ei ollut.

Raiskausjuttu ei ollut Even ensimmäinen - eikä viimeinen. Eve kertoi käräjäoikeudelle, että hän oli joutunut raiskatuksi jo aiemmin, mutta tästä teosta ei ollut tullut rikosprosessia. Myös Hannusta sepitetyn tarinan jälkeen Eve oli tehnyt toisen rikosilmoituksen raiskauksesta eri henkilöstä. En ole tähän tapaukseen vielä saanut tutkinnan asiakirjoja, joten en tältä erää ota kantaa siihen kuin toteamalla, että kylläpä Evelle sattuu ja tapahtuu. 

50 päiväsakkoa maineen ja elämän pilaamisesta.

Käräjäoikeus tuomitsi v. 2017 Eve Tuulia Ojamaan 50 päiväsakkoon ja 10 000 euron kärsimyskorvauksiin Hannulle. Toisen ihmisen elämän pilaamisesta perättömillä raiskausväitteillä saa siis täsmälleen saman rangaistuksen kuin siitä, jos julkaiset islamia kritisoivan Facebook-päivityksen tai tekstität mielenosoituspuheen. 

Even itsensä mielestä 50 euroa olisi ollut sopiva kärsimyskorvaus Hannulle. Vetäkää siitä johtopäätöksenne, millaisella moraalilla ja luonteenlaadulla varustettu nainen on kyseessä.

Hovioikeus piti sakkotuomion ennallaan vuoden 2019 päätöksessään mutta alensi korvausten summan 6000 euroon sillä perusteella, että ei ollut näytetty toteen, että raiskaushuhu olisi levinnyt opiskelijapiirien ulkopuolelle. Tämä on oikeudelta varsin omituinen näkemys, koska "opiskelijapiirit" eivät ole mikään rinnakkaisyhteiskunta. Niihin kuuluvat ihmiset ovat tekemisissä myös muiden kanssa, ja muutaman vuoden kuluttua ne samat opiskelijat ovat työelämässä ympäri Suomea. Huhu siis leviää opiskelijapiirien ulkopuolelle vääjäämättä viimeistään opiskelijoiden varttuessa.

Korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion voimassa, joskin tuomarien mielipiteet jakautuivat hieman päätöksen perustelujen suhteen. Vaikka kaikki tuomarit olivat sitä mieltä, että hovin tuomio kunnianloukkauksesta oli oikea, eriävän mielipiteen tuomion perusteista jätti tuomari Kirsti Uusitalo, ja hänen kantansa on huolestuttava osoitus siitä, miten vihervasemmistolainen ajattelu, jossa yksilön oma kokemus menee tosiasioiden edelle, valtaa alaa jopa KKO:ssa. 

Uusitalon mukaan Hannun syyttömyydelle voidaan laittaa jutun arvioinnissa vain vähän painoarvoa, koska seksuaalirikoksia on usein vaikea todistaa. Eli koska seksuaalirikokset usein ovat sana-sanaa-vastaan-tapauksia, tämän perusteella tuomari katsoo, että se on melko merkityksetöntä, että Hannu ei ollut raiskannut yhtään ketään. Tuomari siis käytännössä vihjaa, että hän voisi olla syyllinenkin, vaikka mitään syytä sille ei ole, eikä kukaan muu KKO:n tuomareista näin asiaa katsonut. Muut neljä tuomaria olivat miehiä, ja eriävän mielipiteen jättänyt tuomariston ainoa nainen.

Uusitalon mukaan Even kertomusta ei tulisi kohdella tosiasiaväitteenä vaan "oman kokemuksen värittämänä arvostelmana". Oikeudellisesti näillä kahdella on huomattava ero, koska valheellinen tosiasiaväite toisesta johtaa kunnianloukkaustuomioon, mutta omaan kokemukseen pohjautuvissa arvioissa sallitaan poikkeamaa objektiivisesta totuudesta. 

Mutta Eve ei ole kertonut tarinaa kenellekään "oman kokemuksensa värittämänä arvostelmana" vaan nimenomaan tosiasiaväitteenä, ja se, että tapahtumapaikkakin Even opiskelijoille kertomassa versiossa oli täysin eri kuin todellisuudessa, osoittaa, ettei Eve ole kertonut "omaa kokemustaan" vaan tietoisesti valehdellut. Hän on parhaansa mukaan uskotellut ihmisille, että Hannu on tosiasiallisesti hänet raiskannut. Onkin tältä kyseiseltä tuomarilta outoa kiemurtelua yrittää vähätellä Even toiminnan törkeyttä.

Kovien raiskaustuomioiden kääntöpuoli on raskaat seuraukset onnistuneesti syytetyille syyttömille.
Rafael Ruiz istui vankilassa 25 vuotta perättömän raiskaussyytöksen vuoksi.

Perättömien raiskausilmoitusten monet motiivit

Miksi Eve sitten tarinansa keksi? Niin asiasta tehdyt tutkimukset kuin oma kokemukseni tällaisia rikostapauksia paljon lukeneena viittaavat muutamaan yleiseen syyhyn: kosto, alibi, häpeä/katumus, sympatian/huomion hakeminen, taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat.

Kostotapaukset ovat moninaisia: on ollut riitaisa ero, nainen on saanut mieheltä pakit, tai yhden illan juttu ei olekaan johtanut parisuhteeseen, jota nainen olisi toivonut. Joskus kostojutuissa tehdään ilmoituksia myös esim. epämieluisasta isäpuolesta tai kuten eräässä saksalaisessa tapauksessa, äidin rakastajasta. V. 2014 suomalaisnainen sai tuomion perättömästä raiskausilmoituksesta, jonka hän oli tehnyt työnantajastaan. Motiivi syytökselle oli se, että nainen oli kavaltanut rahaa firmalta, mistä työnantaja oli tehnyt rikosilmoituksen.

Alibijutuilla peitellään omia tekemisiä tai luodaan tekosyitä. Yleisin versio näistä lienee se, että oman kumppanin pettämistä väitetään raiskaukseksi, jotta ei tarvitsisi kohdata oman syrjähypyn seurauksia ja kumppanin suuttumusta. Muunkinlaisia tapauksia ilmenee, kuten tapaus, jossa nuori nainen keksi raiskaustarinan tekosyyksi sille, miksi hän oli myöhässä töistä.

Häpeän ja katumuksen motivoimat väärät ilmoitukset ovat maineen tai minäkuvan suojelua. On oltu seksuaalisesti holtittomia, ja koska tämä nolottaa, sitten väitetään, että teko ei ollutkaan vapaaehtoinen. Aina tätä ei tehdä edes oman maineen suojelemiseksi muiden silmissä, vaan joskus väärän ilmoituksen tekijä ei vain halua tunnustaa itselleen olevansa sellainen ihminen, joka hänen tekemiään seksuaalisia tekoja tekee, ja hän yrittää väärällä raiskaussyytöksellä hankkia itselleen synninpäästön tekemisistään.

Huomiohakuisten väärien ilmoitusten tekijät muistuttavat Münchausen-tapauksia: he nauttivat huomiosta, sympatiasta ja hoivasta, jota uhrin asema heille tuottaa, ja se yksin riittää heille syyksi tekaista ilmoituksia.

Taloudellinen hyöty ja mielenterveyden ongelmat ovat joskus syitä väärille ilmoituksille yksinään, joskus ne yhdistyvät muihin syihin. Patologiset valehtelijat edustavat sekä huomiohakuisuutta että mt-ongelmia, ja kostojutuissa ei ole harvinaista tavoitella samalla taloudellista hyötyä. Tietynlaiset mielenterveysongelmat voivat johtaa mitä omituisimpiin tekoihin, kuten täysin hatusta vedettyihin rikosilmoituksiin tai vääriin tunnustuksiin muiden ihmisten rikoksista.

Sitten ovat tapaukset, joissa motiivi on jotain tavallisesta poikkeavaa. Tähän kategoriaan menee esim. helsinkiläisen Sannan tapaus, jota olemme käsitelleet aikanaan laajasti lähetyksissämme. 16-vuotias Sanna oli seurustellut irakilaisen Alin kanssa, ja on-off-suhteen ollessa tauolla Sanna oli harrastanut seksiä Alin ystävän Rafan kanssa. Palattuaan yhteen Sannan kanssa Ali vaati Sannaa tekemään raiskausilmoituksen Rafasta, koska muuten hänen kunniaansa olisi loukannut se, että tyttöystävä on hakeutunut toisen irakiaanon sänkyyn. Sanna sai tuomion väärästä ilmiannosta, mutta jostain syystä poliisia ei kiinnostanut tutkia Sannan ja Alin suhdetta, joka oli todistettavasti alkanut Sannan ollessa reilusti alle suojaikärajan. Sekä Ali että Rafa olivat n. 25-vuotiaita.

Vaikka feministit väittävät, että perättömät raiskausilmoitukset ovat hyvin harvinaisia tai jopa että niitä ei ilmenisi lainkaan, tutkimusten mukaan 5% kaikista ilmoituksista on todistettavasti perättömiä. Ja koska nämä 5% edustavat vain niitä tapauksia, joissa ilmoittajan voidaan todistaa valehdelleen, eli että hän on joko tunnustanut niin tai todisteet ovat valeen paljastaneet, todellinen perättömien ilmoitusten määrä on epäilemättä suurempi. Monet tapaukset kun ovat sellaisia, että vaikka poliisilla olisi aihetta perätöntä ilmoitusta epäillä, he eivät voi todistaa ilmoittajan valehtelevan.

Jos valistunut arvaus Even tapauksesta pitäisi esittää, taipuisin sekä maineenhallinnan että huomiohakuisuuden kannalle. Se, että Evellä oli CV:ssään useita raiskausjuttuja jo parikymppisenä, ja niistä yksi on KKO:ssa asti perättömäksi todistettu, viittaisi siihen, että Eve pitää huomiosta ja sympatiasta, jota uhrina saa. Hän on myös innokas bilettäjä, ja Hannun tapaus viittaisi siihen, että hyvinkin taipuvainen holtittomaan seksuaaliseen käytökseen humaltuneena, joten kyse voi osin olla myös häpeästä ja mainehaittojen välttelystä. Ehkä hän ei vain halua olla ihmisten mielissä se nainen, joka jakelee miehille opiskelijabileissä suihinottoja, vaikka sitä hän todistettavasti on.

Media kiinnostui Sannan, Alin ja Rafan kolmiodraamasta, koska väärän syytöksen kohteena oli maahanmuuttaja. Se ei mediaa kiinnostanut, mitä nämä tyttöä 10 vuotta vanhemmat miehet hänen ikäistensä seurassa ylipäänsä tekevät. Ei kiinnostanut poliisiakaan.

Välittävätkö päättäjät raiskauksista - aidoista tai keksityistä?

Eve joutui vastaamaan rikoksistaan, mutta tulevaisuudessa hänen kaltaisiaan on vaikeampi saada vastuuseen. Jos se suostumusperusteinen raiskauslainsäädäntö, jota oikeusministeriössä valmistellaan, olisi ollut voimassa Even tehdessä väärää ilmiantoaan, ei syytöksen osoittaminen perättömäksi olisi ollut lainkaan niin helppoa, koska silloin niin poliisin, syyttäjän kuin tuomarienkin olisi arvioitava sitä, onko seksuaalisiin tekoihin ollut suostumusta vai ei.

Suostumuksen puutettahan ei uuden lain perusteella tarvitse mitenkään ilmaista, vaan on toisen osapuolen vastuulla selvittää suostumus. Vaikka sen luulisi suostumuksen osoituksesta käyvän, että antaa toiselle suuseksiä, suostumuksen voi myös perua milloin hyvänsä, joten Even perätön väite olisi ollut vaikea perättömäksi osoittaa.

Juuri tämän vuoksi suostumusperusteinen raiskauslaki on vaarallinen: se toimii periaatteeltaan täysin vastoin syyttömyysolettamaa. Syytetyn on todistettava syyttömyytensä eli se, että hän oli joka käänteessä saanut tekoihinsa suostumuksen, sen sijaan, että syyttäjän olisi osoitettava hänen syyllisyytensä. Tällainen lainsäädäntö ei tule tuottamaan ainuttakaan sellaista tuomiota raiskaajille, jota ei nykylain perusteellakin annettaisi, mutta se antaa todellisen joukkotuhoaseen naissukupuolen käsiin.

Ne seksuaalirikokset, jotka Suomen rikostilastoja paisuttavat, eivät ole epämääräisiä tapauksia, joissa olisi tarpeen arvioida, onko suostumusta annettu tai peruttu, koska tapahtumat puhuvat puolestaan. Ne ovat väkivallalla, painostuksella tai päihtymystä hyväksikäyttäen tehtyjä tekoja, ja usein jo uhrin ikä osoittaa teon rikolliseksi. Kantasuomalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa laskeva trendi on jatkunut vuosikymmeniä, mutta koska pieni kehitysmaalaisten miesten vähemmistö tuottaa seksuaalirikoksia niin paljon, se riittää koko maan tilastojen kääntämiseen nousuun.

Suostumusperusteinen laki on oikeusministeriön vastuunkarttelua. Yritetään esittää, että tehdään seksuaalirikollisuudelle jotain puuttumatta mitenkään todelliseen ongelmaan, joka ei oikeusministeriötä kiinnosta. Ja uskallan sanoa, että ei kiinnosta, koska oikeusministeriöllä on ollut parhaimmillaan meneillään jopa 5 eri hanketta vihapuhetta vastaan, mutta vain yksi, joka liittyy mitenkään naisten turvallisuuteen, ja sekin koski maahanmuuttajanaisten kokemaa väkivaltaa ja naisten verkossa kokemaa "digitaalista väkivaltaa". Räjähdysmäisesti kasvanut ulkomaalaisten seksuaalirikollisuus ei ole tuottanut minkäänlaisia toimia oikeusministeriössä.

Myöskään perättömät raiskausilmoitukset ja niistä saatavat naurettavan vähäiset tuomiot eivät oikeusministeriötä kiinnosta. Eve joutui vastaamaan teoistaan vain siksi, että Hannu teki hänestä itse kunnianloukkausilmoituksen, vaikka poliisilla oli kaikki syyt aloittaa tutkinta perättömästä ilmiannosta ja viedä asia syyttäjälle.

Even saama rangaistus oli myös täsmälleen samaa luokkaa kuin huomattavasti vähäisemmissä kunnianloukkauksissa, kuten nimittelytapauksissa, jotka eivät uhrille tuota todellista mainehaittaa tai hänen elämäänsä vaikeuta. On uhrien kannalta kohtuutonta, jos oikeusjärjestelmä rinnastaa toisiinsa nimittelyn kohteeksi joutumisen ja mustamaalauksen, jonka seurauksia uhri voi pahimmillaan joutua kantamaan mukanaan läpi elämänsä.

Jokainen eve on myös vahingoksi heille, jotka todella seksuaalirikosten uhriksi ovat joutuneet. Mitä useammin ihmiset törmäävät perättömiin raiskaussyytöksiin, sitä skeptisemmin he kertomuksiin jatkossa suhtautuvat. Uhrien kynnys rikosilmoituksen tekoon nousee, jos heillä on aihetta pelätä, ettei heitä uskota. 

Eve on toimillaan sotkenut nuoren miehen elämän ja kääntänyt hänen ilmeisen mukavasti alkaneen opiskeluaikansa äärimmäisen raskaaksi ja ahdistavaksi kokemukseksi ja osaltaan nakertanut myös todellisten uhrien asemaa. Mutta hänen tiensä ei ole vienyt siihen ahdistukseen, jota hän itse on aiheuttanut, vaan mukavasti alkaneelle urapolulle ja Geneven kahviloihin, kiitos Suomen oikeusjärjestelmän ja kulttuurin. 

Mitä Hannulle sitten kuuluukin, toivotan hänelle voimia, ja toivon, että tapauksen negatiiviset vaikutukset hänen elämälleen ovat jääneet taakse.