Sori, Rasmus, rastat eivät ole mustien yksinoikeus

Hirvittävää riistoa. Valkoisilla tytsyillä on rastoja tukassaan!
(Free People -verkkokaupan mainoskuva)

Kulttuurillinen appropriaatio. Siinäpä hauska termi. Kyseessä on vasemmistolingon ilmaus, jolla tarkoitetaan sorretun kulttuurin ominaisuuksien omimista, kuten intiaanityylisen sulkapäähineen käyttöä muotinäytöksessä, tai ylipäänsä valkoista ihmistä käyttämässä mitään toisen kulttuurin ominaisuutta.

Kaikki tämä on tietysti hirvittävän ristiriitaista, kun otetaan huomioon ne argumentit, joilla samat vassarit puolustavat maahanmuuttoa: No eihän meillä olisi kebabia/sushia/spagettia ilman monikulttuurisuutta. Tietysti ilmiö niiden tänne saapumisen takana on kansainvälisyys, ei monikulttuurisuus, mutta en nyt mene pidemmin siihen.

Vasemmisto puhuu kulttuurimme rikastamisesta ja kulttuurillisesta vuorovaikutuksesta. Mutta eikö se ole kulttuurillista appropriaatiota, että suomalaisnainen kokkaa kebabia, sorretun, rodullistetun vähemmistön apetta?

Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, vasemmisto haluaa kulttuurillisen vuorovaikutuksen olevan sujuvaa ja muiden kulttuurien ominaisuuksien tuntemisen ja käytön luonnollinen osa elämää. Kun puhutaan kulttuurillisesta appropriaatiosta, samoista vassareista tulee rotuerottelun kannattajia: on hiustyylejä ja vaatteita, joita saa käyttää vain tietyn rotuinen.

 He suorastaan vaativat, että ihmisten täytyy antaa syntyperäisen rodun määrittää, mitä he saavat tai eivät saa tehdä. Se on vilpitöntä rasismia ja eräänlaista henkistä rotuerottelua.

Nyt pauhataan jälleen tyhmimmästä mahdollisesta appropriaatiotapauksesta eli verkkokaupasta, joka myy tekorastoja, joita voi klipsillä kiinnittää hiuksiinsa. Ja mallitkin olivat vielä valkoisia! Ajatella! Miten ne kehtaavat olla sulkematta tietyn rodun edustajia ulos kyseisestä mallintyöstä! Kansainvälisyydellä itseään mainostavan Free People -liikkeen rastoja kauhistellaan niin amerikkalaisessa lehdistössä kuin Rasmus-ryhmässäkin.

Kauhisteluartikkeli vielä väittää, että mustia syrjitään rastojen käytön vuoksi esittämällä kaksi esimerkkitapausta, joissa mustilta kehdattiin vaatia peräti yhteisten sääntöjen noudattamista. Toisen jutun poika oli joutunut kristillisen koulun sääntöjen vuoksi vaihtamaan koulua, koska ei suostunut leikkaamaan tukkaansa sääntöjen sallimaaan mittaan, toisen tukka ei täyttänyt työpaikan vaatimuksia. Kauheaa sortoa, että kaikille on samat säännöt!"

Sanoin kohun olevan tyhmin mahdollinen, koska jälleen väitetään valkoisten omivan mustaa kulttuuria. Rastat eivät ole yksinomaan mustaa kulttuuria. Ensimmäiset historian tuntemat rastojen käyttäjät olivat egyptiläiset: he eivät olleet mustia afrikkalaisia. Rastat on keksitty lähes kaikissa kulttuureissa, koska rastoittuminen on pesemättömille, harjaamattomille hiuksille luonnollinen ilmiö.

Kuros-patsaat, eli alastomat mieshahmot, olivat tyypillistä arkaaista taidetta Kreikassa. Arkaainen kausi oli 800-450 eaa.
Kuten näkyy, patsaissa kuvattiin miehille usein rastat.  Spartan vaaleat sotilaat käyttivät rastoja säännönmukaisesti.

Vieläkin vanhempia esimerkkejä eurooppalaisten rastojen käytöstä on, kuten tämä nyrkkeilijöitä kuvaava teos, joka on tehty 1600-1500 v. eaa..

Intiassa rastat on tunnettu pitkään sanskriitinkielisellä nimellä jata. Hiustyyliä käyttivät myös maya-intiaanit sekä alkukirkon kristityt, kuten Jerusalemin piispa Jaakob. Kukaan ei siis ryövää mustien kulttuuria vaan jatkaa maailman kansojen yhteistä kulttuuriperimää.

Tämän tiedon valossa mustien itsekeskeinen raivo näkyy oikeassa valossa: he ovat ne, jotka yrittävät ryövätä muiden kulttuuria. He yrittävät ottaa jotain, mitä he eivät keksineet ja mihin heillä ei ole mitään yksinoikeutta, ja kieltää muita käyttämästä sitä. Ja kaiken kukkuraksi epätoivoisesti jostakin valkoista syyllisyyttä hinkuvat "rasisminvastustajat" yllyttävät tässä rotujaottelussa.

Kaikki mustat eivät tietenkään tällaisia ole, nämä sosiaalisen oikeuden puolustajat edustavat mistä tahansa rodusta aika pientä vähemmistöä. mutta yliherkät neurootikot ratsastavat rodullaan vallankäyttömielessä. Siitä tässä on kyse: ei hiuksista vaan vallasta. 

Vasemmisto haluaa käyttää valtaa muiden yksityisiin päätöksiin, ja tällainen käytös- ja ajatuspoliisina toimiminen on osa sitä vallankäyttöä. Juuri tällainen kyttääminen tuotti vitsin siitä, että se, mitä alt-right vastustaa on ctrl-left. Vasemmiston ydin tavoittelee valtaa, lammaslauma ympärillä, kuten rasmuslaiset, taas tyytyy sosiaalisiin hyvepisteisiin, joita kaverit tykkäysten ja jakojen muodossa tarjoavat hyvänä ihmisenä olemisesta.

Monikultturismi on tämän päivän stalinismi

Joka sukupolvella on uusi, mullistava ideologia, jonka uskotaan tuovan ennennäkemätöntä onnea ja rikkautta. 1800-luvulta lähtien sen ideologian roolia ovat näytelleet mm. sosialismi, marxismi, kansallissosialismi, stalinismi, radikaalifeminismi, hippi- ja jippiaatteet ja viimeisimpänä monikultturismi.

Kaikki nuo ideologiat nostavat vetensä samasta kaivosta: utopistisista kuvitelmista siitä, miten tasa-arvoa, vaurautta tai kehitystä saavutetaan keinoilla, joilla kukaan ei koskaan ole onnistunut niitä saavuttamaan. Kun yksi sukupolvi aikuistuu ja luopuu epäonnistuneeksi todetusta ideologiastaan, astuu uusi nuorten sukupolvi kehiin täysin vakuuttuneena siitä, että heidän versiointinsa epäonnistuneesta ideologiasta on jotain ennennäkemätöntä, uniikkia ja mullistavaa. Ja eihän se koskaan ole.

Monikulttuuriaatteessa näkyvät kaikki samat epäonnistuneen ideologian merkit kuin sen edeltäjissäkin.

1. Sokean uskon vaatiminen

Monikulttuurisuus hyvin erilaisten kulttuurien välillä ei ole koskaan toiminut missään. Itse asiassa kaikki historian tarjoama kokemus ja tutkimustieto viittaa vahvasti siihen, että yhdenmuotoisuus tukee sosiaalista koheesiota, joka on kehittyvälle yhteiskunnalle välttämättömyys. Kaikkialta maailmasta kantautuu valituksia epäonnistuneesta integraatiosta. Monikultturismi kuitenkin vaatii kannattajiltaan sokeaa uskoa siihen, että me piskuisessa Suomessa voisimme jollain taikuudella onnistua siinä, missä kukaan muu ei koskaan ole onnistunut.

2. Syntipukit, suojakilvet ja skottilaiset

Tosiuskovat eivät suin surminkaan tunnusta ideologian virheellisyyttä, joten sen epäonnistumisille tarvitaan syntipukki ja sen kauheille teoille suojakilpi oikeutukseksi. Kun ideologia ei toimi, vedetään esille syntipukki. Sosialistien syntipukki olivat taantumukselliset kapitalistit,  natsien ahneet juutalaiset ja monikultturistien muutosta pelkäävät rasistit. 

Suojakilpi taas on se eturyhmä, jonka nimissä kauheuksia tehdään. Suojakilven avulla julmat, ryhmään A kohdistuvat teot esitetään hyveellisenä ryhmän B suojeluna. Siinä missä sosialistit olivat ajavinaan proletariaatin etuja, ovat monikultturistit ajavinaan vähemmistöjen etuja. Sen suojakilven varjolla voidaan jättää huomiotta kaikki muille ryhmille aiheutettu vahinko.

Epäonnistuneiden ideologioiden kannattajat selittelevät epäonnistumista usein No true Scotsman -väittelyvirheellä, eli sanovat, että ideologia epäonnistui, koska sen kannattajat eivät toteuttaneet sitä oikein. Monikulttuuriin uskovat sanovat kaikkien muiden maiden vain tehneen virheitä: he eivät tunnusta vian olevan lähtökohtaisessa ideologiassa. Kuitenkaan he eivät osaa selittää, mitä he tekisivät toisin, ja se paljastaa skottilaisväitteen epärehellisyyden.

3. Käytäntö ja teoria etenevät vastakkaisiin suuntiin

Sosialistien noustua valtaan Neuvostoliitossa annettiin lupauksia kehityksestä, vauraudesta ja tasa-arvosta. Sanottiin, että nyt saadaan liikkeelle se kehitys, joka vie meidät täydelliseen yhteiskuntaan. Käytännön kehitys ei kuitenkaan edennyt samaan suuntaan: teoriassa mentiin kohti sosialismin paratiisia, käytännön tilanne meni koko ajan kurjemmaksi.

Sama ristiriita näkyy myös monikultturismissa: sen mukaan tilanne on teoriassa nyt parempi kuin vaikkapa 1980-luvulla, koska Suomi on matkalla monikulttuuriin. Käytännössä monikulttuurin sijasta olemmekin saaneet vähemmistöt, joita ei saada integroitua ja jotka loistavat rikostilastoissa. Työllisyys humanitäärisen maahanmuuton tulijoilla on 10-20% luokkaa, ja tulijat mieluusti eristäytyvät valtaväestöstä niissä paikoissa, missä vähemmistöyhteisö on tarpeeksi suuri sen tekemiseen.

4. Se, mikä on mukavaa vastaan se, mikä on totta

Itsepetoksella ei pitkälle pötkitä yhteiskunnan rakentamisessa. Kuten sosialismi kiisti tietyt taloudelliset tosiasiat, monikultturismi kiistää monia ihmisluonnon ja yhteiskunnan ominaisuuksia. Ihminen on ohjelmoitu suosimaan itsensä kaltaisia: se on vain ryhmävalintaa, keino edistää omien geenien jatkumista. Monikultturismi vaatii, että länsimaisten on asetettava se vaisto syrjään ja lakattava ajamasta oman ryhmänsä etua.

Jos haluamme nähdä, miten vaistojen kieltäminen toimii käytännössä, ei meidän tarvitse katsoa pidättäytymiseen perustuvaa seksivalistusta kauemmas. Yhdysvalloissa niillä alueilla, joissa pelkkää pidättäytymistä opetetaan, on teiniraskauksia ja sukupuolitauteja paljon muita alueita enemmän. Biologiaa ei käy kiistäminen.

Monikultturistien näkyvin itsepetos on siinä, että he leikkivät kaikkien muidenkin olevan monikultturisteja. He kiistävät tutkimustulokset siitä, mitä vaikkapa irakilaiset tai somalialaiset maahantulijat ajattelevat monikulttuurista, tasa-arvosta tai vapauksista.

Vaikka 91% irakilaisista sanoo Pew Researchin tutkimuksessa kannattavansa shariaa maan viralliseksi laiksi ja joka neljäs uskoo, että naisilla tulisi olla oikeus avioeroon tai päättää itse asioistaan, leikkivät monikultturistit tänne saapuvien irakilaisten olevan suvaitsevaisia ja moderneja monikultturisteja. Tällainen itsepetos kostautuu takuulla. Monikulttuuri ei voi toimia edes teoriassa, elleivät kaikki siinä asuvat halua monikulttuuria.

5. Kollektivismi

Kaikkia alussa mainitsemiani ideologioita yhdistää kollektivismi. Ne käsittelevät ihmisiä kasvottomina massoina, kategorioina. Yksilön etu on toissijaista "suuremman hyvän" edessä. Kollektivistiset ideologiat eivät koskaan toimi, ja ne päätyvät aina olemaan sortavia. Monikultturisti ei näe kansakuntaa aidosti yksilöinä, joilla on oikeuksia, vaan massana, jonka pitää yhdessä operoida monikulttuurisuuden ehdoilla. 

Yksilönvapaudelle ei jää sijaa, ja monikultturismi usein polkeekin armotta yksilön oikeuksia. KKO:kin sallii pienten lasten sukuelimien silvonnan kulttuurillisista syistä. Koska lapseen ei suhtauduta oikeuksia omaavana yksilönä vaan osana kulttuuria, jota hän ei koskaan ole valinnut, hänen oikeuksiaan voidaan hyvillä mielin viedä pois.

Yhdenvertaisuudesta ei monikultturismin kulttuurirelativistisessa maailmassa ole puhettakaan, koska kulttuurin nimissä on oikeus sortaa. Tytöksi syntyvällä on oikeus olla tulematta silvotuksi, pojaksi syntyvällä ei. Jos vanhempasi ovat ateisteja, ja he silpovat sinua, he joutuvat vankilaan. Jos he ovat muslimeja tai juutalaisia ja tekevät saman, ei seurauksia tule.

Kollektivistiset aatteet kuulostavat aina ihanalta paperilla: kommunismissa on kyse vain yhteisöllisyydestä ja tasa-arvosta, radikaalifeminismissä naisten oikeuksista, monikultturismissa moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Kollektivismi jo yksin tuomitsee ne sortaviksi, ja muut ominaisuudet sinetöivät kohtalon.

Monikultturismissa ei ole mitään uutta: se on vanhaa utopiaa uudessa paketissa.

Se on kuitenkin tuhovoimaisempi kuin stalinismi. Hallituksemme ei muodostunut stalinismin utopiaan uskovista, mutta monikultturismin uskonnon nimeen vannovilla on paljon valtaa.

Kaikki kuplat puhkeavat joskus.

Monikultturismi voidaan puhkaista hellästi sanallisella argumentoinnilla, tai me voimme odottaa siihen saakka, että järjestelmä romahtaa, kuten Neuvostoliitto teki sosialisminsa kanssa. Ymmärrän täysin, että ei ole mukavaa joutua romuttamaan mukavia illuusioita. Se on kuitenkin tehtävä, tai seurauksia maksavat useat sukupolvet meidän jälkeemmekin.

Lievä epämukavuus huonon ideologian lyttäämisestä on pieni hinta siitä, että jälkipolvien ei tarvitse ihmetellä, miksi me olimme poliittisen korrektiuden vuoksi valmiita tuhoamaan maan, jota kansa oli kovalla työllä sata vuotta rakentanut.