Monikulttuurin painajainen ei ole väistämättömyys

Helsingin näkymiä vuodelta 1959. Monikulturistien mukaan tämä on kulttuurillista köyhyyttä ja sisäänpäinkääntyneisyyttä.

Keskustelufoorumilla puhutaan. Taas ulkomaalainen ahdisteli. Kommenteissa öyhötetään ja väkivaltafantasioidaan. Muualla on islamilaista terrorismia. Sitten on polttopulloiskuja ja moskeija-ampumisia. On ongelmia ja yhteentörmäyksiä. Kunniakulttuuria ja raiskauskulttuuria. Oikeuden päätöksiä siitä, saako hunnut kieltää työpaikalla. Se ei ole monikulttuurista unelmaa vaan monikulttuurin todellisuus.

Kaiken tämän keskellä hämmentynyt monikulturisti huutaa keskenään tappeleville kansanryhmille: "Nyt loppu! Te ette tee tätä yhtään oikein! Eläkää rinnakkain toisianne kunnioittaen!"

Ratkaisuksi monikulttuurin luonnollisiin sivuvaikutuksiin tarjotaan aina lisää monikulttuuria. Tämä on siis eräänlaista sosiaalista homeopatiaa: oletetaan, että sama asia, joka on sairauden aiheuttanut, olisi myös hoito sairauteen. Homeopaatit väittävät, että lisää suvaitsevaisuutta, lisää avoimia rajoja, lisää monikulttuuria tulee korjaamaan ongelmat.

Kukaan heistä ei tosin osaa määrittää mitään tarkkaa rajaa sille, missä vaiheessa tämän ihmehoidon tulisi alkaa tepsiä. Riittäisikö, jos olisimme kaksin verroin avoimempia? Ehkä viisinkertaisesti? Tuskin. Ongelmat olisivat entistä pahempia ja monikulturistit edelleen sanoisivat, että meidän vain tulee tehdä lisää sitä samaa.

Ennemmin tai myöhemmin kaikki kuplat puhkeavat. Rajusti tosiasioista poikkeavaa fantasiaa ei voi ylläpitää loputtomiin. Monikulturistit yrittävät välttää todellisuuden kohtaamista rakentamalla eräänlaisen ideologian no-true-scotsmanin: te ette vain tee sitä oikein.

Ongelma heille ei tietenkään ole vain se, että tänne tulevat eivät suostu leikkimään kiltisti. Eivät suostu paikallisetkaan. Tämän tietysti pitäisi kertoa jotain siitä, kuinka todennäköistä on onnistua integroimaan muslimit monikulttuuriseen elämänmenoon. Jos edes oman kansan ihmisiä, jotka ovat huomattavasti edistyneempiä ja avoimempia kuin tulijat, ei saada integroitumaan monikulttuuriin, mitä toivoa on ihmisillä, jotka ovat eläneet viimeiset 1400 vuotta samojen, erittäin sisäänlämpiävien sääntöjen mukaan?

Monikulttuuri tuottaa yhteentörmäyksiä, rasismia, sortoa, sotaa ja terroria. Mikään ei rökitä antirasistien kohtaamisteoriaa kuten monikulttuuristen maiden todellisuus. Suvaitsevaisimmat kansat ja rauhallisimmat, turvallisimmat maat löytyvät säännönmukaisesti etnisesti ja uskonnollisesti homogeenisimpien maiden listalta. Sotaisimmat, sortavimmat ja rasistisimmat maat taas monimuotoisimmista. Jos kohtaamisteorialla olisi mitään todellisuuspohjaa, eivätköhän sunnit ja shiiat olisi viimeisen vuosituhannen aikana oppineet elämään samoilla alueilla tappamatta toisiaan. Samoin Afrikan heimosotien luulisi sen perusteella olevan muinaishistoriaa.

Poliittisia ratkaisuja voidaan tehdä sen estämiseksi, että monikulttuurin kaaos ja sekasorto pesiytyvät meidänkin asuinsijoillemme. Vaikka massamaahanmuuttoa ja monikulturismia yritetään maalata vääjäämättömäksi kehitykseksi, jotta kansa ei aktivoituisi sitä vastustamaan, on se valintakysymys samoin kuin mikä tahansa muu kansakunnan tulevaisuuteen vaikuttava linjanveto.

Tietenkään 20-30 vuotta sitten omaksuttu yhteiskunnallinen trendi ei ole vääjäämättömyys sen enempää kuin 90-luvun mammafarkutkaan. On totalitäärisiä diktatuureja, jotka ovat olleet pitkäikäisempiä kuin monikulturismi tähän mennessä. Saksa oli 1930-1940-luvuilla totalitäärisen ideologian hallussa, ja ideologia ajoi maan raunioiksi. Sekään ei tuominnut Saksan koko tulevaisuutta tiettyyn muottiin. Monikulturismin tuhot Euroopassa ovat vielä rajallisemmat kuin natsismin tai kommunismin, mutta meidän pitäisi uskoa aatteeseen sitoutumisen olevan peruuttamatonta.

Suvereeni valtio voi itse päättää, kenelle se sallii etuoikeuden saapua maahan ja asettua siihen asumaan. Esimerkiksi Japani on tätä oikeutta käyttänyt hyvällä menestyksellä, ja japanilaiset tiedostavat, että parin vuosikymmenen mittainen työvoimapula on huomattavasti pienempi haitta kuin peruuttamaton demografinen muutos, joka rappeuttaa yhteiskunnan kaikki tasot yhteenkuuluvuudesta talouteen.

Tällaista ihmisille tuli mieleen Tukholmasta 1960-luvulla.

Tämä mielikuva Tukholmasta herää nykyään.

Tulevaisuutemme voi rakentaa joko fantasian tai yhteiskuntaa ja ihmisluontoa koskevan kokemusperäisen tiedon varaan. Voimme haihatella, että ehkä jossain vaiheessa monikulttuurin homeopatia alkaa tepsiä, vaikka se ei ole tepsinyt koskaan yhdessäkään muslimien massamaahanmuuton kohteeksi joutuneessa maassa, tai voimme todeta, että monikulturismi on fantasiaa ja tehdä kaikkemme monikulttuurin todellisuuden välttämiseksi. Se ei tule muuttumaan paremmaksi. Ei tule aikaa, jolloin ensimmäisessä kappaleessa listatut ongelmat väistyisivät auvoisan rinnakkaiselon tieltä. Ei ole mitään tähän todellisuuteen pohjautuvaa syytä uskoa niin.

Monikulttuurin todellisuuden välttäminen on ehdottoman ajankohtainen ja välttämätön päätöksenteon aihe, koska virhepäätöksen seuraukset ovat peruuttamattomat. Kaikissa muissa politiikan osa-alueissa soutaminen ja huopaaminen on mahdollista, mutta ei tässä. Ruotsi, Saksa tai Iso-Britannia eivät koskaan enää tule olemaan entisellään. Näissä maissa ei voida enää muuttaa mieltä ja perua päätöstä. Demografia ja talous maalaavat todella synkeät kuvat siitä, missä tilassa nämä maat ovat vaikkapa 50 tai 100 vuoden kuluttua.

Suomalainen Suomi on todellinen, täysin toteutettavissa oleva vaihtoehto ja ainoa vaihtoehto, jonka varaan kansakunnan tulevaisuuden voi pitkällä tähtäimellä rakentaa. Sen vaihtoehdon voi valita turvautumatta fantasioihin siitä, että ehkäpä ihme tapahtuu ja synkät tulevaisuudenkuvat eivät toteudukaan.

Meidän tarvitsee vain lakata toteuttamasta 1990-luvulla aloitettuja virheratkaisuja ja jatkaa Suomen rakentamista samalla linjalla, jolla sitä rakennettiin maan ensimmäiset 70 vuotta, ja tulevat sukupolvet voivat kasvaa turvallisessa, rauhallisessa ja yhteenkuuluvuutta kokevassa, suomalaisten asuttamassa Suomessa. Niin yksinkertaista se on.

Se ei ole keltään pois, ja valtio maksaa kaikki kulut

Multikulturalistien taikaseinäteorian mukaan nuokin rahat voidaan taikoa jostain ilman leikkauksia tai velkaa.

Maahanmuutto on aina joltain pois. Koko ihmislajin aamunkoitosta lähtien ihmiset ovat käyneet sotia tiettyjen perusasioiden vuoksi: elintilan ja resurssien. On evolutiivisesti mielipuolinen päätös ottaa suosiolla vieraan populaation asukkeja omalle reviirille jakamaan niitä resursseja, jotka muutoin voitaisiin jakaa vain oman populaation kesken. Se on myös julmaa oman kansan jäseniä kohtaan, koska he eivät ole tehneet mitään ansaitakseen menetyksiä.

Länsimaisesta ihmisestä on tullut monin tavoin luonnon- ja järjenvastainen otus. Tuskin suomalainen vassarikaan laittaisi kettua kanalaan odottaen, että kettu ja kanat elävät rauhaisassa rinnakkainelossa ja keskinäisessä kunnioituksessa, mutta he olettavat saman toimivan ihmisten kanssa.

Kun Suomeen otetaan turvapaikanhakijoita, kuluu ensin rahaa heidän elättämiseensä. Jo pelkät suorat ylläpitokustannukset viime vuoden turvapaikanhakijoille olivat yli 700 miljoonaa. Sen päälle tulevat vielä harrastelut, poliisin työllistäminen ja hakemus- sekä valitusprosessien kustannukset. Inhimillistä hintaa maksetaan siinä, miten vastaanottokeskukset heikentävät alueen turvallisuutta.

Nämä rahat voidaan saada kahdella tavalla: leikkaamalla suomalaisten palveluista tai ottamalla velkaa ja siten maksattamalla tulijoiden kulut jälkipolvilla.

Arviot turvapaikanhakijoiden kuluista olivat alussa pahasti alakantissa, koska Migri antoi harhaanjohtavia lukuja. Aikuisen turvapaikanhakijan "vuosihinta" on noin 16 000 euroa, alaikäisen jopa 32 000 euroa. (kuva: Suomen Uutiset)

Ne tulijat, jotka saavat oleskeluluvan, pääsevät suoraan tukien saajiksi. Siksihän he tänne asti ovat tulleet turvallisten maiden kautta. On epärealistista odottaa uusien tulijoiden toimivan työvoimana ja itsensä elättäjänä, koska 90-luvulla tulleita pakolaisiakaan ei ole saatu työllistymään. Irakilaisten ja somalien väestön huoltosuhde on surkea: yhtä työllistettyä kohden on 9,3-9,7 elätettävää.

Tuottamalla maahan vain 2,3 suomalaista saadaan siis sama määrä aktiivista työvoimaa kuin ottamalla tänne 10,3 irakilaista tai 10,7 somalia. Jotta saisimme yhtä paljon työvoimaa kuin viime vuoden turvapaikanhakijat tuottavat, meidän olisi tarvinut tuottaa vain noin 7 000 uutta suomalaista.

 Tulijoiden koulutus- ja osaamistaso on niin matala, että heistä ei ole kuin matalapalkka-aloille.Harvat työllistyvät tulijat kilpailevat samoista töistä omien matalapalkka-alojen työntekijöidemme kanssa, joten suomalaisten tilanne heikkenee - työllistyivät tulijat tai eivät.

Maahanmuuttajien työllisyystilastoa vuodelta 2009. Edes niistä tulijoista, jotka tulivat 15 vuotta sitten, emme ole saaneet työllistettyä kuin 10-15%. Millähän taikatempulla uudet tulijat saadaan myyttistä työvoimapulaa paikkaamaan?

Tulijat pitää tietysti jonnekin asuttaakin. Ainahan heitä voi yrittää hajasijoittaa junttiloihin, mutta tulijat lähtevät ensi tilaisuuden tullen kaupunkikeskuksiin. Siellä he lisäävät asuntojen kysyntää ja siten luonnollisesti aiheuttavat vuokrien nousua. Kasun voi olla vaikeampi saada asuntoa, jos tarjolla vuokralaiseksi on myös irakilainen, jolle yhteiskunnalta on taattu vuokranmaksu. Asuntojonot pitenevät pääkaupunkiseudulla, ja asunnottomien määrä taatusti kasvaa.

Tulijoiden lapsia laitetaan kouluihin, missä heidän heikko pärjäämisensä ja yleinen häiriköintinsä vaikuttaa opetuksen laatuun. Tietyssä vaiheessa kasut ryhtyvät karttamaan maahanmuuttajanaapurustoja ja muuttavat pois, koska koulut ovat liian levottomia kunnollisen opetuksen saamiseen lapsille.

Näin tuotetaan kokonaisia kaupunginosia, jotka ovat kuin Suomalian sivistysvaltion ulkoilmanäyttelyitä: niihin keskittyvät maahantulijat, joita sitten yhteisillä resursseilla elätetään, yritetään kouluttaa, integroida ja de-radikalisoida. Näyttelyn avulla rauhallisempiin naapurustoihin paenneet kasut voivat kuitenkin tuntea itsensä humaaneiksi ihmisiksi.

Kun paetaan mamulähiöstä, voidaan samalla ummistaa silmät sen todellisuudelta. Voidaan leikkiä, että siellä ei painosteta tyttöjä huntuihin, silvota heidän sukuelimiään tai pakkonaiteta heitä. Voidaan leikkiä, että tulijat eivät kuuntele vihasaarnaajia tai pidä homoja, juutalaisia ja ateisteja ali-ihmisinä. Voidaan kuvitella, että mamut vain elävät länsimaisten arvojen mukaan, kun sitä menoa ei tarvitse kovin läheltä katsoa.

Kuinka törkeää se onkin, että yhteiskuntaamme käytetään häikäilemättä sosiaalisten kokeilujen tekemiseen. Onko eriväristen ihmisten näkyminen katukuvassa niin suuri itseisarvo, että se tekee kaikesta ympäristölle tuotetusta harmista sen arvoista?

Jos saat itse valita, otatko irakilaisen ravintolan ja ruskeita ihmisiä kadunvarteen vai vakaamman valtiontalouden, halvemmat, helpommin saatavat vuokra-asunnot, laadukkaat koulut ja turvallisen naapuruston?

Monikultturismi on tämän päivän stalinismi

Joka sukupolvella on uusi, mullistava ideologia, jonka uskotaan tuovan ennennäkemätöntä onnea ja rikkautta. 1800-luvulta lähtien sen ideologian roolia ovat näytelleet mm. sosialismi, marxismi, kansallissosialismi, stalinismi, radikaalifeminismi, hippi- ja jippiaatteet ja viimeisimpänä monikultturismi.

Kaikki nuo ideologiat nostavat vetensä samasta kaivosta: utopistisista kuvitelmista siitä, miten tasa-arvoa, vaurautta tai kehitystä saavutetaan keinoilla, joilla kukaan ei koskaan ole onnistunut niitä saavuttamaan. Kun yksi sukupolvi aikuistuu ja luopuu epäonnistuneeksi todetusta ideologiastaan, astuu uusi nuorten sukupolvi kehiin täysin vakuuttuneena siitä, että heidän versiointinsa epäonnistuneesta ideologiasta on jotain ennennäkemätöntä, uniikkia ja mullistavaa. Ja eihän se koskaan ole.

Monikulttuuriaatteessa näkyvät kaikki samat epäonnistuneen ideologian merkit kuin sen edeltäjissäkin.

1. Sokean uskon vaatiminen

Monikulttuurisuus hyvin erilaisten kulttuurien välillä ei ole koskaan toiminut missään. Itse asiassa kaikki historian tarjoama kokemus ja tutkimustieto viittaa vahvasti siihen, että yhdenmuotoisuus tukee sosiaalista koheesiota, joka on kehittyvälle yhteiskunnalle välttämättömyys. Kaikkialta maailmasta kantautuu valituksia epäonnistuneesta integraatiosta. Monikultturismi kuitenkin vaatii kannattajiltaan sokeaa uskoa siihen, että me piskuisessa Suomessa voisimme jollain taikuudella onnistua siinä, missä kukaan muu ei koskaan ole onnistunut.

2. Syntipukit, suojakilvet ja skottilaiset

Tosiuskovat eivät suin surminkaan tunnusta ideologian virheellisyyttä, joten sen epäonnistumisille tarvitaan syntipukki ja sen kauheille teoille suojakilpi oikeutukseksi. Kun ideologia ei toimi, vedetään esille syntipukki. Sosialistien syntipukki olivat taantumukselliset kapitalistit,  natsien ahneet juutalaiset ja monikultturistien muutosta pelkäävät rasistit. 

Suojakilpi taas on se eturyhmä, jonka nimissä kauheuksia tehdään. Suojakilven avulla julmat, ryhmään A kohdistuvat teot esitetään hyveellisenä ryhmän B suojeluna. Siinä missä sosialistit olivat ajavinaan proletariaatin etuja, ovat monikultturistit ajavinaan vähemmistöjen etuja. Sen suojakilven varjolla voidaan jättää huomiotta kaikki muille ryhmille aiheutettu vahinko.

Epäonnistuneiden ideologioiden kannattajat selittelevät epäonnistumista usein No true Scotsman -väittelyvirheellä, eli sanovat, että ideologia epäonnistui, koska sen kannattajat eivät toteuttaneet sitä oikein. Monikulttuuriin uskovat sanovat kaikkien muiden maiden vain tehneen virheitä: he eivät tunnusta vian olevan lähtökohtaisessa ideologiassa. Kuitenkaan he eivät osaa selittää, mitä he tekisivät toisin, ja se paljastaa skottilaisväitteen epärehellisyyden.

3. Käytäntö ja teoria etenevät vastakkaisiin suuntiin

Sosialistien noustua valtaan Neuvostoliitossa annettiin lupauksia kehityksestä, vauraudesta ja tasa-arvosta. Sanottiin, että nyt saadaan liikkeelle se kehitys, joka vie meidät täydelliseen yhteiskuntaan. Käytännön kehitys ei kuitenkaan edennyt samaan suuntaan: teoriassa mentiin kohti sosialismin paratiisia, käytännön tilanne meni koko ajan kurjemmaksi.

Sama ristiriita näkyy myös monikultturismissa: sen mukaan tilanne on teoriassa nyt parempi kuin vaikkapa 1980-luvulla, koska Suomi on matkalla monikulttuuriin. Käytännössä monikulttuurin sijasta olemmekin saaneet vähemmistöt, joita ei saada integroitua ja jotka loistavat rikostilastoissa. Työllisyys humanitäärisen maahanmuuton tulijoilla on 10-20% luokkaa, ja tulijat mieluusti eristäytyvät valtaväestöstä niissä paikoissa, missä vähemmistöyhteisö on tarpeeksi suuri sen tekemiseen.

4. Se, mikä on mukavaa vastaan se, mikä on totta

Itsepetoksella ei pitkälle pötkitä yhteiskunnan rakentamisessa. Kuten sosialismi kiisti tietyt taloudelliset tosiasiat, monikultturismi kiistää monia ihmisluonnon ja yhteiskunnan ominaisuuksia. Ihminen on ohjelmoitu suosimaan itsensä kaltaisia: se on vain ryhmävalintaa, keino edistää omien geenien jatkumista. Monikultturismi vaatii, että länsimaisten on asetettava se vaisto syrjään ja lakattava ajamasta oman ryhmänsä etua.

Jos haluamme nähdä, miten vaistojen kieltäminen toimii käytännössä, ei meidän tarvitse katsoa pidättäytymiseen perustuvaa seksivalistusta kauemmas. Yhdysvalloissa niillä alueilla, joissa pelkkää pidättäytymistä opetetaan, on teiniraskauksia ja sukupuolitauteja paljon muita alueita enemmän. Biologiaa ei käy kiistäminen.

Monikultturistien näkyvin itsepetos on siinä, että he leikkivät kaikkien muidenkin olevan monikultturisteja. He kiistävät tutkimustulokset siitä, mitä vaikkapa irakilaiset tai somalialaiset maahantulijat ajattelevat monikulttuurista, tasa-arvosta tai vapauksista.

Vaikka 91% irakilaisista sanoo Pew Researchin tutkimuksessa kannattavansa shariaa maan viralliseksi laiksi ja joka neljäs uskoo, että naisilla tulisi olla oikeus avioeroon tai päättää itse asioistaan, leikkivät monikultturistit tänne saapuvien irakilaisten olevan suvaitsevaisia ja moderneja monikultturisteja. Tällainen itsepetos kostautuu takuulla. Monikulttuuri ei voi toimia edes teoriassa, elleivät kaikki siinä asuvat halua monikulttuuria.

5. Kollektivismi

Kaikkia alussa mainitsemiani ideologioita yhdistää kollektivismi. Ne käsittelevät ihmisiä kasvottomina massoina, kategorioina. Yksilön etu on toissijaista "suuremman hyvän" edessä. Kollektivistiset ideologiat eivät koskaan toimi, ja ne päätyvät aina olemaan sortavia. Monikultturisti ei näe kansakuntaa aidosti yksilöinä, joilla on oikeuksia, vaan massana, jonka pitää yhdessä operoida monikulttuurisuuden ehdoilla. 

Yksilönvapaudelle ei jää sijaa, ja monikultturismi usein polkeekin armotta yksilön oikeuksia. KKO:kin sallii pienten lasten sukuelimien silvonnan kulttuurillisista syistä. Koska lapseen ei suhtauduta oikeuksia omaavana yksilönä vaan osana kulttuuria, jota hän ei koskaan ole valinnut, hänen oikeuksiaan voidaan hyvillä mielin viedä pois.

Yhdenvertaisuudesta ei monikultturismin kulttuurirelativistisessa maailmassa ole puhettakaan, koska kulttuurin nimissä on oikeus sortaa. Tytöksi syntyvällä on oikeus olla tulematta silvotuksi, pojaksi syntyvällä ei. Jos vanhempasi ovat ateisteja, ja he silpovat sinua, he joutuvat vankilaan. Jos he ovat muslimeja tai juutalaisia ja tekevät saman, ei seurauksia tule.

Kollektivistiset aatteet kuulostavat aina ihanalta paperilla: kommunismissa on kyse vain yhteisöllisyydestä ja tasa-arvosta, radikaalifeminismissä naisten oikeuksista, monikultturismissa moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Kollektivismi jo yksin tuomitsee ne sortaviksi, ja muut ominaisuudet sinetöivät kohtalon.

Monikultturismissa ei ole mitään uutta: se on vanhaa utopiaa uudessa paketissa.

Se on kuitenkin tuhovoimaisempi kuin stalinismi. Hallituksemme ei muodostunut stalinismin utopiaan uskovista, mutta monikultturismin uskonnon nimeen vannovilla on paljon valtaa.

Kaikki kuplat puhkeavat joskus.

Monikultturismi voidaan puhkaista hellästi sanallisella argumentoinnilla, tai me voimme odottaa siihen saakka, että järjestelmä romahtaa, kuten Neuvostoliitto teki sosialisminsa kanssa. Ymmärrän täysin, että ei ole mukavaa joutua romuttamaan mukavia illuusioita. Se on kuitenkin tehtävä, tai seurauksia maksavat useat sukupolvet meidän jälkeemmekin.

Lievä epämukavuus huonon ideologian lyttäämisestä on pieni hinta siitä, että jälkipolvien ei tarvitse ihmetellä, miksi me olimme poliittisen korrektiuden vuoksi valmiita tuhoamaan maan, jota kansa oli kovalla työllä sata vuotta rakentanut.