Mikä itsenäisyyspäivä?

On taas joulukuun kuudes ja aika juhlistaa Suomen itsenäisyyttä. Mutta mitä ovat Suomi ja sen itsenäisyys ja niiden merkitys? Monet eivät sille ole uhranneet ajatustakaan, mikä on helposti nähtävissä siinä, miten ontoksi itsenäisyyspäivän juhlinta on käynyt. Politiikan huipulta EU-federalistit ja väestönvaihdon toimeenpanijat twiittailevat näennäisiä hyvän itsenäisyyspäivän toivotuksia vaikka aktiivisesti työskentelevät murentaakseen sen perustan, jolle tämä itsenäisyys on rakennettu. 

Näitä toivotuksia tulee ulkomailtakin: Viron presidentti Kersti Kaljulaid onnitteli itsenäistä Suomea. Tähän mennessä Suomea paremmin globalismin haitoilta säästyneessä Virossa hän ajaa sitä samaa mädätystä omalle maalleen, jolla Suomessa heikennetään kantaväestön asemaa kotimaassaan ja pyritään hävittämään käsitys kansallisesta identiteetistä. Samat ihmiset, joiden mielestä nationalismi on merkittävin uhka maassamme, leikkivät arvostavansa itsenäisyyttä, joka syntyi nationalismin tuotoksena.

On myös kyseenalaista, voidaanko puhua enää itsenäisestä valtiosta, kun perustuslain vastaisesti korkein päätäntävalta on siirretty Suomen eduskunnalta Brysseliin, ja EU-komissio käyttää aktiivisesti jäsenmaiden asukkailta perittyä rahaa unionin markkinointiin ja varsinkin nuorten aivopesuun EU-myönteisiksi. Kuitenkaan en yhdy niihin kansallismielisten esittämiin näkemyksiin, joiden mukaan itsenäisyyspäivää ei ole järkeä viettää, koska ei enää ole itsenäisyyttäkään. Meidän on pidettävä kiinni kaikesta, mikä tukee kansallista identiteettiämme, ja EU-hullutuksesta huolimatta itsenäistyminen oli merkittävä virstanpylväs suomalaisten kansojen tiellä. Suomalaiset heimot olivat asuttaneet maata vuosituhansia, ja kansallisaatteen myötä ne ottivat harppauksen eteenpäin sivilisaation kehityksessä etenemällä heimoista kansaksi ja lopulta luomalla valtion tämän kansan edunvalvontakoneistoksi. Emme voi antaa viimeaikaisten huonojen päätösten mitätöidä aiempien sukupolvien tärkeitä saavutuksia.

Miten kansallismielisen suomalaisen sitten tulisi suhtautua itsenäisyyspäivään? Ennen kaikkea on tärkeää ymmärtää perin pohjin itsenäisyyspäivän osaset: Suomen valtio, suomalainen kansa ja kansallinen itsemääräämisoikeus. Suomen valtio ei ole yhtä kuin Suomi tai suomalainen kansa. Se on instituutio, joka perustettiin osana kansan luonnollista kehitystä. Valtion ja suomalaisuuden eron ymmärtäminen on siksi tärkeää, että valtion tekemiset eivät aina ole suomalaisten edun mukaisia. Kun Yhdysvallat lähti sotimaan Irakiin, monet isänmaalliset amerikkalaiset tukivat hanketta vain siksi, että heihin oli iskostettu se ajatus, että oman kotimaan sotatoimien tukeminen on isänmaallisen velvollisuus. Tosiasiassa nämä sotatoimet tuottivat vain tarpeettomia amerikkalaisia kuolonuhreja ja lisää tulonsiirtoja veronmaksajien pussista koko ajan kasvavalle sotateollisuuskoneistolle. Valtion toimet ja kansan etu olivat siis ristiriidassa keskenään, ja patriootit asettuivat tukemaan sotaa, nationalistit vastustamaan.

Mistä tämä ero patrioottien ja nationalistien suhtautumisessa johtuu? Patriotismi on instituution palvontaa, arvostusta kotimaan instituutiota kohtaan. Nationalismi taas kansan edun ajamista. Kansallismielisten suomalaisten ei siis tulisi sortua instituutioiden palvontaan, mikä Suomessa on harmillisen yleistä, vaan suunnata lojaliteettinsa nimenomaan kansalle. Instituutioiden palvonta näkyy Suomessa mm. siten, että kysyttäessä ihmisiltä, mikä heille on Suomessa hienoa ja tärkeää, he usein nimeävät instituutioita, kuten koulujärjestelmän, terveydenhuollon ja demokratian. Toki nämä ovat kansan tuotoksia, mutta viime kädessä ne ovat vain instituutioita. Niiden lakkauttaminen ei muuttaisi millään tavoin suomalaisuuden syvintä olemusta, koska se ei sijaitse laitoksissa vaan virtaa suonissamme.

Suomalaiset ovat perimältään hyvin erikoislaatuinen kansa. On erittäin poikkeuksellista, että näinkin pieni kansa voidaan geenitestillä erottaa helposti naapurikansoista. Lähes kaikki muut yhtä uniikit pienet kansat ovat eristyksissä eläneitä kansoja, joiden perimän ainutlaatuisuus johtuu ympäristöllisistä syistä - sekoittuminen kun ei ole ollut mahdollista. Suomalaiset taas ovat eläneet vahvempien naapureidemme vallan alla ja usean muun kansan ympäröimänä. Kuitenkin tiedostus omasta identiteetistä on ollut niin vahvaa kautta aikain, että kumppani on etsitty omasta heimosta. Suomen sisälläkin on toisistaan selvästi eroavia heimoja, mikä osoittaa ilman sijaa epäilyille, että suomalaiset eivät ole olleet "aina monikulttuurisia" vaan hyvin identiteettitietoisia ja sisäänlämpiäviä. 

Vuosituhansien saatossa luonnonvalinta on jalostanut suomalaisille myös poikkeukselliset henkiset ominaisuudet. Olemme keskimääräisessä älykkyydessä maailman kärkeä, koska älykkyys on ollut välttämättömyys kovissa olosuhteissa selviämiselle. Samoin olemme harkitsevaisia ja pitkälle tulevaisuuteen katsovia. Ne, jotka eivät varastoineet ruokaa talven varalle, kun karsiutuivat pois, ja kauaskatseisemmat ja pitkäjänteisemmät selvisivät ja lisääntyivät. Olemme myös hyvin tasalaatuinen kansa. Korkeasta keskimääräisestä ÄO:sta huolimatta emme tuota huippuluokan neroja lähellekään niin paljon kuin voisi odottaa: suomalaiset kun ovat pakkautuneet tiiviisti älykkyyskäyrän keskivaiheille, joten molempien ääripäiden edustajat ovat harvinaisuus. Olemme myös sopeutuvaisia ja konformistisia. Vaikeissa ympäristöoloissa selviäminen edellytti kykyä yhteistyöhön, joten kapinointi yhteisöä vastaan saattoi koitua kuolemaksi.

Nämä eivät ole suinkaan kaikki suomalaisten erityispiirteet, mutta jo nuo tiedostamalla on helpompi ymmärtää, miksi Suomi on sellainen maa kuin se on. Korkea älykkyys ja kyky yhteistyöhön mahdollistivat kehityksen, mutta viime aikoina suomalaisten sopeutuvaisuus ja laumauskollisuus on käännetty heitä vastaan. Heitä on ryhdytty aivopesemään pienestä pitäen arvoliberaaliin ideologiaan, joka koituu heidän turmiokseen, ellei sitä pysäytetä. Ja kun sopeutuvainen, auktoriteetteihin luottava ja ryhmää vastaan asettumista pelkäävä ihminen uskoo, ettei tätä ideologiaa tule kyseenalaistaa, hän menee myötävirtaan sen mukana vaikka tietäisi itsekin pohjimmiltaan, että tällainen ideologia ei toimi.

Suomalaisuus ei ole merkintä passissa tai kerhon jäsenyys, joka voidaan myöntää riittävän kivoille kavereille. Suomen passi ei anna kenellekään osaa suomalaisten monituhatvuotisessa jatkumossa, koska ulkomaalaisella on aivan omat juurensa. Passi ei tuota heille sitä aikojen saatossa muovautunutta suomalaisuutta, joka meillä siirtyy sukupolvelta toiselle. Tämän vuoksi on täysin ymmärrettävää, että myöskään heidän kokemuksensa suomalaisuudesta ei koskaan voi yltää suomalaisen tasolle. 

Jos muuttaisin vaikkapa Kongoon, anoisin kansalaisuutta ja tekisin parhaani sopeutuakseni, olisin silti aina muukalainen vieraassa maassa. Jo ulkonäöstä jokainen paikallinen tietäisi, etten jaa heidän juuriaan, eikä kansallisuus muuttaisi suomalaisia perinnöllisiä ominaisuuksia kongolaisten perimän mukaisiksi. On myös vaikea kuvitella, että pystyisin muodostamaan saman tunnesiteen Kongon perinteisiin, arvoihin ja historiaan, joka heillä itsellään on, koska ne ovat minulle täysin vieraita asioita. Sama pätee ulkomaalaisiin Suomessa. On hulluutta odottaa heiltä samaa tunnelatausta ja suhtautumista vaikkapa talvisotaa tai suvivirttä kohtaan, jota suomalaisilta löytyy, koska lähes jokaisen suomalaisen suvussa on joku ollut jossain roolissa sota-aikana, ja suvivirttä on veisattu koulujen päättäjäisissä iät ja ajat. Ei vaikkapa islaminuskoisen somalin ole mahdollista muodostaa samaa suhdetta suomalaisille tärkeisiin asioihin - aivan samoin kuin minä en koskaan tulisi kokemaan kongolaisille tärkeitä asioita samoin kuin he itse.

Entäs sitten Suomi valtiona? Kuten sanottua, valtion synty oli luonnollinen askel sivilisaation kehityksessä, ja kansallisaatteen nousu 1800-luvulla antoi tarvittavan alkusysäyksen sille, että suomalaiset alkoivat suhtautua itseensä yhtenä kansana, joka ansaitsee oikeuden hallita maataan ja päättää kohtalostaan. Se, millaiseksi Suomi tehtiin, on seurausta suomalaisesta verenperimästä. Jokainen kansa luo itsensä näköisiä yhteiskuntia. 

Koska suomalaisten perimään kuuluvat homogeenisyys, sovittelevuus ja ryhmähenkisyys, luonnollisesti nämä piirteet näkyvät myös siinä, millaista valtiota luotiin. Demokratia, ei kuningaskuntaa, ja tasa-arvoa lain silmissä. Kansan yhdenmukaisuus ja yhteistyökykyisyys loivat pohjan hyvinvointiyhteiskunnalle: yhtenäisen, homogeenisen kansan on helppo kokea, että olemme kaikki samassa veneessä, joten omasta antaminen yhteisen hyvän eteen ei herätä suuremmin pahastusta. Toisin on vaikkapa Yhdysvalloissa, missä etninen monimuotoisuus on johtanut syvään kahtiajakoon myös asenteissa julkisia palveluja kohtaan. Koska valkoiset ovat suurin maksajaryhmä palveluille mutta käyttävät palveluja suhteessa huomattavasti vähemmän kuin värilliset, ei heiltä löydy halua maksaa muiden palveluista. Tämä tilanne uhkaa myös Suomea, mikäli maahanmuutto kehitysmaista ja näiden tulijoiden huomattava sosiaalietuuksien käyttö jatkuu entisellään. Hyvinvointivaltio ja avoimet rajat ovat mahdoton yhdistelmä.

Suomen valtio on tiivistetysti vain kansansa piirteiden ilmentymä, kuten kaikki valtiot ovat. Tämän vuoksi Suomea ei voi olla ilman suomalaista kansaa: jos väestö vaihtuu, muuttuu yhteiskunta sen mukana, eikä mikään määrä rahan kaatamista maahanmuuttajien integrointiin muuta tätä asiaa. Kaikki kansat katsovat oman elämäntapansa parhaaksi tavaksi elää - myös ne Suomeen saapuvat kehitysmaalaiset - joten on toivoton tehtävä yrittää vakuuttaa heitä suomalaisen elämäntavan paremmuudesta. Lisäksi heidän elämäntapansa, kuten meidänkin, on tulosta verenperimän mukana tulleista ominaisuuksista. Näitä ominaisuuksia ei kotoutustoimilla voida muuttaa. Jokainen paikka, jossa asuu pääasiallisesti somaleja, päätyy muistuttamaan Somaliaa, ja suomalaisten asuttamat paikat Suomea. Yhdysvalloissa suomalaistaustaisia ja muita pohjoismaisia on tiheimmin Minnesotan osavaltiossa, joten ei pitäisi olla yllätys, että tämä osavaltio muistuttaa Suomea enemmän kuin Yhdysvallat keskimäärin. Minnesotassa on Suomen tavoin laajat sosiaalietuudet, mikä on Yhdysvalloissa poikkeuksellista. Pohjolan tulijat vain veivät tämän solidaarisuuden sinne perimässään, ja vaikutus näkyy tänäkin päivänä.

Nyt on käsitelty suomalainen kansa ja valtio, mutta entä se itsenäisyys? Jokaiselle nationalistille kansan itsemääräämisoikeus on itsestäänselvyys. Kaikilla kansoilla, jotka pystyvät muodostamaan valtion ja ovat siihen halukkaita, tulisi olla siihen oikeus maalla, jota tämä kansa on sukupolvien ajan asuttanut. Suomalaisvastaisille toimijoille itsenäisyys ei olekaan aivan niin itsestään selvää. Kun suomalaiset nationalistit osoittavat mieltä suomalaisen kansallisvaltion puolesta, vihervasemmisto osoittaa mieltä heitä vastaan mutta rinta rinnan kurdien etnonationalistien kanssa. Vihervasemmisto ei siis vastusta nationalismia tai etnovaltioita sinänsä - he vastustavat niitä vain valkoisille kansoille. Näin he voivat yhtäaikaisesti tukea kurdien taistelua etnovaltion puolesta ja vastustaa valkoisten kansojen pyrkimyksiä turvata omat kansallisvaltionsa. Tämänkin vuoksi ei ole mielekästä puhua rasisminvastustajista vaan suoraan suomalais- ja valkoihoisvastaisista toimijoista. 

Puhdasverinen nationalisti taas kannattaa oikeutta kansallisvaltioon tasapuolisesti kaikille, ja hyvä esimerkki tällaisesta historiallisesta henkilöstä on brittipoliitikko Enoch Powell, joka valkoihoisvastaisten parissa tunnetaan kammottavana rasistina, koska hän vastusti kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa Iso-Britanniaan. Powell kuitenkin myös kannatti siirtomaiden itsenäistymistä, koska hän nationalistina oli johdonmukainen: se oikeus, mikä kuuluu briteille, kuuluu myös siirtomaiden kansoille. Ja näin ajattelevat myös suomalaiset nationalistit.

Mutta palataanpa pääaiheeseen: mitä on itsenäisyyspäivä kansallismieliselle suomalaiselle? Vaikka olemmekin menettäneet päätäntävaltaa Brysseliin, ja yhä useammalle itsenäisyyden kunnioitus on sanahelinää, se ei tarkoita, että itsenäisyyspäivä olisi menettänyt merkityksensä. Pinnallinenkin itsenäisyyspäivän kunnioitus on parempi vaihtoehto kuin juhlan sivuuttaminen kokonaan. Sama pätee jouluun: sen kaupallistuminen ei ole ihanteellinen tilanne, mutta kaupallistuminen on pitänyt elossa tämän kristillisen yhtenäiskulttuurin juhlan, joten yksin huonoksi asiaksi ei kaupallistumista voi väittää. Ilman sitä joulu jäisi helluntain ja helatorstain kaltaiseksi ylimääräiseksi vapaapäiväksi, jonka merkitystä juuri kukaan ei tiedä, ja jota vain harvat vakavissaan viettävät.

Pinnallisuus itsenäisyyspäivän juhlinnassa on vain haaste kansallismielisille. On meidän tehtävämme muistuttaa muita siitä tuhansia vuosia sitten lähteneestä perinnöstä, jota juhlimme, itsenäisyyden merkityksestä, suomalaisen kansan olemuksesta ja sen elintärkeästä roolista Suomen valtion olemassaolon kannalta. Tänä vuonna kansallismieliset eivät voi poikkeusolojen vuoksi ottaa julkista tilaa asialleen kaupunkien kaduilla, joten kannustan heitä kaikkia edistämään itsenäisyyspäivän todellista arvostusta sosiaalisessa mediassa. 

Puhukaa siitä perinnöstä, joka meillä on hetken lainassa ja joka meidän on jälkipolville välitettävä niin hyvänä kuin mahdollista, ja ainutlaatuisesta identiteetistämme, joka on koko suomalaisen yhteiskunnan perusta. Käykää sankarihaudoilla viemässä kynttilöitä, ottakaa kuvia ja julkaiskaa ne somessa. Kertokaa omista juuristanne ja muistuttakaa muita ajattelemaan omiaan. Näyttäkää positiivista esimerkkiä siitä, miten esi-isiltä saatua perintöä ja itsenäisyyttä, jonka puolesta moni antoi henkensä, juhlistetaan. Jos näette suomalaisvastaisten toimijoiden leikkivän itsenäisyyspäivän juhlintaa, kyseenalaistakaa heidän teeskentelynsä ja kysykää, miksi he haluavat viedä suomalaisten itsemääräämisoikeuden mutta näennäisesti esittävät itsenäisyyden arvostusta.

En voi kiistää, ettemmekö olisi pahassa paikassa. Väestönvaihto kiihtyy, ja nykyisen kehityksen jatkuessa on vain ajan kysymys, milloin suomalaiset menettävät enemmistöasemansa kansallisessa kodissaan. Matematiikka ei anna armoa, eikä anna aikakaan, mutta tämän vuoksi ei ole syytä luopua toivosta. Suomalaiset ovat selvinneet lukemattomista vastoinkäymisistä, ja niistä on selvitty juuri siksi, että usko on säilynyt. Mikäli talvisodan alkaessa mieliala olisi ollut se, että ylivoimaista vihollista vastaan ei voi pärjätä, epäilemättä ei olisi pärjättykään. Kuten sanotaan: sekä he, jotka sanovat onnistuvansa, että he, jotka sanovat epäonnistuvansa, päätyvät yleensä molemmat olemaan oikeassa. 

Toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen, ja kansallismielisten tehtävä on valaa uskoa tähän asiaan muussakin kansassa. Ei ole tyhjää tsemppauspuhetta, kun sanon, että uskon onnistumiseemme. Totuus on puolellamme, ja vihervasemmistolainen ideologia on huippuvuotensa jo nähnyt ja epäonnistuneeksi todettu. Työtä meillä on ja paljon, mutta jos tartumme siihen vakuuttuneina siitä, että lopulta me voitamme, niin tulee myös käymään. 

Jääkärimarssin sanoin: 

Kun painuvi päät muun kansan, maan, 

Me jääkärit uskoimme yhä.

Oli rinnassa yö, tuhat tuskaa,

Vaan yks' aatos ylpeä, pyhä:

Me nousemme kostona Kullervon,

Soma on sodan kohtalot koittaa.

Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,

Se kasvaa, se ryntää, se voittaa.

Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on,

Se kasvaa, se ryntää, se voittaa.