Sanna Marin: Paljon tuttuja, ei yhtään ystävää

Pääministeri Marin on rämpinyt bilekohusta toiseen, ja asiaa on puitu jos jonkinlaisesta vinkkelistä: onko käytös pääministerin arvolle sopivaa, mitä tämä tekee Suomen uskottavuudelle, vaarantaako Marinin heikko harkinta kansallisen turvallisuuden ja miksi pop-laulaja Olavi Uusivirta nuoli Marinin kaulaa. 

Tiedotustilaisuutta pitäessään Marin kiisti tehneensä minkäänlaisia virheitä ja sanoi, ettei aio muuttaa tapojaan. Ääni muuttui kellossa, kun SDP kokousti asiasta, ja sisäpiiriläisten mukaan Marinin saama palaute puolueväeltä oli kovaa.

Sitten kameroiden edessä nähtiinkin itkuinen Sanna, joka höpisi jotain sekavia siitä, miten hän ajatteli Zelenskyiä ja Ukrainaa, ja kertoo ottavansa opiksi. Kansalle kun voi olla nokka pystyssä - he eivät voi pääministerin paikkaasi viedä ennen vaaleja - mutta puolueväen edessä on nöyrryttävä. Jos heidän kannatuksensa menetetään, saa pääministeri pakkailla tavaransa Kesärannasta.

Ymmärrettävästi valtaosa bilekohujen kommentoinnista on liittynyt Mariniin juuri pääministerinä, mutta kiinnostavaa on myös ihminen kohujen keskiössä, mihin aion tässä kirjoituksessa keskittyä.

Miksi ihmeessä 36-vuotias perheenäiti, joka on tehnyt historiaa nuorena naispääministerinä, pilaa tieten tahtoen imagonsa ja niin uhmakkaasti kieltäytyy näkemästä minkäänlaista virhettä harkinnassaan?

Miksi tämä nainen pyörii epämääräisten somepersoonien ja B-julkkisten seurassa ja antaa heidän nolata itsensä?

Demarien puhuttelun jälkeen aiemmin uhmakas Marin oli itkuinen.
Selvästikin vasta silloin hänelle realisoitui se,
että pääministerin paikan voi menettää.

Vaikutelma on vain surullinen. Sanna teki täydellisen imagoremontin pääministeriksi tultuaan, mikä on helposti nähtävissä esim. vertaamalla hänen Twitter-kirjoituksiaan ajalta ennen pääministeriyttä sen jälkeiseen aikaan. Sanna oli aivan tavallinen nuori vasemmistonainen: itsevarmasti hyvinkin kärkeviä mielipiteitä esittävä ja tiuhaan kiroileva nainen, joka kertoi lempibändikseen Rage Against the Machinen. Pääministerinä oli vakavoiduttava ja ryhdyttävä harkitsemaan, mitä suustaan päästää. Ainakin joksikin aikaa. Mutta perusluonne ei muutu imagonkiillotuksella ja ladyboss-jakkupuvuilla.

Luonteenpiirre, joka on toistuvasti leimannut Marinin pääministeriyttä, on epävarmuus, joka ajoittain kohoaa jo paranoian tasolle.

Sanna ei istu mättäällä kuvassa, koska hänen mielestään miespoliitikko ei istuisi mättäällä. Sanna ei suostu kuvattavaksi naisellisessa istuma-asennossa vaan vaatii, että häntä kuvataan kuin miespoliitikkoa. On epätodennäköistä, että kuvaajat näissä tilanteissa ovat ajatelleet erityisesti kuvaavansa naista. Todennäköisemmin he ovat mielissään kuvanneet pääministeriä. Mutta Sannan epävarmuus sukupuolestaan on niin jatkuva kokemus hänelle, että jo valokuvaajan kuvausideat koetaan henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi ja juuri hänen sukupuoleensa kohdistuvaksi.

Epävarmuus ei näy pelkästään pikkuasioissa vaan myös merkittävissä poliittisissa päätöksissä.

Kun kommunikaatiokatkokset olivat johtaneet katastrofaalisiin virheisiin koronatilanteen hoitamisessa, presidentti Niinistö ehdotti, että perustetaan koronanyrkki - instituutio, jonka tehtävänä on hallita koronatilanteen kokonaiskuvaa, jotta eri laitosten välisiltä tietokatkoilta ja ristiin toimimisilta vältyttäisiin.

Marin otti tämänkin kuin hyökkäyksenä omaa johtajuuttaan vastaan ja kieltäytyi ehdottomasti, vaikka ideassa ei ollut mitään huonoa. Hän koki setämies-Saulin astuvan varpailleen ja loukkaantui. Sen seurauksena koronasähellys jatkui. Koululaisille tilattiin koronatestejä, mutta kukaan ei kertonut kouluille, mitä niillä oikein pitäisi tehdä, koska koordinaatiota ei ollut.

Ja mikäs piirre onkaan taas asioiden ytimessä Sannan bilekohuissa? Epävarmuus.

Marinin somekäytöksestä ja bilevideoilta välittyy kuva naisesta, joka kaipaa epätoivoisesti hyväksyntää ja joka haluaa vakuuttaa maailmalle, että hän on edelleen siisti tyyppi, ei mikään tylsä poliitikko. Tämä epävarmuus on altistanut hänet hyväksikäytölle, jota kukaan terveen itsetunnon omaava ei sietäisi.

Hänen ympärilleen on kertynyt joukko roskasakkia, joita ei kiinnosta olla Sannan, sen ihmisen, kavereita - heitä kiinnostaa kertoa somessa, että he ovat pääministerin kavereita ja että he pääsevät Kesärantaan bilettämään. Sannan tilalla voisi olla kuka tahansa pääministerinä, ja he käyttäytyisivät samoin, koska se ei ole Sanna ihmisenä, joka heitä kiinnostaa. Vai näyttävätkö nämä ihmisiltä, jotka välittävät siitä, joutuuko Sanna taas vaikeuksiin, kun tällaista roskaa julkaistaan?

Kuten heikon itsetunnon ihmiset yleensä, Sanna ei uskalla vetää rajoja ja puolustaa itseään.

Halu hyväksynnälle estää sellaisen. Kyllä hän aidosti tietää sen, ettei nähdyn kaltaisia videoita ja kuvia tulisi päästää julkisuuteen. Hänen pääministerikautensa alussa tehty imagoremppa osoittaa, että kyllä Sanna tietää, mikä näyttää julkisuuteen hyvältä ja mikä ei, ja miten pääministerin tulisi esiintyä. 

Hän on valmis poseeraamaan noloilla kännitanssivideoilla saadakseen roskasakin hyväksynnän ja antaa heidän julkaista videoita somessa. Hän antaa heidän julkaista örvellyksiään Kesärannassa koska ei halua vaikuttaa tiukkapipolta. Häntä hyväksikäytetään armotta, ja Sanna on liian heikko laittamaan sille loppua.

Sanna on myös selvästi onneton arjessaan pääministerinä, äitinä ja vaimona. Oli surullisinta kuultavaa aikoihin, kun Sanna perusteli biletystään sanomalla, että hänkin kaipaa elämäänsä joskus iloa, valoa ja hauskuutta. Eli arki niitä ei hänelle tarjoa, ja siitä on irrottauduttava niin täysin, että edes puolisoa ei oteta mukaan, kun lähdetään viihteelle.

Tilanne kohujen suhteen tuskin olisi aivan näin pahaksi päässyt Sannan osalta, ellei hänen "ystävänsä", kansanedustaja Ilmari Nurminen eli bile-Ilmari olisi kuvioissa. Ilmari tykkää julkkisten seuraan pääsystä, mutta yksinään hän ei kutsuja julkkisbileisiin keräisi. Mutta aina on Sanna, jonka rinnalla voi siivettää, koska kaikki ovet aukeavat pääministerille. Ilmari on käyttänyt Sannan asemaa jopa seksiseuran hankintaan ja kinunnut homoseksuaaliksi tunnustautunutta Benjamin Peltosta kutsuttavaksi Kesärannan juhliin.

Ilmari Nurminen ja tämän ihastuksen kohde Benjamin Peltonen, jonka seuraan
 Ilmari oli päässyt pyytämällä Sannaa kutsumaan Peltosen Kesärannan juhliin.
(Kuva & laajempi juttu: Seiska)

Jos itse olisin Sannan lähipiiriä, olisin jo ajat sitten tarttunut häntä olkapäistä ja todennut: 

Etkö sinä näe, että nämä ihmiset käyttävät sinua ihan oman etunsa ajamiseen, eikä heitä häiritse pätkääkään, että heidän toimintansa vahingoittaa sinua. Sinä olet perkele pääministeri, eikä näiden örvelöiden hyväksynnällä tulisi olla sinulle mitään arvoa. 

Jos Ilmari olisi Sannan ystävä, hän olisi tehnyt juuri noin. Hän olisi mennyt väliin, kun bilevideoita kuvattiin ja sanonut kuvaajalle, että hei, olisitko kuvaamatta häntä. Hän olisi hakenut Sannalle vettä ja vienyt hänet pois paikalta, kun tämä humaltuu liikaa julkisella paikalla. Mutta eihän hän välitä muusta kuin siitä, että kuohuviiniä ja bilekutsuja virtaa jatkossakin.

Vaikka roskasakin limainen ja toisen heikkoutta hyväksikäyttävä toiminta on vastenmielistä, viime kädessä on kuitenkin palattava siiihen, että Sanna on aikuinen ihminen ja pääministeri. Hän on itse suuren vastuun ja sen mukana tulevan suuren huomion valinnut. 

Jos valta-asemaan päästessä omassa persoonassa on epävarmuuden ja epäterveen hyväksynnän kaipuun kaltaisia kipukohtia, jotka vahingoittavat niin työskentelyä kuin mainettakin, kypsä aikuinen ryhtyy työstämään näitä ongelmia. Elämä on loppuun asti jatkuvaa henkistä kasvua, ellei ihminen laiskuuttaan tai pelkuruuttaan toisin valitse.

Koska Sannalla on tällaisia työstämättömiä ongelmia, ei ole mikään ihme, että hän on myös alkoholisti. 

Alkoholi on helppo tapa paeta ikäviä tunteita ainakin hetkeksi. Sannan selitykset tiedotustilaisuudessa olivat kuin suoraan minkä tahansa funktionaalisen alkoholistin pelikirjasta:

-Enhän minä juo edes väkeviä vaan olutta ja viiniä

-En oikeasti juo lainkaan niin paljon ja usein kuin vaikuttaa

-Olen ihan työkykyinen

-Kävelin ihan omin jaloin kotiin

-Ei minulla edes ole koskaan krapulaa, minä herään aikaisin jne..

Sanna selitteli juomistaan pitkästi ja laajasti ja kommentoiden asioita, joista häneltä ei oltu mitään edes kysytty. Syntyi vahva vaikutelma vakuuttelusta, johon Sanna ei usko itsekään pohjimmiltaan.

Juomisen puolustelu ja vähättely on alkoholistilta tyypillistä maalitolppien siirtelyä.

Muutetaan alkoholiongelman määritelmä itselle sopivaksi ja korostetaan niitä asioita, joita voidaan tehdä juomisesta huolimatta. Alkoholismi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen ei hallitse alkoholin käyttöään. Alkoholisti voi olla työssäkäyvä. Hän voi harrastaa liikuntaa. Hän voi olla menestyvä. Voi jopa olla, että hän ei juo koskaan, koska yhdenkin oluen juominen veisi hallinnan.

Sanna on toistuvasti nähty baareissa tolkuttomassa humalassa ja jopa niin päihtyneenä, että hänen tilansa on sivustaseuraajissa herättänyt vilpitöntä huolta hänen hyvinvoinnistaan. Kännäys on Sannan kohuja tuottaneiden tilanteiden polttoaine ollut. Selvin päin hän tuskin olisi samoin toiminut. Kuitenkin hän kiistää ongelman.

Kaikesta tästä jää jäljelle yksi kysymys: Eikö Sannan lähipiirissä todella ole ketään, joka auttaisi tuon aivan hukassa olevan naisparan oikeille raiteille, jos hän ei siihen yksin kykene: kehottaisi lopettamaan juomisen, karistamaan roskasakin kannoiltaan ja keskittymään siihen vastuuseen, joka hänellä kansaa kohtaan on pääministerinä ja lastaan ja puolisoaan kohtaan äitinä ja vaimona?

On aika erikoista huomata, että on ikäiseni luksuselämää viettävä pääministerinainen, ja minä koen häntä kohtaan sääliä. En arvostusta, en inhoa tai juuri muutakaan: vain sääliä siitä, kuinka heikko ja hyväksikäytettävissä hän on, ja siitä, että hänellä ei näytä olevan yhtään aitoa ystävää.

Siitä en jaksa vihainen olla, että hän on pääministerin tehtävän hoitanut miten sattuu. 

Muistan kuitenkin, miten edellinen pääministeri kutsui koko kolmannen maailman Suomeen kotiaan heille lupaamalla ja sen, miten hänen vahtivuorollaan Oulun grooming-jengiläiset ja Turun terroristi päästettiin Suomeen. Pääministerien taso nyt vain ei ole ollut Suomessa kummoinen tällä vuosituhannella, ja Sanna on vain jatkoa samalle Suomen rappeuttamiselle, jota on vuosikymmeniä tehty.

Naisena tunnen hivenen surua siitä, että tällainen yksilö sattui sukupuoltani edustamaan pääministerin tehtävässä ja syöttämään kansalle sitä ajatusta tiedotustilaisuuksissa, että naisilta tuleekin odottaa vain pissismäistä sometusta ja tanssivideoita - että jos meitä päästetään valta-asemiin, videot kaulan nuolemisesta tai ex-missin reiden nylkytyksestä tulevat kuulumaan asiaan.

Ei Sannalle ole syytä raivota hänen heikkoudestaan ja rappiostaan, koska se on yhteiskuntamme peilikuva. Sanna on seuraus eikä syy. Vahva ja terve yhteiskunta ei hänen kaltaistaan pääministeriksi laittaisi.