Miten tavis voi vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan?

Politiikassa yksikin ihminen voi vaikuttaa. Kansanedustaja Juho Eerola nosti esille Finnlinesin aluksilla
Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja kyseinen reitti saatiin laittomalta maahantulolta suljettua.

Olen usein törmännyt ongelmaan, jota joissain määrin käsiteltiin myös tämän illan Monokulttuuri FM -lähetyksessä: ihmiset haluaisivat tehdä huonolle maahanmuuttopolitiikalle jotain, mutta eivät tiedä mitä. On aivan totta, että helppoja vaikuttamisen keinoja on vaikea nimetä ja ihmisten luottamus politiikkaan on pohjamudissa. On kuitenkin paha sillekään linjalle lähteä, ettei vaikutusyrityksissä ole mitään järkeä. Niin ajatellen tilanne on toivoton, ja olen liian optimistinen hyväksymään tappiota ennen kuin peli on kunnolla ehtinyt alkaakaan.

Mutta mitkä sitten ovat ne meidän tavallisten pulliaisten vaikutuskeinomme?

1. Informaation levittäminen

Olen valinnut tämän omaksi ensisijaiseksi metodikseni asian suhteen. Yksi ihminen ei asioille paljoa voi, mutta jos hän liittyy jakamaan tietoa muille, hän voi käännyttää merkittävän ihmisjoukon kantansa puolelle ja yhdestä äänestä kasvaa koko joukko. Tiedonlevitystä voi tehdä niin netissä bloggaamalla ja vloggaamalla kuin elävässä elämässä esim. kotikunnan kyläkokouksissa tai yleisissä keskustelutilaisuuksissakin.

Netissä asioille tarjolla olevaa näkyvyyttä ei kannata aliarvioida: suosituin tekstini tällä alustalla keräsi liki 100 000 lukukertaa yhdessä päivässä. Tavoittavuuteen ei tarvita siis edes suosittua, paljon lukijoita omaavaa alustaa, jos tarpeeksi kiinnostavin otsikoin ja sisällöin saa lukijat jakamaan tekstejä. Tiedonlevitys ei koske pelkästään heitä, jotka tekevät omaa sisältöään vaan kaikkia: vaikka et itse kirjoittaisi tai olisi luonnonlahjakkuus puhujankorokkeella, voit auttaa levittämään tietoa muiden sisältöä jakamalla.

2. Paikallispolitiikka

Maahanmuuttopolitiikkaa ei kirjoiteta kunnanvaltuustoissa, mutta hallitus tarvitsee kuntien yhteistyötä. Jos paikalliset blokkaavat vastaanottokeskukset ja kuntapaikat tarpeeksi monessa paikassa, muuttuu leväperäisen maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen ihmeen vaikeaksi. Päättäjät eivät välttämättä kuuntele kansaa, mutta käytännön ongelmien edessä  heidänkin on pysähdyttävä miettimään. Jos ei muuta, voit ainakin edesauttaa oman kotikuntasi turvallisena pysymistä pysymällä ajan tasalla kunnan päätöksenteosta, tiedottamalla muita paikallisia asioista esim. Facebook-ryhmissä tai infotilaisuuksin, tekemällä kuntalaisaloitteita tai vetoamalla tuttuihin valtuutettuihin,

3. Valtakunnanpolitiikka

Monet hyvät ihmiset eivät ryhdy politiikkaan siksi, että se on heistä kierojen ihmisten hommaa. He siis periaatteessa luovuttavat vapaaehtoisesti pelikentän kieroilijoiden käsiin. Jos sinulla on aitoa intohimoa yhteisen asian ajamiseen ja tehtävään soveltuva luonteenlaatu, pyri mukaan politiikkaan. Jos ei ole, äänestä ainakin. Sitä sanotaan paljon, ettei ole mitään järkeä äänestää, koska mikään ei muutu. Siihen sisältyy eräänlainen harha: ihmiset vertaavat vallitsevaa tilannetta omiin tavoitteisiinsa. Oikeasti heidän pitäisi verrata sitä myös pahimpaan vaihtoehtoon, mikä toteutuisi, jos kukaan samanmielinen ei ännestäisi.

Entä jos jokainen maahanmuuttokriitikko jättäisi äänestämättä? Eduskunnasta tulisi vihervasemmiston linnake, jossa paljon tämänhetkistä politiikkaamme kauheampia linjauksia vedettäisiin helposti läpi. Aina on joku vaihtoehto, joka on lähimpänä omaa arvomaailmaa ja ainakin huonoimpia vaihtoehtoja parempi. Maahanmuuttokriittisten pettymys politiikkaan ja siirtyminen nukkuviin on juuri sitä, mitä vihervasemmisto toivoo.

Valtakunnanpolitiikkaan voi osallistua myös vaikka kansalaisaloitteita allekirjoittamalla. Tiedän, tiedän: eivät ne kuitenkaan mene läpi, mutta ne toimivat eräänlaisina poliittisina ilmapuntareina. Yleisellä mielipiteellä on suuri vaikutus puolueiden politiikkaan, koska ilman kansansuosiota ei vaaleja voiteta. Varsinkin Keskusta on viime vuosina edennyt aina julkisen mielipiteen osoittamaan suuntaan, joten maahanmuuttokriittisten kannattaa muistutella poliitikkoja siitä, kuinka paljon meitä on ja millaisella politiikalla meidän äänemme voisi saada.

Mikäli taas varsinaiseen aktivismiin aikoo ryhtyä, kannattaa aloittaa verkostoitumisesta. Tässä nuivilla olisi vasemmistolta opittavaa: vasemmisto osaa tehdä yhteistyötä tärkeäksi kokemansa asian eteen ja liittoutua riittävästi samanmielisten kanssa. Ihmisten tunteminen mahdollisimman laaja-alaisesti auttaa toiminnan organisointia ja sanan levittämistä hurjasti.

Mielenosoitukset eivät juuri vaikuta valtakunnanpolitiikkaan, mutta oikein suunnattuina niillä voi vaikuttaa paikalliseen päätöksentekoon tai saada huomiota spesifiselle asialle. Mamu-kriittiset mielenosoitukset ovat kärsineet eräänlaisen inflaation, koska niitä järjestetään liian usein ja liian vähäisellä organisoinnilla. Kansa olisi helpompi saada liikkeelle tilaisuuteen, jonka he kokevat erityiseksi. 

Mielenosoitukset voivat kuitenkin parhaimmillaan edistää verkostoitumista, yhteistyötä ja motivaatiota, ja niissä usein esiintymällä voivat politiikkaan aikovat kerätä tarvitsemaansa tunnistettavuutta.

Eli lyhyesti sanottuna: äänestä kaikissa vaaleissa, harkitse itse ehdolle asettumista, levitä tietoa parhaasi mukaan ja pyri vaikuttamaan kotikunnastasi käsin. Mitään nopeita ihmeratkaisuja ei ole luvassa, mutta sellaista yhteiskunnallinen vaikuttaminen on. Ihmisiä voitetaan asian puolelle ja hyödyllistä muutosta tuotetaan askel askeleelta.

Tavoite on kuitenkin vaivan arvoinen, ja työ sen eteen on jotain, mitä ei voi jälkipolville sälyttää. Tulevaisuuden Suomen muovaavat päätökset tehdään nyt, ja me olemme ne sukupolvet, jotka voivat paremman tulevaisuuden turvata. Jos sinä jaksat yrittää nyt, voivat jälkipolvetkin nauttia siitä turvallisuudesta, vakaudesta ja hyvinvoinnista, jota pitkään pidettiin itsestäänselvyytenä. 

Kun Hesari antoi pelolle vallan

Breitbart-toimittaja ja provokatööri Milo Yiannopoulos on ollut viime aikojen
puhutuimpia alt-right-persoonia.

"No nyhän mää sen hokasin," huudahti Hesarin toimittaja Tuomas Peltomäki kuultuaan, että Hillary Clinton oli maininnut puheessaan jonkun Breitbartia lukevan alt-rightin. Sillä silmänräpäyksellä toimittaja teki kaksi päätöstä: alt-right eli vaihtoehtoinen oikeisto on vakava uhka Suomelle, ja hän on aiheen asiantuntija. Se vaikutelma syntyy Nyt-liitteen tietoköyhää mutta hupaisaa alt-right-artikkelia lukiessa.

Ilmeisesti kulunut lausahdus "ei saa antaa pelolle valtaa" ei päde Hesarin toimituksessa. Vaihtoehtoista oikeistoa käsittelevä juttu oli otsikoitu varsin hysteerisesti:

Suomessa on vaarallinen nuorten miesten joukko, joka pian muuttaa maamme heimoyhteiskunnaksi

Pelko pääsi valtaamaan toimittajan, jonka syvällinen kuvaus vaihtoehtoisesta oikeistosta menee niin, että he ovat Breitbartia lukevia äärioikeistolaisia, jotka kohtelevat ihmisiä heimoina ja joilla on löyhä suhde todellisuuteen ja taipumusta faktojen valikointiin.

Tiedän. Nyt-liitteen toimituksesta tulevana tuo on aika hauskaa.

Mitä alt-right sitten oikeasti on? Pääpiirteissään mitä tahansa valtavirtaisen oikeiston ulkopuolista oikeistolaisuutta. Yleisiä arvoja ovat maahanmuuttokriittisyys, islam-kriittisyys, etninen nationalismi, perinteisten perhearvojen kannattaminen, reaktionaarisuus ja roturealismi. Vasemmisto usein yrittää syytää loukkauksena termiä reaktionaarinen (takaisin menneisiin aikoihin kaipaava), mutta alt-right ottaa sen kohteliaisuutena.

Alt-right ei kuitenkaan määrity pelkästään aatteella vaan myös metodilla. Se on pitkälti netin kautta leviävä liike, jonka kannattajat hääräävät Redditin ja 4chanin kaltaisilla foorumeilla, bloggaavat ja vloggaavat. Alt-right-piireissä tilastot, tutkimukset ja historia ovat suosittuja puheenaiheita ja tietynlainen debattihakuisuus yleistä. Somessa näkyvimmät osat ovat äärimmilleen viedyt parodiat ja meemit, joissa usein hyödynnetään natsiteemaa.

 Alt-rightia usein luullaankin uusnatseiksi, mutta natsisymboliikka on enemmän komedian ja räväyttämisen väline kuin oman ideologian heijastelua. Mahtuu sekaan kuitenkin varsin paljon heitäkin, jotka kantavat autoritäärisiä, äärivasemmistolaisia ideologioita, kuten kansallissosialismia, ja jostain käsittämättömästä syystä nimeävät itsensä vaihtoehtoiseksi oikeistoksi, vaikkeivät ole oikeistoa alkuunkaan.

On vaikea sanoa, mistä Peltomäki on heimoyhteiskunnan keksinyt, koska sillä ei juuri ole tekemistä alt-rightin kanssa. Etninen nationalismi ei ole heimoyhteiskunnan luomista vaan päinvastoin etnisesti homogeenisen yhteiskunnan tavoittelua. Suomalainen alt-right siis haikailisi vaikkapa 1950-luvun Suomea takaisin, ja käsittääkseni 1950-luvun Suomi ei ollut julma heimoyhteiskunta.

En heittänyt sitä arviota summassa, että Peltomäki keksi alt-rightin Clintonin puheesta. Clinton kun mainitsi Breitbart-julkaisun, jota Peltomäki tietämättömyyttään sitten väittää kaikkien vaihtoehto-oikeistolaisten yhdistäväksi mediaksi. Ei se mikään sellainen ole. Osa alt-rightista varmasti sitä lukee, en usko kuitenkaan, että suurin osa, koska Breitbartilla on tiettyjä ideologisia ristiriitoja monien ve-oikeistolaisten kanssa, kuten Israel-mielisyys.

Varmemmin alt-rightia löytää vaikkapa Redditin /pol/-sivulta. Suomessa alt-right on käytännössä olematon ainakin terminä. On toki yksilöitä, jotka täyttävät määritelmän, muttei vastineita amerikkalaisten nettiyhteisöille. Peltomäki siis vain nappasi trendaavan amerikkalaistermin ja leikkii, että sellainen piilee Suomessakin.

Jutun kuvituksena oli lehtikuvia maahanmuuttokriittisten mielenosoituksista, aivan kuin maahanmuuttokriittisyys olisi sama asia kuin alt-right. Jo se kuvitelma osoittaa, ettei kirjoittajalla ole hajuakaan siitä, mistä hän puhuu, koska alt-right ei järjestä miekkareita. Se on nettiajan liike, jonka metodi on välittää tietoa netin kautta, ei protestoida kadulla.

Maailmassa on kyllä vaarallisia heimoyhteiskuntia, mutta yhtäkään niistä ei ole rakentanut alt-right. Tälläkin hetkellä Suomeen valuu väkeä heimosotien keskeltä: sunnien ja shiiojen riidoista sejä Afganistanin lukuisien heimojen välisistä kahinoista, ja niitä heimoriitoja jatketaan sitten puukoillakin vastaanottokeskuksissa. Eli kyllä, Suomessa on liuta nuoria miehiä, jotka tykkäävät heimoyhteiskuntia rakentaa, mutta en menisi yhtä pitkälle kuin Peltomäki väittämällä heidän siinä tulevan onnistumaan.

Alt-right kirjoituksessa piili yksi syvällinen totuus, ei tosin itse tekstissä vaan sävynä sen takana. Teksti osoitti, miten vasemmistolaiset ajattelevat eri mieltä olevista. Peltomäki ei ollut edes vaivautunut perehtymään asiaa yhtä artikkelia pidemmälle lukemalla, siksi hänen määritelmänsä alt-rightista oli niin virheellinen ja köykäinen. Yhtään lähdeviitettä ei mainita, joten on vaikea sanoa, mitkä osat kirjoittaja on keksinyt itse, mitkä hän on lukenut muualta. Silti hänellä oli mielipide valmiina ryhmästä, hän oli jo ennustamassa ryhmän tuhoavan maamme ja luokitteli ryhmään paljon ihmisiä, jotka eivät siihen kuulu.

Mutta niinhän se menee. Monen vasemmistolaisen mielessä eri mieltä olevat ovat harmaa massa, johon kuuluvat kaikki Kokoomuksen oikealta puolen sekä vasemmaltakin maahanmuuttokriittiset. Kaikki eri mieltä olevat ovat heille samaa porukkaa juuri samanlaisella ideologialla ja tavoitteilla.

Ja he tuomitsevat ihmisten käsittelemisen kategorioina ja heimoina.




*Luvulla viitataan lauseeseen, jossa englanniksi on 14 sanaa: meidän on turvattava kansamme säilyminen ja valkoisten lasten tulevaisuus sekä 88-osalla Heil Hitler -tervehdykseen, koska H on aakkosten 8. kirjain.

Aiheesta voi lukea perusteellisemman kuvauksen täältä: http://www.breitbart.com/tech/2016/03/29/an-establishment-conservatives-guide-to-the-alt-right/

Miten suomalaisia tehdään

Mirabilis jalapa eli ihmekukka on poikkeuksellinen kasvi. Se aukaisee kukkansa iltapäivällä tai alkuillasta valoisuuden mukaan ja sulkee ne aamulla. Kukissa on herkullisen makea tuoksu, joka voimistuu yön mittaan, eli se muistuttaa öisin kukkivaa ja yön mittaan voimistuvasti vaniljalle tuoksuvaa heliotrooppia.

Ihmekukalla on kuitenkin yksi ominaisuus, jota on muista kasveista vaikea löytää: sen samasta varresta kasvavat kukat ovat usein erivärisiä ja sama kukkakin voi kukinnan mittaan vaihtaa väriä. Siinä missä muita kasveja voi istuttaa haluamaansa väriä, ihmekukan kanssa se ei onnistu Ei ole olemassa pinkin tai keltaisen ihmekukan juuria, väri on aina sattuman kauppaa.

Ihmekukan ilmiasun yllättävyys on poikkeus myös ihmisten keskuudessa. Yleensä ihminen täytyy "istuttaa" ja kasvattaa toivottua lopputulosta ajatellen: tietyn kansan ja kulttuurin edustajia saadaan aikaan niitä synnyttämällä ja kasvattamalla. Harvat ovat ihmekukkia - ihmisiä, joista voi kasvaa mitä tahansa ja jotka voivat täysikasvuisenakin vaihtaa olemustaan.

Ihminen ei edusta pelkästään kyseisen hetken omaa itseään vaan geenejään, koko menneisyyttään ja kaikkia sen vaikutteita. Afganistanista Suomeen tulevalla maahanmuuttajalla on sopeutumisvaikeuksia, koska hän ei koskaan ole kasvanut suomalaiseksi. Elämänsä alkuhetkistä saakka hänestä on tehty jotain muuta, ja yhtäkkinen muutos onnistuu erittäin harvalta, koska muutos vaatii poikkeuksellisen kyvyn: taidon sivuuttaa aiemmin opittuja asioita ja kokemuksia ja korvata ne uusilla.

Ongelmallisin ryhmä muuntautumisen suhteen ovat muslimit, koska heidät on kasvatettu pienestä pitäen islamin vankilaan. Uskonto opettaa, että sen elämäntapa on ainoa oikea ja Jumalan määräämä, ja uskosta lähteminen on pahin mahdollinen teko. Sille on syynsä, miksi julkkis voi näkyvästi kääntyä islamiin, mutta kukaan ei mainosta islamista luopumista.

Vaatii äärimmäistä luonteenlujuutta, pelottomuutta ja itsenäisyyttä heittää nurkkaan arvot, jotka suurimman osan elämästäsi ovat olleet ainoat, jotka olet tuntenut, ja ainoat sallituiksi sanotut. Suurin osa ei omaa niitä piirteitä, siksi näemme niin vähän aidon täyskäännöksen tehneitä ihmisiä. Esimerkkitapaukseksi harvinaisesta ihmekukasta voisi sanoa vaikkapa poliitikko Maajid Nawazin, joka vaihtoi islamistiradikaalista islamismin vastustajaksi ja reformaation kannattajaksi. Euroopassa on miljoonia muslimeita mutta vain kourallinen ihmekukkia.

Periaate toimii myös toisin päin: neilikka ei muutu liljaksi, ja jos haluat kasvattaa liljan, se onnistuu vain nimenomaan liljan sipuleilla. Tällä hetkellä eurooppalaiset päättäjät ja yritykset haluavat lisää ihmisiä, tarkalleen ottaen lisää eurooppalaisia, työvoimaksi. Heidän mielikuvansa on uus-eurooppalaiset työntekijät, jotka eroavat kantaväestöstä vain ihon pigmentissä ja palvotun jumalolennon nimessä. He luulevat, että he voivat ottaa neilikoita ja taikoa niistä liljoja.

Eurooppalaisia kuitenkin tehdään vain niitä synnyttämällä ja kasvattamalla. Muiden seasta voit löytää yksittäisiä, muuntautumiskykyisiä poikkeustapauksia, mutta saat käsiisi jokaista sellaista kohden myös tuhansittain väärän lajin yksilöitä, jotka valtaavat penkin ja heikentävät haluamasi lajin ja harvojen ihmekukkien menestystä. 

Jos päättäjämme haluavat lisää suomalaisia, jotka omaavat samat ominaisuudet kuin nykyiset suomalaiset - halun ylläpitää suomalaista yhteiskuntaa ja oikeusjärjestelmää sekä suomalaisen arvomaailman - on heidän lisättävä niitä alkuperäisestä populaatiosta, eli tuotettava jälkeläisiä. Miljardit, joita maahanmuuttoon valutetaan, voitaisiin vaihtoehtoisesti investoida lapsenteon kannustimiin suomalaisille.

Neilikka ei muutu liljaksi, vaikka sen liljojen keskelle istuttaisi. Se ei ryhdy tavoittelemaan liljojen kasvua ja menestystä, vaan pyrkii valtaamaan itselleen kasvualaa. Vain mieleltään järkkynyt yrittäisi kasvattaa lisää liljoja laittamalla niiden joukkoon nelikoita ja odottamalla integraatiota. 

Traumaperäinen raiskausoireyhtymä

Somejulkkis Qandeel Baloch joutui veljensä tekemän kunniamurhan uhriksi Pakistanissa. Sharia-laki
sallii perheen tekemät kunniamurhat eikä laske niitä rikoksiksi. Mutta takuulla löytäisimme suomalaistutkijan,
joka selittäisi, ettei tällaisella naisten oikeuksien polkemisella ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Vuosi sitten Sanni Grahn-Laasonen paheksui forssalaisten vastahakoisuutta hätämajoituskeskuksen vastaanottamiseen ja sanoi kylmyyden olevan suurempi uhka yhteiskunnalle kuin ulkoiset uhat. Olen eri mieltä forssalaisista mutta täysin samaa mieltä itse periaatteesta: kylmyys on vaarallista, ja tällä hetkellä todistamme sosiopatian nousua validina arvomaailman pohjana.

Sosiopatia ei tietenkään kohdistu mihinkään etniseen ryhmään vaan naisiin rodusta ja uskonnosta riippumatta, ja se tapahtuu kahdella tavalla: naisten oikeuksien loukkauksia peitellään ja vähätellään, ja loukkauksiin syyllisiä suojellaan vastuuseen joutumiselta.

Tällä hetkellä maailman laajamittaisin ja vakavin uhka naisille on islam. Perinteinen islam arvottaa naisen puoleen miehen arvosta. Naiskäsitykseen sisältyy myös negatiivisia olettamuksia naisten synnynnäisistä ominaisuuksista, minkä vuoksi naisten eteneminen elämässä estetään eikä naisia uskota oikeusistuimissa. Yleensä naisten turvallisuutta vaarantavat konfliktit, islam on uhka rauhan aikanakin: mitä islamilaisempi maa on, sitä kamalampi paikka se on naisille.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähättelystä ja syyllisen suojelusta nähtiin tänään jälleen uusi esimerkki, kun tutkija Marko Juntunen vakuutteli Facebookissa, etteivät turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset liity mitenkään uskontoon tai kulttuuriin, vaan pojat vain "oirehtivat" traumojen vuoksi. No, asiahan selviää helposti: katsotaan, kumman kanssa seksuaalirikokset vaikuttavat korreloivan, konfliktin vai kulttuurin.

Alla oleva kartta ilmentää raiskausten ja seksuaalisten pahoinpitelyjen yleisyyttä. Raiskauskulttuurilla tarkoitetaan kulttuuria, jossa raiskaus on normalisoitua, jossa raiskauksen ilmoittaminen ja oikeuden saaminen on tehty vaikeaksi ja jossa uhria tyypillisesti syytetään teosta. Käytännössä koko islamilainen maailma edustaa raiskauskulttuuria.

Sama näkyy kun katsotaan, missä raiskauksen ilmoittamiselle on tehty esteitä. Monissa muslimimaissa raiskauksesta ilmoittaminen on vaarallista. Esim. Pakistanissa ja Saudi-Arabiassa on tavallista, että nainen joutuukin itse syytetyn penkille.

Saudi-Arabia ja Iran ovat perinteistä islamia noudattavia maita ilman sotaa. Näissä maissa raiskausluvut ovat kuitenkin aivan samaa luokkaa kuin Irakissa tai Somaliassa. Mistäköhän tämä tutkijan mielestä johtuu? Kyseessä ei myöskään ole mikään uusi juttu: raiskauskulttuuri on aina ollut osa perinteistä islamia, sitä ei yksittäinen konflikti yhdessä muslimimaassa tuottanut.

Entäpä Britannian seksuaalirikokset? Rotherham oli yksi kaupungeista, joissa paljastui systemaattista pedofiliaa, paritusta ja seksiorjuutta. Tekijät olivat pakistanilaissyntyisiä, sekä toisen että ensimmäisen polven. Mistä he ovat traumatisoituneita?

Koomiseksi Juntusen selittely menee varsinkin siinä kohtaa, kun hän ottaa esille, miten sekulaarinen paikka Irak oli, mutta sitten tulivat uudet tuulet, jotka toivat mukanaan tiukan sukupuolimoraalin, kaavutukset ja muut mukavuudet. Eli mikäköhän sinne tuli? Islam? Tutkija siis kumoaa omat selityksensä tunnustamalla, että naisten tilanne paheni merkittävästi Irakissa kun siitä tuli vahvemmin islamilainen, vaikka yrittääkin piilotella asiaa sodan vaikutusten alle.

54 vuotta Saksassa asunut syyrialaistaustainen professori Bassam Tibi antoi vakuuttavamman selityksen raiskauksille: tulijoilla on erilainen arvomaailma, joka on täysin yhteensopimaton modernien arvojen kanssa. Tibi arvioi tulijoiden raiskaavan siksi, että heille länsimaiset naiset ovat lutkia, koska he eivät ole miesten hallinnassa, ja koska he raiskauksilla kostavat omaa tyytymättömyyttään länsimaille.

 He tulivat siinä luulossa, että heille tarjottaisiin kaikki mahdollinen, ja vaikka he saavat länsimailta enemmän kuin he koskaan kotimaissaan saavuttaisivat, he ovat pettyneitä. Muslimimaissa raiskaus on keino nöyryyttää naisen miestä, ja esim. Pakistanissa islamilaiset tuomioistuimet saattavat määrätä miehen rikoksesta tuomioksi hänen siskonsa raiskauksen.

Juntusen kirjoitusta käsittelevässä Verkkouutisten jutussa pyritään välittämään tiettyjä sosiopaattisia ajatuksia, jotka ovat:

1. On normaalia, että turvapaikkaa hakevat tuovat turvattomuutta tullessaan. On aivan arkipäiväistä ja ymmärrettävää, että paikallisten naisten on maksettava näiden miesten hoivailu turvallisuudellaan.

2. Raiskaaja on tekonsa ensisijainen uhri. Tutkija pohtii, miten näitä "oirehtimisia" voidaan hoitaa, jos niiden syyt tulkitaan väärin. Niin luontevasti raa'an rikoksen tekijä muuttuu uhriksi ja hänen tekonsa uhri kadotetaan keskustelusta kokonaan.

3. Poliittinen korrektius on naisten turvallisuutta tärkeämpää. Vaikka seksuaalirikosten todellisten syiden ja syyllisten tunnistaminen on välttämätöntä naisten turvallisuuden kannalta, sitä ei pidä tehdä, jos syypää on ruskeiden ihmisten uskonto ja kulttuuri. Silloin on parempi vain vaieta, vetää hatusta summittaisia tekosyitä ja antaa poikien raiskata, koska kaikki muu olisi islamofobiaa.

Tämä on sitä kylmyyttä, joka meitä uhkaa. Se lähtee ääriryhmistä ja tihkuu sieltä valtavirtaan. Tilannetta seuranneet ovat nähneet monikulturistien haukkuvan raiskausten uhreja pikkunartuiksi ja viimeisimmin Nurmijärven joukkotappelun yhteydessä vähättelevän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ihan normaaliksi tunteiden kuumenemiseksi. Näin tehdään tyhjäksi vuosisatojen työ tasa-arvon ja naisille turvallisen maailman puolesta.



Aiempia kirjoituksiani naisten asemasta islamissa:
Asioita, jotka eivät liity mitenkään islamiin
Hijabin puolustelu on sorron puolustelua

Miksi kukaan kannattaa turvapaikkajärjestelmää?

Maailmassa on yli miljardi sodassa tai äärimmäisessä köyhyydessä elävää.
Onko ratkaisu vain tyhjentää maat ja ottaa kansat länsimaihin? 

Olen jatkuvasti ihmetellyt sitä, miksi suvaitsevaisto niin raivokkaasti puolustaa turvapaikkajärjestelmää. He siis väittävät, että he haluavat auttaa kärsiviä pakolaisia ja pahimmin hädänalaisia. Kuitenkin he menevät vaistomaisesti puolustuskannalle kun turvapaikkakarusellia kritisoidaan. Milloin auttamisesta tuli heille synonyymi turvapaikkajärjestelmän kanssa?

Jos joku todella haluaa auttaa hädänalaisia ja osoittaa resurssit hyödyllisiin kohteisiin, hänen täytyy olla nykymuotoista turvapaikka- ja sosiaaliturvajärjestelmää vastaan. Ongelmat voi tiivistää hyvin seuraavilla kysymyksillä:

1. Onko paras auttaa sattumanvaraisia ihmisiä vai niitä, jotka apua tarvitsevat?
2. Onko parempi auttaa yhtä vai kymmentä ihmistä?
3. Onko parempi suojella naisten turvallisuutta vai vaarantaa se?
4. Pitäisikö pakolaisten sopeutuminen tehdä mahdollisimman helpoksi?
5. Onko parempi auttaa vahingoittamalla meidän maatamme vai vahingoittamatta sitä?

Turvapaikkajärjestelmä luotiin toisinajattelijoita ja muita yksittäistapauksia varten, ei massaliikuntoja ajatellen. Järjestelmä on kieroutunutta pseudoauttamista: apu ei mene eniten tarvitseville vaan niille, joilla on tuhansia euroja maksaa ihmiskauppialle, fyysistä kuntoa matkaan ja riittävää häikäilemättömyyttä ja röyhkeyttä jatkaa turvallisten maiden rajojen ylittämistä yksi toisensa jälkeen, kunnes he saapuvat Suomeen.

Yhden pakolaisen sijoittaminen lähialueelle vuodeksi maksaa YK:n tietojen mukaan 945 euroa.  Viime vuonna tulijan välittömien kulujen hinnaksi tuli hieman yli  20 000 euroa/henkilö. Se on siis peruskustannusten taso, ei sisällä kotoutustoimia, hakemuksen käsittelyyn ja valituksiin kuluvia resursseja tai harrasteluja. Migrin lukujen mukaan turvapaikanhakija voi maksaa jopa 443 euroa/vrk, eli 161 695 euroa vuodessa.

Yhden tulijan hinnalla sijoitettaisiin siis minimissään 21 ihmistä lähialueille, korkeimmillan jopa satoja. Miksi auttaa 32 000 ekonomista siirtolaista vuodessa, kun rahalla voisi auttaa vähintään puolta miljoonaa, jopa miljoonaa todellista pakolaista lähialueilla? Miten voisi inhimillisesti ja moraalisesti perustella pienemmän ihmismäärän auttamisen ja todellisten pakolaisten huomiotta jättämisen?

Lähialueille sijoittaminen ei olisi inhimillisin ratkaisu vain pakolaisille vaan myös meille. Meillä olisi nyt satoja tyttöjä ja naisia, jotka eivät olisi joutuneet seksuaalirikosten uhriksi. Poliisimme resurssit eivät kuluisi vokeissa ramppaamiseen, eivätkä Supon resurssit ulkomaalaistaistelijoiden kyttäämiseen. Monelta pahalta olisi säästytty, rahaa olisi mennyt saman verran ja useampia ihmisiä olisi tullut autetuksi. On vaikea keksiä mitään järkiperäistä argumenttia, jolla tuota voisi vastustaa.

Integroituminen onnistuu parhaiten ympäristössä, joka on mahdollisimman samanlainen kuin kotimaan olot. Siksi suomalaiset ovat integroituneet hyvin Ruotsiin, mutta kehitysmaista tulevat muodostavat ongelmaisia, väkivaltaisia ghettoja, jotka ajavat paljon pakolaisia omaavien kaupunkien talouden valtionavun varaan. Monenlaisia kauheuksia selitellään kulttuurieroilla.

Miksi alkaa tähän? Pakolaisten sopeutuminen ja uuden elämän rakentaminen olisi paljon helpompaa kotiseudun lähialueilla, jossa kieli, kulttuuri, uskonto ja etnisyys ovat tutumpia. Töihin pääsykin on helpompaa alueella, jossa koulutuksen standardit ja kielten osaamisvaatimukset vastaavat lähtömaan tasoa. Pakolaisten olisi paljon helpompi jatkaa elämäänsä lähialueilla.

Meidän ei tarvitse hankkia maahamme Malmön Rosengårdin tai Tukholman Rinkebyn kaltaisia kamalia paikkoja auttaaksemme. Ja on ihan turha yrittää väittää, että ghettoutuminen olisi kotoutustoimilla vältettävissä. Mikään kotoutustoimi ei ole ihmisen perusvaistoja, kuten ryhmävalintaa, vahvempi. Ihminen hakeutuu aina itsensä kaltaisten keskuuteen, se on vain luonnollista. Mamu-naapurustoista myös tulee vääjäämättä heikommin pärjääviä.

Tulijat ovat ihmisiä, jotka eivät kotimaassaan ole kokeneet tarpeelliseksi tuottaa demokraattista yhteiskuntajärjestystä koko pitkän historiansa aikana, joten miksi he innostuisivat niitä vieraalle maalle ylläpitämään? "Auttamalla" ottamalla ihmisiä tänne me vaurioitamme omaa yhteiskuntaamme ja luomme kansanryhmän, joka on tuomittu heikommin pärjääväksi luokaksi. Onko se oikein edes tulijoita kohtaan?

Pakolaisuuden puntarointi järkisyin paljastaa ainoat mahdollisen syyt turvapaikkakarusellin kannatukselle: hyveliputuksen ja rahastuksen. Turvapaikkajärjestelmä on vahingollista, tehotonta ja täysin väärin suunnattua auttamista, ja sitä tuetaan vain siksi, että voitaisiin itse näyttää hyvältä ihmiseltä. Eivät pseudoauttajat mieti oikeita pakolaisia, he näkevät tulijoissa pelinappuloita, joiden avulla he voivat rakentaa omaa monikulttuurista unelmaansa.

SPR:n, Tapanilan Erän ja Luona oy:n kaltaiset järjestöt ja yritykset taas näkevät tulijoissa euroja ja senttejä. Jonkunhan on maksettava SPR-johtajien huippupalkat ja työsuhde-edut sekä tuotettava valtion ja järjestöjen rahoitusta mukamas-hyödyllisten palveluiden tuottamiseen. Rahansa kovalla työllä ansaitsevilta taviksilta vielä ruinataan lahjoituksia ja vapaaehtoistyötä, mutta samaa henkeä ei aivan löydy vaikkapa SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpulalta, joka hyvällä omallatunnolla nostaa liki sadan tonnin vuosipalkkaa.

 Pseudoauttamisessa ei ole mitään hyveellistä. Se on silkkaa itsekkyyttä, eikä monikulttuurisuuden rakentaminen turvapaikkajärjestelmällä liity pakolaisten auttamiseen mitenkään.


Aiempi aiheeseen liittyvä tekstini kehitysavusta: Avulias Aatu pelastaa maailman

Uuninpankkopojan antautuminen

Kritisoin eräässä videossani vasemmistobloggaaja Saku Timosen epärehellistä blogipäivitystä ääriajatteluun liittyvästä väkivallasta. Timonen vastasi kritiikkiin uudella tekstillä, mutta meno kääntyi omituiseksi, kun yritin kommentoida Timosen tekstiä vastatakseni hänen argumentteihinsa: kommenttini eivät menneet läpi, jos yritin niitä laittaa omalla nimelläni ja sähköpostiosoitteellani. Suldaan Said Ahmedin tavoin Timonen oli vain blokannut minut kritiikin välttääkseen.

Ymmärrän, miksi Timonen haluaa blokata minut ja muut kriitikot. Parissa viimeisimmässä tekstissään hän on jatkanut aivan samalla epärehellisellä linjalla kuin aikaisemminkin. Hän paheksuu hallituksen leikkauksia, joiden tarkat summat hän sanoo. Samalla hän väittää turvapaikanhakijoiden aiheuttamia kustannuksia mitättömiksi eikä tietenkään sano niiden tarkkaa summaa.

Jo ilman lisärahoituksia tulijat aiheuttavat tänä vuonna 800 miljoonan kustannukset. Leikkauksia tälle vuodelle tehtiin 900 miljoonan edestä. Ilman turvapaikanhakijoita olisivat siis lääkekorvaukset ja eläkeläisten tuet saaneet jäädä rauhaan, ja taloustilanne olisi aivan sama kuin nyt.

Tästä kaikesta voi nostaa esille tärkeän aiheen: kuka pelkää avointa keskustelua? Miksi joku voisi haluta estää sitä? Vastaus on tietenkin yksinkertainen: avoin keskustelu on propagandan tuottajan pahin vihollinen. Timonen  tietää kyllä itsekin omat virheensä ja valheensa, eli hän ei oikeastaan halua suojella itseään vaan ainoastaan estää lukijoitaan kuulemasta kritiikkiä. Hän ei halua faniensa näkevän aiheellista arvostelua tai oikaisuja väitteilleen, koska hänen asemansa yhtenä vasemmistokultin messiaista voisi järkkyä.

Totuuteen pyrkivä ja rationaalinen ihminen ei koskaan edes haluaisi vaientaa kritiikkiä, koska hän hyväksyy sen, että hän voi olla väärässä, ja haluaa asian paljastuvan, jottei hänen virheellinen käsityksensä säilyisi pidempään. Debatti on hänelle win-win-tilanne: joko omat argumentit ovat niin pätevät, että ne voittavat debatin, tai ne häviävät, jolloin henkilö lähtee keskustelusta jotain uutta oppineena.

Vasemmiston ajattelulla ja multikulturalismilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä totuuden tai järjen kanssa. Kyseessä on illuusio, jota pönkitetään propagandalla. Illuusion ylläpitämisen kannalta on välttämätöntä vaientaa arvostelijoita. Kultin jäsenet yhdessä pönkittävät toistensa illuusiota, mutta usein he ennen kaikkea pyrkivät vakuuttamaan itsensä asiasta.

Siksi suvaitsevaisto ryntää Rasmukseen aina kun tapahtuu jotain heidän ideologiansa kannalta epäsopivaa. Siellä sitten yhdessä selitellään tapahtumaa ja sovitellaan sitä omaan maailmankuvaan. jotta uskovat voisivat taas saada mielenrauhan ja nukkua yönsä ihanaan monikulttuuriin epäilyksettä uskoen. Kultille ominaisesti ryhmässä eristäydytään ulkopuolisten mielipiteistä ja soraäänet heitetään ulos, jotta yhteinen usko ei kärsi.

Keskustelun rajoittamista ja siitä kieltäytymistä yritetään perustella jaloiksi naamioiduilla selittelyillä. Sanotaan, ettei puhuta ihmisvastaisten kanssa tai että ääriaines on ajanut itsensä ulos demokraattisesta keskustelusta, mikä ei liberaalin mentaliteetin omaavalle ole edes mahdollista.

Nuo selitykset ovat surkeita. Ne ovat vain hieman eri sanavalinnoilla ilmaistu versio lauseesta: "En puhu sinun kanssasi, koska olet täysin eri mieltä, enkä tykkää siitä, mitä sanot." Kuka tahansa voisi ryhtyä tuohon peliin ja sanoa, etteivät eri mieltä olevat ansaitse osallistua keskusteluun syystä että peruna. 

Keskustelun välttelyssä ei ole mitään moraalista jaloutta; se on vain lapsellista kiukuttelua ja omien näkemysten tunneperäistä suojelua kritiikiltä. Selitykset ovat myös täysin antiliberaaleja, koska niillä yritetään mitätöidä yksi liberalismin ydinajatuksista, ideoiden vapaat markkinat.

Avoimen keskustelun estäminen on älyllinen antautuminen. Timonen on nostanut kätensä pystyyn ja tunnustanut, ettei hänen lukijoidensa illuusio kestä vasta-argumenttien kuulemista, joten heitä on siltä paras suojella. Propagandistit haluavat päästä aivopesemään ja valehtelemaan rauhassa ja he samalla paljastavat itsensä metodeillaan kaikelle kansalle. Kaikki näkevät, keiden ideat kestävät debattia, keiden eivät.

P.S. Terveiseni Sakulle: Olet useaan otteeseen haukkunut minua blogissasi ja selvästikin haluat päästä jatkossakin tekemään sitä ilman, että minä voin samalle sivulle mitään vastinetta asiaan kirjoittaa. Tällä seinällä mennään kuitenkin liberalismin oppien mukaan, joten olet aivan yhtä tervetullut kommentoimaan kuin kaikki muutkin.

Ajoittain hävettää olla nainen

"Jos reitesi koskettavat, olet askeleen lähempänä merenneitoa, joten
kuka on oikeasti voittaja," kyselevät aikuiset naiset somessa.

Mm. Iltalehti ja Helsingin Sanomat kirjoittavat intoa puhkuen uudesta "sometrendistä", merenneitoreisistä. Eräs ulkonäköpakkomielteen muoto nimittäin on nk. reisivako, eli tavoite siitä, etteivät reidet kosketa lainkaan toisiinsa naisen seistessä. Tähän villitykseen on sitten vastattu lapsellisilla kuvilla "merenneitoreisistä", eli ihan normaalin naisen reisistä, jotka koskevat toisiinsa ja tietyllä tapaa katsoen muistuttavat muodoltaan merenneidon pyrstöä.

Hesarin pissis hehkuttaa, kuinka ihkua on, että meemejä kuvitetaan Disneyn merenneito Arielilla, joka toimittajan mielestä ei muuten ole alkuunkaan voimauttava, koska hän on hoikka ja vähäpukeinen (onko joku sitten nähnyt paljonkin ylipainoisia, säkkeihin puettuja kaloja?). Näin taas Iltalehden  Malla Murtomäki kommentoi väitettyä trendiä:

"Merenneitoreidet ovat kekseliäs tapa kritisoida älyttömiä laihdutusilmiöitä ja vahvistaa naisen vartaloon liittyvää positiivisuuden sanomaa. Miten on, löytyykö sinulta pyrstö?"

Murtomäki ei tietenkään ole uusi tässä pseudofeminismissä. Kirjoitin Facebook-seinälläni hänen hurskastelustaan tapauksessa, jossa malli oli ottanut pilkantekomielessä kuvan ylipainoisesta naisesta kuntosalin pukuhuoneessa ja jakoi sen Snapchatissä. Murtomäki ei huomioinut sitä lainkaan, että kuvassa näkyvä nainen olisi säästynyt julkiselta nöyryytykseltä elleivät Murtomäen kaltaiset toimittajat olisivat niin kovasti hinkuneet päästä kirjoittamaan mehevää juttua asiasta.

Snapchat-viesti olisi jäänyt vain hyvin pienen piirin tietoisuuteen, mutta Murtomäen ja muiden toimittajien juttujen vuoksi kaikki tietävät hakea alkuperäistä kuvaa Googlesta. Hänen toimintansa oli siis uhrin kannalta aivan yhtä inhottavaa ja vahingollista kuin kuvan ottajankin, koska hän saattoi uhrin häpeän viiden miljoonan suomalaisen silmiin.

Murtomäki on myös feminismin, voimaantumisen ja sisterhoodin kannalla päivästä ja mielialasta riippuen. Hän on kirjoittanut juttuja, joissa häpeämättä pilkataan julkkisnaisten pieleen menneitä kauneusleikkauksia tai arvostellaan muiden naisten meikkaustapoja ja kuitenkin päivitteli, että on se kamalaa, miten julmia naiset ovat toisiaan kohtaan, kun hän kirjoitti pukuhuonekuvan ottaneesta mallista.

"Pitäkää reisivakonne, minulla on merenneitoreidet," sanoo kuva, mutta todellinen timantti on naisen kommentti:
"Rakastan tätä!!! Reiteni ovat aina olleet pahin ongelmani. Olen todella päärynävartaloinen, mutta se vain tarkoittaa, että olen askeleen lähempänä merenneitona olemista!"
Täytyy sanoa, että onnekas on hän, jonka pahin ongelma on reisivaon puute.

Mutta palataanpa niihin merenneitoreisiin. Kyseessä on yksi niistä ilmiöistä, jotka saavat minut häpeämään sukupuoltani. Perusteluni ovat nämä:

1. Kyseessä ei ole mikään vallankumouksellinen vapautuminen ulkonäköpaineista, vain hieman erilainen pakkomielteisyyden muoto. On täysin epäolennaista twiittailetko reisistäsi siksi, että haluat reisivaon, vai siksi, että ylpeilet paksuilla reisilläsi. Olet joka tapauksessa itsekeskeinen, ulkonäköpakkomielteen riivaama omista reisistäsi twiittailija. Miksi kenelläkään muulla kiinnostaisi kuulla yhtään mitään reisiesi tilasta?

2. Merenneitoreidet ja muu kehopositiivisuus on lapsellista ja infantilisoivaa. Ymmärtäisin ehkä hieman paremmin, jos alla näkyvän kuvan kaltaisia jakaisivat 9-vuotiaat, mutta nämä ovat aikuisia naisia, jotka kaikella vakavuudella lässyttävät merenneidolta näyttämiseltä somessa. Mitä voimaannuttavaa on siinä, että on niin epäkypsä ja lapsellinen ihminen, että omissa nahoissa selviämiseen vaaditaan Disney-prinsessoihin perustuvaa kannustuspuhetta ja muiden naisten naurettavia kuvia merenneitotrikoissa?

Tämä ei tietenkään ole ainoa osoitus infantilisoivasta feminismistä: myös aiemmin Nyt-liitteen käsittelemä Rosa Meriläisen ja Saara Särmän rohkaisukirja aikuisille naisille elämästä selviämiseen menee aivan samaan kategoriaan. Jos jokin sanavalinta pitäisi keksiä naiselle, joka tarvitsee merenneitomeemejä ja kannustavia elämänoppaita, voimaantunut ei todellakaan ole se.

Jos nämä toimittajat todella haluaisivat osoittaa jonkinasteista kypsyyttä ja voimaantumista, ensi töikseen he voisivat lopettaa pakkomielteisen kirjoittelun reisistä, meikkauksesta ja muusta epäolennaisesta. Miehet vaikuttavat selviävän elämästä aivan hyvin ilman moisia typeryyksiä. Miksi naiset tarvitsevat tällaista?