sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Haaste Saku Timoselle

Kauhua Nizzassa. Reaktioiden puolesta länsimaiset jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka haluavat
ennaltaehkäistä tulevia tekoja ja niihin, joiden ensi reaktio on selitellä tekoa.
1.7. kirjoitin vihervasemmiston trollien hassusta tavasta yrittää häiritä järkevää keskustelua sattumanvaraisella melulla. Tämä mölinä yltyy joka kerta, kun jotain heidän ideologiaansa sopimatonta tapahtuu, kuten nyt vaikka Nizzan massamurha. Avoimin silmin maailmaa katsovat ovat nähneet riskin koko ajan ja vaativat toimintaa turvallisuuden parantamiseksi, mutta suvaitsevaisto ei tällaista keskustelua salli. Se uhkaa mennä liian kiusalliseksi, joten metelöinti alkaa saman tien. 

Ideologian murtuessa epätoivo yltyy, ja mölinä alkaa olemaan jo surkuhupaisaa. Tuntuu kuin katsoisi kylähullua, joka toikkaroi kadulla päästäen toisiinsa liittymättömiä parahduksia KKK:sta, rasismista ja pakolaisista ihmisten kävellessä ohi päätään puistellen ja mielenterveyshuollon kurjaa tilaa surkutellen,

Imagen blogiosion vakiotrolli Saku Timosen lähestymistapa on vanha, tuttu "Kato, elefantti!" -taktiikka, eli surkea yritys kiinnittää huomio pois itselle kiusallisesta seikasta. Hän kertoo olevansa vakuuttunut siitä, että Rajat Kiinni -liikkeestä tulee vielä terroritekoja, koska hänestä RK:n ideologia on tismalleen sama kuin ISIS:in.

Ryhmä A siis leikkoo ihmisiltä päitä irti, upottaa ihmisiä typpihappoon, ristiinnaulitsee kristittyjä, pitää sadoittain seksiorjia, ajelee rekkoja väkijoukkoihin ja räjähtelee lentokentillä kun taas ryhmä B toimii demokratian sisällä laillisin vaikutuskeinoin pitämällä rauhanomaisia mielenosoituksia ja keskustelutilaisuuksia, ja nämä kaksi ryhmää ovat Timosen mielestä aivan samanlaiset ideologiat omaavia. Hupaisaksi kaiken tämän tekee varsinkin se, että selvästi harhaisen hysteerisesti RK:sta pelkoa lietsova Timonen vielä sanoo, että ei pidä antautua pelonlietsonnalle. Muut sentään pelkäävät jotain, mikä on totta.

Viimeiset vuodet ovat olleet verilöylyä Euroopassa. ja asialla ovat aina islamistit. Lievemmissä tempuissa, kuten vaikkapa yli sadan poliisin pahoinpitelyssä yhden "mielenosoituksen" aikana, ovat kunnostautuneet äärivassarit. He myös paraikaa teurastavat poliiseja Yhdysvalloissa. Timosen mörköä ei näy missään.

Timonen vielä yrittää käyttää No true Scotsman -selitystä islamin roolin vähättelyyn rekkaiskussa, jonka aikana kuski huusi Allahu akbaria väkijoukon yli jyrätessään. Hän esittää, että ISIS vain omi iskun jälkikäteen, vaikka on ilmeistä, että järjestöllä oli sormensa pelissä. Murhaaja oli aiemmin tehnyt pikkurikoksia ja lähettänyt pieniä rahasummia perheelleen. Juuri ennen iskua hän oli toimittanut heille n. 98 000 euroa. Tuntuu varsin loogiselta, että ISIS on antanut hänelle 100 000 euroa, josta hän on pienen osan käyttänyt iskun järjestämiseen ja lähettänyt loput perheelleen. Rekasta löydettiin iso varasto aseita ja kranaatteja, joita perus mielenterveysongelmainen ilman terrorismiyhteyksiä tuskin olisi käsiinsä saanut.

Suurin osa länsimaisista ei ole muslimeja, eli suurin osa länsimaiden mielenterveysongelmaisistakaan ei ole muslimeja. Kuitenkaan ne eivät ole kantaeurooppalaiset tai ei-muslimit maahanmuuttajat, jotka räjähtelevät lentokentillä ja ajavat rekkoja väkijoukkoihin. Mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja huolia on kaikilla ryhmillä, kuitenkin muslimit muodostavat 96,5% tämän vuoden terrori-iskujen tekijöistä maailmassa. 

Joten tässäpä haaste Sakulle: Otapa ne liki 900 muuta terrori-iskua, jotka muslimit ovat tänä vuonna tehneet, ja etsi niille ei-islamilainen selitys. Etsi järkeily sille, mikä on aiheuttanut teot ja joka selittää myös sen, miksi muut kansanryhmät eivät tee tätä. Suosittelen erityisesti katsomaan terroritekojen luettelon palkkia, jossa näkyy uhrien lukumäärä. Ne ovat todellisia ihmisiä, Saku.

27 kommenttia:

  1. Sakun vastaus tulee olemaan jotain todella irrationaalista öyhötystä ja länsimaisten ihmisten syyttelyä, rasisti kortti heiluu 100% varmuudella, sekä se että terrostit ovat syrjäytyneitä joten yhteiskuntien joihin ovat väkisin raahattu syy ;)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Vieläkö joku lukee tuon riemuidiootin sepustuksia ??

    VastaaPoista
  4. Vihervasemmisto ja suvakit ovat taantuneet laumaksi möliseviä mongoloideja. Vai on "rajat kiinni"-manifesti Isikseltä nyysitty? Kas kun ei mein kampfista. S.Timonen on nyt jotenkin onnistunut ymmärtämään asian niin, että kun "rajat kiinni"-kööri pitää rauhanomaisen mielenilmauksen, jota vajaaälyiset saapuvat terrorisoimaan, niin se tekee "rajat kiinni"-remppalasta potentiaalisia terroristeja? Saku-kulta: Lukijat eivät enää osta sitä, mitä sinulla on myynnissä. Juna meni jo. Näitä degeneroituneen suvaitsevaiston hourailuja lukiessa tulee nostalginen olo. Kuinka monella on muuten käytössä c-kasettisoitin? Minulla on.

    VastaaPoista
  5. Kovin varmasti laskettelet tietoa mielenhäiriöisen, mahdollisesti alkoholisoituneen massamurhaajan teon motiiveista. Asialle vihkiytyneet sadat ja tuhannet viranomaiset vasta tutkivat asiaa, mutta bloggaaja Suomesta on ilmeisesti selvittänyt teon taustat ja motiivit kokonaisuudessaan ja tuomio on valmis julistettavaksi. Onnittelut siitä.

    Olen myös havainnut että nämä tuotoksesi syntyvät juurikin nationalistisen arvomaailman pohjalta. Tietoiskun paikka: eurooppalaisten nationalistien aloittamissa sodissa on kuollut kymmeniä miljoonia ihmisiä. Käännän haasteen takaisinpäin: otapa ne kaksi maailmansotaa, Espanjan sisällissota ja lukemattomat muut rettelöt ja etsi niille ei-nationalistinen selitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitö ihmettä sen on tarkoitus todistaa, jos kansallisvaltioiden sodissa on mukana myös nationalistinen motiivi?

      Poista
    2. Olisiko tässä taas esimerkki vihervasemmistolaisesta mongoloidimölinästä, joka on täysin vailla sisältöä?

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Hirveän sekava tausta tässä blogissa. Alkaa silmiin koskea. Joku rauhallisempi tausta voisi olla parempi.

    VastaaPoista
  7. "miksi muut kansanryhmät eivät tee tätä"

    Mitenkäs ajatuksena tällainen näkökulma:
    Siviileihin kohdistuva sissisota/terrori saattaisi kyllä tulla muillakin "kansanryhmillä" mieleen (kuten on historian saatossa tullutkin) ja käyttöön viimeisenä keinona, jos ei olisi muuta tahoa (armeija), joka hoitaa taistelemisen ja tappamisen. Esim. "meidän" puolestamme Yhdysvallat, Venäjä ym. hoitavat ISIS:n ja siinä sivussa viattomien siviilien pommittamisen. ISIS:llä ei vastaavia keinoja ole, joten käyttävät niitä, joita pystyvät ja jotka tehokkaaksi katsovat. Jihad/Islam saattaa tässä olla vain rekrytointiväline, ei ainakaan yksinään syy, sillä tässä sodassa on kyse paljon muustakin.

    Mikään tämän alan asiantuntija en tosin ole.

    VastaaPoista
  8. Aika hyvin saa käsityksen mitä islam on kyseisestä videosta.
    https://www.youtube.com/watch?v=3ePX5T43PTs

    VastaaPoista
  9. Kannattais yrittää kasvattaa blogia omilla ansioilla eikä yrittämällä haastaa huomattavasti taitavampaa tyyppiä huonosti mietityllä jutulla. Kerrasta Kaukis-osastolle. Onnea vaan jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi Sakun tyhmiä mielipiteitä ei saisi haastaa? Ilmeisesti jopa Timosen kannattajatkin ovat ainakin jollain tasolla tietoisia siitä, etteivät ne uuninpankolta töräytetyt aivopierut kestä kriittistä tarkastelua, kun tuollaisia kommentteja suoltavat.

      Poista
  10. Rationaalisuuteen ja empiriaan uskovan järkipohjaisen maahanmuuttokriitikon luulisi Wikipedian sijaan etsivän ja jakavan tietoja esimerkiksi Euroopan turvallisuusviranomaisten tilastoista, jotka antavat huomattavasti tarkemman kuvan siitä, mitä tässä maanosassamme on oikeasti meneillään. Interpolin tietojen mukaan islamistit olivat vastuussa 36:sta kaikista Euroopan 3094:stä terrori-iskusta vuosien 2006-2013 aikana. Toisin sanoen islamistit olivat osallisina noin 1,2% kaikista Euroopassa tapahtuneista terroriteoista. Ja itse asiassa tämäkin on vähän perustelematon lukema, sillä Europol on tilastoinut vuosina 2009-2015 raporteissaan vain "uskonnollisen motiivin" omaavia terrori-iskuja kiinnittämättä sen enempää huomiota tekijöiden uskontokuntaan. Minä vain oletin kyseiseen kategoriaan tippuneiden iskujen olleen islamistien tekemiä. Kannattaa myös ottaa huomioon, että Europolin tilastot sisältävät myös epäonnistuneet ja pysäytetyt terroriteot. En tiedä kattaako 2006-2015 tämä blogin pitäjän tarkoittamat "viimeiset vuodet", mutta tuskinpa tuleva vuotta 2016 käsittelevä raportti tilannetta ihan hirveästi muuttaa. Siinäpä siis haaste tuonenjoutsenelle: otapa ja keksipä lopuille 99,3% Euroopassa tapahtuneista terrori-iskuista islamistinen motiivi! Toisaalta tuon täysin turhan homman sijaan voisit ehkä etsiä jonkun Timosen, kenen tahansa vihervasemmistoon tai kuvitteelliseen ”suvaitsevaistoon” laskemasi henkilön kirjoituksen, jossa kielletään islamistisen terrorismin olemassaolo. Ehkäpä noiden projektien kautta tämän ”haasteesi” täydellinen pointittomuus avautuisi myös sinulle itsellesi. Ehkä sinulle samalla myös valkenisi se ideologiaksi luulemasi tosiasia, että rasistinen öyhötys, pelon ja valheiden levittäminen ovat yksinkertaisesti todella, todella huonoja taktiikoita jihadistista terrorismia vastaan. Hyviä taktiikoita ne ovat heidän päämääriensä edistämiseksi kylläkin.

    Ja vaikka se ei edes ole pointtini, mutta torpatakseni jo etukäteen ilmeisimmän vasta-argumentin, voimme toki tarkastella asiaa epämääräisemmin verisyyden kannalta. Tilastoista näemme esimerkiksi, että yksin Suomessa suomalaiset tappavat vuosittain toisiaan enemmän kuin islamistiset terroristit surmaavat koko Euroopassa ihmisiä. Kieltämättä tähän seikkaan on poikkeuksia tuolta ajanjaksolta, kuten kuluva vuosi ja vuosi 2015, jolloin terrori-iskujen uhrimäärät ovat ylittäneet Suomen surmatilastot. Tarkastelussa olevana aikajaksona terrori-iskujen uhriluvut kävivät lähellä Suomen vuotuisia murhalukuja myös 2011, jolloin kristitty terroristi murhasi nuoria Utøyan saarella Norjassa. Joka tapauksessa: kyse on yksin Suomen tilastoista, seikka jota vasten islamistinen terrorismi ilmiönä näyttävistä iskuista huolimatta, tai terrorismi ylipäänsä, ei yksittäisen eurooppalaisen kannalta vaikuta tilastollisesti kovinkaan merkittävältä turvallisuusuhkalta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä tulisi suhtautua vakavasti ja pyrkiä ehkäisemään ammattimaisten turvallisuusviranomaisten toimesta (jotka osaavat hommansa, kuten Europolin tilastoista näkyy) sen sijaan, että kaikenmaailman pelosta sekaisin olevat kahelit yrittävät netissä vellovien vastuuttomien kiihotuspuheiden seurauksena polttomurhata viattomia ihmisiä sänkyihinsä.

    Unohdit muuten jännästi maininta sen mielenkiintoisen seikan, että linkkaamasi wikipedia-listan terrori-iskujen uhreista valtaosa on Euroopan ulkopuolella eläneitä muslimeja. Todellisia ihmisiä kuten itse kirjoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki noihin lukuihn, please?

      Poista
    2. Interpolin terrorismia käsittelevät raportit ovat kaikkien vapaasti ladattavissa interpolin verkkosivuilta: https://www.europol.europa.eu/category/publication-category/strategic-analysis/eu-terrorism-situation-trend-report-te-sat.
      Suomen henkirikoksista löydät tietoa esimerkiksi findikaattori.fi-sivustolta, jonka sisällön vastaavat sekä tilastokeskus että valtioneuvoston kanslia. Suosittelen perehtymään myös Global Terrorism Database -sivustoon: https://www.start.umd.edu/gtd/.

      Poista
    3. En löydä enkä viitsi kaivaa enempää. Voit antaa kunnollisen linkin, sen mistä olet lukusi löytänyt. Noilla sivuilla niitä ei ole.
      Sotket myös täysin "normaalit" murhat ja tappamiset terrorismiin. Ne ovat täysin eri asia. USA:ssa esimerkiksi murhataan n. 30 000 / vuosi. Lähes jokainen tapaus on kuitenkin "yksittäinen" ja aina kohdistettu johonkin tiettyyn ihmiseen, ei sattumanvaraisesti valittuihin.
      Terrorismilla tarkoitetaan sattumanvaraisesti toteutettuja väkivallantekoja jotka kohdistuvat etupäässä siviileihin ja siviilialueilla. Todennäköisesti tuohon lukuusi 3094 sisältyy kaiken maailman Ukrainan sodan tapaukset ym. Onko sitten sodassa tapahtuneet pommitukset ym. terroritekoja muualla kuin tietyn ryhmän aivoissa? Mene ja tiedä.
      Mitä islamin terrorismiin tulee niin se on lisääntynyt ja tulee lisääntymään pakolaistulvan myötä. Ja se kohdistuu nimenomaan sattumanvaraisesti valittuihin ihmisiin. Jopa niin että ei ole väliä onko joukossa omia.
      Kirjoitat myös että Breivik olisi kristitty terroristi. Hän luultavasti on jonkinlainen "tapakristitty" mutta teki hän tekonsa kristittynä uskontonsa puolesta? Tuosta ei minulla ole tietoa.

      Poista
    4. En löydä enkä viitsi kaivaa enempää. Voit antaa kunnollisen linkin, sen mistä olet lukusi löytänyt. Noilla sivuilla niitä ei ole.
      Sotket myös täysin "normaalit" murhat ja tappamiset terrorismiin. Ne ovat täysin eri asia. USA:ssa esimerkiksi murhataan n. 30 000 / vuosi. Lähes jokainen tapaus on kuitenkin "yksittäinen" ja aina kohdistettu johonkin tiettyyn ihmiseen, ei sattumanvaraisesti valittuihin.
      Terrorismilla tarkoitetaan sattumanvaraisesti toteutettuja väkivallantekoja jotka kohdistuvat etupäässä siviileihin ja siviilialueilla. Todennäköisesti tuohon lukuusi 3094 sisältyy kaiken maailman Ukrainan sodan tapaukset ym. Onko sitten sodassa tapahtuneet pommitukset ym. terroritekoja muualla kuin tietyn ryhmän aivoissa? Mene ja tiedä.
      Mitä islamin terrorismiin tulee niin se on lisääntynyt ja tulee lisääntymään pakolaistulvan myötä. Ja se kohdistuu nimenomaan sattumanvaraisesti valittuihin ihmisiin. Jopa niin että ei ole väliä onko joukossa omia.
      Kirjoitat myös että Breivik olisi kristitty terroristi. Hän luultavasti on jonkinlainen "tapakristitty" mutta teki hän tekonsa kristittynä uskontonsa puolesta? Tuosta ei minulla ole tietoa.

      Poista
    5. ”En löydä enkä viitsi kaivaa enempää. Voit antaa kunnollisen linkin, sen mistä olet lukusi löytänyt. Noilla sivuilla niitä ei ole.”

      Minun on vaikea uskoa, että olet aivan tosissasi, mutta menkööt tämän kerran. Kuten kirjoitin aiemmin, luvut perustuvat Europolin julkaisemiin raportteihin*, jotka ovat saatavilla heidän sivuiltaan. Ystävällisesti annoin sinulle kyseisen sivun suoran linkin, vaikka olisit sen todennäköisesti löytänyt ihan itsekin vaikkapa Googlen avulla. Pdf-tiedoston avaaminen on toki pahimmillaan kahden ylimääräisen klikkauksen takana verrattuna suoraan linkkiin. Siitä huolimatta viitseliäisyyteen vetoaminen ja kaivamisesta kirjoittaminen tässä yhteydessä on suoraan sanottuna hulvatonta. Ehkä sinulla vain menivät käsitteet ”lähde” ja ”linkki” sekaisin? Mene ja tiedä.

      Raporttien avaamisen jälkeen edessäsi on kuitenkin uusi este. Joudut nimittäin turvautumaan hieman alakoulun matematiikkana ja laskemaan raporttien ilmoittamat luvut ihan itse yhteen. Lopulta tietojen tarkistaminen vaatii yläkoululaisen taitoja, eli käsittääkseni 7. luokalla opetettavan prosenttilaskun tekemistä. Uskon kuitenkin, että onnistut näissä kaikissa toimenpiteissä, jos minäkin niissä onnistuin.

      ”Sotket myös täysin "normaalit" murhat ja tappamiset terrorismiin. Ne ovat täysin eri asia. USA:ssa esimerkiksi murhataan n. 30 000 / vuosi. Lähes jokainen tapaus on kuitenkin "yksittäinen" ja aina kohdistettu johonkin tiettyyn ihmiseen, ei sattumanvaraisesti valittuihin.
      Terrorismilla tarkoitetaan sattumanvaraisesti toteutettuja väkivallantekoja jotka kohdistuvat etupäässä siviileihin ja siviilialueilla.”

      Mitä sinä oikein yrität sanoa? Minä nimenomaan en sotke niitä keskenään. Mitä järkeä on verrata hekirikoksia terrorismiin, jos kyse ei ole eri ilmiöistä, joita on tarkoitus verrata keskenään? Vaikuttaa siltä, että et vain ymmärtänyt lukemaasi tekstiä.

      Poista
    6. ”Todennäköisesti tuohon lukuusi 3094 sisältyy kaiken maailman Ukrainan sodan tapaukset ym. Onko sitten sodassa tapahtuneet pommitukset ym. terroritekoja muualla kuin tietyn ryhmän aivoissa? Mene ja tiedä.”

      Ja jälleen: mitä ihmettä sinä oikein höpötät? Miksi hemmetissä EU:n poliisivirasto lisäisi omiin sisäistä terrorismia käsitteleviin tilastoihinsa kahden EU:n ulkopuolisen valtion välisten sotatoimien tapahtumia? Jos olisit lukenut raportit, niin tietäisit mitä ne sisältävät. Tämä keskustelu valitettavasti vahvistaa mielikuvaa siitä, että huolimatta maahanmuuttokriittisten tai muiden eufemismien taakse piiloutuvien porukoiden suuresta tarpeesta esittää olevansa faktoihin perehtyneitä ja kriittisiä, totuus on ihan jotain muuta. Homma perustuu mielikuville, ideologisille fantasioille ja puhtaalle mielikuvitukselle. Sinäkään et vaivautunut lukemaan terrorismia vastaan työkseen taistelevien ihmisten raportteja vaikka ne sinulle ojennettiin lähes kouraan asti. Sen sijaan lähdit vain arvailemaan niiden sisältöä suuntaan, joka tukee ideologista maailmankuvaasi. Siinä sinulle ”tietty ryhmä”, jonka aivoissa asiat saavat ihan omia merkityksiään.

      ”Mitä islamin terrorismiin tulee niin se on lisääntynyt ja tulee lisääntymään pakolaistulvan myötä. Ja se kohdistuu nimenomaan sattumanvaraisesti valittuihin ihmisiin. Jopa niin että ei ole väliä onko joukossa omia.”

      Myös Europolin raporteissa mainitaan, että esimerkiksi pitkäaikaisesti Eurooppaan jäävien pakolaisten radikalisoituminen on tulevaisuuden uhkakuva, joka tulee ottaa tosissaan. Asiassa on kuitenkin muuttujia, jotka tulee ottaa huomioon. Ensinäkään ei ole mitenkään selvää, että pakolaiset ovat tulleet jäädäkseen, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Näinhän ei esimerikiksi käynyt useiden irakilaisten pakolaisten kohdalla, jotka poistuivat nopeasti maasta. Toisekseen radikalisoitumisen estämiseen voidaan tehdä ennaltaehkäisevää työtä. Radikalisoituminen ja vastakkainasettelu ei ole mitään automaattisia prosesseja, jotka väistämättä tapahtuvat, vaikka monet ihmiset tuntuvat täälläkin tekevät parhaansa luodakseen siihen otollista maaperää.

      ”Kirjoitat myös että Breivik olisi kristitty terroristi. Hän luultavasti on jonkinlainen "tapakristitty" mutta teki hän tekonsa kristittynä uskontonsa puolesta? Tuosta ei minulla ole tietoa.”

      Ota asioista selvää ja lopeta arvailu.

      * Tosin huomasin vahingossa kirjoittaneeni välillä Interpolista, joka on eri laitos.

      Poista
    7. "Siinäpä siis haaste tuonenjoutsenelle: otapa ja keksipä lopuille 99,3% Euroopassa tapahtuneista terrori-iskuista islamistinen motiivi! " Eikös blogisti puhunut koko maailmassa tapahtuneista terrori-iskuista, eikä vain Euroopassa?

      Poista
  11. Jatketaanpa vielä tämän verran:

    Maailmassa on 1700000000 muslimia. Marylandin yliopiston tutkijoiden ylläpitämän globaalin terrorismidatapankin aineiston mukaan vuoden 1970 jälkeen maailmassa on tapahtunut yhteensä noin 150000 terroritekoa. Oletetaan argumentin vuoksi, että kaikki nuo teot ovat muslimien tekemiä (mikä on absurdi oletus ja eikä empiirinen aineisto tue sitä mitenkään). Oletetaan argumentin vuoksi, että kaikkiin tekoihin on osallistunut sama määrä terroristeja, kuin Bataclanin iskuun, eli yhdeksän. Tämäkin on oletettavasti hurjasti yläkanttiin, sillä esimerkiksi Nizzassa tekijöitä oli vain yksi ja itsemurhapommittajat iskevät usein yksin. Oletetaan vielä, että kaikki terroriteot ovat erillisten yhdeksän hengen ryhmien tekemiä, joiden jäsenissä ei ole päällekkäisyyttä. Kaikki nämä oletukset ovat perusteettomia, mutta ”realismin” sisällä siinä mielessä, että ne perustuvat todellisiin ja dokumentoituihin tapauksiin. Maailmassa niin sanotusti riittää materiaalia siihen, että nämä oletukset voisivat olla totta, mutta lähemmässä tarkastelussa mikään niistä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

    Joka tapauksessa, saamme näillä perusteettomilla ja empiirisesti kestämättömillä oletuksilla terroritekoja tehneiden islamistien lukumääräksi maailmassa vuosien 1970-2015 välillä 1350000 henkilöä. Siitä huolimatta, että yritin tekemieni oletusten kautta liioitella ja suurennella parhaani mukaan islamistien lukumäärä, jotta se tukisi Rajat kiinni -porukan irrationaalista maailmankuvaa ja ideologiaa, on kyseinen luku 0,8% koko muslimiväestöstä. (Tästä pääsemme myös siihen, että jos joku ampaisee tänne kommentoimaan ja väittää lukemien olevan oikeasti isompia, hän joko a) valehtelee, eli on irrationaalinen, tai b) ei tiedä mistä puhuu, eli ei tunne empiiristä aineistoa.) Voisiko bloginpitäjä ottaa ja keksiä lopuille 1698650000 muslimille oman tilastoimattoman terrori-iskun ja sille vielä empiirisen todistusaineiston lähteineen omaa ideologiaansa tukemaan? Vai olisiko oikeasti aika luopua virheellisestä ideologiasta ja sen sijaan alkaa rationaalisesti tutkimaan empiiristä aineistoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää että "järkiperäinen maahanmuuttokriitikko" ei saanut rationalistista vastausta näihin Töttöröön lukuihin ja argumentteihin. Voisiko olla kuitenkin että kyseessä on tunnepohjalta kirjoitteleva kiihkoilija joka nauttii selkääntaputtelijoista kommenteissa sen sijaan että kävisi todellista keskustelua?

      Poista
  12. Taas tätä jargonia että tappaahan ne muutkin...
    Ei myönnetä ongelmaa. Ongelma on uskonnoksi tituleerattu poliittinen maailmanvalloitusideologia jonka kannattajat aivopestään pienestä pitäen vihamielisyyteen "vääräuskoisia" kohtaan.
    1,7 miljardia ihmistä pakotetaan lukemaan opinkappaleita AINOAN TOTUUDEN sisältävästä kirjasta, joka tänäpäivänä kirjoitettuna ja julkaistuna taatusti tuomittaisiin vihapuheeksi ja järjestäytyneeksi rikollisuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et selvästi ymmärtänyt lukemaasi, jos jäit siihen käsitykseen, että kommenttini keskeinen sisältö oli "tappaahan ne muutkin".

      Poista
  13. Olin tukehtua nauruun kun luin Uuninpankko lakimies Sakari Timosen viimeisen blogin "Kotomaamme koko kuva". Se on oikeastaan tyhmyyden huippu sentään lakimieheksi lukeneelta mieheltä. Tosin ei ole tietoa onko mitään tutkintoa ja jos niin mistä. Joka tapauksessa, blogissaan hän retostelee kuinka joku Suomen sodan aikainen esi-isänsä oli sen aikaisen sissipäällikön adjutantti ja kuvattu kaikenlaiseksi roistoksi. Ja kehuu kuinka hän on suomalainen niin pitkälle kuin sukua pystytään selvittämään. Tosin Uuninpankko lisää että kuvaus taisi kyllä olla enemmän sen ajan miehitykseen alistuneen virkavallan asennetta kuin todellisuutta.
    Eikö Uuninpankko näe mitään yhteistä tämän päivän Suomeen? Tämän päivän Suomeen jossa virkavalta ja koko media (mediaahan ei ollut Suomen sodan aikaan) on alistunut EU:n ylivallan alle ja hyväksynyt Suomen miehityksen islamisteilla.
    Samassa blogissaan hän haukkuu nuo nykyajan sissit maan rakoon. Sissit jotka yrittävät urheasti puolustaa Suomea ja suomalaisuutta.

    Mutta tällainenhan on sitä perinteellistä toimintaa kun ei kerta kaikkiaan muuta voida. Ei huomata malkaa omassa silmässä.....

    VastaaPoista