lauantai 6. elokuuta 2016

Rasmus-ryhmä vs. monikulttuurisuus


No voi hitsin hitsi kun rasmuslaisia harmittaa monikulttuurisuus. Sitähän voisi luulla, että monikulturistia se ei voisi häiritä, mutta onkin olennaista muistaa, että monikulttuurisuus ja monikulturismi ovat kaksi eri asiaa. Monikulturismi on stalinismin kaltainen epäonnistunut ideologia, jossa tavoitellaan kantaväestön syrjäyttämistä hinnalla millä hyvänsä. Monikulttuurisuus taas on yhteiskunnallinen tila, jossa useat eri kulttuurit elävät rinnakkain toisilleen tilaa antaen.

Mikä sitten oli se tapahtuma, joka sai rasmuslaisten monikulttuurikauhun ja vihan valkoihoisia kohtaan nousemaan pintaan? Pariisissa eräs muslimikauppias vuokrasi itselleen supermarketin tilat. Vuokrasopimuksen ehtona oli, että myymälän on oltava kaikkien seudun asiakaskuntien tarpeet täyttävä. Kauppias suostui sopimukseen, mutta kärähti sen rikkomisesta: tarjolla ei ollut sianlihaa tai alkoholia, joten kyseessä oli selvästi muslimeille suunnattu kauppa. Nyt myymälän on joko laajennettava valikoimaansa tai lopetettava toimintansa.

Asia on harvinaisen yksinkertainen: vuokranantaja saa asettaa tilojen vuokraamiselle ehtoja, ja tilanteessa, jossa tietty myymälätila on yhteisölle keskeinen, on ymmärrettävää huomioida yhteisön tarpeet. Kauppiasta ei pakoteta mihinkään, hän itse hyväksyi sopimuksen allekirjoittamalla. Tarkoituskin on positiivinen: yritetään estää muslimienklaavien syntyminen ja ylläpitää monikulttuurista yhteisöä.

Se ei tietenkään rasmuslaisille kelpaa, koska heistä muslimien monokulttuuri on aina mukavampaa kuin malli, jossa muidenkin kulttuurien tarpeet pyritään ottamaan huomioon. Kun ITIS ottaa kidutuslihat myyntiin, se on ihailtavaa suvaitsevaisuutta, mutta jostain syystä sitä samaa huomioonottamista ei muslimeilta odoteta muita kohtaan.

Kun linkki The Independentin artikkeliin asiasta jaettiin, rasmusraivo repesi ja viha valkoisia kohtaan paljastui heti ensi kommenteissa.
On rasismia odottaa muslimilta sopimusehtojen noudattamista ja vääräuskoisten huomiointia.
Uskotko, että selviäisit Rasmuksessa ilman rasistisyyttelyä jos puhuisit samaan sävyyn ruskeista ihmisistä? Siyan siis sanoo suoraan, että hänestä valkoisten tarpeilla ei ole mitään väliä. Aika rasistista, etten sanoisi.


Yksi rasmuslainen yritti säilyttää tolkun keskustelussa, mutta häntä syytettiin välittömästi "rajakkien saivartelusta" ja eräs rasmuslainen jopa blokkasi tämän miehen vain siksi, että hän yritti muistuttaa muita siitä, että vuokrasopimuksessa saa olla ehtoja ja että ehtojen tavoite on monikulttuurisuuden säilyttäminen.
Siyan ei malta olla paljastamatta halveksuntaansa kantaväestöä kohtaan. Huomioi naisen
argumentoinnin taso verraten keskustelutoveriin.
Rasmuksessa sallittu reaktio artikkeliin on liittyä määkimään rasismikauhistelijoiden kuoroon.
Mikään analysointi sitä pidemmälle on blokkauksen väärtiä trollausta.
Sitten muslimi muistuttaa, että epäinhimillisesti tuotettua kidutuslihaa kannattaa ostaa muidenkin, koska se on "tuoretta ja halpaa". Ei kiitos.

Ja lopuksi valkoisia vihaava rasistinainen puhuu vapaasta markkinataloudesta, hyvin oikeistolaisesta käsitteestä, jota vasemmisto ei todellakaan aidosti arvosta. Jostain syystä vapaat markkinat eivät innosta heitä yhtä paljon silloin, kun vuokranantaja asettaa haluamansa ehdot omaisuutensa vuokraamiselle. Silloin talouden näkymätön käsi ei riitäkään, vaan tarvitaan tiukkaa valtion kontrollia siitä huolehtimiseksi, että muslimi ei riko omia oikeuksiaan allekirjoittamalla sopimusta, joka vaatii häneltä muidenkin ihmisryhmien huomiointia.


Tottahan Rasmus edustaa sitä vasemmiston hulluinta ääripäätä, ei koko vasemmistoa, mutta se paljastaa kytevät ongelmat: 

Maahanmuuttajat saavat siellä kaikessa rauhassa olla vihantäyteisiä tai pilkallisia rasisteja kantaväestöä kohtaan, eikä ketään kiinnosta. 

Muslimi saa kaikessa rauhassa sanoa, että juutalaisten syrjintä on kiitettävää toimintaa, eikä yksikään rasisminvastustaja sano siihen mitään, vaikka julkaisu roikkuu kaikkien näkyvillä päiviä.

 Muslimit saavat rauhassa jakaa antisemitististä propagandaa Palestiinan tilanteesta, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä ryhmän aiheen kanssa. 

Kantaväestön edustajia heitetään pihalle ryhmästä jo Brexit-myönteisyyden vuoksi, maahanmuuttajia ei edes avoimen rasismin vuoksi. 

Kuten olen aiemmassa tekstissäni sanonut, viha kytee vasemmalla. Juuri tuollaisesta halveksunnasta ja vihasta lähtevät terroriteot, laillisten mielenosoitusten häiriköinti, kiusaamiskampanjat, poliiseihin kohdistuva väkivalta ja viharikokset, joita maahanmuuttajat tekevät suhteessa väkilukuunsa monikymmenkertaisesti kantaväestöön nähden. Vihasta se aina lähtee, ja vihasta on syytä pysytellä vapaana.

8 kommenttia:

  1. Oli taas kyllä loistavaa analyysiä!

    Tuli muuten näin yhtäkkiä mieleen, että jos rasismi on sen kaikissa muodoissa äärimmäisen paheksuttavaa, niin miksi suvakit eivät hyväksy sitä, että annettaisiin karhujen ja susien elää vapaasti ihmisten keskuudessa, kaupungeissa? Ei läheskään kaikki niistä ihmisille pahaa tee. Voi olla, että tulee hieman järjestysongelmia, jos ne käyvät ihmisten jäteastioilla yms., mutta toisaalta sellainen tuo samalla rikkautta ja jännää värinää yhteisöön. Niille voitaisiin myös tarjota ilmaiseksi lihaa, jotta eivät radikalisoidu.

    VastaaPoista
  2. Tällaista se on. Jos sanoo yhdenkään asiallisen mutta ei rasistien, siis Rasmuslaisten mieleisen, asian niin tulee sitä ihteään.
    Toinen tapa näillä rasisteilla, siis Rasmuslaisilla, on totaalinen vaikeneminen. He eivät vastaa mitään. Olen lähetellyt Vasemmistoliiton uudelle puheenjohtajalle, Li Anderssonille useamman mailin mutta en ole saanut mitään vastausta.

    VastaaPoista
  3. En ole,,mutta asuttiin vieraassa maassa kuutisen vuotta, kukaan ei tullut kertomaan kielikursseista, tai muista hienoista elementeistä, mutta vaille vuodessa, puhuimme ynmmärettävää paikallista kieltä,,ennen edes viikon asumista vieraassa maassa olimme tutustuneet kolmeen paikalliseen ihmiseen, vanhin tyttäremme aloitti koulun vieraassa maassa, täysin ummikona, mutta luokkakaverit jeesasivat ja opettajat,,ei ollut kotoutuskursseja, ei matamia paapomassa, päätä silittämässä, siellä piti pärjätä itsekseen, olin töissä, mutta huomasin, että vaimoni ja tyty pärjää ja oppii minua paremmin kielen,,maa missä oltiin on Venäjä.

    VastaaPoista
  4. Asia on päivänselvä; ostoskeskus "perustuu ristivetoon". Kun sinne tullaan, asioidaan useissa kaupoissa tai kahviloissa ja muissa palveluissa. Kun yksi kauppa sulkee tietyn asiakasryhmän ulos, saattavat muutkin menettää asiakkaita.

    VastaaPoista
  5. Rasmuslaiset ovat aikoja sitten menettäneet uskottavuutensa asiaansa, sillä jo heidän mielipiteensä ovat ristiriidassa tavoitteiden kanssa.

    VastaaPoista
  6. Rasmuslaiset tunnustavat muslimikauppiaan markkinatalouteen sisältyvän vapauden päättää itse liiketoimintansa ehdoista, mutta eivät suo samaa oikeutta liiketilan vuokranantajalle. Kahdet standardit, jälleen kerran.

    Samaten se että pottunokkien patonginpurijoiden jokaisesta apteekista ei löydy laastaria vastaamaan kaikkia mahdollisia ihonvärejä, on hirveää rasismia. Ei puhettakaan mistään markkinataloudesta, vaan joka värisävyä on löydyttävä hyllystä, kävi kauppa sitten tai ei. Sen sijaan muslimimamulta ei saa vaatia että hän pitäisi valikoimissaan kantaväestön haluamia tuotteita, vaikka kyseessä olisi jonkin asuinalueen ainoa kauppa, vaikka hän henkilökohtaisesti sitoutui tekemään näin allekirjoittamalla vuokrasopimuksen.

    VastaaPoista
  7. Rasmuslaiset eivät kaikessa "monikulturismissaan" tunnu ymmärtävän, että Ranskassa on paljon näitä niinsanottuja "kivijalkapuoteja", jotka ovat erikoistuneet leipään, leivonnaisiin, juustoihin jne. Sitten siellä on supermarketteja, kuten tämä halal-kaupan tilat, entinen supermarketti. Lienee niin, että alueella ei kauhean paljon ole kivijalkapuoteja, kuitenkin väestöpohja, ainakin olettaisin "sekapohjainen", eli kantaväestöä ja maahanmuuttajia. Näin ollen ihan ymmärrettävää, että vuokranantaja on sopimuksessa edellyttänyt, että myös kantaväestön tarpeet kaupassa huomioidaan. Halal-kauppiaallahan on mahdollisuus perustaa myymälänsä pieneen kivijalkapuotiin. Mutta eihän se voi mennä siten, että vaaditaan kaikenlaista, mutta ei olla itse valmiita tekemään minkäänlaisia myönnytyksiä. Itseäni ei esim. häiritse Itiksen halal-kauppa, siellä on kuitenkin myös ääs-market. Mutta jos kulmilla on vain yksi supermarket, niin kyllä pitäisi/luulisi kauppiaan huomioivan koko väestön tarpeet. Ellei ole rasisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun se kuitenkin menee niin että kun liikkeissä ei ole kiduttamalla tapetun elimen lihaa, ei siellä myöskään ole kiduttajia.
      Tässä (-kin) olisi paikka vihreiden kettutytöille puolustaa eläimen oikeuksia kivuttomaan kuolemaan. Mutta ei, heille on tärkeämpää että miehittäjien sotilaat saavat haluamaansa ruokaa.

      Poista