4 periaatetta, joilla selvitä elämästä olematta kusipää

Julkaisujani seuranneet varmasti tietävätkin, että suhtaudun aika nihkeästi ideologioihin. Aatteet sekä korruptoivat että ovat korruptoitavissa, joten pysyn niistä mieluummin erossa. Periaatteet ja ideat taas ovat vaikeampia korruptoida: ideologiaa voi aina vääristellä, mutta pelkkä idea on helpompi pitää puhtaana.

Minulla onkin neljä yleishyödyllistä periaatetta, joita on vaikea korruptoida. Yksi periaate on yhteiskunnallinen, toinen moraalinen, kolmas oikeudellinen ja neljäs älyllinen, ja ainakin itse olen sitä mieltä, että nämä ovat aika oivaltava kokonaisuus.  Uskon näiden edesauttavan hyvänä ihmisenä elämistä. En siis tarkoita hyvyydellä tekomakeaa kiltteyttä vaan aitoa hyvyyttä: hyvän tekemistä muille ihmisille ja maailmalle sekä muille aiheutetun vahingon välttämistä parhaansa mukaan.

1. Millin vahinkoperiaate

Tämä ajatus on yleisesti hyväksytty klassisen liberalismin kulmakivi, jonka muotoili John Stuart Mill: yksilöiden on nautittava mahdollisimman suurta vapautta, mutta sitä on oikeutettua rajata sellaisten toimien suhteen, jotka aiheuttavat vahinkoa muille: elä ja anna elää.

2. Kantin kategorinen imperatiivi

Tämä on siis se moraalinen periaate. Kategoriset imperatiivit ovat yleispäteviä moraaliohjeita, jotka yleensä päätyvät jäämään erittäin puutteellisiksi. Esim. "älä tapa" on varsin hyvä periaate monissa tilanteissa, mutta entä kun joku yrittää tappaa sinut? Entä jos joku yrittää tappaa kymmenen muuta, jotka voit pelastaa? Juuri tuo vika on yleispätevissä periaatteissa: sama periaate harvoin toimii joka tilanteessa.

Filosofi Immanuel Kant kuitenkin muotoili erinomaisen moraalisen imperatiivin, joka on lähes puhtaan yleispätevä, ja sen voisi ilmaista näin: Toimi aina niin, että voit samalla toivoa toimintaasi ohjaavan periaatteen tulevan yleiseksi tavaksi. Eli älä murhaa, koska et varmaan toivoisi ihmisten ottavan murhaamista yleiseksi tavaksi, mutta puolusta rakkaitasi, koska sitä voit hyvällä omallatunnolla toivoa muidenkin tekevän vastaavassa tilanteessa.

3. Tietämättömyyden verho

Tämä on John Rawlsin asettama nimi yhteiskunnan rakenteiden oikeudenmukaisuutta mittaavalle ajatusleikille, joka periaatteena on tunnettu hyvin pitkään. Ajatus on, että mistä tahansa yksilöiden asemaan ja valtasuhteisiin vaikuttavasta asiasta päätettäessä ihmisen pitäisi katsoa asiaa tietämättömyyden verhon takaa, kuin ei tietäisi, kenen rooliin hän yhteiskunnassa päätyy. Esimerkiksi halu orjuuttaa 50% kansasta ei ole merkittävä, kun päätöksen tekijä ei voi olla varma, päätyykö hän orjaksi vai orjuuttajaksi.

Yhteiskunnan rakenteiden on siis oltava sellaisia, että ne voi kokea reiluksi riippumatta siitä, mille puolelle niitä päätyy. Kansantarinan mukaan inuitit noudattivat vastaavaa periaatetta yhteisten metsästysretkien saaliinjaossa: jaon reiluus taattiin sillä, että hän, joka leikkasi lihan, sai valita osansa viimeiseksi. 

4. Sokraattinen menetelmä

Tämä ei itsessään ole periaate vaan metodi, mutta sen säntillinen noudattaminen on periaate. Menetelmää käytetään tietäväisyyden mittarina, periaatteiden toimivuuden arvioinnissa sekä uskomusten ristiriitojen löytämisessä. Sokraattinen metodi toimii kahdella tasolla: ensin aiheesta esitetään kysymyksiä niin pitkään, että puhuja ei niihin enää osaa vastata. Kun puhuja on tunnustanut tietäväisyytensä rajat, ryhdytään tunnettua tietoa seulomaan ristiriitojen varalta, ja näin myös puheenaiheena oleva käsite tulee tarkasti määritellyksi.

En siis ehdota, että ihmisten kannattaisi ryhtyä vastaantulijoita kuulustelemaan, vaan metodia kannattaa käyttää omiin ajatuksiin. Se onnistuu niin, että asettuu sellaisen henkilön kenkiin, joka ei usko ajatuksiisi ja haluaa ne kaikin keinoin kumota. Mitä puutteita, vikoja ja ristiriitoja hän ottaisi esille? Miten sinä niihin vastaisit? 

Jos uskot vaikkapa vapauden olevan hieno asia, mitä vastaisit, jos sinulta kysytään, mihin vapautta pitää ja saa käyttää, tai jos vapautta voi käyttää väärin, onko se varmasti hieno asia? Miksi ne asiat ovat hyviä, joiden uskot olevan hyviä? Ovatko ne kaikissa tilanteissa hyviä, vai vaativatko ne lisäehtoja? Ovatko ne objektiivisesti perusteltavissa hyviksi vai hyviä vain samoin uskovan mielestä?

Siinä siis neljä periaatetta, jotka eivät ehkä auta päättämään, kannattaisiko piha haravoida nyt vai huomenna, mutta jotka auttavat oikeudenmukaisessa ja kunnioittavassa toiminnassa muita kohtaan sekä järkevien ja perusteltujen uskomusten löytämisessä.