Älynväläys Suomen Kuvalehdessä

Siinä missä Hesarin toimittaja koki oman nythänmääsenhokasin-hetkensä alt-rightin kanssa, Suomen Kuvalehti on saanut neronleimauksen turvapaikkapolitiikkaa tulkitessa. Toimittaja Katri Merikallio järkeili artikkelissaan  sen, mitä tarkoittaa yhtenevä turvapaikkapolitiikka EU:ssa.

Näin SK:n järkeily meni: lasketaan kuinka iso prosenttiosuus irakilaisista saa turvapaikan Suomesta. Verrataan sitä siihen, kuinka moni saa turvapaikan vaikka Keski-Euroopan maista, ja tadaa, meillä on mittari turvapaikkapolitiikan yhteneväisyydelle. Tietysti SK:n logiikassa on massiivinen virhe, jonka jokainen median suojatyöpaikkojen ulkopuolella huomaisi: se perustuu siihen olettamukseen, että kaikki irakilaiset turvapaikanhakijat ovat samanlaisia ja luvut siten vertailukelpoisia.

Asia ei kuitenkaan ole niin, ja jo yksinkertainen maantiede auttaa hahmottamaan sen, miksi vaikkapa Suomi, Ruotsi ja Norja myöntävät turvapaikkoja harvemmalle kuin Keski- tai Etelä-Euroopan maat. Oikeat pakolaiset - he jotka todella tarvitsevat ja ansaitsevat turvapaikan - jäävät helpommin etelämpään, koska turvaa varten ei tarvitse Lappiin asti tulla - Italia tai Ranska riittää. Jos henkilö taas on elintasopakolainen, hän mitä todennäköisimmin jatkaa rajojen yli loikkimista turvallisesta maasta toiseen.

Suomeen saapuvat heistä vain kaikista ahneimmat. Oikeat pakolaiset tippuvat matkalta viimeistään Saksaan, mutta elintasopakolaisille eivät kelpaa edes siitä pohjoisempaan siirtyessä Tanska, Norja tai Ruotsi, vaan he jatkavat matkaa vielä useampien turvallisten maiden läpi. Suomeen siis suodattuu kaikista ahnein ja vähiten hädänalainen tulijoiden aines. Vai onko kenties Tanska niin vaarallinen maa, että sieltä pitää paeta Ruotsiin, ja Ruotsissa pommeja vältellen juosta maan läpi Haaparantaan?

Tänne asti tulemiselle ei yksinkertaisesti voi olla mitään hyväksyttävää syytä. Eikä maantieteellisiin syihin edes tarvitsisi tässä perusteluna turvautua; jo turvapaikanhakijoiden koostumus paljastaa saman asian. Pakolaisten kansallisuudet kertovat saman tarinan: viime vuonna Saksaan tulleista turvapaikanhakijoista syyrialaisia oli 50%, Suomeen tulleista 2,5%. Oikeat Syyrian kriisin pakolaiset jäävät välille näinkin katsoen.

SK vetoaa YK:n linjaukseen Irakin vaarallisuudesta, mutta jättää huomiotta erään jutussa mainitsemansa seikan merkityksellisyyden: n. 5000 irakilaista on palannut omaehtoisesti. Nämä ovat siis heitä, jotka pettyvät puuroon ja apeisiin verhoihin, ja palaavat mieluummin takaisin, koska Sipilän lupaamaa luksustaloa ei tulekaan. Mitä se kertoo heidän saapumisensa motiiveista ja kotimaan vaarallisuudesta heille? Samoin pakolaisuutta säätelevän lain ja sopimusten noudattaminen eli turvapaikan evääminen maansisäisen paon ollessa mahdollista, on SK:n mielestä vain jälkikäteen keksitty selittely turvapaikkapolitiikan kiristämiselle.

Lopuksi SK listaa pitkän luettelon kauheuksia, joita irakilaiset tällä hetkellä toisilleen tekevät. Ei aivan paras strategia mamu-myönteisyyden levittämiseen: "Hei katsokaas nyt, mitä nämä oman kansansa jäsenillekin tekevät! Kiduttavat, silpovat ja tappavat! Eikös heti halutakin ottaa tuollainen naapuriin?" Logiikka on se, että uskonnollisesti ja etnisesti suvaitsemattomat ihmiset ajavat maansa raunioiksi, jonka jälkeen on täysin järkevää ottaa heidät tänne, ja heidän voimallaan Suomesta rakennetaan suvaitsevainen ja toimiva yhteiskunta, jota nämä ihmiset jostain syystä eivät kotona suin surminkaan saa tuotettua.

Minulla on tällainen radikaali ajatus: entäpä, jos suhtautuisimme irakilaisiin tasaveroisina ihmisinä? Entäpä, jos asettaisimme heille saman vaatimustason kuin suomalaisille ja arvioisimme heitä samoin kriteerein? Ottaisitko kotiisi asumaan suomalaisen, joka on ehdoin tahdoin hajottanut entisen asuntonsa? Jos et, miksi hyysäisit saman tehneitä irakilaisia? Suomalaista auttaisit varmaan komentamalla häntä ryhdistäytymään ja huolehtimaan itsestään. Entäpä, jos auttaisimme irakilaisia samoin?