Etkö sinä autistinen paskasakin juntti tajua edes tuntea syyllisyyttä?

"Olet kyllä ihan törkeä rasisti!"

"Ai, jaa."

"Siis islamofobi ja ihmisvihaaja myös! Juntti ja kaikin puolin paska ihminen!"

"Ok. Tiedätkö, tuleeko tänään mitään hyviä leffoja?"

"Siis etkö sinä nyt ymmärrä, että tuomitsen sinut kaikilla tasoilla, ja nyt olisi hyvä aika vähän potea syyllisyyttä ja madella?!"

"Oliko se Fury jollain ilmaiskanavalla vai maksukanavalla?"

Suurin piirtein tuollainen olisi keskustelu Suomen kansan ja heidän "älymystönsä" välillä kahden ihmisen käymänä. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet aika alemmuudentuntoista kansaa, ja siitä on ollut helppo lypsää itselle mieluisia linjauksia. Suomalaiset ovat ylisuoriutujia ja mallioppilaita, joita usein on huolettanut muun maailman ajatukset meistä. Poliitikkojen ja median on ollut helppo käyttää sitä suomalaisia vastaan: on riittänyt, kun heille sanoo, että jos tätä ei tehdä, muut eivät ehkä tykkää meistä, tai näin se isossa maailmassa tehdään, ja suomalaiset ovat totelleet.

Ajan mittaan alettiin kuitenkin heräämään siihen todellisuuteen, että epätoivoinen miellyttäminen ei ole järkevä politiikan pohja, eikä se maailmanpolitiikassa tee sinusta sisäpiiriläistä vaan kynnysmaton. "Älymystöä" herännäisyys huolettaa, joten he pistävät kaiken peliin epätoivoisessa yrityksessä syyllistää suomalaiset tekemään vielä edes muutama virhe. Suomalaiset on todettu junteiksi, valkoiseksi roskaväeksi, paskasakiksi ja viimeisimmin autisteiksi, aivan kuin autismi jonkinlainen luonnevika olisi.

Jari Tervon, Tuomas Enbusken ja Mikael Jungnerin sortti heittää kaiken peliin saadakseen suomalaiset häpeämään itseään ja kansallista identiteettiään, mutta tulokset eivät vakuuta. Tervoa yritykset purivat jälleen omaan nilkkaan. On vaikea myydä kirjoja sille samalle kohdeyleisölle, jota tieten tahtoen pyrkii loukkaamaan ja manipuloimaan.  Helsingin Sanomat oli innolla mukana Tervon toilailussa. Siellä ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa Tervon perusolettamusta: että suomalaiset ovat rasistista kansaa.

Jari Tervoa saattaisi luulla jonkinlaiseksi roskaväeksi, mutta hän on älymystöä, koska on joskus huomannut joukkotiedotusvälineissä sanoa, että kaikki muut ovat tyhmiä juntteja.

Rasistisimmat ja uskonnollisesti suvaitsemattomimmat kansat löytyvät Intiasta, Lähi-Idästä ja Afrikasta.  Tervo sanoi noin vuosi sitten, että vastaanottokeskukset lisäävät rikollisuutta tuottamalla kotimaisen paskasakin rikollisuutta, rasistien siis. Jos suomalaisten mitätön rasismi riittää rikollisuuden tuottamiseen, miten somalien tai irakilaisten äärimmäisenä väkivaltana jatkuvasti purkautuva rasismi ei näy rikollisuutena vastaanottokeskuksissa? Irakilaiset tekevät Suomessa 24-kertaisen määrän rasistisia viharikoksia päätä kohden kansaväestöön verraten, somalit 36-kertaisen määrän, mutta Tervon maailmassa vokeissa on magiaa, joka vaimentaa tulijoiden rasismin.

Totuutta ei päästetä hyvän tarinan ja hurskaan agendan tielle: mamujen rasismista valittamalla kun ei voita mitään, Ei muslimeja sellaisella voi syyllistää, eikä heiltä sillä saa rahaa mihinkään haluamaansa kohteeseen. Siksi kukaan ei yritäkään herätellä vaikka saudien syyllisyyttä 1960-luvulle jatkuneesta orjuudesta tai vaatia korvauksia. Oikeasti rasistiset, piittaamattomat kansat nauravat moisille yrityksille.

Elisabeth Rehn sitten päivitteli, miten on mahdollista, että nuoret naiset ovat konservatiivisia mamu-kriitikoita. Että ihan samankaltaiset sukuelimet omaavat kehtaavat olla hänen kanssaan eri mieltä! Nuoret naiset eivät olekaan automaattisesti vihervasemmiston vaalikarjaa! Rehn heitettiin Hesarissa mukaan syyllistämiseen, koska ilmeisesti naiset eivät olleet vielä tarpeeksi syyllistettyjä.

Suomalaiset eivät ole heräämisensä kanssa yksin. Yhdysvalloissa valkoinen väestö on jatkuvasti ruoskinut itseään esi-isiensä teoista, joissa ei ole edes mitään erityistä. Ne ovat asioita, joista ei voi yhtä kansaa syyttää, koska lähes kaikki ovat samaa tehneet, useat vielä julmempiakin asioita. Yhdysvalloissa "älymystön" ehdokas Hillary Clinton sanoi Trumpin kannattajia "tuomittavien koriksi" - rasisteiksi, ksenofobeiksi, seksisteiksi ja vaikka miksi, ja aiemmin yritti alt-right-liikkeeseen linkittämällä leimata Trumpin natsiksi.

Tervon tavoin Clinton on pudonnut kärryiltä: syyllistäminen ei enää toimi. Ihmiset eivät jaksa tuntea syyllisyyttä asioista, joita he eivät ole tehneet, ja samalla vielä hymyssä suin katsoa, miten heidän elämäntapansa hävitetään, kulttuurinsa häpäistään ja heidän identiteettinsä oikeus olemassaoloon kiistetään.

Kirjoitin eräässä tekstissäni monikulturismin kuolinkorinasta, jota nyt kuuntelemme. Sitä tämä meihin suuntautuva aggressio on: tuhoontuomitun ideologian viimeinen ponnistus, ennen kuin se lopullisesti hautautuu historian kirjoissa muiden epäonnistuineiden, yhteiskuntia luhistaneiden ideologioiden joukkoon. 

Suomalaisten kansallinen omatunto on puhtaampi kuin 99%:lla maailman kansoista. Meidän kulttuurimme, elämäntapamme, ulkonäkömme ja eriskummallisuutemme ovat jotain hienoa ja säilyttämisen arvoista, eikä kansa enää matele ja pyytele olemassaoloaan anteeksi.

Älynväläys Suomen Kuvalehdessä

Siinä missä Hesarin toimittaja koki oman nythänmääsenhokasin-hetkensä alt-rightin kanssa, Suomen Kuvalehti on saanut neronleimauksen turvapaikkapolitiikkaa tulkitessa. Toimittaja Katri Merikallio järkeili artikkelissaan  sen, mitä tarkoittaa yhtenevä turvapaikkapolitiikka EU:ssa.

Näin SK:n järkeily meni: lasketaan kuinka iso prosenttiosuus irakilaisista saa turvapaikan Suomesta. Verrataan sitä siihen, kuinka moni saa turvapaikan vaikka Keski-Euroopan maista, ja tadaa, meillä on mittari turvapaikkapolitiikan yhteneväisyydelle. Tietysti SK:n logiikassa on massiivinen virhe, jonka jokainen median suojatyöpaikkojen ulkopuolella huomaisi: se perustuu siihen olettamukseen, että kaikki irakilaiset turvapaikanhakijat ovat samanlaisia ja luvut siten vertailukelpoisia.

Asia ei kuitenkaan ole niin, ja jo yksinkertainen maantiede auttaa hahmottamaan sen, miksi vaikkapa Suomi, Ruotsi ja Norja myöntävät turvapaikkoja harvemmalle kuin Keski- tai Etelä-Euroopan maat. Oikeat pakolaiset - he jotka todella tarvitsevat ja ansaitsevat turvapaikan - jäävät helpommin etelämpään, koska turvaa varten ei tarvitse Lappiin asti tulla - Italia tai Ranska riittää. Jos henkilö taas on elintasopakolainen, hän mitä todennäköisimmin jatkaa rajojen yli loikkimista turvallisesta maasta toiseen.

Suomeen saapuvat heistä vain kaikista ahneimmat. Oikeat pakolaiset tippuvat matkalta viimeistään Saksaan, mutta elintasopakolaisille eivät kelpaa edes siitä pohjoisempaan siirtyessä Tanska, Norja tai Ruotsi, vaan he jatkavat matkaa vielä useampien turvallisten maiden läpi. Suomeen siis suodattuu kaikista ahnein ja vähiten hädänalainen tulijoiden aines. Vai onko kenties Tanska niin vaarallinen maa, että sieltä pitää paeta Ruotsiin, ja Ruotsissa pommeja vältellen juosta maan läpi Haaparantaan?

Tänne asti tulemiselle ei yksinkertaisesti voi olla mitään hyväksyttävää syytä. Eikä maantieteellisiin syihin edes tarvitsisi tässä perusteluna turvautua; jo turvapaikanhakijoiden koostumus paljastaa saman asian. Pakolaisten kansallisuudet kertovat saman tarinan: viime vuonna Saksaan tulleista turvapaikanhakijoista syyrialaisia oli 50%, Suomeen tulleista 2,5%. Oikeat Syyrian kriisin pakolaiset jäävät välille näinkin katsoen.

SK vetoaa YK:n linjaukseen Irakin vaarallisuudesta, mutta jättää huomiotta erään jutussa mainitsemansa seikan merkityksellisyyden: n. 5000 irakilaista on palannut omaehtoisesti. Nämä ovat siis heitä, jotka pettyvät puuroon ja apeisiin verhoihin, ja palaavat mieluummin takaisin, koska Sipilän lupaamaa luksustaloa ei tulekaan. Mitä se kertoo heidän saapumisensa motiiveista ja kotimaan vaarallisuudesta heille? Samoin pakolaisuutta säätelevän lain ja sopimusten noudattaminen eli turvapaikan evääminen maansisäisen paon ollessa mahdollista, on SK:n mielestä vain jälkikäteen keksitty selittely turvapaikkapolitiikan kiristämiselle.

Lopuksi SK listaa pitkän luettelon kauheuksia, joita irakilaiset tällä hetkellä toisilleen tekevät. Ei aivan paras strategia mamu-myönteisyyden levittämiseen: "Hei katsokaas nyt, mitä nämä oman kansansa jäsenillekin tekevät! Kiduttavat, silpovat ja tappavat! Eikös heti halutakin ottaa tuollainen naapuriin?" Logiikka on se, että uskonnollisesti ja etnisesti suvaitsemattomat ihmiset ajavat maansa raunioiksi, jonka jälkeen on täysin järkevää ottaa heidät tänne, ja heidän voimallaan Suomesta rakennetaan suvaitsevainen ja toimiva yhteiskunta, jota nämä ihmiset jostain syystä eivät kotona suin surminkaan saa tuotettua.

Minulla on tällainen radikaali ajatus: entäpä, jos suhtautuisimme irakilaisiin tasaveroisina ihmisinä? Entäpä, jos asettaisimme heille saman vaatimustason kuin suomalaisille ja arvioisimme heitä samoin kriteerein? Ottaisitko kotiisi asumaan suomalaisen, joka on ehdoin tahdoin hajottanut entisen asuntonsa? Jos et, miksi hyysäisit saman tehneitä irakilaisia? Suomalaista auttaisit varmaan komentamalla häntä ryhdistäytymään ja huolehtimaan itsestään. Entäpä, jos auttaisimme irakilaisia samoin?

Antakaa sen avioliittolain olla

Yhdysvalloissa päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista ei tullut lainsäätäjiltä vaan korkeimmalta oikeudelta.
Lain kannattajat juhlivat päätöstä Washingtonissa.

Olen seurannut keskustelua Aito avioliitto -kansalaisaloitteesta ja ihmettelen ihmisten polttavan intohimoista suhtautumista asiaan. Avioliittolaki vaikuttaa joillekin olevan elämän ja kuoleman kysymys, vaikkei sillä käytännössä ole mitään vaikutusta heidän elämäänsä.

Tasa-arvoiselle avioliittolaille on kuitenkin vaikea keksiä käytännön haittavaikutuksia, jotka eivät vaadi mielikuvituksen ponnistelua. Homot ovat homoja joka tapauksessa, joillain heistä on lapsia joka tapauksessa, joten perhettä vakauttava ja yhteiskunnan silmissä tasa-arvoistava laki on vain hyödyllinen.

 Yksiavioisuuden kannustaminen on hyödyllistä koko kansalle. Monet kansanterveyden ja -talouden haitat johtuvat huteralla pohjalla olevasta yksiavioisuuden ja perheen arvostuksesta, mikä näkyy maassa yksinhuoltajina, abortteina, nostettuina tukiaisina, ongelmaisina lapsina ja nousseina sairauskuluina tartuntatautien suhteen.

Avioliitto miehen ja naisen välisenä, lapsentekoon tarkoitettuna liittona taas on täysin subjektiivinen näkemys. Ei ole olemassa mitään tarkkaa, yleispätevää avioliiton määritelmää, jolla väitteen voisi perustella, ja avioliiton olemassaolo ja luonne vaihtelevat kulttuurin mukaan. Varsinkin uskontoonsa vetoavien kristittyjen tulisi käsitteen subjektiviisuus ymmärtää: heidän pyhä kirjansa kuitenkin käsittelee avioliittoa varsin kirjavasti. On polygamiaa ja raiskauksen hyvitystä uhrin pakottamisella avioon raiskaajansa kanssa. Edes yhden heimon elämää kuvaava teos ei onnistu yksikäsitteisen avioliiton luonnissa.

Kansanedustaja Mika Niikko taas korosti lasten oikeutta kahteen, biologiseen vanhempaan. Vuosittain solmittavat parisataa homoliittoa eivät ole ilman kunnollista ohjausta kasvavien avainkaulalapsien taustalla vaan hajoavat heteroliitot ja sitoutumiskyvyttömyys. Kolmea Suomessa solmittavaa avioliittoa kohden haetaan kaksi avioeroa, ja yhä useampi hankkii lapsia ilman parisuhdetta. Homoja ei tästä pidä syyttää. Heidän vaikutuksensa asiaan on parhaillaankin marginaalinen. Kuinkakohan monta huonosta kodista kärsivää homoperheen lasta Niikko on tavannut? Entä heterovanhempien avioero- ja au-lapsia?

Joidenkin mielestä tasa-arvoinen avioliittolaki taas on vaaraksi yleiselle moraalille, jotenkin huono kannuste. Mutta kannuste mihin? Seksuaalisuus ei ole trendien tuotos, ja siksi homovanhempien lapsista kasvaa heteroja samalla todennäköisyydellä kuin kaikista muistakin. Yksiavioisuuteen kannustaminen ei ole moraalin rappeuttamista - päinvastoin. Valinta politiikassa on vakaan perhe-elämän ja sängystä toiseen hyppimistä ihannoivan hookup-kulttuurin kannustamisen välillä.

Avioliittolaki ei myöskään polje kenenkään uskonnonvapautta, vaikka niinkin väitetään. Yksityisillä uskonyhteisöillä ei ole velvoitetta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Evankelis-luterilainen kirkko taas on osa julkisvaltaa, joten sen on joko noudatettava lakia tasa-arvosta tai tehtävä valtion ja kirkon ero irtisanoutumalla julkisista tehtävistään, jolloin se voisi yksityisenä uskonyhteisönä tehdä tahtomallaan tavalla. Verotusoikeus ja muut julkisvallan herkut kuitenkin houkuttavat kirkon johdon takuulla ryhtymään vain noudattamaan lakia. Heitäkään ei siis pakoteta mihinkään, valinta on heidän omansa.

On lause, johon kaiken tämän voisi tiivistää: meillä on suurempiakin ongelmia. Jos perherakennetta halutaan lujittaa ja samalla poistaa perherakenteen hajoamisen yhteiskunnallisia haittoja, sen on tapahduttava sieltä käsin, missä ongelma pääosin piilee, eli heteroliitoista. Vuonna 2014 rekisteröityjen parisuhteiden määrä oli suurimmillaan, ja silloinkin ne muodostivat vain 1,3% kaikista liitoista.

On purettava sitä valtion tukiaisjärjestelmää, joka on vienyt isien paikat perheistä ja tehnyt puolihuolimattomasta lapsenteosta taloudellisesti kannattavaa. Se olisi linja, jota voisi toteuttaa juurikin liberalismin periaatteiden nojalla, ei niitä rikkomalla, kuten yksityiselämään ja yksilöiden välisiin sopimuksiin sekaantuva homoliittojen kieltäminen tekee.

Isien paikat vievien tukiaisten vastustaminen olisi poliittisesti vaarallisempaa, koska todennäköisesti omissa äänestäjissä on niiden järjestelmien hyötyjiä. On helpompi valinta nostaa homot tikun nokkaan perherakenteen hajottajina ja au-lapsien tuottajina, koska heitä ei omissa äänestäjissä paljoa voi olla. Äänestäjät voivat sitten kolmannen ja neljännen avioliiton välillä nyökkäillä, että on ne homot pahaksi moraalille. Mutta kumpi olisi se rehellinen ratkaisu, jolla oikeasti voisi olla yhteiskunnallista vaikutusta?

Oikeassa olet, Husu - tämä ei ole sinun Suomesi

On helpompi sanoa, että tulijat eivät ole vaarallisia, kuin todeta monikulturistien todellinen käsitys
ääneen: joo, joitain raiskauksia ja murhia varmasti tulee, mutta me emme välitä, koska unelma.

Kauniit ajatukset ja abstraktit ihanteet -  niistä ei näinä aikoina tule pulaa. Kauniita ajatuksia esitetään silloin, kun halutaan vaikuttaa yhteiskuntaan ja ilmentää omaa hyveellisyyttä joutumatta esittämään mitään toimivaa ratkaisua.

Li Andersson sanoi kesäkuussa, että ihmisoikeudet tulee laittaa etusijalle rahan sijasta. Kaunis ajatus, mutta miten Lin ihanne käytännössä toteutetaan? Jos turvapaikanhakuoikeudesta pidetään kiinni ja noudatetaan sitä väljää turvapaikkojen myöntämispolitiikkaa, jota vasemmistossa toivotaan, miten se toteutetaan? Mistä otamme ne rahat, jotka siihen projektiin kuluvat? Taikaseinää ei ole, eikä samaa euroa voi käyttää kahteen kertaan. Lin unelma siis vaatii kahden ikävän todellisen vaihtoehdon väliltä valitsemista: velanoton ja omalta väeltä leikkaamisen.

Samalla linjalla jatkoi tänään Husu Hussein blogikirjoituksessaan: tämä ei kuulemma ole hänen Suomensa, koska hänen Suomensa oli ilmeisesti se hölmölä, jossa jokainen kurpitsavankkuritarina uskottiin ja jonne tulivat kaikki ne siirtolaiset, jotka tiesivät, etteivät muualta turvapaikkaa saisi. Toki Suomi on edelleenkin sitä osin, mutta muutos järkevämpään suuntaan on käynnissä. Edelleenkin Keski-Euroopan maat vastaanottavat pitkälti syyrialaisia, mutta Pohjolaan tulevat irakilaiset, afgaanit ja muut ei-syyrialaiset, jotka tietävät, ettei mikään tolkun maa heille turvapaikkaa anna.

Tietenkään mitään Husun Suomea ei ole olemassa yhtään sen enempää kuin minun Somaliaani on. Meillä on vain isiemme maat, ja niitä meidän on parhaamme mukaan rakennettava itsellemme ja jälkipolville. Husua rohkeammat somalit palaavat diasporan jäljiltä kotimaahansa auttamaan sen kehittämisessä (kuten tämä v. 1991 pikkupoikana pakolaiseksi lähtenyt mies). Husu haluaa kuitenkin oikaista, säilyttää mukavan elintasonsa ja rakentaa somaleille mukavan maan meidän isiemme työn päälle sen sijaan, että hän kansansa kanssa rakentaisi Somaliasta asumiskelpoisen.

On täysin ymmärrettävää, että nämä ihmiset puhuvat abstraktilla tasolla. Käytännön tasolla näkemyksiä olisi paljon vaikeampi perustella, ja julmat ratkaisut oman tavoitteen toteuttamiseksi joutuisi sanomaan ääneen.

"Rahalla ei saa olla väliä kun ihmisoikeuksista on kyse" livahtaa huulilta merkittävästi helpommin kuin sen käytännön vastine: "Otetaan lisää velkaa tai leikataan lisää eläkeläisiltä, että saadaan taas joitain satoja miljoonia kasaan turvapaikanhakijoiden hoitamiseksi. Rikosten ja turvattomuuden uhrit huolehtikoot itsestään. Ensi vuonna leikataan ja otetaan velkaa taas vähän lisää, kun huollettavien määrä kasvaa taas."

Monikulturistit puhuvat miten puhuvat. Ratkaisevaa on se, annammeko me unelmoijien puheille mitään painoarvoa. Koska he puhuvat abstraktilla tasolla, siellä heidän ideoidensa tulee pysyä. Jos he taas haluavat toteuttaa ajatuksiaan käytännössä meidän yhteiskunnassamme, puhukoot rehellisesti käytännön ratkaisuista asioihin abstraktien käsitteiden turviin pakenematta.

Siihen saakka heidän ajatuksillaan on yhtä paljon yhteiskunnallista merkittävyyttä kuin kadunvarressa pelastusta julistavan huru-ukon saarnoilla. Vain käytännön toimenpiteitä ja ratkaisuja esittävillä tulee olla oikeus vaikuttaa käytännön politiikkaan. Unelmapolitiikkaa voi noudattaa vapaasti Lin pilvilinnojen ja Husun Suomen mielikuvitusmaailmassa.

Miten tavis voi vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan?

Politiikassa yksikin ihminen voi vaikuttaa. Kansanedustaja Juho Eerola nosti esille Finnlinesin aluksilla
Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja kyseinen reitti saatiin laittomalta maahantulolta suljettua.

Olen usein törmännyt ongelmaan, jota joissain määrin käsiteltiin myös tämän illan Monokulttuuri FM -lähetyksessä: ihmiset haluaisivat tehdä huonolle maahanmuuttopolitiikalle jotain, mutta eivät tiedä mitä. On aivan totta, että helppoja vaikuttamisen keinoja on vaikea nimetä ja ihmisten luottamus politiikkaan on pohjamudissa. On kuitenkin paha sillekään linjalle lähteä, ettei vaikutusyrityksissä ole mitään järkeä. Niin ajatellen tilanne on toivoton, ja olen liian optimistinen hyväksymään tappiota ennen kuin peli on kunnolla ehtinyt alkaakaan.

Mutta mitkä sitten ovat ne meidän tavallisten pulliaisten vaikutuskeinomme?

1. Informaation levittäminen

Olen valinnut tämän omaksi ensisijaiseksi metodikseni asian suhteen. Yksi ihminen ei asioille paljoa voi, mutta jos hän liittyy jakamaan tietoa muille, hän voi käännyttää merkittävän ihmisjoukon kantansa puolelle ja yhdestä äänestä kasvaa koko joukko. Tiedonlevitystä voi tehdä niin netissä bloggaamalla ja vloggaamalla kuin elävässä elämässä esim. kotikunnan kyläkokouksissa tai yleisissä keskustelutilaisuuksissakin.

Netissä asioille tarjolla olevaa näkyvyyttä ei kannata aliarvioida: suosituin tekstini tällä alustalla keräsi liki 100 000 lukukertaa yhdessä päivässä. Tavoittavuuteen ei tarvita siis edes suosittua, paljon lukijoita omaavaa alustaa, jos tarpeeksi kiinnostavin otsikoin ja sisällöin saa lukijat jakamaan tekstejä. Tiedonlevitys ei koske pelkästään heitä, jotka tekevät omaa sisältöään vaan kaikkia: vaikka et itse kirjoittaisi tai olisi luonnonlahjakkuus puhujankorokkeella, voit auttaa levittämään tietoa muiden sisältöä jakamalla.

2. Paikallispolitiikka

Maahanmuuttopolitiikkaa ei kirjoiteta kunnanvaltuustoissa, mutta hallitus tarvitsee kuntien yhteistyötä. Jos paikalliset blokkaavat vastaanottokeskukset ja kuntapaikat tarpeeksi monessa paikassa, muuttuu leväperäisen maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen ihmeen vaikeaksi. Päättäjät eivät välttämättä kuuntele kansaa, mutta käytännön ongelmien edessä  heidänkin on pysähdyttävä miettimään. Jos ei muuta, voit ainakin edesauttaa oman kotikuntasi turvallisena pysymistä pysymällä ajan tasalla kunnan päätöksenteosta, tiedottamalla muita paikallisia asioista esim. Facebook-ryhmissä tai infotilaisuuksin, tekemällä kuntalaisaloitteita tai vetoamalla tuttuihin valtuutettuihin,

3. Valtakunnanpolitiikka

Monet hyvät ihmiset eivät ryhdy politiikkaan siksi, että se on heistä kierojen ihmisten hommaa. He siis periaatteessa luovuttavat vapaaehtoisesti pelikentän kieroilijoiden käsiin. Jos sinulla on aitoa intohimoa yhteisen asian ajamiseen ja tehtävään soveltuva luonteenlaatu, pyri mukaan politiikkaan. Jos ei ole, äänestä ainakin. Sitä sanotaan paljon, ettei ole mitään järkeä äänestää, koska mikään ei muutu. Siihen sisältyy eräänlainen harha: ihmiset vertaavat vallitsevaa tilannetta omiin tavoitteisiinsa. Oikeasti heidän pitäisi verrata sitä myös pahimpaan vaihtoehtoon, mikä toteutuisi, jos kukaan samanmielinen ei ännestäisi.

Entä jos jokainen maahanmuuttokriitikko jättäisi äänestämättä? Eduskunnasta tulisi vihervasemmiston linnake, jossa paljon tämänhetkistä politiikkaamme kauheampia linjauksia vedettäisiin helposti läpi. Aina on joku vaihtoehto, joka on lähimpänä omaa arvomaailmaa ja ainakin huonoimpia vaihtoehtoja parempi. Maahanmuuttokriittisten pettymys politiikkaan ja siirtyminen nukkuviin on juuri sitä, mitä vihervasemmisto toivoo.

Valtakunnanpolitiikkaan voi osallistua myös vaikka kansalaisaloitteita allekirjoittamalla. Tiedän, tiedän: eivät ne kuitenkaan mene läpi, mutta ne toimivat eräänlaisina poliittisina ilmapuntareina. Yleisellä mielipiteellä on suuri vaikutus puolueiden politiikkaan, koska ilman kansansuosiota ei vaaleja voiteta. Varsinkin Keskusta on viime vuosina edennyt aina julkisen mielipiteen osoittamaan suuntaan, joten maahanmuuttokriittisten kannattaa muistutella poliitikkoja siitä, kuinka paljon meitä on ja millaisella politiikalla meidän äänemme voisi saada.

Mikäli taas varsinaiseen aktivismiin aikoo ryhtyä, kannattaa aloittaa verkostoitumisesta. Tässä nuivilla olisi vasemmistolta opittavaa: vasemmisto osaa tehdä yhteistyötä tärkeäksi kokemansa asian eteen ja liittoutua riittävästi samanmielisten kanssa. Ihmisten tunteminen mahdollisimman laaja-alaisesti auttaa toiminnan organisointia ja sanan levittämistä hurjasti.

Mielenosoitukset eivät juuri vaikuta valtakunnanpolitiikkaan, mutta oikein suunnattuina niillä voi vaikuttaa paikalliseen päätöksentekoon tai saada huomiota spesifiselle asialle. Mamu-kriittiset mielenosoitukset ovat kärsineet eräänlaisen inflaation, koska niitä järjestetään liian usein ja liian vähäisellä organisoinnilla. Kansa olisi helpompi saada liikkeelle tilaisuuteen, jonka he kokevat erityiseksi. 

Mielenosoitukset voivat kuitenkin parhaimmillaan edistää verkostoitumista, yhteistyötä ja motivaatiota, ja niissä usein esiintymällä voivat politiikkaan aikovat kerätä tarvitsemaansa tunnistettavuutta.

Eli lyhyesti sanottuna: äänestä kaikissa vaaleissa, harkitse itse ehdolle asettumista, levitä tietoa parhaasi mukaan ja pyri vaikuttamaan kotikunnastasi käsin. Mitään nopeita ihmeratkaisuja ei ole luvassa, mutta sellaista yhteiskunnallinen vaikuttaminen on. Ihmisiä voitetaan asian puolelle ja hyödyllistä muutosta tuotetaan askel askeleelta.

Tavoite on kuitenkin vaivan arvoinen, ja työ sen eteen on jotain, mitä ei voi jälkipolville sälyttää. Tulevaisuuden Suomen muovaavat päätökset tehdään nyt, ja me olemme ne sukupolvet, jotka voivat paremman tulevaisuuden turvata. Jos sinä jaksat yrittää nyt, voivat jälkipolvetkin nauttia siitä turvallisuudesta, vakaudesta ja hyvinvoinnista, jota pitkään pidettiin itsestäänselvyytenä. 

Kun Hesari antoi pelolle vallan

Breitbart-toimittaja ja provokatööri Milo Yiannopoulos on ollut viime aikojen
puhutuimpia alt-right-persoonia.

"No nyhän mää sen hokasin," huudahti Hesarin toimittaja Tuomas Peltomäki kuultuaan, että Hillary Clinton oli maininnut puheessaan jonkun Breitbartia lukevan alt-rightin. Sillä silmänräpäyksellä toimittaja teki kaksi päätöstä: alt-right eli vaihtoehtoinen oikeisto on vakava uhka Suomelle, ja hän on aiheen asiantuntija. Se vaikutelma syntyy Nyt-liitteen tietoköyhää mutta hupaisaa alt-right-artikkelia lukiessa.

Ilmeisesti kulunut lausahdus "ei saa antaa pelolle valtaa" ei päde Hesarin toimituksessa. Vaihtoehtoista oikeistoa käsittelevä juttu oli otsikoitu varsin hysteerisesti:

Suomessa on vaarallinen nuorten miesten joukko, joka pian muuttaa maamme heimoyhteiskunnaksi

Pelko pääsi valtaamaan toimittajan, jonka syvällinen kuvaus vaihtoehtoisesta oikeistosta menee niin, että he ovat Breitbartia lukevia äärioikeistolaisia, jotka kohtelevat ihmisiä heimoina ja joilla on löyhä suhde todellisuuteen ja taipumusta faktojen valikointiin.

Tiedän. Nyt-liitteen toimituksesta tulevana tuo on aika hauskaa.

Mitä alt-right sitten oikeasti on? Pääpiirteissään mitä tahansa valtavirtaisen oikeiston ulkopuolista oikeistolaisuutta. Yleisiä arvoja ovat maahanmuuttokriittisyys, islam-kriittisyys, etninen nationalismi, perinteisten perhearvojen kannattaminen, reaktionaarisuus ja roturealismi. Vasemmisto usein yrittää syytää loukkauksena termiä reaktionaarinen (takaisin menneisiin aikoihin kaipaava), mutta alt-right ottaa sen kohteliaisuutena.

Alt-right ei kuitenkaan määrity pelkästään aatteella vaan myös metodilla. Se on pitkälti netin kautta leviävä liike, jonka kannattajat hääräävät Redditin ja 4chanin kaltaisilla foorumeilla, bloggaavat ja vloggaavat. Alt-right-piireissä tilastot, tutkimukset ja historia ovat suosittuja puheenaiheita ja tietynlainen debattihakuisuus yleistä. Somessa näkyvimmät osat ovat äärimmilleen viedyt parodiat ja meemit, joissa usein hyödynnetään natsiteemaa.

 Alt-rightia usein luullaankin uusnatseiksi, mutta natsisymboliikka on enemmän komedian ja räväyttämisen väline kuin oman ideologian heijastelua. Mahtuu sekaan kuitenkin varsin paljon heitäkin, jotka kantavat autoritäärisiä, äärivasemmistolaisia ideologioita, kuten kansallissosialismia, ja jostain käsittämättömästä syystä nimeävät itsensä vaihtoehtoiseksi oikeistoksi, vaikkeivät ole oikeistoa alkuunkaan.

On vaikea sanoa, mistä Peltomäki on heimoyhteiskunnan keksinyt, koska sillä ei juuri ole tekemistä alt-rightin kanssa. Etninen nationalismi ei ole heimoyhteiskunnan luomista vaan päinvastoin etnisesti homogeenisen yhteiskunnan tavoittelua. Suomalainen alt-right siis haikailisi vaikkapa 1950-luvun Suomea takaisin, ja käsittääkseni 1950-luvun Suomi ei ollut julma heimoyhteiskunta.

En heittänyt sitä arviota summassa, että Peltomäki keksi alt-rightin Clintonin puheesta. Clinton kun mainitsi Breitbart-julkaisun, jota Peltomäki tietämättömyyttään sitten väittää kaikkien vaihtoehto-oikeistolaisten yhdistäväksi mediaksi. Ei se mikään sellainen ole. Osa alt-rightista varmasti sitä lukee, en usko kuitenkaan, että suurin osa, koska Breitbartilla on tiettyjä ideologisia ristiriitoja monien ve-oikeistolaisten kanssa, kuten Israel-mielisyys.

Varmemmin alt-rightia löytää vaikkapa Redditin /pol/-sivulta. Suomessa alt-right on käytännössä olematon ainakin terminä. On toki yksilöitä, jotka täyttävät määritelmän, muttei vastineita amerikkalaisten nettiyhteisöille. Peltomäki siis vain nappasi trendaavan amerikkalaistermin ja leikkii, että sellainen piilee Suomessakin.

Jutun kuvituksena oli lehtikuvia maahanmuuttokriittisten mielenosoituksista, aivan kuin maahanmuuttokriittisyys olisi sama asia kuin alt-right. Jo se kuvitelma osoittaa, ettei kirjoittajalla ole hajuakaan siitä, mistä hän puhuu, koska alt-right ei järjestä miekkareita. Se on nettiajan liike, jonka metodi on välittää tietoa netin kautta, ei protestoida kadulla.

Maailmassa on kyllä vaarallisia heimoyhteiskuntia, mutta yhtäkään niistä ei ole rakentanut alt-right. Tälläkin hetkellä Suomeen valuu väkeä heimosotien keskeltä: sunnien ja shiiojen riidoista sejä Afganistanin lukuisien heimojen välisistä kahinoista, ja niitä heimoriitoja jatketaan sitten puukoillakin vastaanottokeskuksissa. Eli kyllä, Suomessa on liuta nuoria miehiä, jotka tykkäävät heimoyhteiskuntia rakentaa, mutta en menisi yhtä pitkälle kuin Peltomäki väittämällä heidän siinä tulevan onnistumaan.

Alt-right kirjoituksessa piili yksi syvällinen totuus, ei tosin itse tekstissä vaan sävynä sen takana. Teksti osoitti, miten vasemmistolaiset ajattelevat eri mieltä olevista. Peltomäki ei ollut edes vaivautunut perehtymään asiaa yhtä artikkelia pidemmälle lukemalla, siksi hänen määritelmänsä alt-rightista oli niin virheellinen ja köykäinen. Yhtään lähdeviitettä ei mainita, joten on vaikea sanoa, mitkä osat kirjoittaja on keksinyt itse, mitkä hän on lukenut muualta. Silti hänellä oli mielipide valmiina ryhmästä, hän oli jo ennustamassa ryhmän tuhoavan maamme ja luokitteli ryhmään paljon ihmisiä, jotka eivät siihen kuulu.

Mutta niinhän se menee. Monen vasemmistolaisen mielessä eri mieltä olevat ovat harmaa massa, johon kuuluvat kaikki Kokoomuksen oikealta puolen sekä vasemmaltakin maahanmuuttokriittiset. Kaikki eri mieltä olevat ovat heille samaa porukkaa juuri samanlaisella ideologialla ja tavoitteilla.

Ja he tuomitsevat ihmisten käsittelemisen kategorioina ja heimoina.




*Luvulla viitataan lauseeseen, jossa englanniksi on 14 sanaa: meidän on turvattava kansamme säilyminen ja valkoisten lasten tulevaisuus sekä 88-osalla Heil Hitler -tervehdykseen, koska H on aakkosten 8. kirjain.

Aiheesta voi lukea perusteellisemman kuvauksen täältä: http://www.breitbart.com/tech/2016/03/29/an-establishment-conservatives-guide-to-the-alt-right/

Miten suomalaisia tehdään

Mirabilis jalapa eli ihmekukka on poikkeuksellinen kasvi. Se aukaisee kukkansa iltapäivällä tai alkuillasta valoisuuden mukaan ja sulkee ne aamulla. Kukissa on herkullisen makea tuoksu, joka voimistuu yön mittaan, eli se muistuttaa öisin kukkivaa ja yön mittaan voimistuvasti vaniljalle tuoksuvaa heliotrooppia.

Ihmekukalla on kuitenkin yksi ominaisuus, jota on muista kasveista vaikea löytää: sen samasta varresta kasvavat kukat ovat usein erivärisiä ja sama kukkakin voi kukinnan mittaan vaihtaa väriä. Siinä missä muita kasveja voi istuttaa haluamaansa väriä, ihmekukan kanssa se ei onnistu Ei ole olemassa pinkin tai keltaisen ihmekukan juuria, väri on aina sattuman kauppaa.

Ihmekukan ilmiasun yllättävyys on poikkeus myös ihmisten keskuudessa. Yleensä ihminen täytyy "istuttaa" ja kasvattaa toivottua lopputulosta ajatellen: tietyn kansan ja kulttuurin edustajia saadaan aikaan niitä synnyttämällä ja kasvattamalla. Harvat ovat ihmekukkia - ihmisiä, joista voi kasvaa mitä tahansa ja jotka voivat täysikasvuisenakin vaihtaa olemustaan.

Ihminen ei edusta pelkästään kyseisen hetken omaa itseään vaan geenejään, koko menneisyyttään ja kaikkia sen vaikutteita. Afganistanista Suomeen tulevalla maahanmuuttajalla on sopeutumisvaikeuksia, koska hän ei koskaan ole kasvanut suomalaiseksi. Elämänsä alkuhetkistä saakka hänestä on tehty jotain muuta, ja yhtäkkinen muutos onnistuu erittäin harvalta, koska muutos vaatii poikkeuksellisen kyvyn: taidon sivuuttaa aiemmin opittuja asioita ja kokemuksia ja korvata ne uusilla.

Ongelmallisin ryhmä muuntautumisen suhteen ovat muslimit, koska heidät on kasvatettu pienestä pitäen islamin vankilaan. Uskonto opettaa, että sen elämäntapa on ainoa oikea ja Jumalan määräämä, ja uskosta lähteminen on pahin mahdollinen teko. Sille on syynsä, miksi julkkis voi näkyvästi kääntyä islamiin, mutta kukaan ei mainosta islamista luopumista.

Vaatii äärimmäistä luonteenlujuutta, pelottomuutta ja itsenäisyyttä heittää nurkkaan arvot, jotka suurimman osan elämästäsi ovat olleet ainoat, jotka olet tuntenut, ja ainoat sallituiksi sanotut. Suurin osa ei omaa niitä piirteitä, siksi näemme niin vähän aidon täyskäännöksen tehneitä ihmisiä. Esimerkkitapaukseksi harvinaisesta ihmekukasta voisi sanoa vaikkapa poliitikko Maajid Nawazin, joka vaihtoi islamistiradikaalista islamismin vastustajaksi ja reformaation kannattajaksi. Euroopassa on miljoonia muslimeita mutta vain kourallinen ihmekukkia.

Periaate toimii myös toisin päin: neilikka ei muutu liljaksi, ja jos haluat kasvattaa liljan, se onnistuu vain nimenomaan liljan sipuleilla. Tällä hetkellä eurooppalaiset päättäjät ja yritykset haluavat lisää ihmisiä, tarkalleen ottaen lisää eurooppalaisia, työvoimaksi. Heidän mielikuvansa on uus-eurooppalaiset työntekijät, jotka eroavat kantaväestöstä vain ihon pigmentissä ja palvotun jumalolennon nimessä. He luulevat, että he voivat ottaa neilikoita ja taikoa niistä liljoja.

Eurooppalaisia kuitenkin tehdään vain niitä synnyttämällä ja kasvattamalla. Muiden seasta voit löytää yksittäisiä, muuntautumiskykyisiä poikkeustapauksia, mutta saat käsiisi jokaista sellaista kohden myös tuhansittain väärän lajin yksilöitä, jotka valtaavat penkin ja heikentävät haluamasi lajin ja harvojen ihmekukkien menestystä. 

Jos päättäjämme haluavat lisää suomalaisia, jotka omaavat samat ominaisuudet kuin nykyiset suomalaiset - halun ylläpitää suomalaista yhteiskuntaa ja oikeusjärjestelmää sekä suomalaisen arvomaailman - on heidän lisättävä niitä alkuperäisestä populaatiosta, eli tuotettava jälkeläisiä. Miljardit, joita maahanmuuttoon valutetaan, voitaisiin vaihtoehtoisesti investoida lapsenteon kannustimiin suomalaisille.

Neilikka ei muutu liljaksi, vaikka sen liljojen keskelle istuttaisi. Se ei ryhdy tavoittelemaan liljojen kasvua ja menestystä, vaan pyrkii valtaamaan itselleen kasvualaa. Vain mieleltään järkkynyt yrittäisi kasvattaa lisää liljoja laittamalla niiden joukkoon nelikoita ja odottamalla integraatiota.