Nationalismi ilman rotua on harhaa

Tältä näyttää suomalaisessa kaupungissa, Tampereella. Näyttäisikö se samalta, mikäli sen olisi rakentanut väestö, joka on täysin afrikkalaistaustaista? Onko Afrikassa kaupunkeja, jotka on tällaisiksi ilman länsimaista vaikutusta rakennettu?

Vaikka kansallismielinen skene osaa halutessaan olla kohtalaisen tabuja rikkova ja vapaa poliittisesta korrektiudesta, tiettyjen aiheiden käsittely siinäkin on ampiaispesään sohaisemista. Tällaisia blogissani esiintyviä aiheita ovat esim. rodusta puhuminen ja vapaasti kansallismielisyyttä tulkitsevan puolisuvaitsevaiston kritiikki.

Ensimmäinen herättää kahta vakioreaktiota peppukivun saralla:
1. Rodusta puhuminen on sama kuin valkoisen ylivallan kannattaminen.
2. Rodusta puhuminen saa ihmisen kuulostamaan juntilta valkoisen ylivallan kannattajalta.

Kohta 1 on täysin naurettava. Rotuerojen tieteellinen käsittely kun on aika pahasti ristiriidassa valkoisen ylivallan kanssa, joka perustuu pitkälti henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Aihetta tieteellisesti käsittelevät tietävät, että valkoiset eurooppalaiset eivät ole kyvyiltään maailman erinomaisin rotu.

Kohta 2 taas on pelkuruutta. Pitäisikö totuus jättää sanomatta leimautumisen pelossa? Ja miksi tämä leima ylipäänsä on syntynyt? Juuri sen pelkuruuden takia: ainoat, jotka rodusta täällä ovat uskaltaneet puhua, ovat pitkälti olleet uusnatsit. Muut ovat vältelleet aihetta tai naamioineet roduista puhumisen "kulttuurieroista" tai "länsimaisen kulttuurin säilyttämisestä" puhumiseen. Onneksi asia on kautta länsimaiden muuttumassa varsinkin tuoreen vaihtoehto-oikeiston persoonien toimesta.

Jälkimmäinen peppukivun herättäjä eli kevytnationalismin (nationalismin ilman etnistä ulottuvuutta) kritisointi taas ottaa yleensä seuraavan muodon:

1. Ei saa kritisoida, koska se hajottaa skeneä. Pitää olla katto korkealla ja seinät leveällä.
2. Ei saa olla liian radikaali, koska täytyy pystyä vetoamaan valtavirtaan.

Kohta 1 perustuu heikosti tarkastelua kestävään logiikkaan, jonka mukaan kansallismielistä skeneä tulisi kasvattaa laimentamalla. Eli otetaan ihmisiä, jotka eivät ole nationalisteja ja viskataan heidät nationalismin kategoriaan. Tadaa - skene on vähän suurempi. No, sillä logiikalla voisimme tietysti laimentaa aatteen niin pitkälle, että voisimme luokitella jokaisen planeettamme ihmisen nationalistiksi ja sitten todeta, että onpas meillä asiat nyt hyvin kun kaikki ovat nationalisteja.

Aatteen levittäminen laimentamalla on keinona merkityksettömän ja haitallisen välimaastossa. Se ei edistä kansallismielisen politiikan toteutumista mitenkään, että luokittelemme jokaisen islamissa jotain epäilyttävää näkevän kansallismieliseksi. Laimentamisen sijaan on yksinkertaisesti laajennuttava: voitettava uusia ihmisiä puolellemme ja aktivoitava jo valmiiksi samaa mieltä olevia mutta poliittisesti passiivisia. Se on ainoa keino edistää kansallismielisyyttä.

Kohta 2 taas on häviäjän mentaliteettia. Se perustuu täysin sille oletukselle, että modernin vihervasemmiston luoma, hädin tuskin vuosikymmenen vanha keskustelukehys on ikuinen realiteetti, jonka puitteissa meidän on vain toimittava, ja että ainoa keino löytää sopusointu valtavirran kanssa on tehdä itse aatteellisia kompromisseja.

Tällaista on Somaliassa. Olisiko Somalia nykytilassaan, mikäli kaikki muut olosuhteet olisivat samat, mutta somalien sijaan maata olisivat viimeiset sata vuotta asuttaneet etniset suomalaiset?

Asia ei ole näin. Keskustelukehykset ovat poliittisten trendien tuotoksia ja aina muuttuvia. Meidän ei tarvitse ahtaa itseämme vihervasemmiston luomaan viitekehykseen - voimme pistää sen kehyksen säpäleiksi ja tuottaa omamme.

Tästä hyvä esimerkki on Hollannin vapauspuolue ja sen johtohahmo Geert Wilders. Vapauspuolue on kansallismieliseksi puolueeksikin hyvin radikaali: se ajaa esim. islamin ja Koraanin kieltämistä kokonaan. Wilders ei ole tehnyt ainuttakaan kompromissia miellyttääkseen valtavirtaa - valtavirta on taipunut hänen näkemykseensä.

Vapauspuolue nousikin viimeisissä vaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mutta se ei ollut Wildersin koko voitto. Suurin voitto oli poliittisen viitekehyksen muutos. Välttääkseen äänestäjien valumisen Vapauspuolueelle oli maan muiden suurten puolueiden muutettava linjaansa maahanmuuttokriittisemmäksi. Wilders vei asiaansa eteenpäin kasvattamalla puoluettaan ilman aatteen laimentamista, ja valtavirtaan taipumisen sijasta valtavirran oli tehtävä kompromisseja Wildersin suuntaan. Vuori tuli Muhammedin luo.

Kevytnationalismi on yhtälailla harhaa kuin monikulturismikin.

Siinä missä monikulturisti uskoo hyvin erilaisten kulttuurien ja rotujen sopuisaan ja tasaveroiseen yhteiseloon, uskoo kevytnationalisti siihen, että kansallismielinen, suomalaisen kulttuurin ja arvojen mukaan elävä Suomi olisi mahdollinen, vaikka puolet maamme väestöstä olisi afrikkalaisia, kunhan tulijat vain ovat "oikeanlaisia maahanmuuttajia" eli hyvin integroituvia, ahkeria ja suomalaista elämäntapaa noudattavia.

Siitä, miten he meinaavat selvittää ja taata sen, tulevatko "oikeanlaisten maahanmuuttajien" lapset ja lapsenlapset olemaan "oikeanlaisia", on minulle mysteeri. Samoin on se, miten näillä "oikeanlaisilla" maahanmuuttajilla vältymme kaikilta niiltä rotuvähemmistöjä omaavien kansakuntien ongelmilta, jotka tällä hetkellä riivaavat vaikkapa Yhdysvaltoja, joissa rotuvähemmistöt ovat valtaväestön kanssa laajalti samaa uskontoa noudattavia ja samassa valtiossa syntyneitä ja kasvaneita.

Tämä on todettava. En odota, että median viharyöppyä pelkäävät kansallismieliset poliitikot ryhtyisivät saman tien tästä asiasta puhumaan. Puhukoot siitä vaikkapa niillä eufemismeilla länsimaisista arvoista ja suomalaisesta kulttuurista, kuin ne olisivat tyhjästä ja täysin etnisyydestä riippumatta meidän niskaamme tipahtaneet. Odotan kuitenkin, että asia vähintäänkin tiedostetaan niissäkin kansallismielisissä piireissä, joissa asioista ollaan liian pelokkaita niiden todellisilla nimillä puhumaan.


Kiinnostavaa lisälukemista monietnisen yhteiskunnan, Yhdysvaltojen, ongelmista Tuukka Kurulta:

Sulatusuunin epävarma tulevaisuus
Sulatusuunin epävarma tulevaisuus, osa 2

Terve järki on radikaalia

Marine Le Pen (FN) ja Geert Wilders (PVV).

Ranskan presidentinvaalit ovat tulossa keväällä, ja monikulttuuristen värinöiden vuoksi maan hallitus ehdotti, että vuoden 2015 marraskuun terrori-iskuista saakka voimassa ollutta poikkeustilaa jatketaan. Ranskalaiset ovat saaneet monikulttuurista kirjaimellisesti uuden normaalin: poikkeustila ja poliisit kaduilla ovat viimeistään nyt arkipäivää.

Jonkinlaista toivoa Ranskan selviytymisestä edustaa kansallismielinen Marine Le Pen, jonka tuore ehdotus ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon poistamisesta laittomasti maassa oleskelevilta herätti odotettavaa ulinaa suomalaismediassakin. Vasemmistolaiset äärinäkemykset ovat yleistyneet hyväksyttäviksi niin laajalti, että täysin rationaalinen ajatus siitä, että ne ihmiset saavat palvelun, jotka siitä maksavat, voidaan tulkita radikaaliksi.

Hallitsematon maahanmuutto on yksinkertaisesti liikaa Ranskan sietokyvylle, joten jotain on tehtävä. Asia voitaisiin "hoitaa" Suomen tavoin eli jatkamalla houkuttimien ylläpitoa ja kalliita palveluita jokaiselle takamuksensa rajan yli hilaavalle mutisten samalla jotain kansainvälisistä sopimuksista, kunnes taloudelliset ja sosiaaliset haitat romahduttavat järjestelmän niin, ettei siitä enää hyödy yhtään kukaan. Toinen vaihtoehto on karsia sieltä, missä leikkaamisen hyödyt ovat suurimmat ja haitat pienimmät.

Laittomat maahanmuuttajat Ranskassa ovat mm. kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita ja elintasopakolaisia, jotka eivät halua kirjautua Ranskassa turvapaikanhakijoiksi, koska haaveilevat Iso-Britanniaan pääsystä. Ei ole yksinkertaisesti mitään syytä tarjota näille ihmisille houkuttimia, jotka kannustavat pysymään maassa laittomasti, kun takaisinkin voisi lähteä. Jos he olisivat todella vainottuja eivätkä elintasopakolaisia, he eivät joutuisi maassa laittomasti oleskelemaan.

Mikäli laitonta notkumista tuetaan, haittavaikutuksetkin vain kasvavat. Köyhyys, ghettoutuminen ja rikollisuus eivät tule olemaan vältettävissä laittomien mamujen suhteen -  onhan se jo todettu, että mikään määrä kallista "integrointia" ei saa edes luvallisesti maassa olevia pärjäämään edes lähelle paikallista tasoa vastaavasti eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Laittomien, arveluttavin tarkoitusperin saapuvien tulijoiden suhteen riski ongelmista on vieläkin suurempi.

Tämä ja muut Le Penin ehdotukset eroavat median hyväksymästä mielipiteestä siinä, että ne ovat itse asiassa ratkaisuja. Niillä olisi jotain vaikutusta ongelmaan toisin kuin sillä, että sanotaan, että onhan tämä nyt ongelmallista, mutta kun kansainväliset sopimukset. Soppareihin tuntuu liittyvän lähes taikauskoa muistuttava uskomus: jos on hyvä tekosyy olla puuttumatta epäkohtiin, kuten vaikkapa ne kansainväliset sopimukset, ei epäkohtien seurauksia tarvitse kohdata. Käytännössä muistelot sopimusten noudattamisesta mallioppilaan tavoin lienevät laiha lohtu sortuneen yhteiskunnan raunioilla.

Ratkaisua ehdotti ja siitä langettavan päätöksen syrjinnästä sai myös Hollannin todennäköisin seuraavien vaalien voittaja, Geert Wilders. Wilders piti tilaisuudessa puheen, jossa hän esitti yleisölle kysymyksiä, kuten "Haluatteko lisää vai vähemmän EU:n valtaa?".

Yksi kysymyksistä oli, haluaako yleisö vähemmän marokkolaisia maahansa. Kysymyksen takana on marokkolaisten massiivinen yliedustus Hollannin rikostilastoissa ja kaikin puolin epäonnistunut sopeutuminen maan yhteiskuntaan. Wilders lupasi huolehtia asiasta, mikäli hänen puolueensa voittaa: hän katsoisi, että rikolliset palautettaisiin kotimaahansa ja maahanmuuttoa Hollantiin rajoitettaisiin.

Syyte syrjinnästä pamahti, hollantilainen oikeusistuin katsoi marokkolaiset roduksi ja Wildersin puheen siten rasismiksi. Tietenkään marokkolaiset eivät minkään tieteellisen tai sosiaalisen standardin mukaan ole rotu sen enempää kuin kanadalaiset, eikä heidän arvostelunsa tilastoissa näkyvien ominaisuuksien pohjalta ole rasismia. Wildersiä haluttiin kuitenkin päästä näpäyttämään todellisen ratkaisun tarjoamisesta todelliseen epäkohtaan. Lopputulos ei olisi voinut Wildersin kannalta olla parempi. Hän sai arvokasta julkisuutta ja pääsi pitämään useampia loistavia puheita suorassa tv-lähetyksessä. Syyte kääntyi voitoksi.

Niin hollantilaisilla, ranskalaisilla kuin meillä suomalaisillakin on edessä tulevaisuuden kannalta ratkaisevia valintoja. Uskoako heitä, jotka epätoivon vimmalla hokevat ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia, kuin ne loisivat haittamaahanmuuton vaikutuksilta suojaavan loitsun maan ylle, vai heitä, jotka toteavat epäkohdat ja tarjoavat niihin spesifisiä ratkaisuja.

Meitä pahemmin haittamaahanmuuton iskuja ottaneet maat alkavat viisastua. On meistä kiinni, onko meidän toistettava samat virheet, päästettävä maa jatkuvaan poikkeustilaan ja kaaokseen, ennen kuin kissa saadaan pöydälle.